Näytetään tekstit, joissa on tunniste jihadistit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jihadistit. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. kesäkuuta 2017

Sananen irakilaisista

Omat kokemukseni irakilaisista alkoivat jo 1980-luvulla. Noista tapaamisista on pelkästään hyviä muistoja, samoin kuin kaikista tuon jälkeen tapahtuneista yhdessäolon hetkistä. Kaikki nuo irakilaiset ovat olleet hienoja ihmisiä, älykkäitä, huumorintajuisia ja "virvokkeetkin" maistuivat.

Yksikään näistä tuntemistani irakilaisista ei edes kusisi siihen roskasakkiin päin, mitä esimerkiksi Helsingin Rautatientorilla notkuu.

Yksikään näistä tuntemistani irakilaisista ei lähtenyt samalla tavalla karkuun, kuin mitä esimerkiksi pääministeri Sipilän suosikkijihadisti Fahad "I'm seventeen and I can prove it" Firas teki.

Kaikki tuntemani irakilaiset ovat samaa mieltä siitä, että tänne Suomeen kesän 2015 jälkeen kuljetetut "turvapaikanhakijat" ovat pelkkiä luusereita, sotilaskarkureita, jihadisteja, maanpettureita ja lisäksi joitain arabiankielisiä halveksuvia ilmaisuja, joita en osaa suomentaa.

Lyhyesti: mitä teille suvakeille ja iRakkien pyllynpyyhkijöille kertoo se, että näin rämä-vitun-thänin aikana daesh-rotat räjäyttivät Mosulin 850 vuotta vanhan moskeijan ja sen kuuluisan kaltevan minareetin? Onko vai eikö tuossa kyse sotarikoksesta? Miksi te vitun suvakit vaikenette tästä törkeydestä kaikilla tuntemillanne kielillä?

Siksi, että te olette halveksittavia luusereita, pohjasakkaa, epäisänmaallista kuonaa jonka oikea paikka on joku roskatunkio missä tahansa muualla paitsi Suomessa.

Isänmaansa puolesta taisteleville irakilaisille, joiden joukossa ainakin yksi tuntemistani hienoista miehistä tälläkin hetkellä on, toivotan kaikkea hyvää.

48252 88 31914



tiistai 20. kesäkuuta 2017

Päivän kuva: terroristi Rami Adham ja pari Ramin jihadistitoveria

Katso taustalla näkyviä äijiä.
Ostaisitko sinä noilta käytetyn auton?
Minä en ostaisi.
Kuvan lähde: YLE 20.6.2017

Lainaan tuosta YLE:n jutusta erittäin mielenkiintoisen pätkän.

Käynnissä olevassa esitutkinnassa selvitetään, onko Adhamiin henkilöitynyt Suomi Syyria yhteisö ry kerännyt varoja Suomessa ja kansainvälisesti ilman lupaa tai rajoitetulla luvalla. Rahankeräysrikoksen lisäksi tutkinnassa on muita rikosnimikkeitä.
KRP:n rikosylikomisarion Tero Haapalan mukaan varainkeruutapauksen esitutkinta valmistuu heinäkuun loppuun mennessä. Lokakuussa 2016 alkanut tutkinta on pitkittynyt kansainvälisen yhteistyön takia.

Vertailun vuoksi suosittelen tutustumaan noitavainon kohteeksi joutuneen Ilja Janitskinin tapaukseen. Iljaa mielestäni täysin perusteitta syytetään muun muassa rahankeräysrikoksesta, mutta katsokaa itse ja tehkää omat johtopäätöksenne. Minun sympatiani ovat Iljan puolella, mutta ehdottomasti terroristi Ramia ja kaikkia tuon terrorismia tukevan niljakkeen tovereita vastaan.

Vielä yksi tärkeä asia.

Tsemppiä, Jari Aarnio!

perjantai 9. kesäkuuta 2017

Lyhyesti: en toivota ensimmäistäkään näistä saudeista tervetulleeksi Suomeen

Iltalehti uutisoi näyttävästi: Saudi-Arabia osti suomalaista koulutusta viidellä miljoonalla -  yli sata opettajaa saapuu Suomeen (Lähde: Iltalehti 9.6. 2017)

Tässä haisee salafismi ja wahhabismi sekä se, että joissain peräkammareissa kuiskutellaan paitsi suurmoskeijoista myös jihadismista.


Jostain pitää nyt äkkiä löytyä joku riittävän vaikutusvaltainen taho, joka tekee kaikkensa estääkseen "opettajien" ja niiden "perheenjäsenten" maahantulon  (uutisen mukaan kaikkiaan noin 400 henkilöä). Lisäksi on ensiarvoisen tärkeää selvittää esimerkiksi "Omnia Educational Partnershipsistä" kaikki Suomen ja suomalaisten turvallisuuteen liittyvät asiat.

Aikaa ei ole yhtään tuhlattavaksi, nyt pitää toimia ripeästi ja määrätietoisesti.

Saudi-Arabia rahoittaa avokätisesti useita terroristijärjestöjä, saudit haluavat pommittaa Jemenin kivikaudelle tai vieläkin kauemmas, saudit rupesivat terrorisoimaan Qataria. Tässä terveisiä kaikille jihadisteille ja niiden puolestaloukkaantujille.


perjantai 27. tammikuuta 2017

Päivän kuva: jihadisteista

Ehkä sisäisestä turvallisuudestamme vastaavan ministeri Paula Risikon tarttes tehdä jotain.

Suomen vankilat ovat moskeijoiden ohella otollista maaperää lietsoa jihadismia, tähänkin asiaan Pandemrix-Paulan on syytä pikaisesti puuttua.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Eurooppalaisia jihadisteja ja jihadisteja Eurooppaan

Belgiassa meneillään olevassa jihadistioikeudenkäynnissä 45:lle islamistijärjestö Sharia4Belgiumin jäsenelle on langetettu terrorismiin liittyvistä rikoksista kolmen-viidentoista vuoden vankeustuomioita.

Väkilukuun suhteutettuna juuri Belgiasta on lähtenyt eniten jihadisteja, vaikka lukumäärissä Ranska, Iso-Britannia ja Saksa edelle kiilaavatkin. Myös Ruotsi on hyvin edustettuna.


Käytännöt kotiin palaavien jihadistien kohtelusta vaihtelevat ymmärryksestä (Ruotsi, Suomi) passin poisottamiseen (Iso-Britannia) ja vankeusrangaistuksiin (Hollanti, Ranska). 

Ainakin Norjassa, Saksassa, Hollannissa ja Iso-Britanniassa on keskusteltu laista tai lain muutoksesta, joka sallisi kansalaisuuden poisottamisen sotatoimiin tai terrorismiin ulkomailla osallistuvilta. 

Jihadisteja tulee Eurooppaan myös Välimeren yli pyrkivissä enemmän tai vähemmän merikelvottomissa aluksissa. Viime päivien aikana jotkin noista ovat Italian asemesta päätyneet merenpohjaan, talvisen Välimeren aaltoihin hukkuneita on tämänhetkisten tietojen mukaan vajaat 300.

Suvaitsevaiston edustajien ei nytkään kannata ruveta syyttämään ja syyllistämään eurooppalaisia rehellisiä veronmaksajia. Taustalla ovat korruptio, järjestäytynyt rikollisuus ja islamistiterroristijärjestöt kuten IS. Viimeistään nyt kovakalloisimmankin kukkahattutädin pitää tunnustaa nämä tosiasiat.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Päivän pelle: Stefan Winiger, Svenska YLE


Saanko esitellä päivän pellen? Hän on tällä kertaa Svenska YLEn toimittelija Stefan Winiger. Stefan ilmeisesti nukkuu huonosti luettuaan hänelle aivan liian pelottavaa kirjallisuutta kuten Tolkienia. Ainakin se vaikuttaa hänen mielikuvitukseensa: Facebook on kaiken pahan alku ja juuri.

Har du läst Sagan om ringen, Mr Zuckerberg?
...
Det är du, eller rättare sagt din skapelse Facebook som tillsammans med de andra sociala medie-aktörerna är länken mellan terrorismens mörkermän och deras lärjungar runt om i världen.

Det är därför jag undrar hur det är ställt med din nattsömn. Har du ett ansvar för det som sker?

Ota iisisti, Stefan, tässä sinulle vähän piristystä.



Lisäys 12.1. 2015

Winiger kirjoitti näin muutama päivä sitten. Hän on vahvasti sitä mieltä, että nyt kun islamistiterroristit kävivät pitämässä shariasta oppituntia pariisilaisille on syytä välttää julkaisemasta pilapiirroksia tai muuta kyseenalaista materiaalia.

Men en seger har terroristerna redan vunnit. Den som i framtiden tänker publicera karikatyrer eller annat kontroversiellt material har nu risken för ett konkret angrepp på liv och hälsa att ta ställning till.

Winiger ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää, mistä oikeasti on kysymys: islamistiterrorismista. Siitä, että Pariisin tapahtumat olivat vasta alkusoittoa sille, mitä lähiaikoina tapahtuu.

Milloin paukkuu Helsingissä tai Turussa tai pahimmassa tapauksessa molemmissa kaupungeissa? Pahoin pelkään, että aivan lähiaikoina. Tilannetta eivät yhtään ainakaan paranna Suomeen palaavat jihadistit, joita poliitikkojen ylevistä puheista huolimatta ei varmasti tulla panemaan vastuuseen sotaretkensä aikaansaannoksista.