tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sisäministeriö vs. Jussi Halla-aho CEAS:stä eli "taakanjakojärjestelmästä"

MEP Jussi Halla-aho kirjoitti mm. näin 26.3.2015.

Ne tulijat, joille viisumi tai turvapaikka myönnettäisiin, jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaihin sitovalla, unionitasoisella mekanismilla. Jakokriteereinä olisivat esimerkiksi BKT, työttömyysaste, pinta-ala, väestön koko ja viimeisten viiden vuoden aikana vastaanotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat.

Kriteeristöstä on useita luonnoksia, mutta mikä tahansa niistä - luonnollisesti - johtaa Suomen osuuden merkittävään kasvuun nykyisestä. Esim. ICMPD:n (The International Centre for Migration Policy Development) mallissa Suomeen sijoitettaisiin 3,37% EU-alueelle tulevista humanitaarisista muuttajista, mikä vuosien 2009-2013 keskiarvoilla merkitsisi 11 000 henkeä vuodessa (+ perheenyhdistämiset). Tänä ja viime vuonna kokonaisluku on ollut suurempi, mikä tietysti näkyisi Suomenkin osuudessa.



Nyt, aivan yllättäen, sisäministeriö kartoittaa varamajoituspaikkoja pakolaisille.

Mihin tulijat majoitettaisiin, jos Suomi joutuisi äkkiä laajamittaisen maahanmuuton kohteeksi? Tätä selvittävät Uudenmaan, Hämeen ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset, jotka kartoittavat sisäministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoille sopivia vastaanotto- ja järjestelykeskuspaikkoja.

Laajamittaisella maahantulolla tarkoitetaan häiriötilannetta, jossa turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin, että vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ja maahantulijoiden virta on jatkuvaa.

Sisäministeriön tavoitteena on kartoittaa vähintään 11 400 ylimääräistä majoituspaikkaa elokuun loppuun mennessä.
(Lähde: Etelä-Suomen Sanomat)

Sattumaako?

En usko, väkisin yrittävät saada ujutettua käyttöön CEAS:n eli  "taakanjakojärjestelmän".

Pitäkää hyvät ihmiset tästä kovaa meteliä, suomalaisten veronmaksajien rahoja ei saa lahjoittaa italialaisille ja turkkilaisille mafiosoille. Ministerit ja virkamiehet tietävät tai näiden pitäisi tietää, minkälaiset massiiviset ihmissalakuljetusoperaatiot ovat meneillään erityisesti Afrikasta Välimeren yli Italiaan.

Koska kyseessä on tietoinen rikollisen toiminnan tukeminen, se yksiselitteisesti on perustuslain vastaista.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Päivän pelle: Maryan Abdulkarim (virheet)

Somalian lahja suomalaisille telaketjufeministeille ja vihervasemmistolle, Maryan Adbulkarim, innostui taas solvaamaan suomalaisia. Niinhän kunnon vihervassarin tietysti pitääkin, mutta kun joka toinen sana on "rasisti" tai sen johdannainen, ainakin minulla alkaa nousta savu korvien välistä.

Tässä vain yksi esimerkki siitä, miten tyhmä voi joku olla. Ei hajuakaan tosiasioista, monia virheellisiä väittämiä täynnä tämäkin kappale.

Vuonna 2015 rasismi on sitä, että Suomen eduskunta ei ratifioi ILO169 sopimusta, joka takaisi Euroopan ainoalle alkuperäiskansalle samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä on. Rasismia on kansanedustajien puheenvuorot, jossa he kertovat sopimuksen pöydälle jättämisen syiksi muun muassa saamelaisten keskinäiset erimielisyydet. Silloinkin, kun yhteisö ajaa legitiimiä asiaa, stereotypiat ohjaavat päätöksentekoa. Se on rasismia. (Lähde: Valomerkki)

Ei ole.

Rasismia on se, että täällä Suomessa veronmaksajien elättinä oleva somali ei missään yhteydessä osaa sanoa Suomesta eikä suomalaisista mitään rakentavaa tai positiivista. Kaikkialla on pelkkää rasismia, varmaan Maryanin vääränvärisessä vessapaperissakin. Nyt Maryan (tai kuka pelle nuo aivopierut kirjoittaakin) joko opettelet kunnioittamaan sinutkin elättäviä suomalaisia tai mene takaisin Somaliaan. Somalithan eivät missään ole rasisteja, eivät Somaliassa eivätkä varsinkaan täällä Suomessa.

Esimerkiksi Ruotsissa: karjuva... asuntopula

Julia Caesar kirjoittaa uusimmassa Sunnuntaikronikassaan (Snaphanen.dk) paljon asiaa Ruotsin yhä pahenevasta asuntotilanteesta ja asunto- ja maahanmuuttopolitiikan kummallisuuksista.

Tämä on yksi Ruotsin holtittoman maahanmuuttopolitiikan mukanaantuomia ongelmia: tulijoita oli viime vuonna noin 127.000, uusia asuntoja rakennettiin vain 38.500.

Kuntapaikkoja uusruotsalaisille tarvittaisiin 23.100, noin 14.000 asuntoa, mutta tarjolla ei ole kuin noin 11.700 paikkaa.

Huolimatta monien bloggareiden ja maahanmuuttokriitikoiden varoituksista Ruotsin maahanmuuttopolitiikka menee yhä vain hullummaksi. Helmikuussa vastaanottokeskuksissa notkui reilut 9.000 henkilöä, joille on myönnetty oleskelulupa mutta joille ei ole tarjolla asuntoa. Tilanne on kestämätön.

Tai siis, kyllä vapaita asuntoja on, mutta koska ne ovat susien ja karhujen ympäröimissä korpikylissä metsien keskellä uusruotsalaiset eivät näihin halua muuttaa.

Julia Caesar arvostelee voimakkaasti Ruotsin feministihallituksen typeryyttä, kunnalliseen itsehallintoon puuttumista ja jopa vertaa tiettyjä toimia Stalinin aikaiseen Neuvostoliittoon. Jos ruotsi yhtään taipuu, käykää lukemassa alkuperäinen juttu.

Sama suuntaus on Suomessakin, varoituksista huolimatta. Uusi syrjintälaki on tästä pelottava esimerkki, se kun erään tulkinnan mukaan rajoittaa perustuslain takaamaa yksityisen omaisuuden suojaa.

Henkilö A ei tuon tulkinnan mukaan enää saisi vuokrata omistamaansa asuntoa "B:lle", vaan pahimmassa tapauksessa joutuu todistamaan ettei syrjinyt ketään (käänteinen todistustaakka). Mielenkiintoiseksi tilanne muuttuu siinä vaiheessa, kun osaavat juristit pyörittävät nämä Bidén byrån byråkraatit solmuun. Onhan selvää, että jos nämä turhat paperinpyörittäjät vaativat A:ta olemaan antamatta asuntoaan vuokralle "B:lle" kuten näiden välinen sopimus oli, kyseessä on syrjintä "B:tä" kohtaan. Kyseessä saattaa olla myös sopimusvapauden rajoittaminen.

Uusi eduskunta voineekin hetimmiten säätää rajoituksia syrjintälakiin, se kun ylittää reilusti aiheeseen liittyvän EU-direktiivin vaatimukset.

Todellakin, Suomi voi ottaa oppia muiden tekemistä virheistä. Tekemällä täsmälleen samat. M.O.T.

Kotkan oma monasahlin, kaupunginjohtaja Lindelöf (sdp) uskoo satuihin

Pravdassa on uutinen mahtipontiselta kalskahtavasta Kotkan sataman kehityshankkeesta.

Värikkäät kansainväliset liikemiehet ovat tekemässä Kotkan kantasatamasta suurta Itämeren-risteilijöiden ostosparatiisia.

55 000 asukkaan kaupungin oloissa jättimäisessä Kotka Old Port -keskuksessa olisi ostoskeskus, hotelleja, ravintoloita, asuntoja ja elokuvateattereita.

Jos vaiheittain rakennettava hanke toteutuu koko laajuudessaan, se maksaa lähes 400 miljoonaa euroa. Suomen oloissa uudenlaiseen outlet-keskukseen pitäisi tulla yli 200 edellissesongin muotia edullisesti kauppaavaa myymälää.


Kotkan oma monasahlin eli luottokorttihöyläyksistään tunnettu kaupunginjohtaja Henry Lindelöf imaisi syötin koukkuineen, nyt tällä haihattelulla tietysti on hirmuinen "kiire".

Pari pikkujuttua vähintään hidastaa tätä päivänselvää kusetusyritystä: kyseinen alue pitää kaavoittaa uusiksi ja on aivan varmaa, että kaavasta valitetaan. Hallinto-oikeuden ruuhkat tuntien on aivan turha edes haaveilla siitä, että mitään tapahtuisi lähimmän vuoden aikana.

Myös ansaintalogiikka ontuu. En usko, että esimerkiksi Miamista risteilylle lähteviä kiinnostaa tippaakaan tonkia jotain vanhoja rättejä. Pääkaupunkiseudulla on erilaisia kirpputoreja kymmeniä, tuskin sieltäkään kukaan lähtee varta vasten ostamaan vitosen t-paitaa Kotkasta asti.

On Kotkassa sentään joitain kaupunginvaltuutettuja, jotka omalla nimellään uskaltavat arvostella tätä Kotkan omaa guggisprojektia.

Kaupunginvaltuutettu Tarja Bohm (vas) on yksi niistä harvoista, jotka ovat epäilleet hankkeen realistisuutta julkisesti. Hän kutsui yleisönosastokirjoituksessaan hankkeen vetäjää Cameron Sawyeria joulupukiksi.

"Aikataulu on mielettömän nopea. Mitään kustannusarviota kaupungin kuluista ei ole, eikä tietoa suunnitteluun tähän asti käytetyistä rahoista saa tivaamallakaan", Bohm ihmettelee.
(Lähde: Pravda)

Puhaltakaas kotkalaiset päättäjät tämä peli nyt poikki. Ei tämmöisiä satuja saa kukaan vastuuntuntoinen uskoa eikä varsinkaan lähteä siitä Lindelöfin tyyliin meuhkaamaan ympäri maailmaa. Mukavahan se tietysti on reissata kaupungin rahoilla - ja päästä taas höyläämään kaupungin luottokorttia.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

Vaihteeksi tietoa Lieksan somaleista

Näillekään eläteille ei näköjään mikään riitä, lisää pitää saada.

Lieksan Somaliperheyhdistys on valmistellut Leijat-kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on kartoittaa, kehittää ja pilotoida kotouttamispalveluja niin, että maahanmuuttajat itse tuottaisivat kotoutumista edistäviä palveluja maahanmuuttajille. Viranomaispalvelut tuottaa edelleen kaupunki.

Somaliperheyhdistys on ollut yhteydessä mm. Etelä-Suomen toimijoihin. Maahanmuuttajataustaiset järjestöt tuottavat joillakin paikkakunnilla viranomaispalvelujen rinnalla tietyn osan kotouttamispalveluista. Kokemukset ovat olleet myönteisiä.

Somaliperheyhdistys on hakenut Ely-keskukselta avustusta kaksivuotisen kehittämishankeen rahoittamiseen. Hankkeen kustannusarvio on n. 278 983 euroa, josta ESR- ja valtion rahoitus on 214 983 euroa, kunnan rahoitus 60 000 euroa ja yksityisen eli yhdistyksen oma rahoitus 4000 euroa.
(Lähde: Lieksan kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksen pöytäkirja)

Kun maahanmuuttajat, tässäkin Lieksan tapauksessa somalit, itse haluavat tuottaa kotoutumista edistäviä palveluja, nämä somalit ja näiden tukiryhmä voivat itse myös nämä palvelut rahoittaa. "Joo me pannaan tähän neljä tonnia mut me tarvitaan kolmesaadaa tuhatta". VMP.

Ette muuten ikinä arvaa, kuka tämänkin idioottimaisen hankkeen esitteli?

Kukapa muukaan kuin Soile Syrjäläinen (sdp).

EU halunnee laillistaa italialaisten ja turkkilaisten mafiosojen tuottoisan ihmissalakuljetuksen

Euroopan parlamentissa pidettiin eilen keskiviikkona "Save Lives" -seminaari, jonka aiheena olivat erilaiset taakanjakomallit. Tähän liittyviä ideoita tai alustavia esityksiä odotetaan tiettävästi myös komissiosta toukokuussa.

Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna.

Uusi strategia on ylläpitää Välimeren eteläpuolella, lähtö- ja kauttakulkumaissa, leirejä, joista käsin turvapaikkaa tai "humanitaarista viisumia" voisi hakea turvallisesti. Vastaanotettavien määrän pitäisi olla niin suuri, että se lopettaisi laittoman siirtolaisuuden tai ainakin vähentäisi sitä merkittävästi, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että se ajaisi Euroopan maat poliittiseen kriisiin (millä tarkoitetaan äärioikeiston vahvistumista).

Ne tulijat, joille viisumi tai turvapaikka myönnettäisiin, jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaihin sitovalla, unionitasoisella mekanismilla. Jakokriteereinä olisivat esimerkiksi BKT, työttömyysaste, pinta-ala, väestön koko ja viimeisten viiden vuoden aikana vastaanotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat.
(Lähde: MEP Jussi Halla-aho)

Huolimatta siitä että kaikki tietävät mistä on kysymys, meitä edelleen yritetään kusettaa vetoamalla "taakanjakoon". Miten tämä typeryys ylipäätään voi olla mahdollista? Kuinka monta kymmentä tai sataa miljoonaa euroa italialaiset ja turkkilaiset mafiosot tunkevat esimerkiksi italialaisten viranomaisten lahjontaan? Hullua touhua taas, mutta "money talks bullshit walks".

Ei ole yhtään juridisesti pätevää syytä velvoittaa esimerkiksi suomalaisia veronmaksajia kustantamaan tätäkään hullutusta. Päättäjät tietävät tai ainakin niiden pitäisi tietää, minkälainen järjestelmällinen rikollisuus tässä on taustalla.

Miksi nämä päättäjät haluavat tukea näitä rikollisia? Ihmiskauppa on sanktioitu laissa monissa maissa, mutta läpikorruptoitunut Italia tästäkin vähät välittää.

Sama tilanne on Kreikassa, missä ainakin turkkilaiset mafiat tekevät hyvää tiliä. Mukana hyvin todennäköisesti ovat myös Bulgarian ja Venäjän mafiat.

Vielä kerran: miksi rehellisten suomalaisten veronmaksajien pitäisi tukea mafiosoja ja osaltaan elättää korruptoituneita italialaisia ja kreikkalaisia virkamiehiä?

On aika viheltää poikki tämä peli.

Tomnod.com: joukkoistamista parhaimmillaan

Netissä on paljon todella hyödyllisiäkin sivustoja ja palveluja. Yksi näistä on Tomnod.com.

Sivuston idea on yksinkertainen: se tarjoaa satelliittikuvia, joihin voi merkitä esimerkiksi tukkiutuneita teitä, rakennus- ja tulvatuhoja kuten uusimmassa, Vanuatuun liittyvässä projektissa. Ohjeistus on selkeää ja yksinkertaista, eli niin paksua rautalankaa että minäkin ymmärrän.

Käykäähän tutustumassa. Hienoja miehiä Tomnodilla, heille päivän ruusut.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Demla ja poliittinen poliisi rulettavat taas

Äänekoskelaiselle Mikko Parantaiselle luettiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa syyte yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä keskiviikkona 25. maaliskuuta. Syyttäjä vaatii Parantaiselle sakkorangaistusta, minkä lisäksi häntä vaaditaan maksamaan vastaajalle 5000 euron korvaukset.

Parantainen on julkaissut Facebook-sivustolla pohjoiskarjalaisen miehen kuvan ja sen yhteydessä linkin uutiseen
törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, jossa pohjoiskarjalainen mies tuomittiin yli kahden vuoden vankeuteen. Tapauksen laajassa uutisoinnissa oli julkaistu vastaajan nimi, ikä ja rikoksen tekopaikka.
Parantaisen julkaiseman kuvan vastaaja oli itse aiemmin ladannut Facebookiin.
(Lähde: Äänekosken sanomat)

Aika sanattomaksi vetää, ei oikein mahdu meikäläisen oikeustajuun tämäkään pelleily.

Demlalainen mukamas "oikeuslaitos" ja sen käskyttämä poliittinen
poliisi suojelevat rikollisia, tässäkin tapauksessa muslimimamua.

Sanan- ja ilmaisuvapauden rajat kummasti venyvät aina, kun joku muslimimamu kokee tulleensa syrjityksi tai muuta vastaavaa potaskaa.

Näille epäisänmaallisille pienimmästäkin tikusta asiaa tekeville loisille ja parasiiteille vielä maksamme tästä. Hei, haloo, onko järkee vai ei?

Ei.

The biggest difference between a man and a boy?

That's the price of the toy.

Kiitos bloggariveli Kumitonttu inspiraatiosta, olet hieno mies.

Etnisyys onkin uutisoinnissa tärkeää

Henkilöauton kuljettaja antoi tietä 15-vuotiaalle maahanmuuttajataustaiselle pojalle Helsingin Merirastilassa perjantaina. Kun poika lähti ylittämään katua, auto lähtikin liikkeelle ja törmäsi poikaan. Poliisi epäilee tekoa tahalliseksi.

- - -
Poliisin mukaan auton kuljettaja oli 20-40-vuotias suomalaismies, joka oli pukeutunut mustaan puseroon. (Lähde: YLE)

YLE:n toimittaja valehtelee tarkoituksella. Poliisin tiedotteessa lukee näin.

"Perjantaina 20.3. klo 8.30 ajoi henkilöauton kuljettaja todennäköisesti tahallaan ulkomaalaistaustaisen pojan päälle Meri-Rastilantiellä.
- - -
Autosta ja kuljettajasta ei ole tarkkoja tuntomerkkejä. Pojan mukaan kuski oli 20-40 -vuotias suomalaismies, yllään musta pusero."

Tämäkin taas hieman haiskahtaa niin sanotuilta jäsentenvälisiltä tai kyseessä on taas täysin tekaistu juttu. Seuratkaahan tiedotusvälineitä ja vaihtoehtokanavia, kuten esimerkiksi Hommaforumia.

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Erilaisia käsityksiä vapaasta liikkuvuudesta

Katsokaa älyvapaakattolaiset ja muut tuontiromannien oikeuksista ja vapaasta liikkuvuudesta melskaavat edes hetki tätä kuvaa (lähde: bloggaajaveli Paavo Tajukangas).

Tuontiromannien aikaansaannoksia tämäkin sotku.

Vapaa liikkuvuus ei tarkoita sitä, että paska saa vapaasti liikkua Romaniasta tai Bulgariasta minne tahansa Suomessa tai Ruotsissa. Tietysti voisimme tehdä tiettyjä kokeiluja tätä väittämääni testataksemme.

Esimerkiksi voisimme viedä julkisille paikoille paskantavat ja niitä sotkevat tuontiromannet paskoineen ja roskineen tukevilla niskaperseotteilla Romanian tai Bulgarian suurlähetystön tai konsulaatin pihalle jatkamaan touhujaan. Mukana kuvioissa tietysti asianmukainen dokumentointi. Tulee varmasti olemaan mielenkiintoista nähdä, miten tuontiromannien lähtömaiden viralliset edustajat suhtautuvat näihin luovasti EU:n vapaata liikkuvuutta soveltaviin kansalaisiinsa.

Vahvasti epäilen, että eivät aivan yhtä ihailevasti ja myönteisesti kuin älyvapaakattolaiset ja muut thomaswallgrenit.

Kiitos kuvasta bloggariveli Paavo Tajukankaalle. Jos Ruotsin tilanne kiinnostaa, vilpittömästi suosittelen tutustumista hänen kirjoituksiinsa.





maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pandemrix-Paula iskee jälleen, nyt kohteena Malmin lentokenttä

Pandemrix-Paula Risikko (sekoomus) haluaa tuhota kaiken hyvän. Lukekaa ja pöyristykää.

Kuka ja ketkä tästä Risikolle tai Sekoomukselle maksoivat? Suomessa-han ei ole korruptiota, vai mitä Paula?

Oksettaa taas.

Huolestuttavaa: han-suomalaiset pois asunnoistaan, tilalle mamuja

Valtion tukemat ARA-asunnot eivät ole kokonaan niiden alkuperäisen tarkoituksen mukaisessa käytössä, eli asukkaina on myös hyvätuloisia, kertoo ARA-asuntojen ylijohtaja Hannu Rossilahti.

–Tilanne on se, että ilmeisesti suurissa kasvukeskuksissa ja Helsingissä tämä tilanne on lukumääräisesti suurin missä on havaittu, että hyvätuloiset asuvat kiinteistöissä, jotka ovat lähtökohtaisesti tarkoitettu pienituloisten käyttöön, Rossilahti sanoo Uudelle Suomelle.

Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltusen mukaan ongelmana on, että kun on kerran päässyt ARA-asuntoon, voi asua valtion tukemassa vuokra-asunnossa, vaikka tulot nousisivat. Hän ehdottaa ratkaisuksi tulorajaa, joka tarkistettaisiin myös vanhoilta asukkailta.

– Tulorajat voitaisiin ottaa käyttöön niin, että kukaan ei joutuisi lähtemään ARA-asunnosta, vaan vuokraa voitaisiin korottaa, jos tulot nousisivat tietyn rajan yli, Hiltunen sanoi Uudelle Suomelle perjantaina. (lähde: Usari)

Tästä ajattelumallista en pidä ollenkaan.

Han-suomalaisten pilkkaamisen, syyllistämisen ja kodeistaan häätämisellä pelottelun asemesta kannattaa keskittyä somalien moniavioisuuteen ja siihen, miten tätä järjestelmällistä yhteiskunnan vähien rahojen huijausta voi vähentää.

Törkeää touhua, oikeasti perustuslain vastaista.

Suomi kuuluu suomalaisille, ei muslimimamuille eikä näitä hyysäävälle Koneistolle. Hävetkää, hyysärit.

Malliesimerkki copy&paste -pseudojournalismista: Kreeta Karvalan pääkirjoitus 22.3.2015

Kreeta Karvalan 22.3.2015 Iltalehdessä julkaistu pääkirjoitus on kammottavaa luettavaa. Karvala lienee arponut jonkinlaisella satunnaislukugeneraattorilla lauseet ja niiden keskinäisen järjestyksen, seassa on niin faktaa kuin puhdasta fiktiotakin.

Aloitan faktasta.

Toisaalta Suomi ei myöskään saa olla sinisilmäinen maahanmuuttoon liittyvien ongelmien, kuten rikollisuuden tai radikalisoitumisen suhteen.

Totta, mutta Karvala jättää tämän erittäin tärkeän asian täysin roikkumaan. Ongelmia on, mutta missä konkreettiset ratkaisuehdotukset?

Puhdasta fiktiota sen sijaan on esimerkiksi tämä väittämä.

OECD:n laskelmien mukaan maahanmuuton aiheuttamat menot Suomen julkiselle taloudelle olivat vuonna 2011 tuloja pienemmät.

Karvalakin tietää tuon väittämän olevan hölynpölyä, mutta siitä huolimatta hän valehtelee. Vielä kerran: Suomi ei ole hyötynyt maahanmuutosta. Talousasioihin hyvin perehtynyt Juhani Huopainen kirjoitti tästä jo kesällä 2013.

Hesarin taulukko koskee baseline-mallia, jossa noin 40 prosenttia julkisesta rahankäytöstä jätetään huomioimatta. Jos kaikki kulut lukuunottamatta puolustusmenoja otetaan huomioon, ollaan miinuksen puolella, OECD:n keskiarvo -0,3 prosenttia ja Suomen -0,13 prosenttia.

OECD:n raportti toteaa useassa kohtaa, että humanitaarinen maahanmuutto on kallista saippuaa. Lisäksi se toteaa, että humanitaarista politiikkaa virtaviivaistetaan useissa maissa ja vallitseva trendi on humanitaarisen maahanmuuton houkuttelevuuden vähentämistä kohti (s. 58).

Väite, että maahanmuutolla olisi positiivinen vaikutus, ei pidä OECD:n tietojen mukaan paikkaansa, kuten raportista poimituista taulukoista voidaan tulkita.


Karvalan klisheiset vertaukset Ruotsiin jääkööt omaan arvoonsa, samoin talousnero Juhana Vartiaisen (demarisekoomus) propaganda työperäisen maahanmuuton lisäämisestä. Tyhjää ja tyhmää sanahelinää, jossa ei ole minkäänlaista logiikkaa.

Koska Karvalan kirjoitus vilisee asiavirheitä, jopa valheita, odotan Iltalehdeltä asianmukaisia oikaisuja.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Mitä, minunko?

Sanomalehti Karjalaisen toimittelijatyttönen Helena Tahvanainen esittää tämmöisen väittämän.

Joidenkin ahkerien somettajien kannattaisikin muistaa, että kadulla kulkevan tummaihoisen maksamista verorahoista osa on mennyt somettajan sosiaaliturvan kustantamiseen. (Lähde: Karjalainen)

Pyydän saada huomauttaa tytteli Tahvanaista siitä, että tuo väittämäsi on äärimmäisen loukkaava. Sinä, tytteli Tahvanainen, kerjäät nyt verta nenästäsi.

Minä olen valmis haastamaan sinut ja edustamasi aviisin oikeuteen. Minulla kyllä riittää ammuksia, riittääkö teillä? Ei minua yhtään pelota se, että työnantajallasi autokauppias Laakkosella on vähän joutilasta rahaa.

Sinä Helena Tahvanainen nyt ryssit Laakkosen bisnekset samalla tavalla tai vielä pahemmin kuin mitä teki Ruotsin feministihallituksen ulkoministeri Margot Wallström.

Takaan, etten jätä tätä Tahvanaisen tölväystä tähän.

Helena Tahvanainen: häpeä, jos osaat. Kerjäsit verta nenästäsi, sitä tulet saamaan.

Kehuja kun niiden aika on: Jarkko Sipilä

Maikkarin rikostoimittaja Jarkko Sipilä tekee todella hyvää työtä.

Suosittelen tutustumaan myös hänen aika laajaan kirjalliseen tuotantoonsa. Esimerkiksi Muru ja Sipilän yhdessä Scott Stevensonin kirjoittama Rahan metsästäjät minua miellyttivät.

Kiitos Jarkko, olet hieno mies.

Taas haisee, hajun lähteinä Helsingin vastaanottokeskukset

Helsingin vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoiden lääkärikustannukset voivat nousta vuosittain satoihin tuhansiin euroihin. Liikunta-aktiviteetteja lisäämällä lääkärikuluissa pystyttäisiin säästämään useita euroja.

Urheilu- ja liikuntaharrastuksilla on ollut positiivisia vaikutuksia Helsingin vastaanottokeskuksen asiakkaiden mielenterveyteen, kertoo vastaanottokeskuksen johtaja Leena Markkanen.
- - -
- Meidän asiakkaat ovat kansainvälistä suojelua hakevia, ja heistä suurimmalla osalla on erittäin traumaattiset taustat. Kun heidän arjessaan on muutakin toimintaa kuin vastaanottokeskuksessa istumista ja odottamista, se ehdottomasti tukee heidän mielenterveyttään.
- - -
- Tarvitsisimme lisää resursseja, mikä Maahanmuuttovirastolle tiedoksi. Jos meillä olisi paljon aktiviteettejä ja toimintaa, jotka tukisivat ihmisten mielenterveyttä, saisimme säästöjä lääkärikustannuksissa ja mahdollisissa psykiatrisissa sairaanhoitokustannuksissa. Esimerkiksi psykiatrinen sairaalahoitopäivämaksu on noin 510 euroa vuorokausi, mikä on todella paljon. Lisäksi erikoislääkäripalkkiot ovat monta sataa euroa tunnilta. (Lähde: YLE)

Lähtökohtaisesti pidän kaikkia turvapaikanhakijoiden traumoihin liittyviä väittämiä sepitettyinä, virheellisinä, valheellisina ja tarkoitushakuisina. Kyseessä on suuren luokan kusetus, jonka yhtenä taustapiruna on häärinyt ja häärii rosvopäällikkö don Pekka Tuomola.

Älkää hyvät ihmiset purematta nielkö mitään, mikä liittyy näihin keksittyihin traumoihin ja muihin vastaaviin tarinoihin. Pääsääntöisesti kyseessä on veronmaksajien rahojen huijaaminen omiin ahneisiin taskuihin.

Noin yleisesti ottaen muutenkin olen sitä mieltä, ettei ole mitään järkeä ylläpitää kahta 200-paikkaista vastaanottokeskusta Suomen kalleimmilla paikoilla. Turha selittää, että kyseessä ovat transit-keskukset. Mikään kansainvälinen sopimus tai mikään voimassaoleva laki ei vaadi eikä edellytä sitä, että kurpitsavankkuritarinoita suoltavia turvapaikanhakijoita pitää elättää keskellä maan pääkaupunkia hotellitason majoituksessa. Vanhoja hotellejahan nuo ovat, taustoilla on mielenkiintoisia kuvioita. Niistä ei tässä tämän enempää.

Me Suomessa voimme ja saamme täysin itsenäisesti päättää siitä, mihin majoitamme asyylia vonkaavat kunnes näiden asia on käsitelty. Helsingin keskusta on väärä paikka, turkasen kallis ja sitä paitsi potentiaalinen turvallisuusriski. Miten olisi joku syrjäinen saari Ahvenanmaalla, vähän Australian malliin?


lauantai 21. maaliskuuta 2015

Somaliliiton puheenjohtaja näyttää esimerkkiä somalien tarinankerronnasta

Lönnrotinkadun moskeijassa Helsingissä on alettu järjestää tilaisuuksia, joissa keskustellaan nuorten radikalisoitumisesta. Sekö on ratkaisu somalinuorten mahdolliseen ajautumiseen ääriliikkeisiin, Suomen somaliliiton puheenjohtaja Arshe Said?

”Pätevien imaamien vetämät keskustelutilaisuudet on yksi yritys lähestyä vaikeaa asiaa. Tilaisuuksissa nuoret voivat keskustella yhdessä tai henkilökohtaisesti imaamien kanssa terrorismiin ja radikalisoitumiseen liittyvistä kysymyksistä.”

”Tällaisia tilaisuuksia pitäisi järjestää enemmänkin, mutta moskeijoiden ongelma on, että niillä ei ole rahaa palkata riittävästi päteviä imaameja. Heitä kyllä on Suomessa, muun muassa bussinkuljettajina.”

Onko totta, että ääriliikkeiden edustajat, valeimaamit, pääsevät kohtuullisen helposti täkäläisiin moskeijoihin levittämään sanomaansa?

”Eivät pääse.” 
(Lähde: Suomen Kuvalehti)

Erittäin tyypillistä somaleille ja niitä hyysääville: valehtelua ja vaatimuksia upottaa vielä lisää veronmaksajien rahaa tähän jo alusta asti täysin pieleen menneeseen hölmöilyyn.


Täällä meillä Suomessa ainakaan vielä muslimiyhteisön imaamit eivät kuulu siihen porukkaan, joka käyttää lainsäädäntö- tai tuomiovaltaa. Saidin vaatimus siitä, että yhteiskunnan muka pitäisi antaa rahaa imaamien palkkaamiseen kuvastaa hyvin näiden yhteiskunnan elättien ajattelumaailmaa: me olemme täälläl isäntinä, te olette orjiamme, te olette bantujamme. Antakaa orjat meille heti lisää rahaa. Sinä bantutyttö nyt tulet tänne raiskattavaksi. Me omistamme sinut, me teemme sinulle mitä me haluamme.


Said valehtelee kun väittää, ettei moskeijoita muka käytettäisi islamistisen propagandan levittämiseen ja taistelijoiden värväämiseen. Taqiyaa vai perinteistä somalialaista tarinankerrontaa, mutta täyttä potaskaa kuitenkin.

Somaliyhteisön ja niitä hyysäävien pitää nyt ryhdistäytyä ja kantaa vastuu tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Aivan turha ruveta syyttämään suomalaista yhteiskuntaa siitä, ettei somaleja kerta kaikkiaan kiinnosta kotoutuminen. Katsokaa somalit peiliin ja miettikää, mitä siinä näette: suomalaista yhteiskuntaa rikkovan vai rakentavan yksilön.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

iSlam, rauhan uskonto

YLE:n teksti-TV:n sivu 136 20.3.2015

Isku moskeijaan juuri perjantaina kertoo aika paljon islamismiterrorismista, taas kerran. Tekijöinä tälläkin kertaa olivat johonkin sunnimuslimiterroristijärjestöön kuuluvat rättipääraukat.

Islamistiterroristit tappavat ja tapattavat surutta omiaankin, kuten esimerkiksi Hamas Gazassa tai talebanit Afganistanissa.

Toisin kuin uutinen väittää, Jemen ei ole ajautunut kaaokseen vasta vuodesta 2012. Tuo Arabian niemimaan köyhin valtio on ollut kaaoksessa vuosikymmeniä. Jemenin muutenkin surkeaa tilannetta siellä melskaavien islamistiterroristien lisäksi pahentavat siellä notkuvat somalit ja näiden organisoima rikollisuus, kuten huumekauppa ja merirosvous.

Jemeniä vaivaa myös köyhyys ja työttömyys, jotka ainakin osittain ovat seurausta Jemenin hallituksen vääristä valinnoista. Ehkä ei olisi kannattanut suututtaa saudeja, kuuleeko Ruotsin feministihallitus?

Jemen, Sudan ja Somalia - siinäpä aikamoinen kolmikko rauhanuskonto iSlamin siunaamia valtioita.

Päivän pelle: Kristina Stenman (rkp)

Korkeasti koulutetuilla maahanmuuttajilla on edelleen vaikeuksia työllistyä Suomessa. Erityisesti maahanmuuttajanaisten on miehiä vaikeampi löytää työpaikkaa. Suurin este työllistymiselle on juuri korkea kielitaitovaatimus, kertoo Työ- ja elinkeinoministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman.

- - -
– Jos ajatellaan esimerkiksi somalialaisia, joita on ollut Suomessa noin 25 vuotta, niin siinäkin joukossa on ollut paljon korkeasti koulutettuja ja siitä huolimatta se tie työelämään on ollut todella vaikea. Se missä viranomaisten pitäisi pystyä parempaan on, että työnantajalle pitäisi paremmin kertoa, mikä työnhakijan aikaisemmin saavutettu osaaminen ja kokemus on. (lähde: YLE)

Miten nämä kristinastenmanit yhä edelleen viitsivät jatkaa valehteluaan? RKP:n Vaasasta pelastama Kristina Stenmankin toimii virkavastuulla, ja jo Lieksan tilanteen perusteellinen ryssiminen riittäisi sivistysvaltioissa syytteisiin törkeistä tuottamuksellisista virkarikoksista.

Stenman tekee taas sen saman klassisen harhautusliikkeen, mikä aina liittyy suvaitsevaiston tapaan keskustella maahanmuutosta. Olisi jo aika tehdä selvä ero haittamaahanmuutolle, eli siihen mitä somalit Suomessakin ovat ja edustavat, ja aidolle työperäiselle maahanmuutolle.

Älkääkä kristinastenmanit, mikkotaaperopaaperot ja muut RKP:n ja EK:n äänitorvet paasatko "korkeista" kielitaitovaatimuksista. Emme tarvitse tänne Suomeen kielitaidotonta halpatyövoimaa, joiden elinkustannuksista suurin osa sitten kaatuu joko sossun tai KELAn maksettavaksi. Eihän tuossa touhussa ole mitään järkeä, kuten ei missään mitä tämän päivän pelle Kristina Stenman on puuhastellut.

Tehkäämme tehoiskuja halal- ja muihin kauppoihin

Vaatimukset elintarvikkeiden tuoteselosteista ovat kiristymässä. Kauppojen on kerrottava huhtikuun alusta lähtien eri ainesosat sekä allergiaa tai intoleranssia aiheuttavat aineet myös pakkaamattomissa elintarvikkeissa. Tuotetiedoissa on käytävä ilmi myös muun muassa tuotteen käyttö- ja säilytysohjeet.

- - -
– Jos tuoteselosteissa havaitsee puutteita, voi ottaa yhteyttää kunnan elintarvikevalvontaan tai suoraan valmistajaan, ylitarkastaja Tuulikki Lehto ohjeistaa. (lähde: YLE)

Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi ratsaamaan halal- ja muita vastaavia kauppoja, että ne varmasti noudattavat näitäkin täysin järkeenkäypiä ja kuluttajan kannalta elintärkeitä ohjeita. Sääntöjä pitää noudattaa.

Kysymys Suomen akatemialle

Osaan kirjoittaa etnografia. Montako sataa tuhatta euroa saan?

torstai 19. maaliskuuta 2015

Mikko "taaperopaapero" Paatero: eroa heti

Sinä Mikko taaperopaapero olet täysin kyvytön ja haluton hoitamaan virkatehtäviäsi. Sinä demlapelle olet keskittynyt pönkittämään omaa valtaasi ja egoasi, unohtanut kaiken muun.

Sinun, Mikko taaperopaapero, olisi pitänyt tajuta erota jo vuosia sitten.

Sinä, Mikko taaperopaapero, olet kävelevä esimerkki siitä, mitä tarkoittaa demlasyöpäläinen.

Mikko taaperopaapero: eroa heti. Lähtiessäsi vie mukanasi palatsiisi haalimasi joutoväki. En pahastu, jos kainaloosi nappaat myös demlamädättäjä Ritva Viljasen.

Saanemme Suomeen lisää murhaajasomaleita

Somaliassa viime marraskuussa kuolemaan tuomitun ja pitkään Suomessa asuneen somalialaisen miehen kuolemantuomiota ei HS:n tietojen mukaan panna käytäntöön, vaan tuomio on kumottu paikallisessa sovittelussa Somaliassa.
- - -
Mies sai viime marraskuussa mogadishulaisessa alioikeudessa kuolemantuomion. Hän tappoi lokakuussa mogadishulaisessa moskeijassa opiskelijan puukottamalla tätä kaulaan.
---
Mikäli mies on vapaa ja hän haluaa palata Suomeen, hänellä on siihen oikeus pysyvän oleskeluluvan vuoksi. Maahantulon edellytykset arvioi Maahanmuuttovirasto.

"Jos on Suomen oleskelulupa, voi palata Suomeen luvan voimassaoloaikana", sanoo Maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtaja Tiina Suominen.
(Lähde: Pravda)

Nyt Maahanmuuttoviraston kannattaisi perehtyä Suomen lakiin ja siihen, millä perusteilla oleskelulupia voi perua ja maahantulon evätä. Raa'asta murhasta tuomittuja Somaliassa jo  olevia Somalian kansalaisia emme tarvitse tänne yhtään, huolehtikoon Somalia kansalaisistaan.

Julkisuuslain perusteella vaadin Ulkoministeriöltä selvityksen kaikista niistä kuluista, mitä tähän tapaukseen liittyy.

Asiaa alkoholipolitiikasta ja viinarallista

Taas kauhistellaan viinarallia, mutta yksi syy siihen on Suomen älytön verotus. Toinen syy on se hirvittävä pykälä- ja säädösviidakko, mikä liittyy alkoholin tarjoiluun.

Pahimpia häslääjiä ovat tulli ja Valvira, jotka luulevat olevansa kaikkitietäviä ja lakien ja EU-säädösten yläpuolella. Janne Paalijärvi on eri mieltä, kuvat hänen blogistaan.







Kiitos Janne, olet hieno mies.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Päivän pelle: isänmaan petturi Olli Rehn (kesk)

Keskustan eduskuntavaaliehdokas, ex-talouskomissaari Rehn vastasi keskiviikon EU-paneeliin suurimmasta puheenaiheesta marssimalla paneelista teatraalisesti ulos.

- Koska sain ensimmäisen puheenvuoron vasta tunti keskustelun alkamisen jälkeen, joudun valitettavasti toteamaan, että en aio jäädä kuunteluoppilaaksi, koska olen kuullut nämä vitsit ihan riittävän monta kertaa.

Olli Rehn, kepuli jonka pää on täynnä keltaista nestettä

Tämä kepuli Olli Rehn ei ikinä ole saanut aikaan mitään muuta kuin harmia ja haittaa Suomelle ja suomalaisille veronmaksajille.

Kepuleiden äänestämistä ajattelevia muistutan Talvivaarasta, paskalaista ja siitä, että Olli Rehn on ääliö. Vaimonsakin on ehdokkaana, älkää äänestäkö kumpaakaan.

Tai, siis, jos ihan pakko on kepuleita äänestää sosiaalisten tai muiden paineiden takia, valehtele että vaalipäivänä olet jäänyt jumiin Paavo Väyrysen ja Rehnin väliin.

Kepuleissa toki on rehellistäkin porukkaa, aidosti yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneita. Olli Rehn ei kuulu näihin, älkää äänestäjät menkö halpaan.

Huhtikuun vaaleista

Oman ehdokkaani olen jo valinnut.

Valintani perustuu siihen, miten tämä henkilö tällä vaalikaudella on esiintynyt, mitä hän on tehnyt ja ennen kaikkea siihen, miten hän on minulle tärkeistä asioista eduskunnassa äänestänyt.

Älä sinäkään luota pelkkiin tyhjiin puheisiin ja vaalilupauksiin.

Pane vaakakuppiin omat arvosi, sinulle tärkeät asiat, ja vertaa niitä siihen miten sinun ehdokkaasi näihin suhtautuu.

Älä sinäkään luota pelkkiin vaalikoneisiin, niissä kun voi esittää vaikka homokissojen kastrointia valtiontalouden tasapainottamiseksi.

Älä tuhlaa ääntäsi, käytä se järkevästi.

Muista äänestää.

Lyhyesti siitä, mihin ns. "tarvitsemme" rasisminvastaista viikkoa

Siihen ja vain siihen, että maahanmuuttoteollisuus saa tai yrittää saada lisää tekosyitä varastaa lisää rahaa suomalaisilta veronmaksajilta. Ei mihinkään muuhun.

Oksettavaa tekopyhyyttä ja kaksoisstandardeja

Somaliporukka joukkoraiskasi nuoren suomalaisen naisen, mutta mitkä ovatkaan somaliyhteisön (sisältäen sen puolestapuhuja- ja -loukkaantujakoneiston, poliittisen poliisin ynnä muut vastaavat) ja muun tärähtäneistön reaktiot? Vielä törkeämmät, tekopyhemmät ja vielä enemmän han-suomalaisia syyllistävät kuin äskettäin paljastuneessa maahanmuuttajajengin rasistisissa joukkopieksäntätalkoissa.

Poliittinen poliisi kyttää "vihapuhetta", ikään kuin sillä ei olisi mitään tärkeämpää tekemistä.

Valtamedia tuo esiin milloin mitäkin soopaa, niistä en tämän enempää yksinkertaisesti viitsi enkä halua kirjoittaa.

Somaliyhteisön edustajat suomeksi sanottuna valehtelevat taas kaikenlaista, mutta se kuuluu iSlamiin: vääräuskoisille saa ja pitää valehdella aina kun se palvelee tämän väkivaltaa ja naisten aseman halventamista ihannoivan uskonnon edustajien tarkoituksia.

Listaan tähän muutaman tosiasian Suomessa notkuvista somaleista ja muista muslimimamuista.

1) rikostilastoissa yliedustus
2) työllisyystilastot ovat karmeat
3) tyttöjen ja naisten silpomiset, usein veronmaksajien laskuun
4) sosiaalitukien järjestelmälliset huijaukset ("yksinhuoltajat" jne.)

Somaliyhteisön, erityisesti RKP:n, DEMLA:n, Pakoloisneuvonta ry:n ja SPR:n  edustajille tiedoksi, että kyllä te, siis juuri te, olette tästä vastuussa. Ellette te vuonna 1990 laittomasti olisi olleet haalimassa Suomeen Siad Barrén sisäpiiriin kuuluneita sotilaita, tuskin nyt olisimme samanlaisessa kusessa muslimimamujen kanssa.

On aika tehdä koko tälle porukalle selväksi se, että nyt riittää. Suomi kuuluu suomalaisille, ei muslimimamuille eikä niiden hyysäämisestä elantonsa tienaaville maahanmuuttoteollisuudessa työskenteleville.

Ruotsin feministihallitus tyri pahasti

Ruotsin sosiaalidemokraattinen hallitus on ajautunut hankauksiin Saudi-Arabian ja Arabiliiton kanssa.

Syynä kahnaukseen on Ruotsin hallituksen päätös tehdä naisten oikeuksista ulkopolitiikkansa kulmakivi sekä hallituksen päätös lopettaa sotilasyhteistyö Saudi-Arabian kanssa.

Ihmisoikeuksien ja naisten oikeuksien puolustajat ovat kiitelleet Ruotsin politiikkaa. Samaan aikaan ruotsalaisten vientiyhtiöiden, kuten Atlas Copcon, SKF:n, Ericssonin ja Volvon, johtajat ovat kertoneet, että sotilasyhteistyön lopettamisella on "suuria vaikutuksia" maan teollisuuteen ja maineeseen.
(lähde: Taloussanomat)

Aiheesta kertoo myös Aftonbladetin uutinen, jonka Rähmis ansiokkaasti suomensi.

Vaikka tiedostavaisto ylisti ruotsalaisten rohkeutta, maan elinkeinoelämän kerma kritisoi hallitusta Dagens Nyheterissä julkaistussa mielipidekirjoituksessa. Johtajat varoittivat, että sopimuksen irtisanominen ei voi olla vahingoittamatta Ruotsin vientikauppaa.

Nyt elinkeinoministeriö on kutsunut mielipidekirjoituksen 31 allekirjoittajaa torstaiksi kriisikokoukseen elinkeinoministeriöön, missä paikalla on elinkeinoministerin lisäksi myös ulkoministeri.

Kutsussa tapaamisen aiheeksi ilmoitetaan ”Ruotsin vientikauppa erityisesti Persianlahden alueella, ja mitä valtiolliset toimijat hallitus mukaan lukien voivat lyhyellä tähtäimellä tehdä kauppojenne toteutumiseksi”.

Eräs elinkeinoelämän edustaja sanoo, että feministihallitus yrittää nyt minimoida aiheuttamaansa vahinkoa.

”He kutsuvat porukkaa kokoukseen paniikissa, kun ovat ensin kaivaneet verta nenästään”.


Alleviivaamastani kohdasta olen täysin samaa mieltä.

Kyllä se niin on Ruotsissakin, ettei ihmisoikeuksia voi syödä eikä mistään niistä kuuluisista kansainvälisistä sopimuksista saa vettä juotavakseen. Ruotsin feministihallitus tyri todella pahasti tässäkin asiassa, eli nämä feministit jatkavat huonoksi ja toimimattomaksi valitsemallaan linjalla.

Aidossa demokratiassa ei olisi syntynyt mitään "joulukuun sopimuksia", vaan siellä olisi järjestetty uudet vaalit. Siihenkään Ruotsin feministihallituksella ei ollut munaa, siellä vaan suvaitaan ja toitotetaan rasismia.

Hulluja nuo ruotsalaiset feministit: tekevät kaikkensa pilatakseen kaiken sen hienon, kauniin ja arvostettavan, mitä Ruotsi aikoinaan edusti.

Valtamedian alennustila jatkuu, höbla höpöttää taas ihan omiaan

Höpöhöpö-journalismin kukkanen Höbla jatkaa toisinajattelijoita halventavaa, suoraan Ruotsista kopioitua vihamielistä kirjoitteluaan. Marianne Lydén on jo aikamoinen elävä legenda, nyt kynsiään näyttää Susanna Ginman.

Soini on kuitenkin sallinut puolueessaan avoimen muukalaisvihamielisen ja rasistisen falangin.
- - -
Valitettavasti Perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen ohjelma ei muuta vaikutelmaa, että puolue on muukalaisvihamielinen.
- - -
Perustuslaki ei ole mikään tavallinen laki, vaan se on yhteiskuntamme perusta. Juuri siksi on tärkeää, että demokraattiset ja ihmisoikeudet on kirjattu siihen. Kansainvälisten sopimusten kautta Suomi on sitoutunut siihen, että ihmisillä on jakamaton ja yhtäläinen ihmisarvo, lapsilla on oikeudet jne. Toivottavasti emme saa uutta perustuslakia, jossa näitä perustuslaillisia periaatteita on peukaloitu.
osv osv. (Lähde: Hbl, kiitos käännöksestä Roopelle).

Montakohan sataa kertaa olemme jo kuulleet nämä Ginmanin väärät, virheelliset ja valheelliset teesit ja väittämät? Ginmanille ja Höblan päätoimittaja Jens Bergille (ex-YLE, btw) tiedoksi, että tietoisesti rikotte JSN:n ohjeita. Koska te siellä Höblassakin olette RKP:n suojeluksessa, teille ei tästäkään koidu minkäänlaisia sanktioita. Tämän kuitenkin saatte, var så goda.


tiistai 17. maaliskuuta 2015

YLE:n "uutisointi" sai taas antamaan ylen


Voi hyvänen aika sentään minkälaista tarkoitushakuista oksennusta taas tarjoaa verorahoitteinen mocu-uskontoa saarnaava YLE.


Kysymys Suomen vastuun lisäämisestä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa jakaa puolueita. Ääripäitä edustavat RKP ja perussuomalaiset.

Ylen vaalikoneessa lähes kaikki RKP:n ehdokkaat ovat valmiita ottamaan Suomeen lisää turvapaikanhakijoita, mutta yhtä selkeästi perussuomalaiset tyrmäävät lisäpakolaiset.
(Lähde: YLE)

Kysymys selkeästi liittyi CEAS:ään eli siihen, pitäisikö Suomen ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.


Ehdottomasti ei pidä.

Me emme saa antaa ihmissalakuljettajille emmekä italialaisille mafiosoille viestiä siitä, että olemme vielä tyhmempiä kuin miltä jo tällä hetkellä vaikutamme.

Yksikään noista "siirtolaisista" ei ole pakolainen vaan yksinkertaisesti joko onnenonkija tai islamistiterroristi. Tajuatteko mocu-uskovaiset, kuinka paljon nämä "siirtolaiset" maksavat vaarallisesta matkastaan Välimeren yli? Puhumme tuhansista euroista/"siirtolainen".

Miksi muuten luulette, että esimerkiksi Suomen somalit ovat niin hyvin rahoissaan että pystyvät joka kuukausi lähettämään täältä Somaliaan useita satoja tuhansia euroja. Viimeisin arvio oli noin 18 miljoonaa euroa/vuosi.

Kyllä ovat koneinsinöörit - joista työllisiä oli 2013 tilastojen mukaan noin 8% tai noin 13%, riippuen luokitteluperusteesta - hyvissä hankkeissa lama-Suomessa.

Tai sitten eivät ole. Kauppa se on mikä kannattaa, tämän kaupungin sosiaaliviraston autolla ja maksamilla polttoaineilla liikkuvat koneinsinööritkin tietävät.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Pelastetaan Cocibolca nyt!

Suomessa yllättävän vähälle huomiolle jäänyt jättimäinen kanavahanke Nicaraguassa on vastatuulessa. Hankkeen ympäristövaikutukset saattavat olla katastrofaaliset.


Suurimmat riskit liittyvät Väli-Amerikan suurimpaan järveen Cocibolcaan. Vaikka se pinta-alaltaan on suuri, 8.264 km2, se on kauttaaltaan hyvin matala. Syvimmillään vettä on vain 28 metriä, mikä tarkoittaa massiivisia ruoppaustöitä käytännössä koko matkalta. Huomattavia ympäristöriskejä sisältyy myös kanavan itäosaan suunniteltuun noin 395 km2 laajuiseen tekojärveen Atlantaan.

Tiedeyhteisön äskettäin julkaisema raportti esittää lisä- ja jatkotutkimuksia liittyen muun muassa veteen ja sedimentteihin, biodiversiteettiin ja alueen ekosysteemeihin. Myös vaihtoehtoisia, järven kiertäviä reittejä kannattaa tutkia.

Cocibolca on aivan liian arvokas uhrattavaksi "imperialisteille" (kiitos, AMGS). Pelastetaan se nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.


Aiheesta lisää
Ana Maria Gutiérrez Sorainen: Nicaraguan kanava 17.6.2013
Alek Boyd: Who is Wang Jing? Man behind Nicaragua's canal project is as dodgy as they come. 3.7.2013
Reuters: China's 'ordinary' billionaire behind grand Nicaragua canal plan 4.5.2014
Ana Maria Gutiérrez Sorainen: Nicaraguan järvi ja kanava 30.11.2014
South China Morning Post: Angry over land seizures and pollution, Nicaraguans block roads as Chinese-led mega canal project kicks off 23.12.2014
Nature: Nicaragua defies canal protests 27.12.2014
Environmental Science and Technology: Scientists Raise Alarms about Fast Tracking of Transoceanic Canal through Nicaragua 2.3.2015
UPI: Scientists question rush to build Nicaragua canal 4.3.2015

lauantai 14. maaliskuuta 2015

Elämän pikku iloja

Vanhemman rouvan kanssa ulkoilemassa ollut, minulle entuudestaan tuntematon karvakuono jämäkästi käski mummelia pysähtymään ja odottamaan, että protokollan mukaiset tervehdykset vaihdamme. Jotenkin tuokin otus tiesi, että olen koiraihminen. Tästä tapaamisesta jäi todella hyvä mieli.

Sekin ilahduttaa, että kaatiskamaksi jo luokittelemani ns. "kotiteatterivahvistin" piristyi kympin investoinnilla. Sen verran maksoi linssinputsaus-CD. Lumevaikutusta tai ei, mutta nyt diskantit jotenkin tuntuvat kuuluvan paremmin kuin ennen putsausta.

Mikä tärkeintä: minulle rakkaat ihmiset tuntuvat toipuneen läheistensä kuolemasta. Elämä jatkuu, hyvä niin.

Aurinkoista alkukevättä kaikille.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Sekoomuksessa on tervepäisiäkin naisia, ainakin Eija-Riitta Korhola

En kiellä enkä kiistä sitä, etteikö Eija-Riitan olemuksessakin olisi jotain minua kiehtovaa. Tämä Sekoomuksen ex-MEP kuitenkin osaa ajatella muillakin kuin keuhkoillaan. Katsokaas tätä.

Kun katsotaan, kuinka paljon tuulivoiman tuotantoa on nyt sitouduttu tukemaan, voi nopeana laskuharjoituksena päätellä, että jokainen ennen vuotta 2021 käynnistyvä tuulimylly saa jokaiselle tuottamalleen megawattitunnille takuuhinnan 83,5 € seuraavaksi 12 vuodeksi. Kun markkinahinta pyörii nyt 30 €/MWh:n tasolla, tuki on siis noin 50 €/MWh. Jos sähkön hinta pysyy nykyisellä matalalla tasolla, Suomen valtio eli veronmaksajat tukevat tuulivoiman tuotantoa (10 TWh) vuonna 2030 vuosittain 10 TWh * 50 €/MWh = 500 milj. eurolla. (lähde: E-R. Korhola)

Hienoa nähdä, että Eija-Riitta jatkaa omalla linjallaan. Harmi, ettei Sekoomuksessa ole enempää eijariittoja pitämässä Suomen ja suomalaisten puolta.

Haluaisin muuten nähdä sen kissatappelun mikä tulee, kun TTIP:n puolesta kynsin hampain kampanjoima tyhjäpää Lenita Toivakka ja järkinainen Eija-Riitta Korhola tämän asian tiimoilta kättä vääntävät.

Kiitos. Eija-Riitta. Sait sympatiapisteeni. Ääntäni et saa, koska Sekoomus.

Johanna Suurpää, Kirsi Hytinantti ja muut demla-akat: miltä nyt tuntuu?

Olette nyt varmasti todella ylpeitä aikaansaannoksistanne. Kyllä kannatti leikkiä tulella tuolloin noin 25 vuotta sitten, vaikka siitä konkurssikypsälle SPR:lle helpotusta tulikin.

Teidän rahanahneutenne takia somalit nyt pitävät meitä suomalaisia orjinaan, raiskaavat, riehuvat ja melskaavat miten haluavat. Tämäkään ei riitä, vaan maksamme näiden rikollisten elatuksen, tulkkauskulut ja - tietysti - muutaman miljoonan teille, nämä syöpäläiset tänne järjestäneille.

Hävetkää, te isänmaan petturit, te rahanahneet typerykset. Vihaan teitä ja kaltaisianne selkärangattomia nilviäisiä, joille ainut mikä on tärkeää on raha. Häpeä, Mikko "taapero" Paapero, hävetkää "laillisuusvalvojat", hävetkää kaikki demlaa edustavat syöpäläiset! Vihaan teitä, kaikkia kaltaisianne ja kaikkea sitä, mitä edustatte.


Rosvopäällikkö don Pekka Tuomola pöyristyi, kun hyvä suunnitelma kariutui

Kuka oikeasti yllättyi siitä, että Pravdassa on juttu rosvopäällikkö don Pekka Tuomolan pöyristymisestä?

Montakohan kymmentä miljoonaa euroa tuokin rosvopäällikkö on jo kusettanut, ja vielä pitäisi saada lisää. On se aivan kamalaa, ettei enää saakaan rosvota.

VMP.

"Oikeusministeri" Anna-Maja Henriksson (rkp) lopeta jo valehtelusi!

Vielä jaksaa A-M. Henriksson, tämä malliesimerkki rkp:n edustajien geneettisistä erityispiirteistä, jatkaa valehteluaan ILO-ratifioinnista.

Anna-Maja Henriksson kertoo, että saamelaiskäräjiltä ollaan kuitenkin oltu häneen yhteydessä keskiviikkona ja torstaina.

– Suurin osa saamelaiskäräjien jäsenistä on minulle kertonyt, että he tukevat edelleen maaoikeusselitysosaa ja ILO-sopimuksen ratifioinnin kanssa etenemistä. Olen kertonut tämän hallituspuolueille, jotta siitä ei olisi mitään epäselvyyttä.
(lähde: YLE)

Vaan kun asia on niin, ettei tuohonkaan sopimukseen voi eikä saa tehdä minkäänlaisia varaumia. Tuo A-M. Henrikssonin "maaoikeusselitysosa" on pelkkää hölynpölyä, suoranaista kusetusta ja valehtelua.

Lainaan tähän asiaan hyvin perehtyneen Mikko Kärnän kirjoitusta "Johtaako oikeusministeriö eduskuntaa harhaan?"

ILO-sopimusta ei ole tähän mennessä katsottu voitavan ratifioida sen maaoikeusartiklojen vuoksi. Artiklassa 14 määrätään, että alkuperäiskansalle on tunnustettava omistus- ja hallintaoikeus niihin maihin, joilla ne perinteisesti asuvat. Tämä on ymmärretty Suomessa perinteisesti siten, että omistusoikeus valtion maihin on siirrettävä saamelaisille. Nyt esitetään, että omistusoikeudesta voidaan luopua.

ILO-sopimukseen ei voi kuitenkaan tehdä varaumia. Kun sopimus on ratifioitu, se on lakina voimassa ja sitä tulee noudattaa sen sanamuotonsa mukaisesti.


Anna-Maja Henriksson: lopeta jo valehtelusi.

torstai 12. maaliskuuta 2015

Sekoomuksella ja demareilla kova loppukiri kisassa kummalla tyhmempi ministeri

Sekoomuksen Lenita Toivakka heitti demareille ja Susanna Huoviselle kovan haasteen kisassa nykyhallituksen tyhmimmästä ministeristä.

Anders Borgin ja Juhana Vartiaisen keskiviikkona julkaistun raportin mukaan työvoiman maahanmuutto on elintärkeä osa Pohjoismaiden talouskasvua.

- Näin myös Suomessa. Siksi olen esittänyt, että byrokraattisesta työvoiman saatavuusharkinnasta luovutaan. Perussuomalaiset vastustavat uudistusta.

Toivakan mukaan ongelma on, että työntekijöitä tarvitsevat firmat joutuvat odottamaan aivan liian pitkään ennen kuin viranomaiset toteavat, ettei tekijöitä löytynytkään Suomesta.

- Usein tuloksena on, että tilaus jää toimittamatta ja työpaikat perustamatta.


Upeaa, Lenita, aivan upeaa. Ehkä sinun olisi kannattanut pysyä Mikkelissä käärimässä muikkuja sanomalehteen, olisit edes jollain tavoin hyödyksi suomalaisille veronmaksajille. Ikävä sanoa, Lenita, mutta elät maailmassa, joka ei ole todellinen.

Oho, nyt on Jukka-setä hyvin, hyvin vihainen

Luen mielelläni kahden oikeustieteilijän, Jyrki Virolaisen ja Jukka Kemppisen blogikirjoituksia. Niissä tuppaa olemaan paitsi asiaa myös sarkasmia ja oivaltavaa vittuilua.

Käykäähän lukemassa Kemppisen uusin "Tiedä huutia, Maija Sakslin". Aika tanakkaa tavaraa tiputtelee Jukka-setä tällä kertaa.

Näistä olevinaan "laillisuusvalvojista" olen pitkään ollut sitä mieltä, että ovat vain osa läpikotaisin korruptoitunutta, DEMLAn mädättämää niin sanottua "oikeuslaitosta". Turhakkeita kaikki, paria yksittäistapausta lukuunottamatta. Sakslinkin on niin läpimätä demlalainen kuin voi olla, ei jatkoon.

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Päivän pelle: Petra Nyqvist

Tom Packalén kirjoittaa asiaa Puheenvuoro -palstalla, mutta eikös vaan Petra Nyqvist, tämä kympin tyttö, tämä itsestään liikoja luuleva maailmanhalaaja taas tullut pätemään.

Viimeksi kun nuorista koostunut hakkaajajengi kuohutti, Packalén kirjoitti ennen tutkimusten valmistumista, että tietää jengiläisten olevan rasistisia suomalaisia kohtaan ja viittasi johonkin sisäpiirin tietoon. Osa noista nuorista osoittautui kuitenkin kantasuomalaisiksi, joten ehkä vähän ylipainotettu näkökulma.

Tässäkään blogimerkinnässä ei ole oikein päätä eikä häntää ellei Packalén tiedä varmuudella, että kyseessä on Suomen ulkopuolella syntyneet nuoret jotka eivät ole Suomen kansalaisia. Yleensähän näissä tapauksissa on kyse Suomen kansalaisista, joita ei voi minnekään karkoittaa.

Kuitenkin epäilen suuresti, että joku tutkiva poliisi jakaisi tietojaan salaa Packalénin kanssa, varsinkaan viime kerran jälkeen kohujen jälkeen.


Nyqvistin kommentti perustuu näiden tyhmien putkikatseisten vihervasemmistolaisten yleiseen asenteeseen, ei mihinkään eikä minkäänlaisiin tosiasioihin.

Petra ja muut vihervassarit petratkaa ihmeessä esiintymisiänne ja favautumisianne, vaalit ovat jo ensi kuussa. Lyökää faktaa tiskiin ja muistakaa aina perustella kaikki väittämänne. Nämä pikkuasiat saattavat auttaa lisäämään uskottavuuttanne.


Anarkomarkot taas asialla, YLE vaan hyssyttelee ja vähättelee

Helsingissä osoitettiin illalla rajusti mieltä Herttoniemessä sijaistevan Fastholman huvilan purkamisen takia.

Poliisin mukaan mielenosoittajajoukko rikkoi ikkunoita ja kivitti poliisiautoja. Mielensoitus äityi rajuksi Lautatarhankadulla Sörnäisissä.
(Lähde: YLE, kirotusvihreineen)

Toimittaja Ilpo Pajunen voisi ensinnäkin oikolukea tai oikoluettaa tekstinsä.  Pajunen voisi myös olla rehellinen ja kertoa, mistä oikeasti oli kysymys: takkunettiläisten ja muiden älyvapaakattolaisten masinoima avoin kapina järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.

Jostain syystä valtamedian edustajat säännönmukaisesti kohtelevat näitä liimanhaistelijoita ja potentiaalisia pomminheittäjiä silkkihansikkain, ikään kuin kyseessä olisi harmiton keppostelu. Väärin.


Kyseessä oli äärivasemmistolaista terrorismia, jälleen kerran. Ääri-islamismin ohella juuri äärivasemmistolaisuus on tämän hetken Suomessa pahin turvallisuusuhka. Tuo vasemmistolaisista idiooteista ja muista luusereista koostuva roskasakki pitää panna kuriin ja vastuuseen tekemisistään eikä aina kohdella niitä kuten joitain hemmoteltuja huonostikäyttäytyviä kakaroita.


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ylioppilas Bidé: "Olen melkein valmis juristi"

Pravda kertoi päivän toistaiseksi hauskimman uutisen.

Biaudet ei kelvannut enää yhdenvertaisuusvaltuutetuksi – lähtee ehdolle eduskuntaan
- - -
"Uuden ja lakiin kirjatun pykälän mukaan virkaan pitäisi
olla korkeakoulututkinto. Minä olen melkein valmis juristi. Se ei kuitenkaan riitä", Biaudet selvitti tiistaina iltapäivällä.

Älä Bidé enää viitsi jauhaa paskaa. Esitä opintotodistuksesi julkisesti, jos uskallat. Väitän, ettet siihenkään pysty.

Todella toivon, ettei RKP saavuta äänikynnystä tämän kevään eduskuntavaaleissa. Mene äänestämään huhtikuussa, hyviä "anti-Bidé" -ehdokkaita on vaikka kuinka paljon.

Aihetta iloon

Tuulettelin järjen voittoa ns. "paperittomille" tarkoitettujen terveyspalvelujen kariutumisesta erityisesti sen takia, että Susanna "minäminäminä" Huovinen sai taas nenilleen. Omat koirat purivat, aloitteen pöydällepanosta teki Kari Rajamäki.

Saman puolueen sisälläkin tuntuu olevan kovin erilaiset käsitykset lainvalmistelun laadusta. - En ole 32 vuoden urani aikana törmännyt näin huonoon lainvalmisteluun, sanoi Rajamäki. Jostain syystä tämä vaikuttaa huomattavasti uskottavammalta kuin Huovisen kova hehkutus (kts. Nythän on niin...).

Vihervasemmiston vastaiskuja ja itkupotkuraivareita odotellessa lukaiskaa  aiheeseen liittyvää, aluksi vaikka nämä.

Mistä oikein onkaan kysymys tässä "paperittomiin" liittyvässä hässäkässä
Maria Lohela: Laittomasti maassa oleskelevien terveyspalvelut

Korostan vielä kerran sitä tosiasiaa, etteivät mitkään kansainväliset sopimukset velvoita Suomea tarjoamaan "paperittomille" yhtään nykyistä laajempia terveyspalveluita. Niitä ei tässäkään tapauksessa ole olemassa muualla kuin suvaitsevaiston mielikuvituksessa.

Lisäys 10.3.2015
Matias Turkkila kirjoitti hyvän jutun Suomen Uutisiin. Tässä mielestäni olennaisin asia.

Perussuomalaisten mukaan olisi kestämätöntä laajentaa käytännössä maksutonta terveydenhuoltoa koskemaan henkilöitä, jotka ovat maassa laittomasti. Ristiriita on erityisen jyrkkä siksi, koska suomalaiset veronmaksajat hoitavat itse terveydenhoidostaan aiheutuvat kustannukset ulosoton uhalla.

Uusi laki olisi laajentanut hoidon koskemaan muun muassa laittomasti maassa olevien syöpähoitoja. Syöpää sairastava henkilö voisi tulla maahan viisumilla, hävittää sitten paperinsa ja hakeutua sitten terveydenhuollon piiriin. Hoitojen aikana hänelle olisi käytännössä pitänyt turvata hoidon lisäksi muun muassa asuminen, toimeentulo, lääkekustannukset ja tulkkauspalvelut. Perussuomalaisten mukaan laki olisi avannut laittomasti maassa oleville Euroopan laajimmat terveyspalvelut.

Kansanedustaja Juho Eerola (ps) totesi näin Hommaforumilla.
Oli tosiaan erikoinen tilanne eduskunnassa. Salissa Rajamäki (sd.), Eestilä (kok), Haapanen (vihr.) ja 12 perussuomalaista. Rajamäellä varattuna ensimmäinen puheenvuoro, jossa esitti pöydällepanoa tämän viikon perjantaihin saakka, kun on niin huono tämä oman ministerin (Huovinen) esitys. Mäntylällä (ps.) seuraava puheenvuoro ja hän kannatti. Haapanen, joka käsittääkseni olisi ollut ainoa puoltaja tälle esitykselle, jäi ns. monttu auki, kun puhemies tiedusteli, että onko muita vaihtoehtoja pöydällepanon päiväksi, kuin 13.3. Haapasen olisi pitänyt esittää esim. huomista ja jonkun toisen punavihreän (joita ei salissa ollut) kannattaa, niin olisi äänestetty. Olisivat ehkä saattaneet saada enemmistön huoneista ja kahviloista paikalle, mutta kun näin ei käynyt, niin asia siirtyi perjantaille. Kun ensimmäisen ja toisen käsittelyn väliin tulee jäädä kaksi päivää, niin tämähän raukeaa! Ellei sitten käy niin, että eduskunta kutsutaan ensi viikolla vielä yhteen istuntoon vain tätä asiaa varten, mutta sitä ne eivät tee, kun alkaa ns. vaaliloma ja täysistuntosali menee remonttiin...

Näin Rajamäki tylytti Huovista eduskunnassa, osansa saavat virheetkin.
Kari Rajamäki /sd: Arvoisa puhemies! Täytyy sanoa, että olisin toivonut toisenlaista istuntoviikkoa viimeiselle 32 vuoden valtiopäivätyölleni, myös muistaen sisäasiainministerinä EU-puheenjohtajuuteemme liittyvät maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikan, Suomen vahvan roolin laittoman maahanmuuton ja ihmiskaupan torjunnassa ja myöskin ylipäänsä sisäisen turvallisuuden kehittämisen osalta.

Kelan valtuutettuna ja sosiaali- ja terveydenhuollossa myöskin syrjäytymisestä paljon huolta kantaneena olen suorastaan aivan järkyttynyt siitä, että ohi valtiovarainministeriön kunnon budjettivalmistelun tartuntatautilaista - tartuntatautilain muutoshan VM:ssä hylättiin - tehtiin nopeasti sosiaali- ja terveysministeri Huovisen toimesta ohitustie, ohituskaista, jossa tehtiin todella maassa laittomasti oleville terveydenhuoltojärjestelmää koskeva lainsäädäntöesitys, joka tarkoittaa heille parempia palveluja kuin Suomen kansalaisille ja, poiketen EU:n valtalinjasta, myöskin ei-kiireellisten hoitojen järjestämisestä.
- - -
Eli tämä on täysin epärealistinen, myöskin nämä niin sanotut kustannusarviot.

Tämä on puhtaasti tällainen sinisilmäinen. Sanotaan nyt, että sinisilmäiset vihreät arvot ovat kohdanneet tässä kovat harmaat markkinavoimat.
- - -
Esitän asian vakavuuden huomioon ottaen ja sen erittäin puutteellisen valmistelun ja sen taloudelliset ja inhimilliset vaikutukset huomioon ottaen asian pöydälle perjantaina 13.3. pidettävään täysistuntoon.

Lisäys 10.3.2015


Virheiden Outi Alanko-Kahiluoto todisti jälleen kerran sen, minkä takia missään yhteiskunnan kannalta järkevissä asioissa ei kannata kysyä vihervassareilta yhtään mitään.

– On pöyristyttävää ja demokratian vastaista, että hallituspuolueen edustaja kävelee näin sekä oman ministerinsä ja eduskuntaryhmänsä yli että koko eduskunnan luottamuksen yli.

– Mikäli kysymys ei ole demareiden eduskuntaryhmässä sovitusta menettelystä, odotamme demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajalta sekä ministeri Huoviselta uskottavaa ulostuloa ja kannanottoa ryhmänsä jäsenen toimintaan, Alanko-Kahiluoto vaatii.


Menepä Outi itkemään muualle kaltaistesi tyhmien ja naiivien idealistien kanssa. Katsokaa siellä yhdessä, mitä Perustuslaki sanoo kansanedustajista ja siitä, miten he perustuslain mukaan saavat toimia. Emma "pappa betalar" Kari lainannee sinulle muutamat Kleenexit, Pekka Tuomola tuonee yrttiteetä tai muuta piristeitä.

Näistäkin vihervassareiden itkupotkuraivareista tullee sen verran kivaa seurattavaa, että heitin äsken ensimmäiset popcornit mikroon. Ennustan, että seuraavaksi avautuu joku Pakoloisneuvonta ry:n edustaja, ellei sitä jo ole tehnyt.

Näin Juho Eerola Hommaforumilla.
Tilanne tosiaan oli se, että salissa oli Rajamäki (sd), Eestilä (kok), Haapanen (virh.) ja 12 perussuomalaista. Olimme juonineet siten, että teemme pöydällepanoesityksen siten, että esitämme asiaa jatkettavaksi perjantaina. Jos pöydällepanoesitystä kannatetaan, se jää pöydälle. Sitten keskustellaan päivästä. Rajamäki esitti perjantaita, Mäntylä (ps.) kannatti. Ainoa paperittomien puoltaja, eli Satu haapanen (virh.) istui salissa monttu auki, eikä tehnyt esitystä siitä, että asia olisi pantu pöydälle vaikka tähän tiistaihin saakka. Sääntöjen mukaan ensimmäisen ja toisen käsittelyn välillä on oltava yli kaksi päivää. Näin ollen, kun perjantai meni läpi, ei ehditä enää käsitellä ollenkaan, koska eduskunta loppuu lauantaina.

Jos punavihreät olisivat olleet kahden henkilön voimin salissa edustettuina, olisi asiasta äänestetty. Meitä olisi kuitenkin ollut paljon (12 persua+ Rajamäki+ Eestilä) jo valmiiksi ja kahvilasta olisi tullut lisää. Punavihreät taisivat olla jo muissa toimissa siihen aikaan istuntoa.
Eli Alanko-Kahiluodolle tiedoksi, että on demokratian halveksuntaa olla pois eduskunnasta, kun itselle tärkeää asiaa käsitellään.

Vai ei oppositiosta voi vaikuttaa


Aika velikultia! Montakohan ylävitosta heilahti tuon jälkeen? Harmi, etten ollut kärpäsenä katossa seuraamassa demokratiaa halveksuneiden naisten ilmeitä, kun tilanne näille selvisi.

Muutospuolueen puheenjohtaja Jari Leino totesi näin.
Punavihreät naiset ovat järkyttyneitä! Rajamäelle pointsit! Hieno mies! Suoraselkäinen poliitikko, joka ei asetu enää ehdolle, mutta viimeisenä eduskuntatekonaan teki pienen teon Suomen pelastamiseksi. Loistavaa!

Jarin kanssa olen täysin samaa mieltä Rajamäestä, ehdottomasti Hieno mies on hän.

Hajatelmia osa I

Tämä on puhdasta mutua, mutta epäilen Rajamäen ja Huovisen välien olleen pahasti tulehtuneet jo pidemmän aikaa. Nyt Rajamäki sai tilaisuutensa iskeä kunnolla, sen hän tekikin kuin mies konsanaan. Puhdas tyrmäys, Huovinen on edelleen kanveesissa lukua ottamassa.

Rajamäellä kuitenkaan tuossa tilanteessa ei ollut mitään hävittävää, tosi tyylikäs All-in oli. Rajamäki ja tässä vaiheessa myös suomalaiset veronmaksajat korjasivat potin, vihervassarit ja muut tätä typerää hanketta lobanneet nuolevat nyt haavojaan. Tässä vaiheessa mitkään syyllistämiset tai itkupotkuraivarit eivät enää auta, parasta olisi näidenkin hetimmiten rehellisesti ja reilusti tunnustaa tappionsa. Ajatus oli tyhmä, se tyrmättiin, on aika miettiä järkevämpiä vaihtoehtoja. Keskustellen, ei kiukutellen eikä varsinkaan henkilöön käyvillä nälvimisillä.

Hajatelmia osa II

Tämän typerän lakiesityksen puolestapuhujien ja muiden lobbareiden eräs eniten käyttämä fraasi liittyy hirmuiseen huoleen lasten hyvinvoinnista ja terveydestä. Tämä jos mikä on suoraan sanoen niin täydellistä tekopyhyyttä, paskanjauhantaa, valehtelua, äänestäjien aliarviointia, kusetusta ja aivopesuyritystä kuin edes voin kuvitella.

Ai ei ole?

Varmasti on: uusi lastensairaala. Miksi tämäkin todella tärkeä hanke piti sössiä ja luoda siitä taas uusi rahantekokone muutenkin ökyrikkaille RKP:n hallinnoimille säätiöille? Miksei maailmallakin arvostetulle Heinolan Reumalle löytynyt sen tarvitsemia pikkuhiluja vaan se piti ajaa konkurssiin?

Miksei näissä tapauksissa kukaan puhunut lapsista, ihmisoikeuksista ja muista vastaavista asioista samalla kiihkolla kuin nyt?

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Viisas kysymys pakolaiskiintiöstä ja kehitysavusta kiinnostuneille

OECD:n määritelmien mukaan kehitysapuun voi laskea mukaan pakolaisten vastaanottoon liittyviä kuluja. Näin tekee esimerkiksi Ruotsi.

Nyt jos nostaisimme Suomen pakolaiskiintiötä kiljumaanne kahteen tuhanteen, miten tämä teidän arvionne mukaan vaikuttaisi maagiseen lukuun 0,7%?

Herätkää jo, tahvot!

Kysymys ei ole rahasta vaan siitä, miten sen käyttää.

Voin koska tahansa lyödä tiskiin faktaa siitä, että "kehitysapuun" allokoidut rahat päätyvät suurelta osin vääriin käsiin.

Voin koska tahansa lyödä tiskiin faktaa siitä, että "kehitysapu", jonka pitäisi päätyä ulkomaille, päätyykin Suomeen.

Milloin lopetatte valehtelunne? Milloin kannatte vastuunne kusettamistanne ja varastamistanne miljardeista?

Päivän pelle: pakkovenäjäpelottelija A-M. Henriksson (rkp)

Valehtelu ja kaikenlaiset typerät avautumiset todistettavasti ovat rkp:n jäsenten geneettinen erityispiirre. Oikeusministeri Henriksson (rkp) on valehdellut monissa asioissa, typerästä hölynpölystä malliksi tämä äskettäinen aivopierunsa. 

Kiitos kuvasta Heikki Talalle

Sanattomaksi vetää moinen typeryys.

Lisäys 9.3.2015


Toistaiseksi ehkä suurin kusetus mihin tämä niin sanottu "oikeusministeri" on osallistunut liittyy ILO-169 -sopimukseen ja sen mahdolliseen ratifiointiin. Tolokummieheltä vaikuttava Enontekiön kunnanjohtaja Mikko Kärnä on paneutunut tähän asiaan perusteellisesti, suosittelen tutustumaan hänen kirjoituksiinsa. Tässä linkki Kärnän uusimpaan juttuun "Saamelaiskäräjät syyllistyy ihmisoikeusrikkomuksiin". Muistakaa varoa verenpainettanne näistä rkp:n kusetuksista lukiessanne.

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Viisaita kysymyksiä EU-kiimaisille

1) Miksi Suomi maksaa muiden EU-maiden jäsenmaksuja?
2) Miksei näitä rahoja lasketa mukaan kehitysapuun?
3) Mitä kaikkea muuta päissänne on vialla?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Viisas kysymys kaikille mocu-uskontoon hurahtaneille

Miten kauan vielä aiotte jatkaa valehteluanne?

Samaa soopaa monikulttuurisuuden ihanuudesta olemme joutuneet kuuntelemaan jo noin 25 vuotta, vaikka kaikki tosiasiat puhuvat valheitanne vastaan, Siis aivan kaikki, niitä tässä sen enempää luettelematta tai listaamatta. Kyllä te ne tiedätte, mutta rahanhimossanne jatkatte hölynpölynne paasaamista.

Nyt kun vaalit ovat lähellä, mustamaalauskampanjanne kovenevat ja valehtelunne saa entistä härskimpiä muotoja.

Jatkakaa ihmeessä valitsemallanne linjalla, te nimeltä mainitsemattomat loiseläjät. Kyllä, sitä te olette: elätte rehellisten suomalaisten veronmaksajien kustannuksella ja vielä julkeatte palkkanne maksajia halventaa ja haukkua.

Vaalit ovat edessä, siellä näemme miten valheenne kantavat.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Ennustus

Ennustan, että seuraavien enintään 48 tunnin sisällä kuulemme uutisia eräästä eurooppalaisesta valtiosta. Uutiset eivät välttämättä ole kaikkien mieleen, tämmöinen tunne minulla on.

Seuratkaahan uutisia myös vaihtoehtoisilta kanavilta ja lähteistä.

Palaan asiaan heti, kun tiedän miten kävi.