Näytetään tekstit, joissa on tunniste CEAS. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste CEAS. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Milloin panemme murhaajat kantamaan vastuunsa?

YLE:n teksti-tv:n sivu 134 19.4.2014

YLE:n teksti-tv:n sivu 135 19.4.2014


Kenen on vastuu näistäkin murhista? Se ei ole suomalaisten veronmaksajien.

Se on ihmiskauppiaiden, mafiosojen ja näiden vasallien eli korruptoituneiden virkamiesten Italiassa, Turkissa ja EU:ssa.

Muuten, 700 ihmisen murhaamiseen osallisuus riittää Haagiin. Tervemenoa syylliset sinne.

Minä kieltäydyn osallistumasta tähän joukkoteurastukseen. Mitä sinä, Pelle Poliitikko teet? Käveletkö pitkin Manskua kantaen banderollia joka julistaa vapaan liikkuvuuden ihanuutta?

700 hukkui taas, repikää suvakit siitä. Teidän syytänne tämäkin, ei meidän VHM:ien.

tiistai 31. maaliskuuta 2015

Sisäministeriö vs. Jussi Halla-aho CEAS:stä eli "taakanjakojärjestelmästä"

MEP Jussi Halla-aho kirjoitti mm. näin 26.3.2015.

Ne tulijat, joille viisumi tai turvapaikka myönnettäisiin, jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaihin sitovalla, unionitasoisella mekanismilla. Jakokriteereinä olisivat esimerkiksi BKT, työttömyysaste, pinta-ala, väestön koko ja viimeisten viiden vuoden aikana vastaanotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat.

Kriteeristöstä on useita luonnoksia, mutta mikä tahansa niistä - luonnollisesti - johtaa Suomen osuuden merkittävään kasvuun nykyisestä. Esim. ICMPD:n (The International Centre for Migration Policy Development) mallissa Suomeen sijoitettaisiin 3,37% EU-alueelle tulevista humanitaarisista muuttajista, mikä vuosien 2009-2013 keskiarvoilla merkitsisi 11 000 henkeä vuodessa (+ perheenyhdistämiset). Tänä ja viime vuonna kokonaisluku on ollut suurempi, mikä tietysti näkyisi Suomenkin osuudessa.



Nyt, aivan yllättäen, sisäministeriö kartoittaa varamajoituspaikkoja pakolaisille.

Mihin tulijat majoitettaisiin, jos Suomi joutuisi äkkiä laajamittaisen maahanmuuton kohteeksi? Tätä selvittävät Uudenmaan, Hämeen ja Kaakkois-Suomen ely-keskukset, jotka kartoittavat sisäministeriön toimeksiannosta turvapaikanhakijoille sopivia vastaanotto- ja järjestelykeskuspaikkoja.

Laajamittaisella maahantulolla tarkoitetaan häiriötilannetta, jossa turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut niin, että vastaanottokeskukset ovat täyttyneet ja maahantulijoiden virta on jatkuvaa.

Sisäministeriön tavoitteena on kartoittaa vähintään 11 400 ylimääräistä majoituspaikkaa elokuun loppuun mennessä.
(Lähde: Etelä-Suomen Sanomat)

Sattumaako?

En usko, väkisin yrittävät saada ujutettua käyttöön CEAS:n eli  "taakanjakojärjestelmän".

Pitäkää hyvät ihmiset tästä kovaa meteliä, suomalaisten veronmaksajien rahoja ei saa lahjoittaa italialaisille ja turkkilaisille mafiosoille. Ministerit ja virkamiehet tietävät tai näiden pitäisi tietää, minkälaiset massiiviset ihmissalakuljetusoperaatiot ovat meneillään erityisesti Afrikasta Välimeren yli Italiaan.

Koska kyseessä on tietoinen rikollisen toiminnan tukeminen, se yksiselitteisesti on perustuslain vastaista.

perjantai 27. maaliskuuta 2015

EU halunnee laillistaa italialaisten ja turkkilaisten mafiosojen tuottoisan ihmissalakuljetuksen

Euroopan parlamentissa pidettiin eilen keskiviikkona "Save Lives" -seminaari, jonka aiheena olivat erilaiset taakanjakomallit. Tähän liittyviä ideoita tai alustavia esityksiä odotetaan tiettävästi myös komissiosta toukokuussa.

Lähtökohtana on, että Italian käynnistämät ja EU:n jatkamat meripelastusoperaatiot Välimerellä eivät ratkaise siirtolaispainetta vaan ainoastaan houkuttelevat lisää ihmisiä merelle. Kun vuonna 2013 keskisen Välimeren yli tuli 45 000 ihmistä, vuonna 2014 luku oli 170 000, ja tahti on jatkunut samanlaisena tänä vuonna.

Uusi strategia on ylläpitää Välimeren eteläpuolella, lähtö- ja kauttakulkumaissa, leirejä, joista käsin turvapaikkaa tai "humanitaarista viisumia" voisi hakea turvallisesti. Vastaanotettavien määrän pitäisi olla niin suuri, että se lopettaisi laittoman siirtolaisuuden tai ainakin vähentäisi sitä merkittävästi, mutta ei kuitenkaan niin suuri, että se ajaisi Euroopan maat poliittiseen kriisiin (millä tarkoitetaan äärioikeiston vahvistumista).

Ne tulijat, joille viisumi tai turvapaikka myönnettäisiin, jaettaisiin nykyistä tasaisemmin jäsenmaihin sitovalla, unionitasoisella mekanismilla. Jakokriteereinä olisivat esimerkiksi BKT, työttömyysaste, pinta-ala, väestön koko ja viimeisten viiden vuoden aikana vastaanotetut pakolaiset ja turvapaikanhakijat.
(Lähde: MEP Jussi Halla-aho)

Huolimatta siitä että kaikki tietävät mistä on kysymys, meitä edelleen yritetään kusettaa vetoamalla "taakanjakoon". Miten tämä typeryys ylipäätään voi olla mahdollista? Kuinka monta kymmentä tai sataa miljoonaa euroa italialaiset ja turkkilaiset mafiosot tunkevat esimerkiksi italialaisten viranomaisten lahjontaan? Hullua touhua taas, mutta "money talks bullshit walks".

Ei ole yhtään juridisesti pätevää syytä velvoittaa esimerkiksi suomalaisia veronmaksajia kustantamaan tätäkään hullutusta. Päättäjät tietävät tai ainakin niiden pitäisi tietää, minkälainen järjestelmällinen rikollisuus tässä on taustalla.

Miksi nämä päättäjät haluavat tukea näitä rikollisia? Ihmiskauppa on sanktioitu laissa monissa maissa, mutta läpikorruptoitunut Italia tästäkin vähät välittää.

Sama tilanne on Kreikassa, missä ainakin turkkilaiset mafiat tekevät hyvää tiliä. Mukana hyvin todennäköisesti ovat myös Bulgarian ja Venäjän mafiat.

Vielä kerran: miksi rehellisten suomalaisten veronmaksajien pitäisi tukea mafiosoja ja osaltaan elättää korruptoituneita italialaisia ja kreikkalaisia virkamiehiä?

On aika viheltää poikki tämä peli.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

YLE:n "uutisointi" sai taas antamaan ylen


Voi hyvänen aika sentään minkälaista tarkoitushakuista oksennusta taas tarjoaa verorahoitteinen mocu-uskontoa saarnaava YLE.


Kysymys Suomen vastuun lisäämisestä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa jakaa puolueita. Ääripäitä edustavat RKP ja perussuomalaiset.

Ylen vaalikoneessa lähes kaikki RKP:n ehdokkaat ovat valmiita ottamaan Suomeen lisää turvapaikanhakijoita, mutta yhtä selkeästi perussuomalaiset tyrmäävät lisäpakolaiset.
(Lähde: YLE)

Kysymys selkeästi liittyi CEAS:ään eli siihen, pitäisikö Suomen ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.


Ehdottomasti ei pidä.

Me emme saa antaa ihmissalakuljettajille emmekä italialaisille mafiosoille viestiä siitä, että olemme vielä tyhmempiä kuin miltä jo tällä hetkellä vaikutamme.

Yksikään noista "siirtolaisista" ei ole pakolainen vaan yksinkertaisesti joko onnenonkija tai islamistiterroristi. Tajuatteko mocu-uskovaiset, kuinka paljon nämä "siirtolaiset" maksavat vaarallisesta matkastaan Välimeren yli? Puhumme tuhansista euroista/"siirtolainen".

Miksi muuten luulette, että esimerkiksi Suomen somalit ovat niin hyvin rahoissaan että pystyvät joka kuukausi lähettämään täältä Somaliaan useita satoja tuhansia euroja. Viimeisin arvio oli noin 18 miljoonaa euroa/vuosi.

Kyllä ovat koneinsinöörit - joista työllisiä oli 2013 tilastojen mukaan noin 8% tai noin 13%, riippuen luokitteluperusteesta - hyvissä hankkeissa lama-Suomessa.

Tai sitten eivät ole. Kauppa se on mikä kannattaa, tämän kaupungin sosiaaliviraston autolla ja maksamilla polttoaineilla liikkuvat koneinsinööritkin tietävät.

perjantai 16. tammikuuta 2015

Toinenkin päivän pelle ilmoittautui: Juha Ristamäki (IL-media)

Käsittämätöntä tuubaa kirjoittaa Ristamäki.

Perussuomalaisten mukaan EU:n maahanmuutossa muhii seuraava "miljardiluokan pommi suomalaiselle veronmaksajalle". Perussuomalaiset herättelevät äänestäjiä sillä, että taakkaa maahanmuutosta lisättäisiin Pohjois-Euroopan harvaanasutuille, mutta varakkaille maille, kuten Suomelle.

Tässä asiassa perussuomalaisilla on vahva etukeno. Paljon maahanmuuttajia vastaanottavat EU-maat (Kreikka, Italia, Saksa, Ruotsi) ovat pitäneet taakanjaon muuttamista esillä, mutta asia ei ole edennyt virallisten aloitteiden tasolle.

Suomeen tuli viime vuonna turvapaikanhakijoita 3651, Ruotsiin noin 80 000, Saksaan noin 200 000. Jokainen ymmärtää, että asia on jo EU:n ykkösmaan Saksankin intressissä. Keskustelu punttien tasaamisesta on voimistunut, mutta ennen Suomen vaaleja tuskin mitään konkreettista tapahtuu.


Ristamäki ei ymmärrä edes maahanmuuttoon liittyviä peruskäsitteitä tai kylmästi valehtelee.

Ristamäen kannattaisi tutustua esimerkiksi Frontexin tilastoihin ja siihen, kuka, missä ja milloin rupesi lobbaamaan käsitettä CEAS.

Miksei Ristamäki vertaa Suomen maahanmuuttolukuja esimerkiksi Eestin, Liettuan tai Puolan vastaaviin? Ristamäkeäkin selkeästi vaivaa "esimerkiksiruotsissa" -oireyhtymä.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Päivän pelle: Emilia Kukkala


Tämän ns. tiedostavan nuoren naisen edesottamuksia olen jo jonkin aikaa seurannut. Tässä Emilia Kukkalan tuorein aivopieru.

Ei kukaan kurillaan lähde Välimerelle hukkumaan. Toisekseen, ei ole meidän asiamme kenenkään liikkumista estää, oli lähtötilanne mikä hyvänsä – mutta ei etenkään, kun se on sietämätön.

Tämäkin kympin tyttö on tosielämästä yhtä vieraantunut kuin hänet aivopesseet henkilöt. Eivät nuokaan Välimereen viimeisen noin kahden kuukauden aikana hukkuneet henkilöt ole lähteneet karkuun "sietämätöntä tilannetta".

Ei, he ovat ihmiskauppiaiden ja -salakuljettajien uhreja.

Emiliakukkalat, ceciliamalmströmit ja muut tosiasiat kieltävät mocuhysteerikot ottakoot propagandansa uhreiksi ja maaleiksi mieluummin esimerkiksi Libyan viranomaiset kuin työtänsä tekemään pyrkivän Frontexin.

Emilialle ja muille vähän rautalankaa: jos sinä, Emilia, tiedät satavarmasti, että naapuritalostasi jatkuvalla syötöllä tulee sinun pihallesi ei-toivottuja vieraita, mitä teet? Tiedät senkin, että naapuritalosi omistavat henkilöt hyötyvät tästä rahallisesti. Mitä teet? Kuka auttaa ja jos auttaa, niin miksi ja millä perusteilla?

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Taas mennään perse edellä puuhun

Italiaan ja Maltaan saapui yli 30 000 ihmistä syyskuun loppuun mennessä. Koko viime vuoden ajalta luku oli 15 000.


Italia on toistamiseen vaatinut Euroopan unionilta yhteisiä toimia pakolaisongelman lievittämiseksi.

– Voin julistaa että maanantaina aloitamme italialaisen sotilaallisen sekä humanitaarisen operaation, tehdäksemme mahdollisimman turvalliseksi sen Välimeren alueen, josta on viime päivinä tullut hauta.

Suomi on valmis lähettämään Välimerelle toistakymmentä asiantuntijaa, merivalvontalentokoneen, partioveneen sekä koulutusapua.


Ensinnäkin, Libyasta Välimerelle kiikkerissä kalastusveneissä lähtevät henkilöt ovat kaikkea muuta kuin pakolaisia. He ovat ihmissalakuljettajien ja -kauppiaiden uhreja, hyväuskoisia hölmöjä, jotka kaiken lisäksi suurella todennäköisyydellä merellä ollessaan "hävittävät" kaikki mahdolliset henkilöpaperinsa.

Toiseksi, italialaisten pullistelut tiedetään. Maa vuotaa kuin seula, ja sieltä saa oleskeluluvan kun käy sitä pyytämässä. Sieltä onkin sitten helppo suunnistaa Suomeen joko ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tai avokätisen asumisperusteisen sosiaaliturvamme piiriin.

Kolmanneksi, missä on Libyan vastuu? Myönnettäköön, että rannikkoa on, rantaviiva on pitkä, mutta luulisi Gaddafin aikaisten valvontajärjestelmien ja -menetelmien edelleen olevan käyttökelpoisia. Kysymys lieneekin siitä, että Libyan uusi hallitus haluaa kiristää EU:lta lisää rahaa, jotta se hetkeksi muka tiukentaisi rajavalvontaansa.

Ei latin latia rahaa Libyalle, vaan selvät sävelet ja sanktiot: joko te nyt teette näin, tai taloussaarto tai pankaas nyt ne rajat kunnolla kiinni, tai taloussaarto.


Merialueen valvonta on toki tärkeää sekin, ja kun esimerkiksi Maltan tai Italian aluevesille tulee ilmiselviä elintasopakolaisia, heihin pitää armotta soveltaa Australian nykykäytäntöä: alus ohjataan jonnekin muualle, paitsi manner-Australiaan. Tieto tästä leviää kyllä, nopeammin kuin Cencilia Malmström ehtii sanoa CEAS.

Puuttuu poliittista tahtoa järjestää asiat näin yksinkertaisesti ja kustannustehokkain keinoin. EUROSUR kuulostaa paperilla hienolta, mutta tässä vaiheessa se on vasta suunnitteluvaiheessa. Älkää lähettäkö Ashtonia nöyristelemään, lähettäkää mieluummin tietty porukka Calvista pitämään silmällä Libyan aavikkoreittejä. He tietävät, mitä tehdä kun tapaavat ei-toivottua väkeä. He ovat sen ennenkin tehneet, he tekevät sen uudestaan heti kun käsky käy.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lampedusa

Lampedusa on Välimeressä kolmen saaren muodostama noin 20:n neliökilometrin osa ihanaa Italiaa.

Tähän paratiisiin pyrkii vuosittain tuhansia ja tuhansia ihmiskauppiaiden lupauksista sokaistuneita "siirtolaisia" tai "pakolaisia".

EI!

Nämä ihmiset eivät ole siirtolaisia eivätkä varsinkaan pakolaisia. He ovat häikäilettömien ihmiskauppiaiden hyväuskoisia uhreja.

"Pakolainen" on henkilö, jolla on UNHCR:n myöntämä pakolaisstatus, sanokoon suomalainen propaganda mitä muuta tahansa.

"Siirtolainen" on henkilö, joka maksoi itsensä kipeäksi päästäkseen Eurooppaan.

Ihmiskauppiaiden moraali on samalla tasolla kuin asekauppiaiden: vitunko väliä sillä mitä tapahtuu, kunhan saan riittävästi rahnaa.

Tuorein esimerkki tästä ihmiskauppiaiden ja -trokareiden ahneudesta on äskettäinen arviolta vähintään 300 uhria vaatinut tapaus Lampedusan lähistöllä.

Ihmiskauppiaita ja -salakuljettajia ei kiinnosta mikään muu kuin raha.

Raha, jonka noilta hukkuneilta kusettivat.

Mitä tekee, mitä tähän sanoo Suomen "ihmisoikeusvaltuutettu", ylioppilas Eva Biaudet?

Väitän, ettei sano yhtään mitään, missä olisi järjen hiventäkään.