Ruotsi ja Tanska ohjaavat jatkossa jopa viidenneksen kehitysyhteistyörahoistaan pakolaisten vastaanottamisesta aiheutuviin kuluihin. Tämä on OECD:n sääntöjen mukaan mahdollista.
Tämän lisäksi Ruotsi ottaa kansainvälisen ilmastorahoituksen kehitysrahoista, ja maan parlamentti on päättänyt lisätä tukea Syyrian lähimaille kriisistä aiheutuviin menoihin. (Lähde: Developmet Today/Kepa)
Näitä Ruotsin esimerkkejä Suomen kannattaa noudattaa ja seurata.
Viidennes nykyisestä kehitysapupotista on noin 240 miljoonaa euroa. Tietysti voimme laskea toisinkin päin ja kertoa koko maailmalle kehitysapumme vuonna 2015 olevan noin 1,5 miljardia euroa. Arvioin tuon olevan noin 0,6% tämän vuoden BKT:sta eli "ranking-listalla" heittämällä Top-kymppiin.
Mihin ja minne rahaa menee?
Ulkoministeriön sivuilla on tilastoja ja faktaa Suomen maksamasta kehitysavusta. Niistä selviää muun muassa, että vuonna 2013 YK:n eri järjestöt saivat noin 193 miljoonaa euroa. Hieman kryptiselle momentille "Suomalainen kansalaisjärjestö" rahaa meni noin 90 miljoonaa, "Suomalainen kansalaisjärjestö, muu" sai 50.519.196 euroa.
Ministeriö siis kippasi suomalaisten veronmaksajien rahaa entiteetille "Suomalainen kansalaisjärjestö, muu" reilut 50 miljoonaa euroa. Koko tässä universumissa ei ole ketään, joka pystyy suoralta kädeltä sanomaan mihin nuo rahat menivät. Ministeriö ei omissa nimissään voi eikä saa näin toimia, kirjanpidosta pitää löytyä tosite jokaisesta kulutetusta centistä.
"Suomalainen kansalaisjärjestö, muu" aniharvoin julkaisee yksityiskohtaisen kirjanpitonsa tai/ja tilintarkastuskertomuksen. Jo pelkän toimintakertomuksen löytäminen on usein vaikeaa, vaikka avoimuuden ja yleisen läpinäkyvyyden nimissä tämän pitäisi olla ehdoton vähimmäisvaatimus.
JOULUTARINA 2024
-
*Ajankääntäjä*
*Siinähän elettiin jouluaaton aattoa. Pienen lammen rannassa oli pieni
lautamökki. Siinä oli vain pieni oleskelu- ja yöpymistila ja talon ...
1 tunti sitten
Pitäisi varmaan kehittää joku tuonkaltainen "avustusjärjestö", johtajana MINÄ. Siinä ei kai olisi mitään uutta että 99,9% saaduista valtionavustuksista menee hallinnollisiin kuluihin.
VastaaPoistaTervehys Turkkulaaselle.
Poista99,9% tuntuu liioittelulta, mutta on yhteiskunnan tukea saavia järjestöjä, joiden budjetista säännönmukaisesti 60-70%, joskus enemmänkin, menee henkilöstön palkkoihin.
Ilahduttava poikkeus tästä on Kirkon ulkomaanapu, jonka ns. overhead on alle 10%.
YK:n eri järjestöjen pröystäilystä ja huimista henkilöstöeduista liikkuu paljon huhuja. Korruptiostakin puhutaan enkä usko, että täysin aiheetta.