sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Nyt luulen tietäväni, mitä tarkoittaa nimike "vastaava päätoimittaja"

Joitain esimerkkejä siitä, mitä "vastaava päätoimittaja" sensuuristaan läpi päästää. NB: osa lainauksista on keskustelupalstalta tms., mutta päätoimittaja on siitäkin vastuussa. Nämä kaikki lehdet ovat sitoutuneet JSN:n ohjeisiin, näin ne niitä soveltavat ja noudattavat.

* * *

Kaius Niemi, Pravda.

Listavaaleista.

Eduskunnassa on keskusteltu muun muassa listavaalista. Siinä äänestäjä äänestää puolueen listaa eikä yksittäistä ehdokasta.

Malli saattaa tuntua oudolta henkilövaaleihin tottuneille suomalaisille. Mikä muuttuisi?

Ruotsissakin käytössä oleva malli korostaa puolueiden poliittisia ohjelmia ja ideologisia eroja henkilöiden sijasta.

Puolueet panevat ehdokkaansa läpipääsyjärjestykseen. Listalla pärjäävät useimmiten ne, jotka ovat osoittaneet kykyjä poliittisessa vaikuttamisessa ja tehneet pitkäjänteisesti töitä puolueen yhteisen menestymisen eteen.



Avoimen rasistinen ja kansanryhmää vastaan kiihottava "kysely".

Helsingin Sanomien Kuukausiliite julkaisi jutun, jossa käynnistettiin äänestys lempi- tai pilkkanimen keksimiseksi virolaisille. Asian noustua julkisuuteen HS:n johto päätti lopettaa kyselyn kesken.

Miksi tällainen kysely, HS:n vastaava päätoimittaja Kaius Niemi?

- Tämä on Kuukausiliitteen pieni palanen, joka on tarkoitettu huumorijutuksi. Pistimme sen myös verkkoon.

Mihin tai miksi tarvittaisiin suomenkielinen lempinimi virolaisille?

- Suomalaisilla ei ole ollut suoranaista lempinimeä virolaisille.

Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves kommentoi Twitterissä, että Kuukausiliitteen juttu jätti hänet sanattomaksi. Tuliko HS:lle yllätyksenä, että Ilves reagoi?

- Sanoisin niin, että huumori on vaikea laji. Jutulla ei varmasti kerätty parhaita tyylipisteitä tällä kertaa.



* * *


Markku Huusko, Usari

Avointa vihanlietsontaa ja vastakkainasettelua. Ollut netissä 28.4.2015 14:19 lähtien.

Enpä olisi uskonut tätä päivää näkeväni: varteenotettavat suomalaiset puolueet miettivät tosissaan, millä tavalla tekisivät hallitusyhteistyötä rasistipuolueen kanssa. Jos hallitukseen nousee rasistista, ihmisten yhtäläisen arvon kieltävää ohjelmaa ajava puolue, koko hallitus on silloin mukana edesauttamassa tuon puolueen agendaa, riippumatta siitä, millainen varsinainen hallitusohjelma on.
- - -
Nyt sitten vain katsotaan, kuinka pitkälle venyy muiden puolueiden omatunto. Kuinka pitkälle annetaan periksi perussuomalaisten rasistisille vaatimuksille? Onko oman politiikan edistäminen niin tärkeää, että sitä varten tehdään myönnytyksiä äärikansallismielisille, maahanmuuttajavastaisille ja uusfasistisille tahoille? Perussuomalaisten mukanaolo hallituksessa ei ole ainoa vaihtoehto.

Minne vie Suomen tie?


* * *


Kari Kivelä, Iltalehti

Rasismia, antisemitismiä, vihapuhetta, PerSubäshingiä - you name it.

Halla-aho on esittänyt toiveen että Vihervasemmistonaiset on raiskattava. 
* * *
Totta kai jokainen saa arvostaa esim. kansankiihottaja-rikollinen Halla-ahoa, abortti-Soinia ja kirkkorosvo-Hakkaraista ja Persuja.
* * *
Ja kyllä varmasti Iltapäivälehdet olisivat ottaneet Timo Soinilta pääsiäishaastattelun jossa Soini oiisi käsitellyt omia uskonnollisia arvojaan, mm. mielipidettään että nainen saa vaikka kuolla kunhan naineselle ei tehdä aborttia.

Soinihan olisi voitu leikkisästi pukea Paavin asuun, sen tyyppiseen ja otsikkona olisi voinut olla: Suomen Paavi puhuu: Paaavikin rukoilee Persuille jyt
 Tai Soini olisi voinut selittää miksi hänen mielestään katoliset papit ovat syyllistyneet niin usein peofiliaan, lasten hyväksikäyttöön?


* * *
Eduskuntapuolueista Persut on ainoa puolue jonka kannattajissa ja tukijoissa on kyseisen aatteen tukijoita laajemmmin, joko lievemmin tai selkeämmin, rasistipiirteisinä, mm. Halla-Aho ja Hommafoorumin Natsitkin jotka myös hekin Halla-ahon Mestarikseen ovat nostaneet ja nimittäneet. 
* * *
Jos Auvinen, Saari tai Breivik olisivat saaneet joskus pillua, ei joukkomurhia olisi tapahtunut.

Antakaa tytöt siis persuille.


* * *
Useimmat savokit ovat rikollisia ja harrastavat lapsipornoa. Fakta.

* * *

"Vastaava päätoimittaja" siis tarkoittaa sitä, ettei vastaa mistään. Ei JSN:n ohjeistuksen noudattamisesta, ei hyvistä tavoista, ei edes Suomen voimassaolevasta lainsäädännöstä. Aika velikultia, nämä Kaius Niemi, Markku Huusko ja Kari Kivelä: hyväpalkkainen suojatyöpaikka, eikä huolta huomisesta niin kauan kuin ruodussa pysyy.

4 kommenttia:

  1. Olen tässä koittanut miettiä, että mikä tarkkaan ottaen on tän Perusvihan takana. Onko se ymmärrys siitä, että Persut on "miesten puolue", työtätekevien puolue, ainoa realisti euron suhteen, ainoa realisti haittamaahanmuuton suhteen... Voisin kuvitella, että inho kumpuaa siitä, että punavihreät ymmärtävät sanoman - keisarilla ei ole vaatteita. Tuon sanoman tunnustaminen on mahdotonta.

    Mitään muuta syytä ei oikein tule mieleen, koska Persujen äänestäjät ovat tavallisia ihmisiä tavallisine mielipiteineen. Ei siellä ole mitään breivikejä tai afrikkalaisia joukkoraiskaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys veli Kumis, kiitos kommentistasi.

      Minäkin äänestin PerSuja, komeasti läpi meni.

      Vastapuoli, en mielelläni käyttäisi sanaa "vihollinen", selkeästi pelkää.

      Tiedän etten ole ainut, joka on pohtinut vastapuolen propagandan ja toimintatapojen yhtäläisyyksiä 1930-luvun *aan.

      Paradoksaalista kylläkin, että nimenomaan vastapuolen metodit, propaganda yms., ovat 1:1
      1930-luvun Natsi-Saksaan.

      Mekö muka natseja?

      Poista
  2. Yleisradion uutistoiminnan vastaava päätoimittaja näyttäisi wikipedian mukaan olevan näitä Bilderberg-kävijöitä.
    Kyllä on tosiaan erikoiset kuviot maamme medioissa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Urho, kiitos kommentista.

      Maksamme YLE-veroa yli puoli miljardia euroa/vuosi. Kustannus/hyötysuhde on vielä surkeampi kuin autoiluun liittyvillä veroilla.

      YLE:n tiettyihin aihealueisiin liittyviin ns. "uutisiin" en luota yhtään, poikkeuksetta nämä "uutiset" ovat hieman ns. värittyneitä.

      Poista