perjantai 16. kesäkuuta 2017

Viisas kysymys perustuslakifundamentalisteille liikennevirastosta

Liikenne- ja viestintäministeriö julkaisi 14.6. 2017 tiedotteen, jonka mukaan "Liikennevirastossa nykyisin hoidettavat tie-, meri- ja rautatieliikenteen liikenteenohjaustoiminnot yhtiöitetään valtion osakeyhtiöksi 1.1.2019 alkaen. Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti 13. kesäkuuta Liikenneviraston liikenteenohjaustoimintojen yhtiöittämisestä. Valtion kokonaan omistaman erityistehtäväyhtiön omistajaohjaus tulee liikenne- ja viestintäministeriön vastuulle.
...
Tavoitteena on selkeyttää toimintaan liittyviä viranomaistehtäviä ja sujuvoittaa liikennealan sääntelyä.
...
Operatiivinen liikenteenohjaustoiminta jatkuu yhtiöittämisen yhteydessä keskeytyksettä ja siten, että toiminnan laatu, luotettavuus ja turvallisuus varmistetaan muutoksessa ja sen jälkeen. Tavoitteena on, etteivät viranomaisten käyttämien liikenteenohjauspalveluiden kustannukset yhtiöittämisen seurauksena nouse."

Kertokaa tuomasojaset, juhalavapurot ja muut perustuslakifundamentalistit, voiko mikään yhtiö hoitaa viranomaistehtäviä? Voimassaolevan perustuslain mukaan ei voi eikä saa (muistanette väännön pysäköinnin valvonnasta?), eli tässäkin haisee taas Suuri Kusetus.

Nyt herätkää, hemmetin desantit! Ettekö te vieläkään tajua, että toimianne seuraa ja valvoo aika monta tuhatta valveutunutta kansalaista?

Muistutuksena Pandemrix-Paulalle: sinun vastuullasi on Suomen sisäinen turvallisuus ja rajavalvonta. Yksikin virhe noissa asioissa, niin takuuvarmasti tulet sitä katumaan loppuelämäsi. Heinolan Reuman teurastaminen ja Pandemrix-sotku, tuossa vain pieni osa pitkää syntilistaasi.

Lisäys 16.6. 2017
Mikko Ellilä kirjoittaa asiaa Hommaforumilla. Kiitos, Mikko!
Asiakirjaväärentäjä, ammattivalehtelija Jyrki "kukkaruukku" Käteinen: miltä tuntuu tämänhetkinen jääpuikko perseessäsi? Tiedät, mikä sinua ja rikostovereitasi Suomessa odottaa.
Sanon suoraan Käteiselle, Vapaavuorelle, Stubidolle ja kaikille muille "seteliselkärankaisille": teille sontaläjille kun raha tuntuu olevan tärkeämpää kuin Suomi ja suomalaiset arvot, nuolkaa vielä enemmän Drunckerin, Sorosin ja muiden paskakasojen persettä.
Te vitun epäisänmaalliset kusipäät ette vieläkään tunnu ymmärtävän sitä, minkälainen maanpuolustustahto täällä Suomessa on.
Sinä, väkivaltainen öykkäri, monista rikoksista tuomittu Jan Vapaavuori: uskallatko tulla samaan kehään kanssani? Olen varma siitä, että pullisteluistasi huolimatta tipahdat alle kymmenen sekunnin. Ai muuten, miten ihmeessä sinä, punkunlipittelijä Jan Vapaavuori, omien sanojesi mukaan kiireinen mies, olet onnistunut hankkimaan noinkin hyvän tasoituksen golfissa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti