tiistai 21. heinäkuuta 2015

Paluu karuun todellisuuteen, osa I

Jostain syystä Petterillä oli orpo olo. Toisaalta ei mikään ihme, olihan hän joutunut vasten tahtoaan kurssille, jonka aiheena on "Valtamedia vastaan karu todellisuus". Kurssi on nykyään pakollinen kaikille virkamiehille ja kuntapäättäjille, jotka ennen määräystä kurssille osallistumisesta eivät hyväksytysti ole suorittaneet nuivuusnäyttökoetta, kuten tätä sangen vaativaa, monipäiväistä testiä leikkisästi kutsutaan. Petteri reputti heti ensimmäisessä osiossa, "Esimerkiksi Ruotsissa", mutta Petteri ei ollut ainut. Samassa täyteen ahdetussa auditoriossa olivat muun muassa Emma Kari, Ritva Viljanen, Eva Biaudet, Astrid Thors, Jyrki Katainen, Juhana Vartiainen ja kymmeniä vihervasemmistolaisia, joita Petteri ei tuntenut tai ollut tuntevinaan.

- Pahus sentään, tuumaili Petteri, kyllähän minä tiedän mitä Ruotsissa tapahtuu. Minähän jatkuvasti somessa seurustelen tunnettujen ruotsalaisten cenciilikkojen kanssa, jopa itsensä Cencilian, mutta nyt joudun lukemaan rasistisia ja fasistisia kirjoituksia joiltain ilmiselviltä natsisivustoilta. Exponerat.net? snaphanen.dk? Rähmiksen sikolätti? Paavo Tajukangas? Mitä vittua mä täällä teen! Mä sentään olen Suomen sisäministeri enkä mä niin kamalan kauheasti RKP:tä nöyristele ja sen toiveita toteuta pilkulleen.

Petterin kiroiluista huolimatta tiivis ja interaktiivinen esitys jatkui, oli tuon session ensimmäisen monivalintatehtävän aika.

- Vain kolme kysymystä ja kokonainen minuutti aikaa vastata. Heh, tämähän on minulle yhtä helppoa kuin "Jaa" -napin painaminen EU:n maahanmuuttopolitiikan holtittomuutta järkiperäistämistä käsittelevissä kokouksissa, tuumi Petteri.

Petteri tietää, mitä tarkoittaa "Jaa".

1: Montako No Go -aluetta Ruotsissa oli poliisin tiedotteen mukaan?
a) Ei yhtään, natsien väärentämä uutisankka oli
b) Ei yhtään, rasistifasisti suomentaja oli ilmiselvä persu
c) Canada
d) 55

2: Kuka tai ketkä aiheuttivat Eskilstunan moskeijapalon?
a) natsit
b) fascistit
c) Canada
d) somalit

3: Onko Ruotsin feministihallitus
a) esimerkillinen
b) aivan huippua
c) Canada
d) perseestä

- aba, melkein kuin ABBA, olipa naurettavan helppo testi, riemuitsi Petteri.

Yht'äkkiä sali pimeni, ainoastaan hyvin kirkas valospotti näytti häkeltynyttä Petteriä. Samaan aikaan PA-laitteistosta kuuluva kova, möreä ääni pani pöydätkin tärisemään.

- Oppilas Petteri! Määrään teille lisätehtäväksi kymmenentuhannen merkin esseen aiheesta "Miksi olen tyhmä, hyväuskoinen hölmö". Siinä kerrotte itsestänne suoraan ja rehellisesti. Aikaa on tasan tunti, poistukaa katumusharjoituskammioon numero #3.

Naristen kuin kauhuelokuvissa konsanaan painavan oloinen luukku avautui, ja lattiaan syttyi ledirivistö näyttämään Petterille sallitun kulkuväylän.

- Voi ei, nyt taisin ryssiä pahemman kerran, ajatteli Petteri ja pää painoksissa, häpeillen, lähti laahustamaan kohti kammiota.

2 kommenttia:

  1. Tämä yhdistettynä medialukutaidon kurssiin saisi aikaan tuloksia, paitsi tietysti niiden keskuudessa, jotka porskuttavat eteenpäin sokean uskon voimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Kenzo', kiitos kommentista.

      Ehkä Petterin kymmenentuhannen merkin esseestä on jotain apua tosiuskovaisillekin. Sen näemme joko kakkos- tai kolmososassa.

      Poista