sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Puolustuksen puheenvuoro, tapaus marjayritykset vastaan vassarit

Pravdan 19.7.2015 pääkirjoitus hyökkää marjanyrityksiä vastaan ja tuo hieman epätarkasti esiin loppukesän ja alkusyksyn 2013 tapahtumia.

Pontimena yritysten, työ- ja elinkeinoministeriön sekä ulkoasiainministeriön sopimukselle on ollut oikeudenkäyntiin johtanut kiista kesältä 2013, jolloin viitisenkymmentä poimijaa kieltäytyi poimimasta marjoja.

Sopimusta voi periaatteessa kiitellä. Se on kuitenkin karu todiste siitä, millaisella harmaalla vyöhykkeellä thaimaalaiset poimijat joutuvat liikkumaan.
* * *
Marjayritysten on vihdoin puhdistettava maineensa. Myös poliitikkojen on näytettävä vastuunsa ja pohdittava, pitäisikö ulkomaalaisten metsämarjanpoimijoiden työn olla työsuhteista.


Muistin virkistämiseksi mustaa valkoisella, eli Oulun syyttäjäviraston päätös syyskuulta 2013.







Eiköhän olisi kaikkien kannalta parasta, kun vasemmistolaiset häiriköt (sisältäen mm. median, Li Anderssonin, älyvapaakattolaiset, Ville Hoikkalan, Anna Kontulan ym.) antaisivat thaipoimijoiden tehdä sitä, mitä näiden viisumeissa lukee: poimia marjoja. En halua, että syksyn 2013 farssi toistuu ja että sen jälkiseurauksina Thaimaan maaseuduilla kasvonsa ja rahansa menettänyt henkilö menettää myös henkensä.

2 kommenttia:

  1. Minua kiinnostaa, kenelle Ville Hoikkala mahtaa lähettää laskunsa? Tuskin hän tätä pro bono tekee, vaan veronmaksajien karttuisa koura tulee tässäkin asiassa vastaan kuin yöntimo puskasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Kumis, kiitos kommentista.

      Pohdin samaa asiaa jo syksyllä 2013 ("Pacta sunt servanda"). Luulen, että joku vassarijärjestö maksoi Hoikkalan laskun, käytännössä siis veronmaksajat.

      Lisää kuluja aiheutui Hoikkalan tehtailemista ilmoituksista ihmiskaupan auttamisjärjestelmään: 50 hakemusta, yhtä monta hylsyä, siitä pieni piikki tuon vuoden tilastoissa.

      Hoikkalanhan muistamme myös muista yhteyksistä, samoin kuin Ingrid "kiss his ass" Heickellin.

      Poista