keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Kaikki maailman keliaakikot tervetuloa Suomeen

Luin ja pöyristyin tästä, huh heijaa taas kerran.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että erityisruokavaliosta johtuneet erityismenot oli otettava huomioon arvioitaessa asiakkaan tarvetta täydentävään toimeentulotukeen. Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden, sosiaali- ja terveyslautakunnan jaoston sekä viranhaltijan päätökset, joilla täydentävää toimeentulotukea koskeva hakemus oli kokonaisuudessaan hylätty, ja palautti asian lautakunnan jaostolle sen arvioimiseksi ja harkinnalla ratkaistavaksi, kuinka suuria, Kansaneläkelaitokselta saadun tuen ylittäviä, eritysruokavaliosta aiheutuvia erityismenoja oli asiakkaan tilanteessa pidettävä toimeentulotuesta annetun lain 7 c §:n 1 momentin 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla tarpeellisina.
Lähde: KHO 29.11.2017/6170

Nyt kun Hell-singin kaupunginvaltuusto päättää laittomasti Suomessa notkuvien eli niin sanottujen paperittomien täysihoidosta, kauppojen kannattaa hankkia hyllyihin lisää keliaakikoille soveltuvia eineksiä. Kaikella kunnioituksella, gluteenittomissa eväissä pyörii Suomessakin todella iso bisnes.

Härskiä touhua jälleen kerran. Hatunnoston ansaitsevat ainoastaan ne seitsemän tervepäistä Hell-singin kaupunginhallituksen jäsentä sekä KHO:ssa asian esittelijänä toiminut Mika Paavilainen.

Muistakaa hyvät ihmiset olla aktiivisia näiden päättömyyksien lopettamiseksi. Antakaa äänenne kuulua!

lauantai 25. marraskuuta 2017

Päivän sitaatti - valehteluista kiinni jäänyt ex-oikeusministeri Henriksson

– Ollaan koko ajan sanottu, että pitäisi olla parlamentaarinen ryhmä, joka tämän ratkaisisi. Jos nyt ei vihelletä peliä poikki, meillä on syntymässä suurempi kaaos maahan kuin kukaan ansaitsee. Siinä potilas on se joka kärsii. (Lähde: YLE 25.11.2017)

Kyllä kyllä, Anna-ISO169-Maja, potilaatkin kärsivät. Vielä enemmän tällä tietoa kärsisivät ruotsalaisomistuksessa olevat Attendo ja Terveystalo, eikä SPR:lläkään (ml. Esperi) mene erityisen hyvin.

Toisaalta, yhdistetty maakunta- + sote-uudistus on niin iso kusetus, ettei sitä tällä hetkellä ymmärrä kukaan. Onneksi kaskessa on niin monta kantoa (muun muassa perustuslaki), etteivät nuo tule menemään läpi.

Onneksi, mutta tietysti Helsingin pitää taas sooloilla. Saatanan tunarit! Eivätkö ne tosiaan oppineet mitään alkukevään 2015 hässäkästä! Suositeltavaa luettavaa: eduskunnan kyselytunti 23.11.2017, keskustelua Hommaforumilla. Keiden etuja Helsingin tämänhetkinen kaupunginhallitus oikeasti ajaa? Äänin 8-7 jonkun muun kuin paljasjalkaisen stadilaisen.

Lukekaa Helsingin kaupunginvaltuuston jäsenet huolella nämä parin vuoden takaiset kirjoitukseni.

Väärennettyjä Syyrian passeja liikkeellä, mutta kuka oikeasti yllättyi? (5.9.2015)
Maanpetturit haluavat Suomeen tuberkuloosin ja muita tarttuvia tauteja (20.9.2015)

torstai 23. marraskuuta 2017

Päivän sitaatti - Hommaforum/wjp

"Päivi Nerg ei ole metsätieteisiin erikoistunut,vaan tehnyt opinnäytteensä lehmän utaretulehduksesta eli asiantuntemuksensa liittyy lypsämiseen. Ilmeisesti sote katsotaan erääksi lypsämisen muodoksi."
Lähde: Hommaforum 23.11. 2017

maanantai 20. marraskuuta 2017

Suositeltavaa luettavaa: Presidenttiehdokas Laura Huhtasaari Saksan dramaattisesta tilanteesta: EU-kupla puhkeaa Saksan johdolla

Suomen Uutisten lyhyehkössä jutussa on paljon asiaa, lainaan siitä pienen pätkän.

– Suomen on vaadittava EU:n ilmastopolitiikassa taakanjakoa oikeudenmukaisemmaksi eli saastuttajien on siivottava itse jälkensä.

– Hallitsematonta maahanmuuttoa ei voida hillitä muuten kuin estämällä Välimeren yli tuleva siirtolaisvirta. (Suomen Uutiset 20.11.2017)

Erilaisista kuplista ja niiden puhkeamisista olen varoitellut jonkin aikaa, mutta lukekaa vaikka vain ajankuluksenne tämä YLE:n uutinen.

Suomen Pankki paisuu kuin pullataikina Euroopan elvytyksen takia –muistuttaa jo sota-ajan setelirahoitusta (YLE 20.11.2017)

Tämä kaikki haiskahtaa siltä, että viimeistään nyt vannoutuneimpien ja fanaattisimpienkin EU-federalistien on aika heittää pyyhe kehiin. Koskee myös uuvatteja, ette te mitään hillotolppia tule saamaan.


lauantai 18. marraskuuta 2017

Picture of the day: Ride on, Mal, ride on

Malcolm Young (6 January 1953 – 18 November 2017)
R.I.P.

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

"Saudi Arabia Arrests 11 princes and Dozens of Former Ministers, Senior Saudi Royal Ousted"

Saudi Arabia’s King Salman on Saturday removed a prominent prince who headed the National Guard, replaced the economy minister and announced the creation of a new anti-corruption committee.
The Saudi-owned Al-Arabiya news channel also reported late Saturday that 11 princes and dozens of former ministers were detained in a new anti-corruption probe headed by the kingdom’s powerful Crown Prince Mohammed bin Salman, who was also named to oversee the new committee.

(Update: Also arrested was Trump Critic and billionaire Prince al-Waleed bin Talal, a prominent investor in US companies including Twitter and Citigroup, the New York Times reported.)
...
The king ousted one of the country’s highest-level royals from power, removing Prince Miteb bin Abdullah as head of the National Guard. He was replaced by Prince Khalid bin Ayyaf al-Muqrin, who had held a senior post with the guard.
...
The monarch also replaced Minister of Economy and Planning Adel Fakeih with his deputy, Mohammad al-Tuwaijri.
Admiral Abdullah Al-Sultan was also sacked as commander of Saudi Naval Forces and replaced by Admiral Fahd bin Abdullah Al-Ghifaili.

Lähde: Breitbart 4.11. 2017

Useita prinssejä ja ministereitä pidätetty Saudi-Arabiassa - kruununprinssi vahvistaa valtaansa?

Saudi-Arabian juuri perustettu korruption vastainen komitea on pidättänyt ainakin 10 prinssiä ja lukuisia entisiä ministereitä.
...
BBC:n mukaan pidätetyiksi joutui 11 prinssiä, neljä istuvaa ministeriä ja kymmeniä entisiä ministereitä. Pidätettyjen nimiä eikä pidätysten syytä ole kerrottu.
Lähde: Iltalehti 5.11. 2017

Media: Saudi-Arabiassa pidätetty lukuisia prinssejä ja ex-ministereitä
Mediatietojen mukaan pidätettyjen joukossa on 11 prinssiä.
...
Raportoidut pidätykset tehtiin vain joitakin tunteja sen jälkeen, kun uusi korruption vastainen komitea oli perustettu, BBC kertoo.

Komitealla on muun muassa oikeus jäädyttää pankkitilejä, antaa pidätysmääräyksiä sekä asettaa matkustuskieltoja.

Komiteaa johtaa kruunuprinssi Mohammed bin Salman. 32-vuotias kruununprinssi on pyrkinyt parantamaan Saudi-Arabian mainetta houkutellakseen esimerkiksi ulkmaisia sijoittajia. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti palauttavansa maahan nykyistä maltillisemman tulkinnan islamista.
Lähde: YLE  5.11. 2017

lauantai 4. marraskuuta 2017

Otetaanpa uusiksi: "Typeriä pykäliä ulkomaalaislaissa"

15.9.2015 kirjoitin näin.

Typeriä pykäliä ulkomaalaislaissa

102 § (6.3.2015/194) Uusintahakemus
Uusintahakemuksella tarkoitetaan kansainvälistä suojelua koskevaa hakemusta, jonka ulkomaalainen tekee saatuaan lainvoimaisen päätöksen Maahanmuuttovirastolta tai hallintotuomioistuimelta aikaisemmin tekemäänsä hakemukseen, kun hän oleskelee edelleen maassa tai on päätöksen saatuaan lyhyeksi ajaksi poistunut maasta. Uusintahakemuksena ei kuitenkaan pidetä hakemusta, joka on tehty sen jälkeen, kun Maahanmuuttovirasto on tehnyt 95 c §:n nojalla raukeamispäätöksen.

Jos uusi hakemus tehdään asian ollessa vielä vireillä, hakijan esittämät tiedot toimitetaan käsittelevälle viranomaiselle otettavaksi huomioon uutena selvityksenä vireillä olevassa asiassa.

95 c § (12.6.2009/432) Kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen raukeaminen
Maahanmuuttovirasto tekee päätöksen kansainvälistä suojelua koskevan hakemuksen raukeamisesta, jos hakija on kuollut tai hän on poistunut tai hänen katsotaan todennäköisesti poistuneen Suomesta. Hakijan katsotaan poistuneen todennäköisesti Suomesta, jos hänen olinpaikkansa on vastaanottokeskuksesta saatavan tiedon mukaan ollut tuntematon vähintään kahden kuukauden ajan tai häneen ei ole vähintään kahteen kuukauteen saatu yhteyttä hänen viimeksi ilmoittamiensa yhteystietojen avulla.

Jos hakija ilmoittautuu toimivaltaiselle viranomaiselle sen jälkeen kun Maahanmuuttovirasto on 1 momentin nojalla tehnyt päätöksen hänen hakemuksensa raukeamisesta, hänelle kerrotaan oikeudesta tehdä uusi hakemus.

Tämähän on aivan järjetöntä! Nämä pykälät pitää heti poistaa tai kumota, suorastaan hullua määritellä laissa että hylsyn saanut elintasosurffari voi saman tien tehdä uuden hakemuksen ja jäädä taas VOKkiin notkumaan pariksi vuodeksi.