Näytetään tekstit, joissa on tunniste paula risikko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paula risikko. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. lokakuuta 2017

Päivän sitaatti - Pandemrix-Paula

– Aikamoisella kokemuksella minä sosiaali- ja terveyspuolelta olen. Ei minun tarvitse ottaa (ohjeita) mistään, Risikko kommentoi eilen eduskunnassa. (Lähde: Ilta-Sanomat 19.10.2017)

Pandemrix-Paulan kokemus soteasioissa on vertaansa vailla. Sinne meni Heinolan Reuma, sinne menivät huoltovarmuuskeskuksen kymmenet miljoonat eurot, eikä kukaan vieläkään saa hiljennettyä tuota tuholaista. Risikko, eroa!

perjantai 16. kesäkuuta 2017

Viisas kysymys perustuslakifundamentalisteille liikennevirastosta

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 14.6. 2017 tiedotteen, jonka mukaan "Liikennevirastossa nykyisin hoidettavat tie-, meri- ja rautatieliikenteen liikenteenohjaustoiminnot yhtiöitetään valtion osakeyhtiöksi 1.1.2019 alkaen. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti 13. kesäkuuta Liikenneviraston liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittämisestä. Valtion kokonaan omistaman erityistehtäväyhtiön omistajaohjaus tulee liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle.
...
Tavoitteena on selkeyttää toimintaan liittyviä viranomaistehtäviä ja sujuvoittaa liikennealan sääntelyä.
...
Operatiivinen liikenteenohjaustoiminta jatkuu yhtiöittämisen yhteydessä keskeytyksettä ja siten, että toiminnan laatu, luotettavuus ja turvallisuus varmistetaan muutoksessa ja sen jälkeen. Tavoitteena on, etteivät viranomaisten käyttämien liikenteenohjauspalveluiden kustannukset yhtiöittämisen seurauksena nouse."

Kertokaa tuomasojaset, juhalavapurot ja muut perustuslakifundamentalistit, voiko mikään yhtiö hoitaa viranomaistehtäviä? Voimassaolevan perustuslain mukaan ei voi eikä saa (muistanette väännön pysäköinnin valvonnasta?), eli tässäkin haisee taas Suuri Kusetus.

Nyt herätkää, hemmetin desantit! Ettekö te vieläkään tajua, että toimianne seuraa ja valvoo aika monta tuhatta valveutunutta kansalaista?

Muistutuksena Pandemrix-Paulalle: sinun vastuullasi on Suomen sisäinen turvallisuus ja rajavalvonta. Yksikin virhe noissa asioissa, niin takuuvarmasti tulet sitä katumaan loppuelämäsi. Heinolan Reuman teurastaminen ja Pandemrix-sotku, tuossa vain pieni osa pitkää syntilistaasi.

Lisäys 16.6. 2017
Mikko Ellilä kirjoittaa asiaa Hommaforumilla. Kiitos, Mikko!
Asiakirjaväärentäjä, ammattivalehtelija Jyrki "kukkaruukku" Käteinen: miltä tuntuu tämänhetkinen jääpuikko perseessäsi? Tiedät, mikä sinua ja rikostovereitasi Suomessa odottaa.
Sanon suoraan Käteiselle, Vapaavuorelle, Stubidolle ja kaikille muille "seteliselkärankaisille": teille sontaläjille kun raha tuntuu olevan tärkeämpää kuin Suomi ja suomalaiset arvot, nuolkaa vielä enemmän Drunckerin, Sorosin ja muiden paskakasojen persettä.
Te vitun epäisänmaalliset kusipäät ette vieläkään tunnu ymmärtävän sitä, minkälainen maanpuolustustahto täällä Suomessa on.
Sinä, väkivaltainen öykkäri, monista rikoksista tuomittu Jan Vapaavuori: uskallatko tulla samaan kehään kanssani? Olen varma siitä, että pullisteluistasi huolimatta tipahdat alle kymmenen sekunnin. Ai muuten, miten ihmeessä sinä, punkunlipittelijä Jan Vapaavuori, omien sanojesi mukaan kiireinen mies, olet onnistunut hankkimaan noinkin hyvän tasoituksen golfissa?

torstai 15. kesäkuuta 2017

Viikon ruusut: Jari Korkki, YLE

Nyt on hatunnoston paikka: Jari Korkki tykittää tuoreessa kirjoituksessaan. Hienomies olet, Jari! Olutpäivän kunniaksi jossain välissä otan tuopillisen ja virtuaalisesti sinulle ainakin yhden tarjoan! Lukekaa, mitä mannaa tämä mies meille tarjoaa. Lainaan pari osuvinta pätkää.

Muistuuko mieleen keskustan Juha Sipilä, joka alle puolen vuoden pääministerikokemuksella uhkasi "kävellä aamulla presidentin luo", jos kokoomus ei taivu sote-kiistassa? Sipilän prosessikaaviossa lienee tuolloin ollut kokoomuksen vaihtaminen taipuisampiin kristillisdemokraatteihin ja ruotsalaisiin, mutta oppositiosta peräänkuuluteltiin silloinkin uusia vaaleja.
Eikä Sipiläkään tainnut vielä silloin pitää täysin kummallisena ajatusta siitä, että pääministeri tuosta vain vislaisi pelin poikki ja julistaisi uudet vaalit.
...
Mutta miksi Sauli Niinistö sitten on niin nihkeä? Ehkä siksi, että hän varmaankin muistaa myös perustuslain 26. pykälään vuoden 1990 valtiopäivillä liitetyt perustelulausumat.

– Eduskunta edellyttää, että eduskunnan hajottamista koskevan asian esille ottamisen aiheena saattaa olla vain pitkäaikainen, lähinnä poliittisen hallituksen muodostamisvaikeutena ilmenevä parlamentaarinen kriisi tai muunlaisesta syystä eduskunnan toimintakykyyn tai kokoonpanoon kohdistuva kiistaton epäluulo ja yleensä myös oletus siitä, että eduskunnassa pidetään hajotusta laajasti aiheellisena.

Varmemmaksi vakuudeksi eduskunta edellytti vielä aivan erikseen seuraavaa:

– Valtioneuvoston omat sisäiset tai ulkoiset toimintavaikeudet eivät lähtökohtaisesti saa johtaa eduskunnan hajotukseen. Eduskunta edellyttää, että edellä mainitun kaltaista hallituskriisiä tai eduskunnan ja hallituksen välistä kiistaa ei pyritä ratkaisemaan eduskunta hajottamalla tai tällä uhkaamalla. Tarvittaessa on muodostettava uusi valtioneuvosto, ja vasta ylivoimaiset vaikeudet muodostaa toimintakykyistä hallitusta saattaisivat johtaa eduskunnan hajotukseen.

Tällä hetkellä täällä Suomessa on perustuslain vastainen tilanne: hallitus virallisesti ei ole hajonnut, sisäministeriö "suunnittelee" vuoden 2015 hallitusohjelman vastaista "maahanmuuttopolitiikkaa" ja niin edelleen.

Viimeistään nyt valtakunnansyyttäjän, tai mitä näitä olevinaan "laillisuusvalvojia" onkaan, pitää omatoimisesti ruveta selvittämään mitä kaikkea perustuslain vastaista ainakin tämä porukka on juoninut.

- Timo Soini
- Juha Sipilä
- Petteri Orpo
- Paula Risikko
- Jaana Vuorio
- Jorma Vuorio

Takaan ja alleviivaan, että jos lähiaikoina Ruotsista tulee ensimmäistäkään aivan yksin saapunutta lapsukaista, nahkurin orsilla tavataan.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Että semmoista "maahanmuuttopolitiikkaa" taas kerran

Sisäministeriö on asettanut hankkeen hallituksen maahanmuuttopoliittisen ohjelman valmistelemiseksi maahanmuuttoministerityöryhmän ja hallituksen puoliväliriihessä tekemien päätösten pohjalta. Ohjelma määrittää Suomen maahanmuuttopoliittisia linjauksia kuluvalle hallituskaudelle.
...

Ohjelman valmistelussa taustalla on vuonna 2013 valtioneuvoston periaatepäätöksenä hyväksytty maahanmuuton strategia Maahanmuuton tulevaisuus 2020. (Lähde: Sisäministeriö 14.6. 2017)

On se aika kummallista, ettei sisäministeriön "ohjelman" valmistelun pohjaksi kelpaa vuonna 2015 sovittu hallitusohjelma ja sen maahanmuuttoon liittyvät kirjaukset.

Pandemrix-Paula: nukutko hyvin yösi? Joko pidit huolen siitä, että Huoltovarmuuskeskus sai takaisin sieltä kusettamasi noin 40 miljoonaa euroa?

perjantai 27. tammikuuta 2017

Päivän kuva: jihadisteista

Ehkä sisäisestä turvallisuudestamme vastaavan ministeri Paula Risikon tarttes tehdä jotain.

Suomen vankilat ovat moskeijoiden ohella otollista maaperää lietsoa jihadismia, tähänkin asiaan Pandemrix-Paulan on syytä pikaisesti puuttua.

torstai 4. elokuuta 2016

Ojasta allikkoon?

Kenties kautta aikain Suomen epäisänmaallisin ja ylivoimaisesti typerin sisäministeri Petteri "annas kun mä kuittaan tämänkin viinalaskun" Orpo heitti viestikapulan Paula Risikolle. Voi hyvää päivää!

Paula Risikkoon henkilöityy ainutlaatuisen Heinolan reumasairaalan tuhoaminen. Lausunnoissaan ja haastatteluissaan tämä idiootti jäi kiinni myös valehtelusta, mutta Risikolle tärkeintä tässäkin tapauksessa oli puoluetovereiden etu. 4,7 miljoonaa euroa, kuulemma. Miksi Heinolan kaupunki ei käyttänyt etuosto-oikeuttaan?

Risikko on täysin ansainnut lempinimensä Pandemrix-Paula. En tiedä, saiko Huoltovarmuuskeskus takaisin Risikon ministeriön sieltä "lainaamat" vajaat 40 miljoonaa euroa. Mutuna väitän, ettei saanut.

Sekoomuksen ministeripaletti rakoilee pahasti

Luottamuspula vaivaa enkä usko, että opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen viimeisimmät avautumiset tilannetta yhtään parantaisivat. Varoitin OKM:stä jo reilu vuosi sitten mutta silti väitän, että Grahn-Laasonen on surkein opetusministeri sitten demarien Maija Raskin. Sekoomuksen Henna Virkkunen jäänee tässä taistossa pronssille.

Mitä Sekoomuksen pitäisi tehdä?

Aivan aluksi Sekoomuksen pitää antaa kenkää tai ainakin vähemmän palstamillimetrejä Juhana Vartiaiselle. Tuo Sekoomuksen valepukuun pukeutunut mocu-uskovainen lienee vielä vihreämpi ja vielä kommunistisempi kuin Sirpa Pietikäinen. Repikää siitä, vartiais-uskovaiset.

Toiseksi puolueen sisällä pitää käydä erittäin kriittinen keskustelu siitä, miksi Sekoomus on niinkin paljon RKP:n ja sen sidosryhmien talutusnuorassa.

Kolmanneksi Sekoomuksen pitää aidosti ja avoimesti miettiä arvonsa uudelleen. Valheilla on lyhyet jäljet, vaikka ne johtaisivatkin hyväpalkkaiseen virkaan Luxembourgissa. Vai mitä tähän sanoo monista valheista kiinni jäänyt Jyrki Kukkaruukku-Käteinen? Montako asiakirjaa tänä vuonna olet väärentänyt tai väärennyttänyt?

"conclusion"

Noin vuosi sitten alkanut irakki-invaasio ei ollut sattumaa vaan täysin laskelmoitu juttu. Pikavoittoja tuli ja edelleen tulee miljoonia, erityisesti SPR:lle ja Luona Oy:lle. Näille kaikille omaan napaansa tuijottaville esitän yhden ja vain yhden kysymyksen. Joillekin tämä saattaa olla liian vaikea, onhan siinä pää- ja sivulause.

Nukutko yösi hyvin, onhan omatuntosi puhdas?

ps. ettei liian totiseksi menisi, tsekatkaa tämä.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Pandemrix-Paula iskee jälleen, nyt kohteena Malmin lentokenttä

Pandemrix-Paula Risikko (sekoomus) haluaa tuhota kaiken hyvän. Lukekaa ja pöyristykää.

Kuka ja ketkä tästä Risikolle tai Sekoomukselle maksoivat? Suomessa-han ei ole korruptiota, vai mitä Paula?

Oksettaa taas.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Pisararata on tarpeetonta ja turkasen kallista unelmahöttöä

Huolimatta joidenkin poliitikkojen ja median, erityisesti Pravdan jatkuvasta rumputulesta ainakin yksi mies on selkeän johdonmukaisesti vastustanut tätä täysin järjetöntä hanketta.

Hän on Suomen rautatiematkustajat ry:n puheenjohtaja Kalevi Kämäräinen. Lainaan hänen tuoreimpia aiheeseen liittyviä kirjoituksia.

Tähän mennessä tapahtumaketju on huipentunut uutiseen, jossa Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston jäsen Matti Saarinen kertoo vaikutelmiaan päivän kokouksesta. Kokoukseen osallistui myös liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko, joka ei ole vaivautunut vastaamaan tiedotusvälineen yhteydenottopyyntöön.

Saarinen toteaa, ettei Pisara saa rahaa ainakaan esitellyn lisätalousarvion kautta, vaikka hän pitää hanketta välttämättömänä ja toivoo sen vielä lähtevän liikkeelle ennen jo häämöttäviä vaaleja. Toisaalta Saarinen arvelee, ettei toive toteudu ja että ratahankkeesta tulee vaaliteema asetelmalla pääkaupunkiseutu vastaan muu Suomi.
("Pisara-rata: virallista kuolinilmoitusta vailla?", 12.2.2015)

Helsingin Sanomat hoputtaa pääkirjoituksessaan hallitusta tekemään Pisara-radan rahoituspäätöksen alkavalla viikolla. Perusteluiden sokerina pohjalla on radan haaveiltu yleisvaltakunnallinen merkitys:

”Hankkeen vaikutus ei kuitenkaan rajoitu pelkästään Helsinkiin. Jos Pisararadan avulla voitaisiin poistaa junaliikenteen pahin ja eniten ongelmia aiheuttava pullonkaula, vaikutus näkyisi pääkaupunkiseudun liikennejärjestelyjen lisäksi koko maan rautatieliikenteessä.”

Lehden ”unohtamat” tuoreet selvitykset ovat kuitenkin jo upottaneet hankkeen paikallistasolle ja romuttaneet aiemmat käsitykset sen hyödyllisyydestä.
("Helsingin Sanomat haaveilee – entäpä hallitus?", 22.2.2015)

Hankkeen lobbarit tuntuvat olevan harvinaisen kovapäistä väkeä. Edelleen tätä poskettoman kalliiksi tulevaa, täysin turhaa hössötystä perustellaan muun muassa EU-tuella (jonka suomalaiset veronmaksajat maksavat) ja pelottelulla siitä, että ellei tätä hullutusta aloiteta heti, juuri nyt, seurauksina ovat  vedenpaisumus, kulkutaudit, sata vuotta kestävä auringonpimennys ja Suomen kansainvälisen maineen ikuinen menetys. Hui hirveetä!

Älkää uskoko näitä pelottelijoita, uskokaa ja luottakaa mieluummin Kalevi Kämäräiseen. Kiitos Kalevi, että olet jaksanut taistella näitä tuulimyllyjä vastaan. Olet hieno mies.

Lisäys 24.2.2015

YLE uutisoi näin.
Pisararataa ei tule – ainakaan nyt
Pääkaupunkiseudulle kaavailtua Pisararataa ei toteuteta ainakaan tässä vaiheessa.
-
Ministeri Rinne on pahoillaan hankkeen pysähtymisestä. Hänen mielestään hanke olisi ollut merkittävä koko Suomen ja pääkaupunkiseudun kannalta.

Hohhoijaa, kylläpä rupesivat Rinteen niin sanotut perustelut haukotuttamaan. Latteuksien sijaan Rinnekin voisi perehtyä tosiasioihin, pandemrix-Paulanakin tunnetulta liikenneministeri Risikolta tosin ei kannata kysyä mitään. Joko Risikko ei vaivaudu vastaamaan tai ei ymmärrä, mistä oikeasti on kysymys.

Lisäys 24.2.2015

Helsingin kaupunginhallituksen jäsen Pilvi Torsti (sd) syyttää valtiota sopimusrikkomuksesta.

– Valtio on nyt päättänyt hakea EU-rahoitusta, mutta jätti Pisara-rahoituksesta päättämisen seuraavalle hallitukselle. Samalla valtio ei täytä sopimusta, jonka se pääkaupunkiseudun kuntien kanssa teki.

Vassareiden Aino Pekosta pitäisi jonkun nyt äkkiä mennä lohduttamaan, niin pettynyt hän on.

– Hallituksessa on unohdettu, että Pisararadan toteuttaminen on koko maan junaliikenteen kannalta pakko tehdä. Pisarahanke edistäisi Suomen taloutta, sillä 45 prosenttia BKT:sta syntyy kasvukäytävällä Helsinki-Hämeenlinna-Tampere. (lähde: YLE)

Virheiden Anni Sinnemäki ruoskii Reuma-Paulaa (lähde: YLE).

– Näyttää myös siltä, että liikenneministeri Risikko jotenkin katsoo, että hän ikään kuin saa jotain kunniaa siitä, jos hän erityisesti on torppaamassa tai hidastamassa sellaista hanketta, joka on pääkaupunkiseudun hanke.

Sinnemäen mukaan peruste ontuu, sillä hanke on valtion hanke ja liittyy koko rataverkon toimintaan.

– Tuntuu surulliselta, että poliittisia pisteitä voi saada siitä tai sankaruutta, jos erityisesti toimii pääkaupunkiseutua vastaan.



Tähänastiset avautumiset ovat menneet aivan käsikirjoituksen mukaan. Seuraavaksi käynee niin, että joku Liikenne- ja viestintäministeriön juoksupojan klemmarivastaavan sijaisen kaverin pikkuserkun melkein kaima selittää, että "ministeri Risikolla on kiire, ei hän nytkään ehdi hoitaa työtehtäviään".

Lisäys 26.2.2015

Demarien itkupotkuraivareita on ollut mukava seurata, mutta vielä mukavampi oli lukea Kalevi Kämäräisen uusin kirjoitus "Pisara-rata osana TEN-T-verkkoa tai jotain muuta EU:n rahoitusohjelmaa". Tässä maistiaisia, käykää ihmeessä lukemassa teksti kokonaisuudessaan.

Lähetimme tänään Pisara-rataa koskevan englanninkielisen kirjeen Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille ja liikennekomissaari Violeta Bulcille. Kiinnitämme siinä huomiota ratahankkeen rahoittamisen perusteita koskeviin kysymyksiin.
- - -
Näistä syistä pyydämme komissiota avoimuuden nimissä julkistamaan kaiken Suomen hallituksen Pisara-rataa koskevan hakemusaineiston riippumatta siitä onko kyse TEN-T-varoista tai jostakin muusta rahoituslähteestä. Tämä on mielestämme tarpeen, jotta kansalaiset niin Suomessa kuin muuallakin voisivat vakuuttua onko varoja haettu väärin perustein vaiko ei ja jotta kansalaisilla myös on mahdollisuus reagoida mahdollisiin epäasiallisuuksiin. Lisäksi toteamme komission varapuheenjohtaja Jyrki Kataisen edistäneen Pisara-hanketta Suomen pääministerinä. Siksi hän on mielestämme esteellinen olemaan tekemisissä sen kanssa EU:ssa.