Siirtolaisinstituutin johtaja Ismo Söderling tietää, mitä meidän Suomessa pitää tehdä - vai tietääkö?
- Kannattaisi ensin pohtia, miten saamme maahanmuuttajat yleensäkin nopeammin ja pysyvämmin työmarkkinoille.
Juuri näin. Emme tarvitse Suomeen enää yhtään somalia, ennen kuin näiden Somalian kansalaisten umpisurkea työllisyys - 8% v.2013 tilastojen mukaan - on lähellä maahanmuuttajien keskimääräistä noin 40% työllistymistä.
– Pelkkien toivelukujen ohella olisi syytä myös pohtia, millaista maahanmuuttoa Suomi tarvitsee. Tässä suhteessa yleensäkin Suomessa käyty maahanmuuttopoliittinen keskustelu on vielä sangen vaatimatonta.
Tästäkin olen Ismon kanssa täysin samaa mieltä. Joku tutkiva journalisti tosin voisi kysyä Ismolta, niputtaako Ismokin haittamaahanmuuton aitoon, verotuloja tuovaan työperäiseen maahanmuuttoon.
Tähän asti kaikki hyvin, mutta...
– Olemme aika lailla sivuraiteella kansainvälisessä väestökilvoittelussa. Hallittu maahanmuutto on aina lisäresurssi.
...Ismo itse kumoaa väittämänsä heti.
– Suomen viranomaiset ovat aika lailla aktiivisesti ilmoitelleet ulkomaisista työpaikoista, jolloin naisia on muuttanut paljon ulkomaille muun muassa hoitoalan töihin. Varmaan riittäisi vähäisempi julkisen sektorin aktiivisuus tässä suhteessa.
Yhtäältä julkinen sektori kouluttaa vuosittain paljon esimerkiksi lähihoitajia, toisaalta tämä sama julkinen sektori tekee parhaansa karkottaakseen Suomesta osaavat ja työtään rakastavat hoitoalan ammattilaiset. Palkat ovat surkeat, työtahti ja vastuu todella kovat eikä näillä perinteisesti naisvaltaisilla aloilla työilmapiirikään turhan usein ole läheskään paras mahdollinen.
En hyväksy sitä, että - Rähmispossua lainatakseni - aivan yksin Suomeen tulleita 14-vuotiaita karva-ankkureita hyysäämässä on moninkertaisesti porukkaa verrattuna esimerkiksi suomalaisten vanhusten hoitaja- ja muihin resursseihin.
En hyväksy sitäkään, ettei vieläkään asioista saa julkisesti puhua niiden oikeilla nimillä. Päinvastoin, sananvapautta rajoittamaan on tarkoituksella luotu uusia lakeja, näitä valvomaan on veronmaksajien rahoilla palkattu lisää gestapolaisia ja näille lakisääteisesti annettu lisää valtaa. 1930-luvun Natsi-Saksan meininkiä Suomessa vuonna 2015!
Ei näin, Suomen päättäjät, ei todellakaan näin. Muistakaa äänestää.
JOULUTARINA 2024
-
*Ajankääntäjä*
*Siinähän elettiin jouluaaton aattoa. Pienen lammen rannassa oli pieni
lautamökki. Siinä oli vain pieni oleskelu- ja yöpymistila ja talon ...
1 tunti sitten
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti