maanantai 24. elokuuta 2015

Päivän hyvä uutinen: Forssa sanoi Ei! elintasosurffareiden "hätämajoitukselle"

Forssan kaupunki sanoi turvapaikanhakijoiden hätämajoitukselle ei
Maanantai 24.8.2015 klo 20.50

Hotelli Rantasipin tiloihin suunniteltu hätämajoitusyksikkö ei tule toteutumaan.

Forssan kaupunginhallitus päätti maanantai-iltana äänin 6-5 suhtautua kielteisesti turvapaikanhakijoiden hätämajoitusyksikön perustamiseen kaupunkiin. Maahanmuuttovirasto tiedusteli kaupungin kantaa hätämajoitusyksikön perustamiseen. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Mika Penttilän (kok) mukaan virasto on ilmoittanut kunnioittavansa kaupungin kantaa asiassa.

SPR:n Lammin vastaanottokeskuksen hätämajoitusyksikkö olisi toiminut tällä hetkellä suljettuna olevan Hotelli Rantasipin tiloissa.

Kaupunkilaiset ottivat asiaan voimakkaasti kantaa sosiaalisessa mediassa ja sen ulkopuolella. Ennen kaupunginhallituksen kokousta sekä hätämajoitusyksikön vastustajat että puolustajat osoittivat mieltään Forssan kaupungintalon edustalla. Penttilä arvioi, että ihmisiä oli koolla yhteensä noin parisataa.

STT
(Lähde: Iltalehti)

Loistava voitto yhdessä taistelussa, mutta sota jatkuu.

Lisäys 25.8.2015 / petteri orpo -palkintokandidaatti1?


1 Lisätietoja Petteri Orpo -palkinnosta

Lisäys 25.8.2015 / Äänestystulos

Forssan kaupunginhallitus on ilmoittanut kantansa turvapaikanhakijoiden hätämajoitukseen. Kaupunginhallitus päätti äänin 6-5, ettei Forssaan tule turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskusta.

Tiukassa äänestyksessä tilapäismajoitusta vastustamaan asettuivat

- Tuula Forsblom (ps.)
- Johanna Häggman (kesk.)
- Pentti Jolanki (kesk.)
- Eino Järvinen (sd.)
- Sami Latva (kok.)
- Mika Penttilä (kok.)

Puolesta äänestivät
- Ilkka Joenpalo (sd.)
- Marjo Kotioja-Partanen (kok.)
- Emmi Lintonen (sd.)
- Jaana Lähteenkorva (kok.).
- Janne Nieminen (vas.)


6 kommenttia:

  1. Niin no, yksi askel eteen, kaksi taakse. Viittaan tällä Ouluun ja Keuruulle suunniteltuihin vastaanottokeskuksiin. Ikävä tosiasia on se, että tuon haittamaahanmuutonedistämisviraston ei tarvitse ottaa huomioon kunnanvaltuuston kantaa. Se voi siis toimia demokratiasta välittämättä.

    Ei käy ainakaan minun oikeustajuuni se, miten joku virasto, jonka virkakyöstejä ei ole vaaleilla valittu, voi halutessaan ohittaa kunnanvaltuuston demokraattisen kannan.

    Puljun entinen johtaja oli muuten Jorma Vuorio, nykyinen johtaja on Jaana Vuorio. Sattumako?

    http://www.intermin.fi/fi/ajankohtaista/uutiset/maahanmuutto/1/0/maahanmuuttoviraston_ylijohtajaksi_jaana_vuorio_44936

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Imulippo, kiitos kommentista.

      SPR:n toiminta VOK-asioissa on pöyristyttävän röyhkeää. Sitä tukee ja auttaa Maahanmuuttoviraston nykyinen johtaja, DEMLA-aktiivi Jaana Vuorio ja Hyvä Sisko -verkostonsa. Tietojeni mukaan sisäministeriöön siirtynyt Jorma Vuorio ei ole tälle mitään sukua.

      Poista
  2. Sannin kommentti kertoo paljon entisestä kykypuolueesta. Kysymys kuuluu kuinka kauan kestää ennen kuin sanoma menee läpi puolueen äänestäjille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Professori, kiitos kommentista.

      Sekoomusministeri Lenita Toivakka on "huolissaan" Suomen kansainvälisestä maineesta, muttei sanallakaan ole ottanut kantaa Suomen avokätisestä ja hövelistä tuesta Daesh/ISIS-terroristeille. Asiat tärkeysjärjestykseen Sekoomustyyliin.

      Poista
  3. Kuten Professori totesi, tuommoiset kommentit (S G-L) ovat tänä päivänä valtavirtaa kokoomuksen suunnalta, itse asiassa ei sieltä muuta tulekaan. Petteri Orpon on kuitenkin erityisen ansioitunut kaikkien Vasaran luettelemien kriteerien alalla, joten mielestä sanni ei tällä vielä uhkaa petteriä Petteri Orpo -palinnon saajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Tsuhna Larsvik, kiitos kommentista.

      Isännän eli RKP:n ääni kuuluu käytännössä kaikessa, mitä Sekoomuksen ministerit julkisesti lausuvat ja kommentoivat.

      Petteri Orpo on jäänyt kiinni valehtelusta ja muutenkin on monta kertaa osoittanut olevansa pelkkä nilkki, ehkä vielä alempi matelija kuin Käteinen. Sekoomuksen johto ei uskalla Orpoa erottaa, koska samalla se suututtaa RKP:n eli monet rahahanat menevät kiinni.

      Eroa, Orpo!

      Poista