Euroopan parlamentissa pidettiin eilen keskiviikkona "Save Lives" -seminaari, jonka aiheena olivat erilaiset taakanjakomallit. Tähän liittyviä ideoita tai alustavia esityksiä odotetaan tiettävästi myös komissiosta toukokuussa.
Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna.
Uusi strategia on ylläpitää Välimeren eteläpuolella, lähtö- ja kauttakulkumaissa, leirejä, joista käsin turvapaikkaa tai "humanitaarista viisumia" voisi hakea turvallisesti. Vastaanotettavien määrän pitäisi olla niin suuri, että se lopettaisi laittoman siirtolaisuuden tai ainakin vähentäisi sitä merkittävästi, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että se ajaisi Euroopan maat poliittiseen kriisiin (millä tarkoitetaan äärioikeiston vahvistumista).
Ne tulijat, joille viisumi tai turvapaikka myönnettäisiin, jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaihin sitovalla, unionitasoisella mekanismilla. Jakokriteereinä olisivat esimerkiksi BKT, työttömyysaste, pinta-ala, väestön koko ja viimeisten viiden vuoden aikana vastaanotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat. (Lähde: MEP Jussi Halla-aho)
Huolimatta siitä että kaikki tietävät mistä on kysymys, meitä edelleen yritetään kusettaa vetoamalla "taakanjakoon". Miten tämä typeryys ylipäätään voi olla mahdollista? Kuinka monta kymmentä tai sataa miljoonaa euroa italialaiset ja turkkilaiset mafiosot tunkevat esimerkiksi italialaisten viranomaisten lahjontaan? Hullua touhua taas, mutta "money talks bullshit walks".
Ei ole yhtään juridisesti pätevää syytä velvoittaa esimerkiksi suomalaisia veronmaksajia kustantamaan tätäkään hullutusta. Päättäjät tietävät tai ainakin niiden pitäisi tietää, minkälainen järjestelmällinen rikollisuus tässä on taustalla.
Miksi nämä päättäjät haluavat tukea näitä rikollisia? Ihmiskauppa on sanktioitu laissa monissa maissa, mutta läpikorruptoitunut Italia tästäkin vähät välittää.
Sama tilanne on Kreikassa, missä ainakin turkkilaiset mafiat tekevät hyvää tiliä. Mukana hyvin todennäköisesti ovat myös Bulgarian ja Venäjän mafiat.
Vielä kerran: miksi rehellisten suomalaisten veronmaksajien pitäisi tukea mafiosoja ja osaltaan elättää korruptoituneita italialaisia ja kreikkalaisia virkamiehiä?
On aika viheltää poikki tämä peli.
Spending Deal Goes Down in Flames as House Republicans Confront Difficult
Questions
-
House Republicans are going back to the drawing board after a deal
negotiated Thursday failed decidedly just hours later.
The post Spending Deal Goes Dow...
1 tunti sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti