Voi hyvänen aika sentään minkälaista tarkoitushakuista oksennusta taas tarjoaa verorahoitteinen mocu-uskontoa saarnaava YLE.
Kysymys Suomen vastuun lisäämisestä turvapaikanhakijoiden vastaanottamisessa jakaa puolueita. Ääripäitä edustavat RKP ja perussuomalaiset.
Ylen vaalikoneessa lähes kaikki RKP:n ehdokkaat ovat valmiita ottamaan Suomeen lisää turvapaikanhakijoita, mutta yhtä selkeästi perussuomalaiset tyrmäävät lisäpakolaiset. (Lähde: YLE)
Kysymys selkeästi liittyi CEAS:ään eli siihen, pitäisikö Suomen ottaa suurempi vastuu EU:n alueelle tulevista turvapaikanhakijoista.
Ehdottomasti ei pidä.
Me emme saa antaa ihmissalakuljettajille emmekä italialaisille mafiosoille viestiä siitä, että olemme vielä tyhmempiä kuin miltä jo tällä hetkellä vaikutamme.
Yksikään noista "siirtolaisista" ei ole pakolainen vaan yksinkertaisesti joko onnenonkija tai islamistiterroristi. Tajuatteko mocu-uskovaiset, kuinka paljon nämä "siirtolaiset" maksavat vaarallisesta matkastaan Välimeren yli? Puhumme tuhansista euroista/"siirtolainen".
Miksi muuten luulette, että esimerkiksi Suomen somalit ovat niin hyvin rahoissaan että pystyvät joka kuukausi lähettämään täältä Somaliaan useita satoja tuhansia euroja. Viimeisin arvio oli noin 18 miljoonaa euroa/vuosi.
Kyllä ovat koneinsinöörit - joista työllisiä oli 2013 tilastojen mukaan noin 8% tai noin 13%, riippuen luokitteluperusteesta - hyvissä hankkeissa lama-Suomessa.
Tai sitten eivät ole. Kauppa se on mikä kannattaa, tämän kaupungin sosiaaliviraston autolla ja maksamilla polttoaineilla liikkuvat koneinsinööritkin tietävät.
YLE: iSlam on ihanaa, kristinusko paskaa.
VastaaPoistaTätä typerää iSlamin ihannointia ja täysin älytöntä monikulttuurihypetystä rahoitamme veroeuroillamme.
Burmassa ollaan toiminnan linjoilla, koska Muslimit eivät osaa käyttäytyä: http://www.bbc.co.uk/news/magazine-22356306. Buddhalaiset ovat tunnettuja kärsivällisyydestään, mutta siihen on nyt tullut loppu ja en heitä tästä moiti ollenkaan. Jos muslimit pääsevät vähänkään vallankahvaan, se on menoa ja monoa se.
VastaaPoistaTervehys Kenzo, kiitos kommentistasi.
PoistaBurmassa eli Myanmarissa tapahtuneista hässäköistä Suomessakin valtamedia kiinnostui vasta siinä vaiheessa, kun islamistiterroristit rupesivat saamaan ns. pataan.
iSlamistit aloittivat nuokin hässäkät, ja kun meni sika pöksyyn piti ruveta apuun kiljumaan isiä (=länsimainen valtamedia).
Miten kävi Keski-Afrikan tasavallassa, kun roskasakki saikin vastaansa hyvin koulutetut ja taisteluvalmiit yksiköt? Miten kävi Tsadissa?
Rättipääterroristit ovat rohkeita vain silloin, kun niillä on vähintään kymmenkertainen ylivoima. Pätee myös Helsingin kaduilla.