Yhä uudestaan ja uudestaan valtamedia revittelee uutisilla, joiden mukaan Suomessa on n+1 kidutuksen uhria.
Perheväkivallan uhreja on liian paljon, heistä aivan liian monien elämä on yhtä kidutusta ja kitumista päivä, kenties tunti kerrallaan. Vanhustenhoidon laiminlyönneistä, suoranaisista heitteillejätöistä saamme lukea viikottain.
Pahinta tässä asiassa on se, etteivät viranomaiset halua eivätkä viitsi kommunokoida keskenään. He vetoavat joihinkin eksoottisiin salassapitovelvotteisiin, poliittiseen, juridiseen tai virkamiesjargoniin tai selittelevät tilannetta rahapulalla.
Euroopan neuvoston suosituksen mukaan Suomessa pitäisi olla 530 turvakotia. Paskan marjat: niitä on vain noin sata. Miten "Euroopan mallioppilas" voi näin tärkeästä asiasta saada todistukseensa ala-arvoisen, jopa hylätyn? Missä ovat kaikki ne kuuluisat kansainväliset sopimukset, joissa mainitaan muun muassa ihmisarvoinen elämä? Miksi jotkin ryhmät selkeästi ovat näiden säännösten ja sopimusten ulkopuolella?
Kolikon toinen puoli on "kidutuksella" tuottoisaa liiketoimintaa pyörittävät yritykset. Näiden nokkamiehet ja -naiset tulevat julkisuuteen säännöllisin väliajoin vain varmistamaan, että seuraavillakin rahankerjuuanomuksilla on luvassa hedelmällisin mahdollinen maaperä, näin ollen hyvät mahdollisuudet mennä semmoisenaan läpi.
Propagandansa tuntuu menevän hyvin läpi, sillä esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys on lahjoittanut suomalaisten veronmaksajien rahaa viimeisten vuosien aikana Diakonissasäätiölle "kidutettujen pakolaisten psykiatriseen toimintaan" tms. noin 8,8 miljoonaa euroa. Kymppimilliä havittelivat, eli eipä kauaksi jäänyt.
Perheväkivallan uhrit ovat faktaa, samoin kärsivät vanhukset. Pekka Tuomolan väittämät "kidutuksen uhreista" suurimmilta osin pelkkää fiktiota. Toiset saavat rahaa, toiset eivät.
Tarttes vissiin tehdä jotain tällekin asialle.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti