keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Ennakkoäänestys alkaa tänään 8.4.2015

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään 8.4.2015. Ennakkoon äänestäminen on helppoa, sen voi tehdä missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa ja ulkomailla.

Väestörekisterikeskuksella on hyvä kartta Suomen ennakkoäänestyspaikoista, käykäähän tutustumassa tähän hienoon palveluun. Siitä näkee paitsi ennakkoäänestyspaikan, myös ko. pisteen aukioloajat. Hatunnosto tämän palvelun kehittäneille ja toteuttaneille, hienosti toimii.




Tarvitset mukaasi henkilöllisyystodistuksen, joka voi olla ajokortti tai passi tai vastaava kuvallinen asiakirja. Hätätilanteissa voit äänestämistä varten hakea maksutta väliaikaisen henkilökortin lähimmältä poliisilaitokselta, siihen tarvitset kaksi passikuvaa. Passikuvia saa muutamalla kolikolla automaateista, joita niitäkin on paljon ympäri Suomea. Lisätietoja: Vaalit.fi

Älä nuku!

On erittäin tärkeää, että käyt äänestämässä. Erityisesti suurissa vaalipiireissä, Uudellamaalla ja Helsingissä, marginaalit tulevat olemaan todella pienet. Juuri sinun äänesi voi ratkaista, meneekö eduskuntaan sinun ehdokkaasi vai täysin päinvastaisia arvoja kannattava henkilö "väärästä" puolueesta.

Jokainen ääni on tärkeä. Äänestä!

Oman ehdokkaani olen jo valinnut ja hänelle siitä kertonut. Lähden kohta kohti ennakkoäänestyspaikkaa raapustamaan numerot lappuun, sääkin suosii aamu-ulkoilua. Suosi sääkin!

2 kommenttia:

  1. Lykkyä tykö. Oman vaalipiirini ehdokkaista en löytänyt kovin mediaseksikkäitä persoonia, mutta valitsin sieltä sopivimman ja äänestän häntä. Toivottavasti menevät hallitukseen vihreiden kanssa (hymiö). Sääkin suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervehys Kenzo, kiitos kommentistasi.

      Äänestin hyvää miestä, joka on tehnyt tällä vaalikaudella paljon hyvää duunia Suomen ja suomalaisten puolesta. Näyttöä siis on jo, konkreettista semmoista, tällä perusteella päätökseni tein.

      Poista