Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritva Viljanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ritva Viljanen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 2. joulukuuta 2016

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen valehtelee jatkuvasti

Guggis-kusetuksessa näpeilleen saanut mädättäjä Ritva Viljanen jatkaa valehteluaan. Tämä muutenkin kyseenalaisesti kunnostautunut stalinisti julkeaa väittää YLE:n artikkelissa mm. seuraavaa.

– Moni sanoi, että jos puoltaa hanketta, niin tappouhkauksia tulee tai perhettä uhataan tai viestintä ihan häiritsee jo yöunia.

– Vastustajat ovat paljon leimanneet näyttelyitä huonoiksi, vaikka ne ovat todella korkeatasoisia. Museon sisältö on todella huippuluokkaa.

The Ritva: eroa heti. Sinäkään, demlasiskoverkostostasi huolimatta, et julkisesti saa valehdella. Ymmärrätkö, että olet kaulaasi myöten kusessa?

Eroa heti ja häivy Suomesta. Täällä emme tarvitse kaltaisiasi ammattivalehtelijoita ja mädättäjiä. Bon voyage! Vie Lasse Männistö mukanasi, pitäkää ikävää!

torstai 1. joulukuuta 2016

Päivän kuva: 53 - 32

Helsingin kaupunginvaltuusto äänesti Guggiksesta 30.11.2016
Vihreä: puolesta, punainen: vastaan

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Lyhyesti Guggis-kusetuksesta

Helsingin kaupunginvaltuusto äänestää tänään Guggis-kusetuksesta. Kyllä, kusetuksesta, sillä sitähän tämä täysin idioottimainen hanke on ollut sen alkumetreiltä asti.

Nyt jokaisen helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun pitää tarkkaan miettiä, lähteekö mukaan tähän veronmaksajien rahojen massiiviseen varastamiseen vai ei.

Mikäli kaikesta saatavilla olevasta tiedosta huolimatta päätätte äänestää tämän kusetuksen puolesta, saatatte joutua rikosoikeudelliseen vastuuseen. Soveltuvia pykäliä kyllä löytyy, siitä voitte olla varmoja. Kannattaako siis ottaa riski, jonka etukäteen tietää realisoituvan?

perjantai 21. elokuuta 2015

Ilmainen juttuvinkki demarien viestintävastaavalle

Kirjoitit Dimitri ryhdistäytymisestä. Kirjoitapa Dimitri yhtä iloiseen ja kannustavaan sävyyn puoluetovereistasi, jotka ovat mädättäneet oikeusministeriön, sisäministeriön ja viimeisimpänä opetus- ja kulttuuriministeriön.

Kirjoita Dimitri siitä, miten upeasti nimitysprosessit toimivat ja siitä, miten henkilöiden SETA- tai DEMLAtausta ratkaisi valinnoissa. Ai nimiä?

No kun vaatimalla vaadit, tässä kaksi.

1) Anssi Pirttijärvi
Pirttijärvi on tunnettu SETA-aktiivi. Olethan Dimitri muistanut kertoa muslimimamuoppilaiden vanhemmille siitä, että juuri heidän lastensa koulutuksesta vastaava ylitarkastaja on OTO:na SETA:n Kansainvälisten asioiden toimikunnan puheenjohtaja?

2) Ritva Viljanen
Kerro Dimitri miten upeasti The Ritva osaa hyödyntää kyynärpäitään ja demlalaisia aatetovereitaan edesauttaakseen Suomen mädättämistä ja omia tavoitteitaan. Kerro, miten Ritu häärii taustoilla Guggenheim- ja suurmoskeija-asioissa. Muista mainita myös The Ritvan rooli Alppilakaustissa ja siitä, mitä kaikkea luonnollista, ihanaa ja väistämätöntä Viljaska sai aikaan touhutessaan sisäministeriön kansliapäällikkönä.

Kerro Dimitri yhtä asialliseen sävyyn näistä kahdesta ja siitä, miten puolueettomasti ja kiihkottomasti voimme olettaa näiden kahden kykenevän hoitamaan virkaansa. Otsikoi se esimerkiksi "Demaritoverit, ryhdistäytykäämme nyt!"

Kiitos etukäteen tulevasta kolumnistasi, toivottavasti nautit sen kirjoittamisesta samalla kun på svenskaksi lipittelet amerikkalaista limpparia.

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Suositeltavaa luettavaa kaikille Helsingin suurmoskeijasta ja Bahrainista kiinnostuneille

Aivan aluksi nostan hattua Pravdan Katja Kuokkaselle. Jälleen hyvä artikkeli niistä konkreettisista ja jo olemassaolevista ongelmista mitä Suomen keskenään eripuraisten, korjaan, toisiaan vastaan sotivien muslimien välillä on.

Helsingin suurmoskeija ja sen arabirahoitus kiristävät muslimien välejä

Ainut pieni miinus siitä, ettei Kuokkanen uskaltanut sanoa Anas Hajjarille suoraan "Älä valehtele!" vaan tämä emävalhe meni tämmöisenään läpi.

"Jos joissain moskeijoissa on ihmisiä, jotka yrittävät tuoda esiin ääri-islamia tai ovat osallistuneet taisteluihin, moskeijasta vastaavat eivät ole tietoisia tästä vaan yrittävät estää sitä."
Toki kyseessä voi olla todistetusti rasistisen päätoimittaja Kaius Niemen ja vasalliensa sensuuristakin, mutta pääasia on että Pravdassa on edes yksi joka uskaltaa. Kiitos Katja, olet "hieno mies".

* * *
Bahrainin kuvioista paljon mielenkiintoista asiaa kirjoittaa tohtori Justin Gengler blogissaan. Suosittelen aloittamaan esimerkiksi tästä.

Facts on the Ground: A Reliable Estimate of Bahrain's Sunni-Shi'i Balance, and Evidence of Demographic Engineering

* * *

Jos vaivaa tekemisen puute, googlailkaa Ilari Rantakari ja The Ritva, yhdessä ja erikseen. Omalla vastuulla sitten.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Pravda yllättää ja kertoo tosiasioita suurmoskeijasta, siinä sivussa hieman mäiskii The Ritvaa

Päivän Pravda yllättäen hieman mäiskii The Ritvaa ja kertoo muutamia tosiasioita suurmoskeijahankkeesta.

Moskeijan puolesta on ottanut heinäkuussa kantaa Helsingin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen (sd).

Ylen haastattelussa (14. ja 15. 7.) Viljanen kertoi kaupungin valmistelevan tontin varaamista Hanasaaresta. Hän kieltäytyi perjantaina HS:n haastattelusta vedoten kesälomakiireisiin.

Kun moskeijaa havittelevat Ilari Rantakari ja Pia Jardi esittivät noin vuosi sitten ensi kertaa tonttitoiveensa kaupungille, yhteydenotto tuli HS:n saamien tietojen mukaan Viljasen kautta.

* * *
Uskonnollisten yhteisöjen asiat eivät kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok) mukaan kuulu Helsingin kaupungin toimialaan. Hänelle ei ole esitelty suurmoskeijahankkeen yksityiskohtia.

"Kaupunki on mukana vain tonttitarpeen ja kaavoittamisen kautta. Näkisin, että esimerkiksi rahoituksen järjestelyssä valtiovallan tulisi antaa ohjeita, mikä tässä on sopiva toimintamalli", Pajunen sanoo. Kaupunginjohtajan kuvaamat tonttiasiat eivät ole Viljasen vastuualuetta.


The Ritvaa eivät ennenkään ole häirinneet ikävät pikkuasiat kuten toimi- tai vastuualue, Viljaska käyttää kyynärpäitään (ja Hyvä DemlaSisko -verkostoaan) aina kun tarve vaatii.

Jussi Pajusen on pikku pakko edes vähän peesailla Ritua (Guggis!), mutta valtion apuun parkuminen on halpaa ja typerää retoriikkaa. Ei Helsinki monissa muissakaan asioissa ole malttanut odottaa valtiovallan ohjeita, esimerkkeinä vaikkapa tuontiromanneille tarjottavat terveyspalvelut.

Asian juridista pohdintaa

Toisin kuin jotkut kiihkeimmät moskeijahanketta puolustelevat vihervassarit ja demarit väittävät, perustuslain uskonnonvapauspykälä (11§) ei puhu mitään moskeijan vapaasta rakennusoikeudesta.

11 §
Uskonnon ja omantunnon vapaus

Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.

Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen.


Helsingin kaupunki joko kaavoittaa tai ei kaavoita jotain aluetta, se on Helsingin kaupungin asia. Kaavasta tietysti voi valittaa ja aika tyhmä (tai demari) pitää sen lobbarin ja puolestapuhujan olla, joka kuvittelee näin epämääräisen ja potentiaalisesti vaarallisen hankkeen olevan läpihuutojuttu.

"Hanke on alkutekijöissään, eikä millään uskonnollisella yhteisöllä ole erivapauksia erottautua tavanomaisesta kaavavalmistelusta. Voisin kuvitella, että suurmoskeija olisi myös hanke, josta valitettaisiin", kuvaa Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Risto Rautava (kok). (Lähde: Pravda 25.7.2015)

Risto Rautava on täysin oikeassa siinä, että valituksia tulee aivan varmasti. Muutenkin ruuhkaisessa Helsingin hallinto-oikeudessa käsittely kestänee noin vuoden, jatkokäsittely Korkeimmassa hallinto-oikeudessa vähintään saman aikaa.

Helsingin kaupunki saattaa joutua vastaamaan myös mahdollisiin syrjintäsyytteisiin Helsingin käräjäoikeudessa. Uudessa syrjintälaissa on käänteinen todistustaakka, eli Helsingin pitää pystyä todistamaan ettei se sunnimuslimeille tonttia kaavoittaessaan - saati lahjoittaessaan - syrji mitään muuta ryhmittymää. Hankkeen vastustajat saavat kyllä asiaa ajamaan niin taitavat juristit, että käsittely mennee Korkeimpaan oikeuteen asti. Niin vahvasti haiskahtaa ennakkotapaukselta. Lisäksi asian mahdollinen käsittely EIT:ssä, eli lyhyimmillläänkin tämän vatvomiseen menee vuosikausia. Onko järkee vai ei?

Sleepy Sleepers - onko järkee vai ei



maanantai 20. heinäkuuta 2015

Vinkki osaaville ja rohkeille tutkiville journalisteille

Pyytäkää saman pöydän ääreen Mona Walter, Pia Jardi, Maryan Abdulkarim ja Ritva Viljanen keskustelemaan siitä, mitä mahdollista hyötyä ja/tai haittaa Helsinkiin kaavaillusta suurmoskeijasta ja "kulttuurikeskuksesta" on.

Tämä vuosikymmenen "summit" pitää tietenkin lähettää suorana kaikilla mahdollisilla kanavilla, sensuroimattomana tottakai.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Mädättäjä The Ritva taas asialla

Ritva Viljanen (demla) on mukana lähes kaikessa, mikä vähänkin mädättää Suomea. Syntilistansa on todella pitkä, tuoreessa muistissa on muun muassa The Ritvan rooli Alppilakaustissa. Tietenkään vasemmistolainen media ei tästäkään puhu eikä pukahda, mutta tuossakin tapauksessa jäljet johtivat Viljaskan sylttytehtaalle.

Nyt Ritu haluaa lahjoittaa ison tontin suurmoskeijalle. Olkaahan tarkkoina siellä Helsingin kaupunginvaltuustossa ja kaupunginhallituksessa, sillä taas haisee Iso Kusetus.

#1) hankkeen rahoitus on täysin ilmassa. Vaikka ulkomaista rahaa jostain mahdollisesti saattaisi löytyä, EU:n rahanpesudirektiivit edellyttävät että sen alkuperä selvitetään mahdollisimman tarkasti.
Ei jatkoon: 1 - jatkoon: 0

#2) Suomen sunnimuslimien eräs äänekkäimmistä puolestaloukkaantujista, Pia Jardi, häärii tässäkin.
Ei jatkoon: 2 - jatkoon: 0

#3) veroeurojen kusettamisen Suomenmestarikandidaatti Diakonissalaitoksen säätiö haluaa päästä osille.
Ei jatkoon: 3 - jatkoon: 0

#4) kuka oikeasti uskoo, että tuleva suurmoskeija aidosti on avoin kaikille? Katso kohta #2.
Ei jatkoon: 4 - jatkoon: 0

#5) sunnimuslimien suurmoskeijat ja ns. kulttuurikeskukset esimerkiksi Ruotsissa ovat jihadismin ja islamistiterroristien tyyssijoja.
Ei jatkoon: 5 - jatkoon: 0

#6) The Ritva.
Ei jatkoon: 6 - jatkoon: 0.

Vaihtoehto "Ei jatkoon" voitti 6-0. Perustelut ovat lyhyet, mutta kaikki jotka ovat seuranneet Ritva Viljasen, Pia Jardin ja HDL:n touhuja viime vuosien aikana tietävät aivan varmasti, mistä tässäkin on kysymys.

Muuten, mikäli tämä hanke Suomen islamisoitumisen edistämiseksi liikahtaa eteenpäin, Helsingissä saattaa levitä outo ilmiö. Sian veri kuulemma liittyy tähän jollain tavalla.

torstai 30. huhtikuuta 2015

Valoa tunnelin päässä?

Kävelevä katastrofi poliisiylijohtaja Mikko "Taapero" Paatero jää eläkkeelle kesällä 2015. En viitsi ruveta listaamaan kaikkia niitä paaterointeja, joiden takia tuota sekoomusta olevinaan edustavaa demlapelleä vihaan ja inhoan. Totean vain, että parasta olisi jos Paapero saman tien vaihtaisi maisemaa.

Nyt kuitenkin tilanne näin VHM:n kannalta näyttää huomattavasti valoisammalta ja paremmalta kuin The Ritvan, tuon vaarallisen, vallanhimoisen ja vaikutusvaltaisen demlademarin ollessa sisäministeriön kansliapäällikkönä. Viljaskan syntilista on vielä pidempi kuin aatesiskollaan Astrid Thorsilla, tuhokolmikko Halonen-Thors-Viljasen (3*demla) aikaansaannoksia joudumme korjaamaan vuosikymmeniä - eikä maksa paljon.

Vaikka sisäministeriö(kin) on viime vuosikymmenet ollut täysin demlan mädättämä, luotan siihen että tuleva sisäministeri yhdessä järki-ihmiseltä vaikuttavan kansliapäällikkö Päivi Nergin kanssa löytävät parhaan mahdollisen miehen pullanössö, itsestään kymmeniä kertoja pellen tehneen Taaperon tilalle. Sivistysvaltioissa moinen mitättömyys olisi potkaistu pois virastaan aikoja sitten, vielä sivistyneemmissä valtioissa Paapero olisi tajunnut itse erota. Ei meillä, se kuuluisa maan tapa taas kerran.

Minulla on lista erittäin hyvistä, mitat täyttävistä ehdokkaista. Kerron niistä enemmän sen jälkeen kun tiedämme tulevan hallituksen kokoonpanon.

torstai 23. huhtikuuta 2015

YLE:n oikeaoppisesta uutisoinnista ties kuinka mones esimerkki

Varatuomari Kirsi Pimiä on nimitetty uudeksi yhdenvertaisuusvaltuutetuksi. Pimiä aloittaa tehtävässä 15. toukokuuta. Hänen kautensa kestää viisi vuotta.

Hän korvaa tehtävässä eduskuntaan valitun Eva Biaudetin.
(Lähde: YLE)

Vertailun vuoksi pari vähän vanhempaa uutista.

RKP:n ehdokaslista oli jo täynnä Helsingissä, kun Eva Biaudet sai maanantaina ikäviä uutisia. Oikeuskanslerinvirastosta kerrottiin, ettei häntä voi enää valita yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävään. Määräaikainen virka oli katkolla ja Biaudet aikoi hakea sitä. Innostus jatkaa tehtävässä oli kova.

- Ajattelin, että olisin sen saanut. Olen kuitenkin
ollut viisi vuotta yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävissä ja erivapaus on jo kerran punnittu.

Virkaan vaaditaan ylempi korkeakoulututkinto, jota Biaudetilla ei ole.
(Lähde: Iltalehti)

Tässä lisää samasta asiasta.

Eva Biaudet, 54, asettuu viime hetkellä rkp:n eduskuntavaaliehdokkaaksi. Syynä on se, että uuden tulkinnan mukaan hän ei enää voi jatkaa erivapaudella yhdenvertaisuusvaltuutettuna.

Biaudet sai kuulla asiasta eilen maanantaina illalla. Hänet valittiin 2010 erivapaudella yhdenvertaisuusvaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi, mutta nyt jatkoa ei enää ole tiedossa.

Biaudetilta puuttuu virkaan
vaadittava loppututkinto, mutta tuolloisen esittelijän, kansliapäällikkö Ritva Viljasen mukaan hänen kokemuksensa ja pätevyytensä olivat riittäviä.

"Uuden ja lakiin kirjatun pykälän
mukaan virkaan pitäisi olla korkeakoulututkinto. Minä olen melkein valmis juristi. Se ei kuitenkaan riitä", Biaudet selvitti tiistaina iltapäivällä. (Lähde: Pravda)

YLE:n toimittaja Ilpo Pajunen kuitenkin antaa ymmärtää, että koska Bidé pääsi eduskuntaan, piti valita joku Bidén tilalle.


Ei näin, YLE, ei todellakaan näin.

Lisäys 23.4. 2015

Pravdan jutussa on paha asiavirhe. Katsokaas.

Biaudet sai kuulla asiasta eilen maanantaina illalla. Hänet valittiin 2010 erivapaudella yhdenvertaisuusvaltuutetuksi viiden vuoden määräajaksi,

Bidé valehtelee tässä Iltalehdenkin uutisessa. Katsokaas.


Määräaikainen virka oli katkolla ja Biaudet aikoi hakea sitä. Innostus jatkaa tehtävässä oli kova.

- Ajattelin, että olisin sen saanut.
Olen kuitenkin ollut viisi vuotta yhdenvertaisuusvaltuutetun tehtävissä ja erivapaus on jo kerran punnittu.


Alleviivatut kohdat eivät pidä paikkaansa.

Bidé pääsi HyväSiskoTM -verkoston (Tavja, Thors, The Ritva) ansiosta nostamaan hyvää liksaa, valehtelemaan ja vääristelemään virkanimikkeellä vähemmistövaltuutettu.

Vähemmistövaltuutetusta tuli yhdenvertaisuusvaltuutettu vasta kun uusi yhdenvertaisuuslaki astui voimaan 1.1.2015. Neljä kuukautta on aika paljon vähemmän kuin viisi vuotta, vai mitä mieltä Bidé tästä asiasta olet? Taas jäit kiinni valehtelusta, nolottaako?


torstai 19. maaliskuuta 2015

Mikko "taaperopaapero" Paatero: eroa heti

Sinä Mikko taaperopaapero olet täysin kyvytön ja haluton hoitamaan virkatehtäviäsi. Sinä demlapelle olet keskittynyt pönkittämään omaa valtaasi ja egoasi, unohtanut kaiken muun.

Sinun, Mikko taaperopaapero, olisi pitänyt tajuta erota jo vuosia sitten.

Sinä, Mikko taaperopaapero, olet kävelevä esimerkki siitä, mitä tarkoittaa demlasyöpäläinen.

Mikko taaperopaapero: eroa heti. Lähtiessäsi vie mukanasi palatsiisi haalimasi joutoväki. En pahastu, jos kainaloosi nappaat myös demlamädättäjä Ritva Viljasen.

lauantai 28. helmikuuta 2015

Demarien merkittävin saavutus tällä vaalikaudella

Opetus- ja kulttuuriministeriö on täysin demarien vallassa. Pelottaa jo nyt, mitä kaikkea vahingollista ja tuhoisaa tulee tapahtumaan. Tietysti tulevan hallituksen uusi opetusministeri voinee joihinkin asioihin vaikuttaa, mutta varoittavana esimerkkinä on sisäministeriön demarinaisten mädättävä vaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan.

Toivottavasti kaikki itsenäiseen ajatteluun kykenevät henkilöt muistavat aina tuoda esiin demlapunikki Ritva Viljasen touhut. Ihmettelen suuresti sitä, ettei tuotakaan demlan edustajaa vieläkään ole pantu vastuuseen tekemisistään. Soveltuvia lakipykäliä kyllä löytyy, mutta eiväthän korpit korppia noki.

tiistai 16. joulukuuta 2014

Tutkinta, esitutkinta vai miten se menikään? Kysytään Fobbalta!


Ohessa autenttinen kuvakaappaus Sekoomuksen eduskuntavaaliehdokkaana olevan Fobban sekoiluista.

Poliisin toiminta Helsingissä riehuneen pääasiassa muslimimamuista koostuvan katujengin suhteen on ollut ala-arvoista, eikä edes sitä.

Poliisiylijohtaja Mikko "taaperopaapero" Paatero (sekoomus) ei vieläkään ole tajunnut erota, eikä kukaan poliisijohdosta uskalla tunnustaa noudattavansa DEMLAn mädättämän sisäasiainministeriön antamia tiedotus- ja muita ohjeita.

Suomen poliisi menetti uskottavuutensa.

Suomen poliisi menetti luotettavuutensa.

Suomen poliisi menetti kaiken sen, minkä puolesta tuhannet rivikonstaapelit ja Liikkuvan Poliisin mukavat tyypit ovat vuosikymmeniä tehneet hyvää työtä.

Kaikki tämä vain siksi, ettei nyky-yhteiskuntamme lellikeiltä muslimimamuilta mitään puuttuisi eivätkä nämä elätit kokisi "rasismia".

Katsokaa tuota kuvaa. Irvokasta, oksettavaa, yököttävää.

Fobba: miten sinä kehtaat tunnustaa olevasi

a) poliisi
b) kuuluvasi Sekoomukseen
c) olevasi ehdolla eduskuntavaaleissa

Sinäkin Fobbaseni haluat ja toivot sitä, että työtöverisi joutuvat keikalle lähtiessään normaalin partioauton asemesta liikkumaan Pasilla tai jollain muulla vastaavalla panssaroidulla miehistönkuljetusvaunulla.

Sanon suoraan erityisesti DEMLAlle ja poliisijohdolle: kiitos paljon. Te narsistit siellä norsunluutorneissanne ajattelette vain omaa napaanne ja pankkitiliänne. Ei teitä kiinnosta ne kymmenet, ei vaan sadat tuon muslimijengin pieksämät ja hakkaamat suomalaiset lapset. Te *t haluatte Suomeen sisällissodan.

Ylimielisyydessänne te ette tajua sitä, miten hävettävän vähän teitä epäisänmaallisia mädättäjiä on.

Mikko "taaperopaapero" Paatero: eroa heti ja vaihda maisemaa mieluiten niin kauas Suomesta kuin mahdollista. Matkaseuraksi ota Ritva Viljanen ja Anne Holmlund, teillä kolmella muutenkin on niin paljon yhteistä.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Päivän pelle: Richard Armstrong, Guggenheim-säätiön pääjohtaja

Guggenheimin säätiön pääjohtaja Richard Armstrong toivoo ihmisten huomaavan "positiivisen signaalin", kun säätiö pystyy keräämään "yksityisiltä ihmisiltä, yrityksiltä ja säätiöiltä" rahoituksen pari miljoonaa euroa maksavaan arkkitehtuurikilpailuun Guggenheimin museon suunnittelemiseksi Helsingin Etelärantaan.

"Se osoittaa suurta uskoa yhteiskunnan tulevaisuuteen", hän kertoo Helsingin Sanomille.

Jos kaupunki lupaa pitää Etelärannan tontin osoitettuna hankkeelle arkkitehtuurikilpailun ajaksi, säätiö järjestää kilpailun ensi vuoden aikana.

Kilpailun jälkeen kaupunki voi tietysti jättää alueen vaikka nykyiselleen parkkipaikaksi, jos voittajasuunnitelma ja itse rakennuksen kovin hitaasti täsmentyvä rahoitusmalli eivät miellytä.


Tämä kuvastaa hyvin sitä mentaliteettia, millä Guggenheim-hanketta edelleen ajetaan kuin sitä kuuluisaa käärmettä pyssyyn. Lukekaa tarkkaan, mitä tämä sälli tässä yrittää selittää. Armstrong tuntuu pitävän meitä suomalaisia barbaareina, joille pitää opettaa kulttuuria ja jotka pitää pitää erossa Mannerheimintietä pitkin kävelevistä jääkarhuista ja pingviineistä.

Armstrong toivoo nyt laajaa jatkokeskustelua, jonka avulla hän voi täsmentää esitystään. Keskustelun pohjaksi hän tarjoaa tiistaina esittelemässään esityksessä erilaisia rahoitusmalleja, jotka osoittavat Boston Consulting Groupin tekemän tutkimuksen mukaan miljoonien eurojen vuotuiset hyödyt veronmaksajille. Jopa 130 miljoonan euron rakentamisinvestointi maksaisi itsensä takaisin Armstrongin mukaan nopeasti.


Joo, ja kuu on juustoa, rahaa tulee taikaseinästä ja sähköä töpselistä. Muistellaanpa, mitä asiasta kirjoitettiin noin vuosi sitten.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on tuonut julkisuuteen ehdotuksensa Guggenheim-museohankkeen edistämisestä. Kun alkoi näyttää siltä, että koko kakku olisi liian iso pala nielaistavaksi kerralla, se paloiteltiin neljään osaan. Seuraavaksi tulee vaihe kaksi, joka sisältää arkkitehtuurikilpailun järjestämisen, kaupungin Taidemuseon tulevat muutokset ja säätiön perustamisen yksityistä varainhankintaa varten. Sen jälkeen mietitään jatkoa.

Nykyisen valtuuston pitäisi siis hyväksyä vain tämän vaiheen toteutus, joka maksaa 4,8 miljoonaa euroa. Kun arkkitehtuuri tiedetään, selviävät myös lopulliset rakennuskustannukset. Arkkitehtuurikilpailuun osallistujille annetaan kuitenkin ohjeeksi pysyä 130-140 miljoonan kieppeillä.


Kuinkas sattuikaan, tänään Jussi Pajunen on tätä mieltä.


Kolmantena mielenkiintoisena Helsingin ja myös koko Suomen kasvualana Jussi Pajunen näkee kulttuurialan.

- Suomessa perisyntinä on katsoa vain yhtä asiaa – tällä hetkellä Guggenheimia. Näin ei pidä kuitenkaan tehdä, vaan pitäisi nähdä kokonaisuus, jonka osana voisi olla Guggenheim, sillä tarvitsemme Suomeeen myös kansainvälisiä toimijoita.


Jussi Pajusen ja Ritva Viljasen touhuissa haisee mustassa muovisäkissä auringonpaisteessa hautunut ja märäntynyt rotta, niin fanaattisesti he tätä utopistista hanketta puolustavat. Kannattaa lukea tämä YLE:n uutinen.

Oman painavan sanansa ovat sanoneet myös kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd.), joka aika suorasanaisesti kritisoi Helsingin kaupunginjohtajia ja valtuuston puheenjohtajia siitä, että he ovat olleet Guggenheim-säätiön lobattavana, mutta eivät ole avoimesti kertoneet tapaamisten sisällöstä.

Tästäkös Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) "pöyristyi":

–Kuulostaa uskomattomalta ja erittäin loukkaavalta. Pitää juristien kanssa pohtia, täyttyykö tässä kunnianloukkauksen piirteet. Erittäin vastuutonta ja erikoista tekstiä kaupunginvaltuutetulta.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Siitä vaan juristitkin tätä soppaa hämmentämään!

Pravdan, "suurimman ja kauneimman" - siis omasta mielestään - pääkirjoitus on osoitus ennen niin hyvän ja luotettavan median nykyisesti alennustilasta.

Guggenheimin museon merkitystä pitää kuitenkin kyetä etsimään myös kustannusarvion ja kassavirran ohi. Kansainvälinen museohanke ei ver­taudu suoraan tehtaan tai edes kansallisen taidemuseon pystyttämiseen.

Guggenheimin museossa ei ole kysymys vain suomalaisen ja pohjoismaisen taiteen, designin ja arkkitehtuurin edistämisestä, kulttuurituristien houkuttelemisesta tai Helsinki-brändin rakentamisesta. Onnistunut hanke voi yhtä lailla ruokkia luovuutta, elämänlaatua, kaupunkilaisten viih­tyvyyttä ja uutta liiketoimintaa.

Päättäjien ja kaupunkilaisten pitää nyt kysyä itseltään, onko Helsingillä ja Suomella varaa torjua Guggenheimin säätiön tarjous.


Kerrassaan mahtavaa journalismia, lukijoiden aliarviointia pahimmillaan. Eivätkö ne reppanat siellä toimituksessa edelleenkään tajua, että jokainen omilla aivoillaan ajatteleva lukija huomaa heti, mitä tuon hätäpaskan rivien välistä löytyy?

Eikö Pravdan toimituksessa todellakaan ole ensimmäistäkään tutkivaa journalistia, joka osaa ja uskaltaa kyseenalaistaa ensinnäkin koko hankkeen järkevyyden, toiseksi rakennuskustannusten realismin ja kolmanneksi hankkeen taloudelliset vaikutukset? "Sata työntekijää, välillisesti jopa 300!". Aivan varmasti.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Voi Guggenheim sentään II

Tänään 24.9. 2013 on se suuri päivä, jolloin Guggikset esittelevät uudet suunnitelmansa Helsingin toimipisteestään.

Toistaiseksi julkisuuteen on tullut mm. tämä väittämä.

Säätiö uskoo, että museo saavuttaisi vuosittain 550 000 kävijää.

Täysin epärealistista. Vaikka tuo lukema pitäisikin paikkansa, kuinka moni noista henkilöistä itse maksaa täyden hinnan pääsylipustaan?


Kokonaisuutena museon talousvaikutus toisi Helsinkiin rahaa 41 miljoonaa euroa vuodessa.


Millä perusteilla? Millä laskukaavoilla ja algoritmeilla juuri tuo summa?

OK, oletetaan että kävijöitä on tuo reilut puoli miljoonaa. Näistä jokaisen pitäisi jättää Helsinkiin 75 euroa.

Erittäin realistista, kun ottaa huomioon tietyt erityisryhmät kuten koululaiset ja opiskelijat, jotka saattavat kerran vuoteen moisessa pytingissä pakon sanelemina käydä.

Työpaikkoja museoon tulisi 110.

Hei, nyt aletaan päästä asiaan. Työpaikkojen määrä on kutakuinkin samalla tasolla kuin SPR:n hallinnoimissa vastaanottokeskuksissa. Olikohan G-säätiönkin ajatuksissa pitää museo auki 24/7/365?

Päivitän tätä kirjoitusta sitä mukaa kun saan lisätietoja, mutta jo nyt yksi asia on päivänselvä.

G-säätiö ja sen kelkkaan hypänneet Ritva Viljanen ja kumppanit yrittävät aikamoista kusetusta helsinkiläisten ja mahdollisesti muidenkin suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Toivon, että tämä ns, "kusee kintuille".

Lisäys 24.9. 2013

Museon hallinnolliset kulut on puolitettu miljoonaan euroon ja arvioitua tuottoa on nostettu 7,7 miljoonasta eurosta 8,1 miljoonaan euroon.


- Siistii! Hiffaatteks te, miten mä sain taulukkolaskennassa pyöräytettyä lukemia ja näin hienosti ylöspäin? Saanks mä nyt sen luvatun palkankorotuksen ja matkan Balille?


Lisäys 24.9. 2013

130 miljoonan rakennusmaksut jäävät kaikissa ehdotetuissa malleissa valtion ja Helsingin kaupungin harteille.

Silleesti. Kuka oikeasti uskoo, että tuo 130 miljoonaa euroa riittää, varsinkin jos ko. pytinkiä aletaan rakentaa Guggiksien havittelemaan paikkaan Helsingin etelärantaan? Vertailun vuoksi: suomalaisia enemmän hyödyttävän uuden Lastenklinikan budjetti on samaa suuruusluokkaa.


Museon 23 miljoonan lisenssimaksu sekä arkkitehtuurikilpailu kustannettaisiin yksityisellä rahalla.

Kuka maksaa nuo 23 miljoonaa euroa? Onko tästä kenties jo esi- tai aiesopimuksia?

hallinnollinen maksu on laskettu aiemmasta kahdesta miljoonasta yhteen miljoonaan euroon. 

Hetkinen: Guggigset siis vaativat, että joku muu maksaa rakennuskulut, "yksityinen raha" hoitaa lisenssimaksun 23 miljoonaa euroa, mutta he armollisesti suostuvat tiputtamaan "hallinnollisia maksuja" kahdesta miljoonasta yhteen miljoonaan euroon.

Mikäli minä saisin päättää tästä asiasta, sanoisin Guggiksille suoraan:

Painukaa vittuun täältä ennen kuin suutun. Aikaa tasan kolme sekuntia. Aika alkaa nyt.

Lisäys 25.9. 2013


The Ritva avautuu asiassa, joka käsittääkseni ei kuulu hänen toimivaltaansa.

Tontin omistaa Helsingin kaupunki. Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan tontti joutaisi.

– Siinä on tällä hetkellä parkkipaikkoja. Merenrannan komeimmilta tonteilta ajaisin autot kylmän rauhallisesti pois, Viljanen sanoo Uudelle Suomelle.

Seuraavaksi säätiön pitää tehdä esitys tontin varaamisesta. Esityksen käsittelee Helsingin kiinteistölautakunta, jonka jälkeen kaupunginhallitus päättää tontin varaamisesta.

Viljasen tiedossa ei ole, että tontille olisi kilpailevia ehdotuksia.


Mikäli oikein olen Hellsingin nokkimisjärjestyksen ymmärtänyt, kiinteistöasiat ovat Viljaskan aate- ja puoluetoverin Hannu Penttilän hiekkalaatikko.

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän toimialaan kuuluvat kaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua koskevat asiat sekä kiinteistötoimi, rakennusvalvonta, asuntopolitiikka ja asuntoasioiden hoitaminen.

Guggiksen havitteleva tontti.

Kuten kuvasta näkyy, arkkitehtonisesti WOW- ja muita elämyksiä takuulla tuottavan rakennuksen tiellä on muutamia esteitä. Sitä kaikista asioista kaiken tietävä The Ritva ei osannut sanoa varmaksi, mitä tapahtuu Makasiiniterminaalille eikä sitäkään, minne terminaalista nyt liikennöivien laivayhtiöiden toiminta siirtyy. Niin, sehän ei tietenkään ole keltään pois, jos valtio maksaa Makasiiniterminaalinn purkamisesta ja pysäköintialueen "revisiosta" koituvat miljoonakulut. Entäs mahdollinen uusi terminaali ja sen vaatima infra? Kuka sen maksaa? Kuka oikeasti uskoo, että Guggiksen esittämä rakennuksen kustannusarvio 130 miljoonaa euroa on edes lähellä tulevia, toteutuvia kustannuksia? Esitän omana arvionani, että kaikkinensa kustannukset ovat vähintään 300 miljoonaa euroa.

Toki meidän Ritvamme saa sinnekin leikkimään mennä, mutta tuokoon mukanaan omat lelunsa. Leikkikaveriksi saattaa haluta tulla mukaan Vihreiden Mari Puoskari, joka oli täysillä mukana tukemassa jo Guggisten edellistä esitystä.

Vielä yksi asia tästä Guggis-kusetusyrityksestä. Venäläiset.

Mikseivät Guggikset edes yritä etabloitua Pietariin tai Moskovaan, koska venäläiset tuntuvat olevan aika tärkeässä osassa mahdollisten pääsylipputulojen suhteen?

Siksi, että sieltä heidät heti naurettaisiin ulos, mahdollisesti villin lännen tyyliin tervattuina ja höyhenpuku päällään. Siksi.

lauantai 21. syyskuuta 2013

Voihan Guggenheim sentään!

Tiistaina 24.9. 2013 on luvassa Guggenheim-säätiön uusin ehdotus Helsingin kaupungille. Julkisuuteen tihkuneiden tietojen perusteella Helsingin kaupungin edustajat kuten apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen on helsinkiläisten veronmaksajien kustantamana käynyt "verkottumassa" mm. New Yorkissa.

Jokin aika sitten kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren muistutti marssijärjestyksestä: kaupungin johtosäännön mukaan Helsingin kaupungin taidemuseon johtokunta ja sen alainen Helsingin kaupungin
 taidemuseo vastaavat kaupungin kuvataidepolitiikasta ja taidemuseotoiminnasta. No, tämäntyyppiset pikkuasiat ja muotoseikat eivät ennenkään ole The Ritvaa häirinneet: hän tekee mitä haluaa, muut mitä osaavat tai luulevat olevansa.

Jo tässä vaiheessa liikkuu tietoja siitä, että Guggis-säätiön uusissa laskelmissa Helsingin museon kävijämääriä olisi "tarkastettu" ylöspäin. Miksi ihmeessä, sillä jo edelliset laskelmat olivat ylioptimistisia?

Vertailun vuoksi: Las Vegasissa asuu suunnilleen saman verran ihmisiä kuin Helsingissä ja sen ympäristössä, eli reilut miljoona. Las Vegasin valttina ovat kasinot, vuosittain kaupungissa vierailee noin 37 miljoonaa turistia.

Guggenheim-säätiöllä oli museo Las Vegasissa vv. 2001 - 2008. Huolimatta vuosittaisista kymmenistä miljoonista turisteista koko tuona aikana museossa vieraili vain noin 1,1 miljoonaa kävijää eli vajaat 140.000/vuosi. Kiistämätön tosiasia tosin on, että turisteilla lienee Las Vegasissa muitakin kiinnostuksen kohteita kuin vierailla jossain tylsässä taidemuseossa.

Tässä yhteydessä kuitenkin on aivan turha edes yrittää vedota Bilbaon menestystarinaan, siellä kun koko konsepti lähti aivan eri pohjalta kuin Helsingin suunnitelmissa.

Kaikkinensa tässäkin hankkeessa haisee lobbaaminen, korruptio, oman edun tavoittelu - ja raha. Hankkeen suomalaisten puuhamiesten ja -naisten kannattaa palauttaa mieliin vanha sanonta "Ars gratia artis" eli "Taidetta taiteen vuoksi." Tämä hanke ei sitä ole, ei missään tapauksessa.

Tehkööt Guggis museonsa Abu Dhabiin tai vaikka Suomenlahden alla kulkevaan tunneliin, kunhan tekevät sen omilla rahoillaan. Ei suomalaisten eikä varsinkaan helsinkiläisten veronmaksajien kustannuksella.

Lisäys 22.9. 2013

Huolimatta siitä, että sekoomuslainen ministeri Jan Vapaavuori lienee jotenkin yrittänyt painostaa ministeriötään, kansliapäällikkö Erkki Virtanen on tiukkana.

"Tämä on selvästi taidehanke, johon TEMin tukikeinot eivät helposti taivu", sanoo kansliapäällikkö Erkki Virtanen.

Suomalaisen puurakennusosaamisen aateliin kuuluvan Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen tuntuu hänkin olevan kovasti innoissaan tästä hankkeesta.


"Meillä on referenssikohteita maailmalla aivan tarpeeksi. Voimme olla mukana kaupallisin ehdoin. En näe tätä sponsorikohteena", sanoo Metsä Woodin toimialajohtaja Esa Kaikkonen.

Ilmiselvä "tolokummies", tämä Esa Kaikkonen.