Vielä jaksaa A-M. Henriksson, tämä malliesimerkki rkp:n edustajien geneettisistä erityispiirteistä, jatkaa valehteluaan ILO-ratifioinnista.
Anna-Maja Henriksson kertoo, että saamelaiskäräjiltä ollaan kuitenkin oltu häneen yhteydessä keskiviikkona ja torstaina.
– Suurin osa saamelaiskäräjien jäsenistä on minulle kertonyt, että he tukevat edelleen maaoikeusselitysosaa ja ILO-sopimuksen ratifioinnin kanssa etenemistä. Olen kertonut tämän hallituspuolueille, jotta siitä ei olisi mitään epäselvyyttä. (lähde: YLE)
Vaan kun asia on niin, ettei tuohonkaan sopimukseen voi eikä saa tehdä minkäänlaisia varaumia. Tuo A-M. Henrikssonin "maaoikeusselitysosa" on pelkkää hölynpölyä, suoranaista kusetusta ja valehtelua.
Lainaan tähän asiaan hyvin perehtyneen Mikko Kärnän kirjoitusta "Johtaako oikeusministeriö eduskuntaa harhaan?"
ILO-sopimusta ei ole tähän mennessä katsottu voitavan ratifioida sen maaoikeusartiklojen vuoksi. Artiklassa 14 määrätään, että alkuperäiskansalle on tunnustettava omistus- ja hallintaoikeus niihin maihin, joilla ne perinteisesti asuvat. Tämä on ymmärretty Suomessa perinteisesti siten, että omistusoikeus valtion maihin on siirrettävä saamelaisille. Nyt esitetään, että omistusoikeudesta voidaan luopua.
ILO-sopimukseen ei voi kuitenkaan tehdä varaumia. Kun sopimus on ratifioitu, se on lakina voimassa ja sitä tulee noudattaa sen sanamuotonsa mukaisesti.
Anna-Maja Henriksson: lopeta jo valehtelusi.
VALEHDELTU NYKYHETKI JA PELOTTAVA TULEVAISUUS
-
Jopa Helsingin Pravda on uutisoinut siitä, kuinka aina useampi ”nuori”
kulkee puukko mukanaan ja on myös kertonut ”nuorten” tekemistä
puukotuksista. Mutt...
58 minuuttia sitten
Kiista voidaan päättää tulevalla hallituskaudella, mutta se vaatii vastaantuloa kaikilta osapuolilta. Jos sopimus joskus aiotaan ratifioida, on meidän löydettävä ratkaisu ennen kaikkea sopimuksen artiklan 14, joka käsittelee maa- ja vesialueiden omistus- ja hallintaoikeuksia, soveltamisen suhteen. Lähtökohdaksi on otettava etninen puolueettomuus, sillä Lappiin on oikeus- ja asutushistorian nojalla mahdotonta muodostaa sellaista toimielintä, joka voitaisiin rajata etnisillä perusteilla hallinnoimaan valtion maa- ja vesiomaisuutta. On löydettävä se kuuluisa kolmas tie. (Mikko Kärnä: ILO-sopimuksen käsittely sai tarpeellista lisäaikaa)
VastaaPoista