lauantai 8. elokuuta 2015

Päivän kuva ja pari uutisotsikkoa


Lähde: Frontex

Tammi-kesäkuussa noin 80.000 elintasopakoloista tulvi Turkista Kreikkaan. Kenen pitää kantaa vastuu tästäkin? EU:n veronmaksajien, tietysti.

BBC: Migrant 'chaos' on Greek islands - UN
Pravda: YK syyttää Kreikkaa pakolaisten "häpeällisestä" kohtelusta – Tsipras vetoaa EU:hun

YK, UNHCR, Amnesty ja muut ihmissoikeuksista muka kiinnostuneet järjestöt osoittavat Kreikkaa sormella, mutteivät vaadi tämän tarinan pahista Turkkia kantamaan vastuutaan. Ei se kuulkaa niin mene, että turkkilaiset mafiosot ja Erdoganin hovi saavat tehdä miljoonatiliä EU:n kustannuksella - unohtamatta lahjottuja ja/tai tässä kusetuksessa muuten mukana olevia EU-virkamiehiä ja poliitikkoja.

Lisäys 8.8.2015 / Kauppalehtikin valehtelee

Maahanpyrkijöitä on myös leimattu laittomiksi siirtolaisiksi, vaikka YK:n mukaan heistä suurin osa on sotaa ja vainoa pakenevia pakolaisia.

Siirtolaisten liikkeitä halutaan hallita myös aitoja rakentamalla.

Kreikan Turkin-vastaiselle rajalle vuonna 2012 rakentama aita osoittautui täydellisen epäonnistuneeksi, kun pakolaiset siirtyivät vesille. Kreikkaan on tänä vuonna saapunut jo noin 90 000 turvapaikanhakijaa.

Kehotan Kauppalehden toimittelija Noora Penttistä lopettamaan valehtelun ja tutustumaan esimerkiksi Frontexin tarjoamaan faktaan. Lukemisen ymmärtämisen helpottamiseksi olen lihavoinut joitain olennaisia asioita ja sanoja. Kannattaisikohan Noora Penttisenkin opetella sanomaan turkiksi jotain nasevaa ja osoittaa se esimerkiksi Erdoganille?

However, after an initial drop in the migratory pressure, numbers climbed again in 2011, with a total of 57 000 illegal border crossings along the Turkish frontier. The migratory flow abruptly dropped in August 2012 due to a range of measures undertaken by the Greek authorities including

a) operation Aspida, with the deployment of additional Hellenic police officers and equipment to the Evros region;
b) Greek operation Xenios Zeus focused on inland detections of illegal stays and their return;
c) construction of a fence along a 12.5-kilometre area of the north-eastern town of Orestiada;
d) an extension of the maximum length of detention period for migrants;
e) an increase in the capacity of detention centres for identification and return;
f) the reduction of the time during which irregular migrants had to leave Greece if not in detention centres from 30 to seven days.

The Hellenic authorities have also strengthened their cooperation with Turkish border guards. These measures produced a ‘displacement effect’ to the Bulgarian land border and the Greek sea border with Turkey. Italy also reported the detection of migrants attempting to cross directly from Turkey.

At the European Union level, Member States also reported a small increase in detections of migrants with fraudulent documents on flights departing from Istanbul.

2013 was characterised by an increased amount of migrants arriving to the Greek islands from Turkey as well as a high number of Syrian refugees arriving in Bulgaria from Turkey.

2 kommenttia:

  1. tjaa pitää alkaa kehittelemään omaa white flight suunnitelmaa. maaseudulle kai täältä slummeista. huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Feyris Nyannyan, kiitos kommentista.

      Vaihto- ja vara-asemia pitää tietysti olla, mutta ainakin toistaiseksi minä taistelen näistä poteroista. Väistäkööt asyylia vonkaavat elintasopakoloiset ja niiden puolestaloukkaantujat, minen karkuun lähde ainakaan vielä tässä vaiheessa.

      Poista