perjantai 20. helmikuuta 2015

Päivän pelle: Maria Guzenina, sdp

Sdp:n kansanedustaja ja entinen peruspalveluministeri Maria Guzenina ihmettelee perussuomalaisten puoluesihteerin Riikka Slunga-Poutsalon väitteitä laitoshoidossa olevien vanhusten oikeuksista.

Entinen peruspalveluministeri Maria Guzenina huomauttaa, että vanhusten oikeus valita asuinpaikkansa on toteutunut jo vuodesta 2011 uuden kotikuntalain myötä.

– Riikka Slunga-Poutsalon käsitys on virheellinen. On kansanvallan näkökulmasta vahingollista, kun esitetään asioista virheellisiä käsityksiä motiivina omien poliittisten tavoitteiden oikeutus, Guzenina toteaa. (I-S)


Mikä ihme näitä demarinaisia vaivaa? Marian puolustukseksi on sanottava ettei hän ole aivan toivoton tapaus verrattuna esimerkiksi sote-vatkaajaan, ministeri Susanna Huoviseen(1). Lyhyellä perehtymisellä netin hakukoneiden tarjoamiin tuloksiin (edellyttäen tietysti, että osaa käyttää oikeita hakusanoja) Maria tuskin olisi aivan tuonkaltaisia aivopieruja päästänyt.

Autan vähän, demarinaisilla kun tunnetusti on krooninen ongelma luetun ymmärtämisessä. Alla vain kaksi esimerkkiä, kolmannen Maria ja muut demarinaiset osannevat etsiä ihan itse.

Esimerkki 1
Heinäkuussa 2013 voimaan tulleesta vanhuspalvelulaista huolimatta kaikki pariskunnat eivät edelleenkään pääse jatkamaan yhdessä asumista, kun kotona asuminen muodostuu mahdottomaksi. Kunnille pariskuntien yhteisasuminen olisi itse asiassa taloudellista.

Mitkä ovat perusteluita sille, ettei mahdollisuutta asua yhdessä lain muotoilusta huolimatta kaikkialla toteuteta?

– Ehkä meillä on vielä suhteellisen uusi ajatus, että puolisoiden tulisi voida asua yhdessä silloinkin, kun toinen tai kumpikin tarvitsee niin intensiivistä huolenpitoa, ettei sitä voida toteuttaa heidän alkuperäisessä kodissaan. Vanhuspalvelulaki toi tämän ajatuksen yhdeksi pitkäaikaishoitoa ohjaavista periaatteista, mutta kenelläkään ei kuitenkaan ole vanhuspalvelulain nojalla subjektiivista oikeutta vaatia, että asuminen järjestetään yhdessä puolison kanssa, hallitusneuvos Riitta Kuusisto sosiaali- ja terveysministeriöstä kertoo.

Esimerkki 2
Alajärvellä on syntynyt kiistaa vanhustenhoidosta. Kilpailutuksen seurauksena ikäihmisiä ollaan siirtämässä paikasta toiseen, sinne mistä kulloinkin saadaan edullisin hoitopaikka. Omaiset ovat nyt nousseet vastustamaan kaupungin linjauksia. Muutto koskee muun muassa 80-vuotiaita ikäihmisiä, vanhin on 104-vuotias.


Politiikan teko olettamusten perusteella todellakaan ei ole hedelmällistä, vai mitä Maria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti