tiistai 31. tammikuuta 2017

Miksi valemedia jatkuvasti julkaisee tämänkaltaista soopaa?


Takerrun tarkasti tähän valheelliseen ja tarkoitushakuiseen väittämään.

Hän ei myöskään ole elintasopakolainen. Maahanmuuttoviraston mukaan hänen olisi turvallista palata kotikyläänsä, josta kaikki ovat paenneet ja jota hallinnoi Isis.

Paskaa, paskaa ja vielä enemmän paskaa. En tässä avaa väittämääni tämän enempää, sota jatkuu ja sen myötä sotasensuuri.

Alkuvuoden pellet: valemedian edustajat

Otan tähän vain yhden esimerkin valemedian toimittelijoiden todistetusta kyvyttömyydestä luetun ymmärtämiseen. Asialla YLE:n toimittelija Silja Massa.

Samaan aikaan kun Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin muslimeille asettama maahantulokielto on pöyristyttänyt ympäri maailmaa, hänen suunnittelemansa kulttuuriin ja journalismiin liittyvät leikkaukset ovat jääneet vähemmälle huomiolle.

YLE ja toimittelija Silja Massa varmasti tässä vaiheessa tiesivät tai niiden olisi pitänyt tietää, ettei kyseessä ole "muslimeille asetettu maahantulokielto" ja siitä, että Donald Trump vain jatkoi siitä, mihin edeltäjänsä Barack Obama jäi. Muistutan toimittelija Silja Massaa journalistin ohjeista ja YLE:ä siitä, että medialla on oikaisuvelvollisuus.

Trump on oikealla asialla, tekee oikeita asioita ja vähät välittää siitä, mitä toimittelija Silja Massan kaltaiset mitättömyydet hänestä kirjoittavat.

Valemedian edustajat: ryhdistäytykää! Olette osoittaneet olevanne huonoja häviäjiä, mutta tämä jatkuva valehtelu on aikamoinen pohjanoteeraus.

Vihervassarit ja muut "ihmissoikeuksista" saarnaavat: itsenäinen valtio saa koska tahansa, keneltäkään kysymättä, sulkea rajansa. Ai eivät saa? Kokeilkaa massiivista invaasiota Pohjois-Koreaan tai Iraniin. Omalla vastuulla, tietysti.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Luetun ymmärtämisestä: Trumpin "muslimikielto"

Tässä on erittäin hyvä kirjoitus päivänpolttavasta asiasta, eli Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin asettamasta "muslimikiellosta". Lämpimästi suosittelen sen huolellista lukemista, lainaan kaksi ensimmäistä kappaletta.

"Why would the text of President Trump’s Executive Order suspending travel visas be readily available on CNN (HERE), New York Times (HERE), Wall Street Journal (HERE), but not on White House page (HERE)?

I don’t think it’s accidental. The limiting Visa program was President Obama’s action, not President Trump."

Epic – Is Team Trump Baiting Liberal Media and Refugee Protesters By Using Obama’s Own Policy?…

perjantai 27. tammikuuta 2017

Päivän kuva: jihadisteista

Ehkä sisäisestä turvallisuudestamme vastaavan ministeri Paula Risikon tarttes tehdä jotain.

Suomen vankilat ovat moskeijoiden ohella otollista maaperää lietsoa jihadismia, tähänkin asiaan Pandemrix-Paulan on syytä pikaisesti puuttua.

torstai 26. tammikuuta 2017

Kansainvälisistä sopimuksista

Kyllästymiseen asti olemme joutuneet kuuntelemaan ja lukemaan suvakkien parkumista ihmissoikeuksista ja kansainvälisistä sopimuksista. Näin asiaa kommentoi kansainvälisen oikeuden professori Martti Koskenniemi.

”Mikään YK-sopimus ei voi estää valtiota päättämästä itse, kenen se antaa oleskella maaperällään. Jos Yhdysvallat on katsonut, että valtiosta ”X” tai ”Y” tulevat henkilöt ovat sen turvallisuudelle uhka, ei YK tai mikään sopimus voi velvoittaa sitä toimimaan omaa turvallisuuttaan vastaan." (Lähde: Pravda 25.1.2017)

Tämä täsmälleen sama pätee myös Suomeen. Rikostilastoissa vuodesta toiseen yliedustettuina olevat somalit ja irakit todistettavasti ovat uhka Suomen turvallisuudelle, samoin Emma Karin lellikit eli tuontiromannet.

Nyt äkkiä rajat kiinni: Ruotsista tuli viime vuonnakin tuhansia elintasopakoloisia ja tulevana kesänä tuhannet tuontiromannet tulevat tänne Suomeen rötöstelemään, sotkemaan ja urakoimaan rikoksia.

Rajat kiinni! Ulkomaalaislaki koskee myös tuontiromanneja ja elintasopakoloisia! Ruotsiin äkkiä noottia siitä, että siivotkoot omat sotkunsa ja siitä, että Dublin-sopimus sitoo myös Ruotsia.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Jatkuvat ongelmat raideliikenteessä: haiskahtaa meriselitykseltä

Junat - vaihteeksi - seisoivat, syynä "tietojärjestelmävika." Kuka oikeasti uskoo tähän?

Liikenneviraston mukaan ongelma johtui palvelintietokoneen levyviasta, joka vaurioitti sekä pääjärjestelmän että varajärjestelmän. Solita-yhtiön johtaja Timo Honko sanoo, että "varajärjestelmän varajärjestelmä" toimi moitteettomasti, mutta VR ei osannut ottaa sitä käyttöön. Selvisi, että VR:lle oli annettu väärä nettiosoite järjestelmän käyttöön.

-  Varajärjestelmä olisi ratkaissut ongelman. Junaliikennettä olisi voitu ajaa huomaamattomalla katkolla ja aikataulut saatu junankuljettajille. Käyttöön ei kuitenkaan päästy virheellisen ohjeistuksen takia. Eli ihmisten toiminta epäonnistui, Honko kertoo. (Lähde: Iltalehti)


Kuka ja ketkä tästä karmeasta ryssimisestä ovat vastuussa? Junaliikenne valtion tasolla ei saa olla kiinni siitä, ettei "ohjeistus oli virheellistä". Näiden asioiden pitää toimia, varajärjestelmien varajärjestelijöistä huolimatta.

Elleivät ne toimi, järjestelmistä vastaavien henkilöiden on syytä katsoa peiliin. Ai, muuten, tämäkin sotku kuuluu muutenkin "ansioituneelle" Anne Bernerille. Anne Berner: milloin eroat?

Lisäys 23.1. 2017
Liikenneviraston liikenteen palveluiden johtajan Virpi Anttilan mukaan selvitysten perusteella kävi ilmi, että varajärjestelmän varajärjestelmässä oli puutteita operatiivisen henkilökunnan osaamisessa.

– Tässä on varmaan ihan inhimillisestä virheestä kyse varajärjestelmän varajärjestelmään liittyen. (Lähde: YLE 23.1.2017)

Mitä ihmettä Virpi Anttilakin selittelee? Tämäntyyppisten järjestelmien pitää toimia 24/7/365 ja elleivät ne toimi, järjestelmistä vastaavat henkilöt - ja toimittajat - pitää panna kantamaan vastuu toimimattomista järjestelmistä.

Anne Berner: eroa heti!

Lyhyesti presidentti Donald Trumpista

Jotain ihmiskunnan kannalta hyvää tuossa miehessä on pakko olla. Niin paljon käytännössä kaikki tunnetut kulttuurimarxistit ja vihervassarit Trumpia parjaavat ja panettelevat, terroristi George Sorosista ja (ääri-)islamisteista puhumattakaan. "Viholliseni vihollinen on ystäväni", ainakin tässä Trumpin tapauksessa.

Vinkki "trumpetisteille": MAGA ei riitä kuin korkeintaan välitavoitteeksi, päämääränä pitää olla MWGA eli Make the World Great Again. En ollenkaan pahastuisi, jos siinä sivussa kaikki georgesorosit, vihervassarit, kulttuurimarxistit ja islamistit "hieman" saavat siipeensä.


Tulossa on mielenkiintoinen vuosi ja todella toivon, että se sisältää paljon positiivista. Yksi iso osatekijä tähän tulee varmasti olemaan Donald Trump.

MWGA!

lauantai 21. tammikuuta 2017

Hej, ålen Kristina Stenman (rkp, demla)

Minä nyt haluan, että Jakobstad tekee Lieksat ja ottaa huolehtiakseen tuhansista paperittomista. I Vasa jag... eikäqu Vaasassa onnistuin todella hyvin, Lieksassa vielä paremmin ja nyt haluan, että Jakobstad lähtee uuteen nousuun pitämällä hyvää huolta kaikista Suomessa laittomasti not... eikäqy paperittomista.


Jag struntar i... eikäqy minua ei kiinnosta ollenkaan, mitä valtiovalta on asiasta sanonut. Minä sentään olen Kristina Stenman.

Kysykää ansioistani vaasalaisilta ja lieksalaisilta.

Med vänliga hälsningar,


Kristina
RKP, Demla

perjantai 20. tammikuuta 2017

Päivän pelle: pääministeri Juha Sipilä

Anne "lastensairaala-finavia" Berner julkisti älyttömän liikenneuudistusehdotuksensa 19.1.2017. Tyrmistys oli valtaisa, turpaan tuli niin oppositiosta kuin kepuleiden hallituspuoluetovereiltakin. Mitä tekee pääministeri Juha "Annan kotini 17-vuotiaalle sotilaskarkurille" Sipilä?

Nuolee Anne Bernerin persettä, aivan kuten teki esimerkiksi Finavia -sotkussa.

Lukekaa itse. Lukekaa ja pöyristykää.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mielestä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) selvitys liikenneverkon uudistamisesta on rohkea, tärkeä ja tervetullut.
...
-  Kyse ei tietenkään ole yksityistämisestä, kansallisomaisuuden myymisestä tai markkinavoimien päästämisestä rellestämään Suomen teillä. Uudet palvelukonseptit on helpointa toteuttaa yhtiömuodon kautta, pääministeri sanoo.
Lähde: Iltalehti (20.1.2017)

Näiden pääministeri Juha "rikastuin paskalain ansiosta" Sipilän ja liikenneministeri Anne "lasten-vallila-sairaala-finavia" Bernerin jatkuvien toilailujen takia on varmaa, että viha kaikkia Keskustapuolueen edustajia kasvamistaan kasvaa. Tämä jatkuva ryssiminen ei voi olla vaikuttamatta tulevien kuntavaalien tuloksiin eikä vaalikäyttäytymiseen. Kepuleiden kenttäväki: varautukaa ja valmistautukaa jo nyt tulevaan vaalitappioon.

En tiedä, kuka ja ketkä kuiskuttelivat Sipilän värväämään Anne Bernerin. Selvää kuitenkin on, että Sipilä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää Bernerin suhmuroinneista muun muassa uuteen Lastensairaalaan liittyvissä törkeyksissä.

Sivistysvaltioissa sekä Sipilä että Berner eroaisivat heti, lisäksi molemmat joutuisivat oikeuteen vastaamaan tekemisistään.

Juha "tase töihin" Sipilä: eroa heti.

tiistai 17. tammikuuta 2017

Päivän kuva: noin 1,4 miljoonaa irakilaista palannut kotiin

Nyt kun Migri on päivittämässä turvallisuusarvioitaan, on hyvä tuoda esiin tämä tuore kuva irakilaisten pakolaisten paluumuutosta.

"Almost 1.4 million people have returned to their homes" (lähde: OCHA)

Kannattaa tutustua tuohon raporttiin, siinä ei ole kuin viisi sivua.

maanantai 16. tammikuuta 2017

Mitkä kansainväliset sopimukset, Pravdan toimittelija Maria Manner?

Tämän päivän Pravdassa toimittelija Maria Manner väittää, että Irakin siirtolais- ja pakolaisministeri Jasim Mohammed Al-Jaff torjuu ”Suomessa ja muissa maissa” olevien irakilaisten pakkopalautukset. Kyseessä muka on rikkomus "kansainvälistä oikeutta" ja "ihmissoikeuksia" vastaan.

Nyt vaan oikeasti on niin, että oikeasti voimassaolevien kansainvälisten sopimusten mukaan Irak ei saa kieltäytyä ottamasta vastaan kansalaisiaan. Lisäksi mitkään oikeasti voimassaolevat kansainväliset sopimukset eivät velvoita Suomea elättämään Suomessa laittomasti notkuvia irakilaisia.

Tämä täsmälleen sama pätee myös esimerkiksi Somaliaan, eli tuhannet Suomessa perusteitta notkuvat somalirikolliset (moniavioisuus, tyttöjen silpominen, huumekauppa, jatkuva sosiaalitukien väärinkäyttäminen ja niin edelleen) pitää pikaisesti lähettää takaisin Somaliaan.

Maria Manner ja muut suvakkitoimittelijat voisivat edes kerran vaivautua sen verran, että kaivaisivat esiin ne oikeasti olemassaolevat kansainväliset sopimukset, sisältäen ihmissoikeudet, joihin jatkuvasti vetoavat.

Irak ja Somalia kantakoot vastuun kansalaisistaan! Suvakkitoimittelijat pitäkööt huolen siitä, että edes yrittävät pitäytyä journalistien ohjeissa. Koskee erityisesti YLE:n Eero Mäntymaata ja Iltalehden naistoimittelijoita.

Lisäys 16.1.2017

Daesh-rottien polttama Mosulin yliopiston rakennus

Suvakkitoimittelijat voisivat keskittyä olennaiseen, eli raportoimaan daesh-rottien sota- ja ympäristörikoksista. Kuinka monta juttua sinä, Eero Mäntymaa, olet kirjoittanut Mosulin eteläpuolella palavista öljylähteistä? Nina Leinonen: oletko "muistanut" kertoa siitä, minkälainen hintataso daesh-rottien seksiorjilla on? Voisitteko yhdessä raportoida Saudi-Arabian murhaamista jemeniläisistä siviileistä?

Nämä oikeasti ovat rikoksia, oikeasti ovat vastoin oikeasti olemassaolevia kansainvälisiä sopimuksia, mutta nämä eivät kaltaisianne KoneistonTM äänitorvia kiinnosta.

Suora kysymys kaikille suvakeille ja KoneistonTM edustajille: kuinka monta miljoonaa muslimimatua mielestänne Suomeen pitää haalia, ennen kuin olette tyytyväisiä? Ne kuuluisat Bilderberg-esityksen yli 60 miljoonaa vai vieläkin enemmän? Ajattelitteko rahoittaa näiden kymmenien miljoonien kamelikuskien ja muun roskasakin Suomessa loisimisen myymällä polkuhintaan Suomen ainutlaatuiset pohjavedet?

Ajatelkaa uudelleen, ajatelkaa huolella: ei tule onnistumaan. Jo nyt suomalaiset ovat sotapolulla, jo nyt pinnan alla kuohuu enemmän kuin arvaattekaan.

Lisäys 16.1.2017



Päivi Nerg: onko pikkuisen noussut keltainen neste päähän? Juuri sinun tekemättä jättämistesi takia olemme nyt tässä tilanteessa; sinähän suureen ääneen huusit ettei rajoja saa panna kiinni.

Päivi Nerg: eroa heti!

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Päivän pelle: toimittelija Nina Leinonen, Iltalehti

Vastoin parempaa tietoaan Iltalehden toimittelija Nina Leinonen väittää muun muassa seuraavaa.

Syitä on monia. Jotkut ovat kotoisin Mosulista, jonne paluu on sula mahdottomuus. Mosulilaisen paluu muualle Irakiin on myös ongelmallista, koska maassa yleisesti vedetään yhtäläisyysmerkki Mosulin ja Isisin välille.

Toimittelija Nina Leinonen valehtelee. Mosulin tämänhetkiseen tilanteeseen aika hyvin ja huolella perehtyneenä tiedän, että taistelu Mosulista yhdistää irakilaisia enemmän kuin mikään muu asia moniin vuosiin. Mosulin itäpuoli alkaa olla siivottu daesh-rotista, näin kertoo suhteellisen tuore ja luotettava tilannekatsaus.


Myös yleinen turvallisuustilanne etenkin Irakin pääkaupunki Bagdadissa on heikentynyt aivan viime aikoina. Kaupungissa on koettu lukuisia verisiä itsemurha- ja autopommi-iskuja uuden vuoden jälkeen.

Bagdadissa ei kaupungin väkiluku ja pinta-ala huomioonottaen räjähtele yhtään sen enempää kuin esimerkiksi Malmössä, Ruotsissa. On selvää, että koska daesh-rotat tulevat häviämään taistelun Mosulista, ne yrittävät maksattaa tästä tappiosta mahdollisimman kovan hinnan syyttömillä siviileillä.

Yleisesti ottaen Irakin turvallisuustilanne on muutamassa kuukaudessa ottanut isoja harppauksia parempaan suuntaan. Sota daesh-rottia vastaan kuitenkin jatkuu vielä pitkään, mutta paluuliikenne siivotuille alueille kiihtyy päivä päivältä. On varmaa, että yksittäiset pommi-iskut tai muut terrori-iskut eivät lopu, sillä iSlam todistettavasti on "rauhan uskonto".

Täydestä sydämestäni toivon menestystä kaikille niille urheille sotureille, jotka Irakissa ja Syyriassa taistelevat islamisteja ja "maltillisia kapinallisia" vastaan.

Lopuksi juttuvinkki toimittelija Nina Leinoselle: Damaskoksen tämänhetkinen vesikriisi, sen syyt ja seuraukset. Tosin voi olla moiselle suvakkitoimittelijalle liian kova pala ruveta tutkimaan "ihqujen" jihadistien tekemisiä, mitäs siitä että yli viisi miljoonaa ihmistä kärsii vesipulasta.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Miksi pitää erikseen olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu?

Suomeen somalit vuonna 1990 suhmuroinut demlalainen Johanna Suurpää kitisee siitä, ettei tasa-arvovaltuutetun avoinna olevaan virkaan tullut kuin kuusi hakemusta.

Mitään järkeä ei ole siinä, että pitää erikseen olla yhdenvertaisuus- ja tasa-arvovaltuutettu. Byrokratiaa byrokratian vuoksi, nuo kun ovat hyväpalkkaisia suojatyöpaikkoja Jossun ja kumppaneiden aatesisarille. Ellette usko, tutkikaa Oikeusministeriön henkilöstöä: suurin osa naisia.

Muuten, miten on mahdollista, että Kirsi Pimiää eivät koske mitkään jääviyssäännöt? Päivänselvää on, etteivät Pimiän jäsenyydet tietyissä yhdistyksissä ole omiaan lisäämään uskottavuutta Pimiän puolueettomuuteen. Vaadin Kirsi Pimiää eroamaan virastaan, perusteena luottamuspula.

maanantai 9. tammikuuta 2017

Päivän kuva: veroeuromme hyötykäytössä


Tarkkaan ottaen kyseessä eivät ole veroeurot, vaan holtittomasti kaikkeen ihanaan, luonnolliseen ja väistämättömään monikulttuuriin rahaa syytävän Raha-automaattiyhdistyksen avustukset.

Väkisin herää kysymys: miksi RAY tukee tämänkaltaista toimintaa? Omalta osaltani äänestin lompakollani ajat sitten: en pelaa mitään RAY:n, Veikkauksen enkä Fintoton pelejä. Perusteltuna syynä nimenomaan se, että hävyttömän ja hävettävän suuri osa avustuksista menee Refugees Welcome Finlandin kaltaisille suvakkinaisten puuhastelukerhoille.

Antaisitko sinä kodistasi huoneen niin sanotulle "turvapaikanhakijalle", jonka taustoista sinä todistettavasti et tiedä mitään? Minä en, enkä suosittele sitä kenellekään.

Varoituksen sana: myös mukavanoloiset naiset ja lapset voivat olla niitä, jotka tulevat tekemään pommi-iskuja. Tästä on todisteita riittävästi eri puolilta maailmaa.

Älkää olko hyväuskoisia hölmöjä, olkaa mieluummin hieman vainoharhaisia kuin liian suvakkeja. Muistakaa vanha suomalainen sanonta.

Parempi katsoa kuin katua.

Älkää ottako kesäirakkia, oman turvallisuutenne vuoksi!