sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Sehän sujui aika hienosti, noin niinku omasta mielestä

Loistavaa, aivan loistavaa!

Puheenjohtaja: Jussi Halla-aho
1. varapuheenjohtaja: Laura Huhtasaari
2. varapuheenjohtaja: Teuvo Hakkarainen
3. varapuheenjohtaja: Juho Eerola

Miksi minulle tästä tulee mieleen Alexandre Dumas'n Kolme muskettisoturia? Ei luulisi ainakaan tuon nelikon yhteishengestä eikä henkilökemioista jäävän kiinni asioiden kuntoon paneminen ja monikulttuurista hullutusta vastaan taistelu.

Nostan tuosta porukasta esiin yhden henkilön, jota aivan liian monet aliarvostavat ja aliarvioivat.

Juho Eerolan ainakin minä muistan siitä upeasta toiminnasta, jonka ansiosta demaridesantti Susanna Huovisen lobbaama pähkähullu ja potentiaalisesti erittäin vaarallinen lakiesitys "paperittomien" terveydenhuollosta ei keväällä 2015 päässyt edes käsittelyyn. Tuossa hienossa manööverissä mukana oli myös ex-sisäministeri Kari Rajamäki, jonka isänmaallista ja suoraselkäistä toimintaa älkäämme koskaan unohtako.

Vilpittömät onnittelut Kelotonin torpasta kaikille uusille puheenjohtajille. Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta!

Suosittelen lukemaan blogistiveljeni Ykän mainion kirjoituksen SADE JA SEN TEKIJÄT. Kiitos, Ykä, täyttä asiaa tuokin tekstisi etkä parempaa ja osuvampaa kuvaa olisi siihen voinut valita.

Lisäys 11.6. 2017: useista rikoksista tuomittu öykkäri Jan Vapaavuori pullistelee ja mahtailee taas.

– Kokoomus ei perussuomalaisten eilisten valintojen jälkeen voi jatkaa samassa hallituksessa heidän kanssaan. Ihmisarvon ja vähemmistöjen puolustamisen, suvaitsevaisuuden ja sydämen sivistyksen arvot on kirjoitettu niin syvälle Kokoomuksen ytimeen, että emme voi olla samassa hallituksessa näitä arvoja kyseenalaistavien tai jopa suorastaan vastakkaisia arvoja ajavien tahojen kanssa, Vapaavuori kirjoittaa. (Lähde: punkunlipittelijä Vapaavuoren blogi)

Mikä mandaatti useista rikoksista tuomitulla Jan Vapaavuorella on kirjoittaa tämäntyyppistä, mielestäni valtiopetosta lähentelevää potaskaa? Desantti Petteri Orvolle tiedoksi: ellet sinä osaa, halua ja kykene pitämään kiinni hallitusohjelmasta, siirry vaimosi firmaan klemmarien suoristajaksi. Tosin epäilen, että tuokin tehtävä on kaltaisellesi luuserille liian vaativa.

Valtiopetos on erittäin vakava rikos, eli nyt janvapaavuoret ja muut desantit turvat tukkoon tai SuPo tms. tulee ja tukkii ne. Ai miten niin? Tutkikaa valtiopetoksen määritelmiä, tutkikaa tarkkaan.

Te desantit ja muun maanpetturit ette ole ainoita tässä maassa, jotka osaavat lakikirjaa ja -pykäliä lukea ja niitä tulkita.

2 kommenttia:

  1. Morjesta, veli Oinomaos, ja kiitokset. Tuota värisuoraa on kyllä komeaa katsella. Itkupotkuraivarit olivat odotettuja. Jaan ne muutamaan osaan:

    - Urapoliitikkopuolueitten (sdp, kepu, kokoomus) avautumisilla ei puolusteta mitään kuviteltua vähemmistöryhmää järkyttävältä sorrolta vaan yksinkertaisesti omaa poliittis-ammatillista asemaa.

    - Vihreät, vasemmistoliitto ja pääosa valtamediasta ovat menettäneet kosketuksen reaalitodellisuuteen jo aikaa sitten, joten ne ihan oikeasti uskovat epistolaansa. Tosin mediassa saattaa olla joku fiksumpikin toimittaja joka huoraa ihan puhtaasti työpaikkansa ylläpitämisen vuoksi täysin välittämättä siitä, mitä siitä toisille seuraa.

    - RKP:n ratkaisuja ja ajatusmaailmaa ei ymmärrä kuin astrofyysikon ja poppamiehen yhdistelmä.

    Kristilliset ovat muuten käsittääkseni olleet yllättävän hiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys veli Ykä, kiitos kommentistasi.

      RKP:n ratkaisut ja ajatusmaailma ainakin minulle ovat täysin selvät. Mikä muu puolue Suomessa on jakanut avoimen suomalaisvastaisia mitaleja? Mikä muu puolue Suomessa on niin tehokkaasti naisittanut sekä ns. "oikeuslaitoksen" että mocu-uskontoon liittyvän rahantekokoneen? Rasistiset KusiPäät (RKP) oli mukana jo somali-invaasiossa 1990, se pitää aina muistaa.

      Krisuissa on kaksi erittäin pätevää ihmistä, joita arvostan: Päivi Räsänen ja Sari Essayah. Päivi Räsänen sai suotta paskaa niskaansa, kiitos nimikaimansa Päivi Nergin ja muiden desanttien ja maanpettureiden katalan juonittelun.

      Desantti Petteri Orpo voisi pitää mölyt mahassaan: tuo sontaläjä oli sisäministerinä, kun matuinvaasio alkoi. Desantti Petteri Orpo on samaa sarjaa muiden ammattivalehtelijoiden kanssa, nimiltä mainitsen Jyrki "kukkaruukku" Käteisen ja Jan "minusta punkun lipittäminen on kivaa ainakin silloin, kun valde maksaa" Vapaavuoren.

      Muuten, nyt Hell-singillä on näköisensä logo. Hyvin kuvastaa sitä punavihreää ajatusmaailmaa, mitä tuo olevinaan pääkaupunkimme edustaa.

      Onneksi seuraavat eduskuntavaalit ovat viimeistään 2019, ellei tässä nyt sitten käy niin, että oikeasti pitää ruveta ns. "jäseniä oikomaan".

      Voimia eloon, Ykä, terveisiä myös Ylvalle ja kotipihan tirpoille!

      Poista