perjantai 28. huhtikuuta 2017

Uuseufemismeista

Helsingin Diakonissalaitos (HDL), tuo syöpäläinen, tuo veronmaksajien euroja jatkuvasti kusettava loisjärjestö, lanseerasi uuseufemismin "uuspaperiton". Voi hyvää päivää sentään näitä uuspeeloja!

Muistanemme HDL:stä ainakin Don Pekka Tuomolan ja Paavo Voutilaisen ja tuon tuhokaksikon touhut tuontiromannien raivoisassa puolustamisessa. Nämä molemmat rahanahneet kusipäät tienaavat sievoisia summia nykyäänkin, ja yhä edelleen tuon epäisänmaallisen tuhokaksikon leveän elämän maksaa VHM.

HDL on vuosien varrella saanut kymmeniä miljoonia euroja tukea toinen toistaan epämääräisempiin hankkeisiin. Väitän, että vähintään 90% noista euroista on ollut hukkaan heitettyä rahaa siinäkin mielessä, että noilla rahoilla on kustannettu aivan pöyristyttäviä hankkeita. Kuuluisa huumekerrostalo keskellä Helsinkiä on tästä räikein esimerkki.

Nyt nuo parasiitit ovat päättäneet, että Suomessa on uuspaperittomia, joille heidän mielestään pitää järjestää luksuselämä.

Hankkeen etsivän työn perusteella vaikuttaa siltä, että Suomeen tulee jäämään joukko uuspaperittomia, jotka eivät poistu vapaaehtoisesti, eikä heitä pystytä viranomaistoimin poistamaan maasta. Sitä, kuinka suuri tämä joukko uuspaperittomia tulevaisuudessa tulee olemaan, on vaikea ennustaa. Suomeen jäädään tilanteessa, jossa elämä paperittomana on henkilölle sillä hetkellä huonoista vaihtoehdoista vähiten huono. Hätämajoituksen tarve on toistaiseksi ollut uuspaperittomien parissa vähäinen. Monilla uuspaperittomilla on toiveena saada työpaikka ja sitä kautta oleskelulupa. Uuspaperittomilla on lisäksi suuri tarve omakieliselle neuvonnalle, palveluohjaukselle ja psykososiaaliselle tuelle. (Lähde: STT Info)

Miksei näille uuspeeloille vieläkään mene jakeluun se tosiasia, ettei ole olemassa edes paperittomia, saati uuspaperittomia? Tuuli Shinyella suoltaa niin kaameaa soopaa, että hän on erittäin vahva ehdokas kuukauden pelleksi.

Vielä kerran: jokainen Suomessa oleva tai notkuva on täällä joko laillisesti tai laittomasti. Suosittelen tutustumaan Ulkomaalaislakiin ja maassaolon edellytyksiin. Elleivät maassaolon edellytykset täyty, tuolla henkilöllä ei ole olemassa mitään juridisia perusteita jäädä tänne notkumaan huolimatta siitä, mitä demlapellet kuten Tuomas Ojanen, Juha Lavapuro, Martin Scheinin ja muut stalinistit ja ihmissoikeusaktivistit päivästä toiseen väittävät.

Yksi vähän iloisempi uutinen sentään tällekin viikolle tuli: Sale torppasi Suomen mädättäjien Top-10:ssä olevan The Ritvan aviomiehenä tunnetun kovan stalinistin Veli-Pekka Viljasen nimittämisen oikeuskansleriksi. Niin sitä pitää, hyvä Sale!

torstai 27. huhtikuuta 2017

Päivän kuva: kiitos, veteraanit!

Kuvan lähde: prokarelia.net

Kuvassa on todella paljon symboliikkaakin mukana,
se kertoo tämän päivän tilanteesta todella hyvin.

Kiitos, veteraanit!



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ennakkotunnelmiani Ranskan vaaleista

Oma ehdoton suosikkini on Marine Le Pen ja olen täysin varma siitä, etten näiden sympatioideni ja ajatusteni kanssa ole yksin.

Euroopan islamisaatio pitää pysäyttää nyt, kun se vielä jotenkin järkevästi on mahdollista. Ei ole mitään järkeä siinä, että Italian rannikkovartiosto tekee oto:na meritaksipalveluja, eli noutaa Libyan rannikolta satoja, kenties tuhansia "siirtolaisia" joka ikinen päivä. Läpeensä korruptoitunut ja täysin mafioiden käskytettävissä oleva Italian viranomaiskoneisto tietenkään ei tee muuta kuin levittelee käsiään, kun Italian kautta EU:n alueelle tunkeutuneet rikolliset häiriköivät Ranskassa.

Marine Le Pen tullee käyttämään kaiken vaikutusvaltansa pysäyttääkseen tämän tuhoisan tulvan. Meidän pitää muistaa se, ettei Ranska suinkaan ole läheskään niin munaton ja hampaaton kuin Italia, jonka suurimmat sotasaavutukset ovat parhaimmillaankin pelkkä huono vitsi.

Pitää muistaa sekin, että taloudellisesti Italia kyntää syvällä. On vain ajan kysymys, milloin kuplat rupeavat puhkeamaan. Tuolloin Drunckerin aina yhtä valmis, nenänpää aina yhtä ruskeana oleva ammattivalehtelija Jyrki "kukkaruukku" Käteinen tietysti rientää lausumaan "1,8 miljardia. Tämä on ainut luku, mikä teidän pitää tietää" tai jotain muuta vastaavaa paskaa.

Jos Marine Le Pen voittaa vaalit, se väkisin vaikuttaa myös kommunististalinisti Angela Merkelin hallitsemaan Saksaan sekä siihen, miten Iso-Britannian pääministeri Theresa Mayn julistamissa vaaleissa käy.

Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Lisäys 23.4.2017: Päivän kuva

Lähde: Twitter

Lisäys 24.4.2017

Vaalitulos oli kutakuinkin odottamani: jatkoon Macron ja Le Pen. Valemedian reaktiot ovat olleet jossain huvittavan ja halveksittavan välillä, luokkaa "pelastava enkeli vastaan paha kaiken tuhoava pirulainen".

Italian taloustilanteesta: lainaan pätkän Ilta-Sanomien uutisesta.
Italian pankkisektoria on tarkkailtu huolestuneina jo pitkään. Ahdingon ytimessä on yksi maan suurimmista pankeista Monte dei Paschi, joka todettiin heinäkuussa eurooppalaisissa pankkistressitesteissä kehnoimmaksi. Italian valtio lupasi sille ennen joulua useiden miljardien pelastusohjelman. (Lähde: Ilta-Sanomat 24.4.2017)

Meritaksipalvelusta: italialainen syyttäjä Carmelo Zuccharo kertoo sen, minkä jokainen tuota farssia seurannut on tiennyt pitkään.

"We have evidence that there are direct contacts between certain NGOs [non-governmental organisations] and people traffickers in Libya," Mr Zuccaro is quoted as saying in La Stampa.

He said that telephone calls were being made from Libya and rescuers were shining lamps to direct smugglers' vessels and turning off transponders so boats could not be traced. (Lähde: BBC 23.4.2017)

Kyseessä on järjestäytynyt rikollisuus, jossa liikkuu miljardeja. Syystäkin asiasta huomauttaa myös kansanedustaja Mikko Kärnä, samalla hieman näpäyttää Tavjaa.

Presidentti Halosen ja vihervasemmiston tarkoitus on varmasti vilpitön ja hyvä. On kuitenkin ikävää, että tällaisilla kannanotoilla ruokitaan sellaisia lieveilmiöitä kuin ihmissalakuljetusta ja ihmiskauppaa. Mitä enemmän luomme kuvaa, että Eurooppa ottaa vastaan kaikki tänne saapuvat, sitä enemmän saamme perusteetta turvapaikkaa hakevia ihmisiä liikkeelle. Nämä ihmiset joutuvat tällöin turvautumaan ihmissalakuljettajien palveluksiin. Tämä iljettävä bisnes ei lopu ellei siihen oteta tiukkaa kantaa.

Nyt alkaa olla kiire ottaa "tiukka kanta", eli Italia pitää panna kantamaan vastuunsa siitä ihmissaastasta, mitä se  ja sen suosimat rikollisjärjestöt ovat EU:n alueelle kuljettaneet ja kuljetuttaneet. Kyseessä on vuosia jatkunut määrätietoinen rikollisuus, missä Italia sanalla sanoen haistatti paskaa kaikilla oikeasti olemassaolevilla kansainvälisillä sopimuksilla ja sitoumuksillaan. Arrivederci, Italia!

tiistai 18. huhtikuuta 2017

"Jotain ihan muuta"

Jos kävelet tämän päivän Rautatientorilla Helsingissä, ehkä yksi tuhannesta siellä notkuvasta tunnistaa nimen Jarkka Rissanen. Todella monet suomalaiset  pitkänkin linjan muusikot tämän Pielaveden lahjan suomalaiselle musiikille noteeraavat: Eero Raittinen, Pepe Ahlqvist ja niin edelleen.

Sain vähän aikaa sitten käsiini Jarkan ja kumppaneiden CD:n The 20th Century Box. Täytyy myöntää, että haavi auki tuota aivan upeaa levyä kuuntelin.

Tonal Box Trio: Jorma Välimäki, Jarkka Rissanen ja Jussi Kettunen
Kuvan (c) ja (p) Olavi Rytkönen

Siinä, että perinteistä bluesia veivaa rumpali ja kitaristi ei ole mitään uutta, mutta tuuba? Ei muuten ole mitään tuubaa tuoda ja luoda bassoäänet nimenomaan tuuballa, esimerkkinä tämä Tonal Box Trion tulkinta Robert Johnsonin piisistä Love in vain.


Eräs erittäin hyvä ystäväni vinkkasi minulle sällistä nimeltä Antti Kajander, keikkansa kuulemma ovat "aivan loistavia". Pienen googlailun jälkeen törmäsin sällin sivuihin; juutuupissakin on jonkin verran materiaalia. Kannattaa tutustua, tässä maistiaisiksi Kajanderin tulkinta Eppujen piisistä Kitara, taivas ja tähdet.



Mieltäni suuresti lämmitti YLE:n uutinen suomalaisista soitinrakentajista. Lainaan ingressin.

Suomalaisella kitaranrakennuksella menee hyvin. Kitaroiden rakentaminen tuo leipää jopa sadalle viidellekymmenelle suomalaiselle tekijälle ja soittimille on menekkiä ympäri maailmaa.

Hienoa! Hyvä Suomi!

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Turkin kansanäänestyksestä

Aavistelen, että Turkin sekopää despootti Erdogan on pelotellut kansaa niin, että 16.4.2017 kansanäänestyksen tulos tullee olemaan yllättävän selkeä "Kyllä". Tätä puoltaa sekin, että tietojeni mukaan käytännössä kaikkia äänestyspaikkoja valvoo Erdoganille myönteiset tahot.

Oli äänestyksen tulos mikä tahansa, sulttaani Erdogan jatkaa tai ainakin yrittää jatkaa vallanhimoista niin sanottua "sotaretkeään" Syyriassa sekä suoraan että tukemiensa terroristijärjestöjen avulla.

Ennustan laajoja levottomuuksia monilla alueilla.

Tulen päivittämään tätä kirjoitusta sitä mukaa kun aihetta ilmenee.

Lisäys 18.4. 2017

Oheiset kaksi kuvaa kertonevat riittävästi siitä, miksi kansanäänestyksen tulos oli niukasti "Kyllä". Luotettavista lähteistä selvisi sekin, että esimerkiksi Kaakkois-Turkin kurdialueilla - jonne vaalitarkkailijoilla ei ollut mitään asiaa - "Kyllä" -äänien osuus oli hämmästyttävän suuri.


Lähde: YLE:n teksti-tv 17.4.2017

Tietojeni mukaan ulkomailla äänestäneiden turkkilaisten kohdalla leimaamattomat äänestyslipukkeet eivät kelvanneet.

Sulttaani Erdogollum onnistui pelotteluilla ja huijauksilla väärentämään kansanäänestyksen tuloksen "vain" niukasti yli tarvittavan 51%, mutta arvioiden mukaan tuloksissa on mukana 1,5 - 2 miljoonaa väärennettyä äänestyslipuketta.

Erdoganin pitäisi tajuta tehneensä paljon todella pahoja virheitä ja vetää tästä omat loogiset johtopäätöksensä. Pahoin kuitenkin pelkään, että tuo äärimmäisen vaarallinen maanikko tappiostaan suuttuneena panee lisää pökköä pesään toteuttaakseen utopiansa uudesta Suur-Turkista.

Kansainvälisen yhteisön pitää tavalla tai toisella pysäyttää tuo hullu despootti, ennen kuin oikeasti on liian myöhäistä. Kellot tikittävät jo, nyt on aika toimia.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Syyrian tapahtumista: valemedia taas täynnä propagandaa

Valemedia parkuu taas suureen ääneen Syyrian hallituksen tekemistä hyökkäyksistä, joissa Syyrian hallitus muka olisi käyttänyt kemiallisia aseita. Lähteinään valemedia jälleen kerran käyttää propagandatoimistoa nimeltä Syrian Observatory for Human Rights ja tuon propagandatoimiston taustavoimien tuottamaa kuva- ja muuta materiaalia.

Missä on lähdekritiikki, tälläkin kertaa? Eikö teitä, valemedian päätoimittelijat, yhtään hävetä jatkuvasti jäädä kiinni valheiden levittämisestä? Missä teidän vastuunne on? Siinäkö että kuittaatte isot summat rahaa palkkioksi ilmiselvän propagandan levittämisestä?

Miten on, päätoimittelijat: uskallatteko julkaista yhdessä allekirjoittamanne avoimen kirjeen, missä kerrotte syyllistyneenne jatkuvaan valehteluun, tosiasioiden vääristelyyn, puolueelliseen ja tarkoitushakuiseen "uutisointiin" ja omilla aivoillaan ajattelevien lukijoidenne törkeään aliarviointiin? Vai onko niin, että ruskeat kirjekuoret - joita tietojeni mukaan liikkuu vähintään kohtuullisesti - ovat tärkeämpiä kuin aito, rehellinen journalismi?

Valemedia väittää, että Syyriassa olisi käytetty sariinia. Tuo väittämä on sanalla sanoen hevonpaskaa. Tutkikaa väitetystä sariini-iskusta julkaistuja kuvia. Ehkä kannattaisi kiinnittää huomio muutamiin pikkuasioihin, kuten terroristijärjestö Al-Qaidan "palomiesten" eli White Helmetsin "pelastustyöntekijöiden" varusteisiin.

Syyrian tilanteesta hyvin perillä olevat tahot varoittivat tulevasta propagandaiskusta jo jokin aika sitten. Teitä, valemedian päätoimittelijat, totuus tietenkään ei kiinnosta. Ei, teitä kiinnostaa vain ja ainoastaan raha. Likainen, verinen raha.

Siinäpä sitä onkin ihmettelemistä, kun levikistä vastaava tulee kertomaan tilausten irtisanomisten räjähtäneen käsiin ja mainostulojen romahtaneen.

Valemedian uskottavuus meni jo ajat sitten, samoin lukijoiden luottamus. Pahoin pelkään, ettei mikään korjausliike enää auta: konkursseja, isojakin, on väistämättä edessä. Itsepähän muroihinne kusitte, itsepähän tienne valitsitte.

Muistutan tässä yhteydessä tapaus New York Times:ista. Tuo perinteinen lehti julkaisi jokin aika sitten anteeksipyynnön valehteluistaan ja muista sössimisistään ja pyhästi lupasi parantaa tapansa. Mitä tapahtuikaan? Valehtelu ja sössiminen jatkuu entistä pahempana.

Mitä te, valemedian päätoimittelijat, teitte jokin aika sitten? Valehtelitte, taas kerran, eli teitte "nyt:it". Kun julkisesti valehtelee ja siitä jää kiinni, valehtelijan pitäisi tajuta tehdä asioista omat johtopäätöksensä. En kuitenkaan pidätä hengitystäni irtisanoutumis- tai potku-uutisia odotellessani: ei teillä selkärangattomilla vätyksillä riitä rohkeus oikeasti kantaa vastuuta ryssimisistänne ja jatkuvista valehteluistanne. Hävetkää edes, jos osaatte.


tiistai 4. huhtikuuta 2017

TVS4348

Harvoin on heti aamusta ollut niin kivaa kuin tänään, kiitos tyhmien ja vielä tyhmempien suvakkien. Valemedia tietysti "uutisoi" oman agendansa mukaan, mutta pientä rajaa sentään pitäisi olla valehtelussakin. Tätä kirjoittaessani en tiedä, onko yksikään valheellisen uutisen julkaissut valemedia vaivautunut myöhästynyttä aprillipilaansa oikaisemaan. Syytä olisi.

Lähde: Twitter

Muutenkin tiettyjen kansanedustajien toiminta on ollut paitsi halveksuttavaa myös erittäin tuomittavaa. Kannattaa lukea, mitä Suomen Uutiset tästä kaustista kirjoittaa.

Suora kysymys kaikille ozanyanareille, marjaanatoiviaisille, villeniinistöille, emmakareille ym: miten tää niinqu meni, noin niinqu omasta mielestä? Ellei muuta, niin aivan loistavaa vaalityötä teitte. Kannattanee perua skumppatilaukset, tai ainakin pikaisesti vaihtaa tilauksen toimitusosoite.

Käytöksenne tässä kaustissa osoitti konkreettisesti, ettette ole muuta kuin pelkkiä anarkisteja, mädättäjiä ja järjestäytyneen yhteiskunnan vihollisia.

Hävetkää, jos osaatte.

Ai muuten: Li Andersson, Dan Koivulaakso, Mikael Brunila ym. vassariterroristit: miltä nyt tuntuu? Joko on pelko perseessä?

Lisäys 4.4. 2017


Lisäys 4.4. 2017: Äänestä sinäkin virheitä, saat mitä tilaat!


Lisäys 4.4. 2017: Ville Niinistö jatkaa paskanjauhantaa

Niinistö kertoi aamulla MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että Afganistaniin olisi palautettu useita perheitä, joissa oli lapsia. Myöhemmin hän tviittasi, ettei lapsia ilmeisesti ollutkaan mukana ja pyysi anteeksi väärää tietoa.

– Aina maltti kun tilanne päällä. Journalismia tarvitaan niin tieto kulkee. Lapsia ei ilmeisesti lennolla, hyvä. Pyydän anteeksi väärää tietoa, Niinistö tviittasi.
Lähde: MTV 4.4.2017

Kuvitteleeko veronkiertäjä Ville Niinistö, että anteeksipyyntö riittää? Ville Niinistö kumppaneineen julisti sodan järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Soditaan sitten, saatana, mutta älä Ville Niinistö mene Emma Karin helmoihin tappioitasi itkemään ja lohtua hakemaan.