Tänään torstaina 7.5. 2015 tapahtuu kaikenlaista mielenkiintoista.
Kiakkoo
Miten Jellonat pysäyttää Slovenian supertähden Anze Kopitarin? Suomella kotijoukkueena on viimeinen vaihto-oikeus, Jellonien valmentaja Kari Jalonen vanhana kehäkettuna osaa kyllä peluuttaa oikeita äijiä. En ihmettelisi, jos "kopitaareja" vastaan asettuisi kolmosketju. Siinä riittää nopeutta (Antti Pihlström), monipuolisuutta (Jarkko Immonen) ja voimaa (Teemu Hartikainen). Ennustan Suomelle vähintään kolmen maalin voittoa. Ottelu alkaa klo. 21.15.
Hallituspohja
Juha Sipilä uhkasi kertoa tulevan hallituksen puolueet klo. 17.00 alkavassa tiedotustilaisuudessa. Edelleen olen sitä mieltä, että mukana on kolmikko KePu + PS + Sekoomus. Nyt olisi aika tiputtaa RKP pois hallituksesta, mutta pahoin pelkään että sinne taas tunkevat sähläämään ja säätämään ja jatkamaan rasistista eli kantaväestöä sortavaa politiikkaansa. Demarit ja vihervassarit ovat satavarmasti ulkona.
Iso-Britannian parlamenttivaalit
Ennakkoarvioissa konservatiivit voittavat niukasti. Labour on jäänyt kiinni kaikenlaisista kähminnöistä, mikä on suututtanut monet sen vannoutuneetkin kannattajat. Media tietysti pelottelee sillä, että jos konservatiivit voittavat niin David Cameron toteuttaa uhkauksensa ja järjestää kansanäänestyksen BREXITistä.
Mitä siitä, vaikka toteuttaisikin?
Kukaan ei tässä vaiheessa tiedä, miten tämän päivän vaaleissa käy eikä sitä, minkälainen mahdollisen kansanäänestyksen tulos voisi saattaisi mahdollisesti kenties olla. BREXIT ei takuulla tarkoita Iso-Britannian eristäytymistä kansainvälisestä yhteistyöstä eikä varsinkaan kansainvälisestä kaupasta (vrt. uutisointi Sveitsin kansanäänestyksestä noin vuosi sitten).
Haittamaahanmuutto
Iso-Britanniassa monet viisaat poliitikot ovat tajunneet EU:n vapaan liikkuvuuden ja haittamaahanmuuton mukanaantuomat ikävät sivuvaikutukset ja ovat tästä avoimesti puhuneet. Esimerkiksi sisäministeri Theresa May sanoi suoraan, ettei Iso-Britannia tule hyväksymään suunniteltua "taakanjakosopimusta". Tämä on hyvä periaate, tätä Suomenkin pitää noudattaa.
Äänestyspaikat Iso-Britanniassa sulkeutuvat iltakymmeneltä sikäläistä aikaa. BBC:n sivuilla on kattava tulospalvelu.
Uusvantaalaiselle nuhteet naisten ahdisteluista
-
Uusvantaalainen verevä miekkonen tuomittiin pieneen vankeuteen useista
seksuaalirikoksista. Tuomittu oli sen verran aktiivinen stalkkeri, että
käräjäoike...
2 tuntia sitten
Sipilä (kesk) valitsi hallitusneuvottelukumppaneiksi perussuomalaiset ja kokoomuksen.
VastaaPoistaHyvä!