keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Päivän sitaatti: viiltävän jäätävä analyysi Soini-Orpo-Sipilä- kusetuksesta.

Uusi kirjoittaja, ja hyvää päivää kaikille. Lurkkinut täällä jo vuosia sitten, nuivistuin kun totesin etteivät argumenttini riitäkään niiden ammoisten kuplieni puhalteluun.

Sehän että seuraamme suurta teatteria ole mikään uusi tieto kenellekään.

Mutta tästä esityksestä puuttuu sen kolmas näytös.

Olisi tärkeää ennakoida se, ja valmistautua siihen, sillä tilanteet ovat muuttuneet vilkkaasti. Ja muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta on uutisointi pyrkinyt edelleenkin viestimään mieluummin mielikuvia kuin tosiasioita.

Tässä muutama tosiasia jotka edelleenkin pitävät paikkansa.

1.Hallitusta ei ole hajotettu. Perussuomalaista puoluetta ei ole erotettu hallituksesta. Eikä puolue ole eronnut hallituksesta.

2.Valtioneuvoston itsensä mukaan Perussuomalaiset kuuluvat edelleenkin tasavallan presidentin vuonna 2015 nimittämään Sipilän hallitukseen.

"Pääministeri Juha Sipilän hallitus
Tasavallan presidentti nimitti 29. toukokuuta 2015 pääministeri Juha Sipilän hallituksen, joka on itsenäisen Suomen 74. hallitus. Hallituksen muodostavat Suomen Keskusta, Perussuomalaiset ja Kansallinen Kokoomus. Sipilän hallituksessa on 17 ministeriä."

3.Nyt Sipilän hallitus on muuttanut hallituksensa kokoonpanoa siten että ei mitenkään. Samat henkilöt näyttävät jatkavan ministereinä vaikka ovatkin loikanneet uuteen eduskuntaryhmään. Ikään kuin Perussuomalaiset rp olisi edelleenkin yksi hallituksen muodostajista. Ei "Uusi vaihtoehto".

4.Perussuomalaiset rp:n sääntöjen mukaan puolueella voi olla vain yksi eduskuntaryhmä.

"15§ PUOLUEEN EDUSKUNTARYHMÄ
Puolueella on eduskunnassa yksi eduskuntaryhmä, jonka hyväksymät säännöt tulee saattaa puoluehallituksen tietoon."

5.Joten puolueen sääntöjen mukaan ei voi olla niin että puolueella on kaksi eduskuntaryhmää.

6.Loikanneiden muodostaman uuden eduskuntaryhmän "Uusi vaihtoehto" puheenjohtaja on ilmoittanut ryhmän aikeena olevan perustaa uusi puolue.

7.Kuitenkaan kukaan heistä ei ole ilmoittanut eronneensa Perussuomalaiset rp:sta.

Joten:

Soini ei, eikä yksikään uuvatti, ole itse asiassa luopunut Perussuomalaiset rp:n jäsenyydestä. Vaikka sellaisia väitteitä mediassa esitettäisiinkin, jopa uuvattien rohkaisemina kuten esimerkiksi Terhon rintamerkkiteatteri, ovat he kaikki edelleenkin Perussuomalaiset rp:n jäseniä jolleivät he itse eroa tai heitä eroteta puoluehallituksen toimesta.

Edes Soini ei ole loikannut puolueesta vaikka Terhon tarinan mukaan irrottikin rintamerkkinsä jota pyhäinjäännöksenä esitteli. Sellaisellahan ei sääntöjen mukaan erota. Lisäksi noin niinkuin teknisesti ottaen Soinin taannoinen ploki loikkareista Juudaksina koski puolueesta loikanneita. Lukekaa tarkasti ja huomaatte kuinka Soini puhuu puolueesta loikkaamisesta, ei eduskuntaryhmästä.

Puolueen sääntöjen mukaan he teknisesti ovat jo eronneet puolueesta, sillä puolueen sääntöjen mukaan puolueella voi olla vain yksi eduskuntaryhmä. Lisäksi he ovat toimineet puolueen etuja vastaan mm. eroamalla eduskuntaryhmästä (kaikki uuvatit), ilmoittamalla uuden puolueen perustamisesta (Elo) ja sen jälkeen julkisesti panettelemalla puoluetta vailla perusteita (Elo ja Elovaara). Mutta tällaiset yleensä ovat pelkkiä subjektiivisia yksityiskohtia kun puoluehallitus niistä ryhtyy päättämään, ja vain ne jotka heitettiin susille uhrataan.

Lisäksi Sipilän hallituksen aikomuksena on selvästikin teeskennellä että Perussuomalaiset ovat edelleenkin hallituksessa. Sillä niinhän se Valtioneuvosto edelleen julkisesti väittää. Ja näinhän EI voi olla jos hallituksessa onkin yhtäkkiä porukka nimeltä "Uusi vaihtoehto".

Tähän asti tapahtunut näyttäytyy suorastaan epäloogiselta "poliittisine itsemurhineen" jollei muutakin ole suunniteltu tapahtuvaksi.

Joten tarina on vielä kesken.

Tarvitaan Kolmas Näytös tähän esitykseen.

Jotta Perussuomalaiset olisivat edelleenkin hallituksessa kuten papruissa lukee tulisi tämän uuden eduskuntaryhmän "Uusi Vaihtoehto" ennen pitkää mutatoitua "Perussuomalaisiksi".

Tämän tulisi tapahtua sekä julkisuuskuvassa että edes jollain tavalla de jure.

Julkisuuskuvapuoli on jo hoidettu. "Uutta vaihtoehtoa" ovat edustaneet vain susille heitetyt tomppelit. Soini puolestaan tilasi itselleen maikkarilta lyhyen haastattelun jossa ilmoitti pysyttelevänsä ihan vaan takarivissä. Kannattaa katsoa ketkä uuvateista ovat saaneet paljon aikaa julkisuudessa ja varsinkin ketkä eivät.

Huomionarvoista onkin ollut tämä mediahuomion suunta.

Puolustusministeri loikkasi! Ulkoministeri loikkasi! Ja työministeri! Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri! Sosiaali- ja terveysministeri!

Kun tuollaista tapahtuu niin normaalijärjen mukaan jok'ikinen loikkariministeri olisi ollut koko ajan ja olisi edelleenkin henkilökohtaisesti median grillattavana päivien ajan.

Sen sijaan olemme saaneet oikein YLE:n livenä seurata parin ressukan, joilla ei ole mitään valtaa, syöttämistä susille.

Järkeenhän se ei käy että vallankäyttäjät kuten ministerit pääsevät näin vähällä. Joten tätä on etukäteen ja jälkikäteenkin pedattu yhdessä median kanssa. Alusta loppuun myös siihen kolmanteen näytökseen asti.

Toiseksi Tarvitaan myös se de jure puoli. Ainakin toistaiseksi kaikki uuvatit ovat edelleen Perussuomalaisten jäseniä kunnes he eroavat tai heidät erotetaan. Tai sitten eivät. Emme tiedä. Näiden kvanttiuuvattien ainoa keino varmistaa oma tilansa on saada Perussuomalaisen puolueen hallituksen siunaus - rikkoipa se sitten mitä pykäliä tahansa.

Kolmas näytös tulee olemaan se varsinainen vallankaappaus, jossa Perussuomalaisten puoluejohto tavalla tai toisella yritetään syrjäyttää ja "Uusi vaihtoehto" kaappaisi vallan jotta uuvatit voitaisiin mutatoida kvanttiuuvateista takaisin perussuomalaisiksi.

Siihen tulee varautua. Tulee toimia siten että se jää yritykseksi. Tulee myös muistaa että Sipilä-Orpo-Soini kumppaneineen kykenevät tarvittaessa keksimään uusia lakejakin.

Lähde: Hommaforum 14.6. 2017

Vinkiksi kaikille tiinaelovaaroille ja muille uuvateille: tässä on oikeaoppinen natsitervehdys, esittäjänä  desantti Petteri Orpo. Pikkulinnut liversivät, että Orvon pöksyt tutisevat jo, syystäkin. Petteri: olisiko sinun aika siirtyä syrjään, klemmareiden suoristamiseen ehkä saatat kyetä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti