perjantai 1. toukokuuta 2015

Pravda jatkaa valitsemallaan linjalla

Alkuun hyvä uutinen: Pravdaa kustantavan yhtiön liiketappio oli menneellä kvartaalilla noin 20 miljoonaa euroa ja liikevaihto viime vuoteen verrattuna romahti melkein 60 miljoonaa.

Mistä tämä kertoo?

Se kertoo selkeästi ainakin siitä, että itsenäiseen ajatteluun kykenevät kansalaiset (pitää sisällään myös yritysten markkinoinnista vastaavat) äänestävät lompakollaan: turha maksaa paskapaperista, halvemmalla saa muualta parempaa.

Pravdan alamäki alkoi jo 1990-luvulla, kun RKP tuli vahvasti mukaan kuvioihin. Tämän haittavaikutuksia oli muun muassa kansan suursuosikin, visionäärinäkin kunnostautuneen Kari Suomalaisen de facto potkut.

Pravdan suurin synti oli muumimamma Tavjan (demla) lobbaaminen presidentiksi ja tämän ajatuksen pakkosyöttäminen muun muassa Irja Ketoselle. Joku viisas joskus sanoi, että maailmanloppu tulee vuonna 2000. Tavallaan tulikin: 12 vuotta helvettiä, kiitos Pravda tästäkin.

Nyt Pravda (lue: RKP) on päättänyt, että PerSut pitää jättää pois hallituksesta.

Lainaan tähän Risto Mutasen muutenkin täynnä asiaa olevaa kirjoitusta Usarin Puheenvuoropalstalta.

Tähän blogikirjoitukseni loppuun haluan esittää toimittajille pienen pyynnön: Hallitusneuvotteluja on käyty vasta viikon verran. Mitäpä, jos lakkaisitte pörräämästä hallitustunnustelija Sipilän ympärillä tiedustelemassa tasaisin väliajoin, että onhan ne Perussuomalaiset varmasti tiputettu jo hallitusnevotteluista? Se helpottaisi huomattavasti toimivan hallituksen muodostamista.

Ennustan, että tämän kvartaalin tappiot Pravdalle ovat vähintään nuo samat noin 20 miljoonaa. Jatkakaa ihmeessä valitsemallanne linjalla, kyllä kansa tietää.

3 kommenttia:

  1. Eipä onnistunut laittaa tätä Uuden Suomen kommenttesivulle. Video on vuodelta 2005, nykyään näitä ei varmasti enää edes tehdä. Internet on armoton!

    https://www.youtube.com/watch?v=Q_hlQ90C-Y8

    https://www.youtube.com/watch?v=FWzPw7iN36w

    VastaaPoista
  2. Pääsivät sivulle, mutta ovatko kauan...

    VastaaPoista
  3. Tervehys Castor, kiitos kommenteistasi ja videolinkeistä.

    Holtittoman maahanmuuttopolitiikan haittapuolet tulevat hyvin esiin esimerkiksi Ruotsissa, mistä on pitänyt kopioida Suomeen kaikenlaista älytöntä.

    Katsellaan, minkälaisen hallituksen Sipilä saa kasaan; toivottavasti RKP jää oppositioon.

    VastaaPoista