Olipa kerran orava

Olipa kerran orava, laiskanpulskea sellainen, joka tykkäsi kesästä, auringosta ja lämmöstä. Hän suorastaan nautti löhöilemisestä ja hiljaa itsekseen hihitteli, kun seurasi oravakavereidensa touhuja.

- Hei, chillatkaa nyt vähän, Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, sanoi orava.

Kaverinsa kaiken tohinan keskellä huikkasivat vaan

- Valmistaudumme ja varaudumme talveen.

Tästäkös oravamme riemastui, tikahtua nauruun meinasi.

Kesä alkoi loppua, metsikön tammet alkoivat terhojaan tiputella. Hedonismiinkin taipuvainen oravamme oli ihmisten TV-lähetyksiä seuratessaan kuullut jotain jostain Isaac Newtonista ja painovoimasta; näkipä hän animaationkin siitä, miten omena Newtonin päähän putosi.

- Hmm..., tuumi orava, tuohan onkin helppo tapa huolehtia päivän lounaasta!

ja mennä kipitti lähimmän löytämänsä tammen alle. Selällään siellä röllötteli, suu auki, mitä nyt välillä ihmisiltä "lainaamiaan" aurinkolaseja sääti. Mukavaa ja helppoa oli oravan elämä metsikössä: aurinko mukavasti lämmitti massua, herkkuruokaa tipahteli suuhun. Ah auvoa!

Sitten iski vallan hirmuinen pohjoistuuli, joka toi mukanaan paitsi ensimmäiset pakkaset myös lunta, räntää ja loskaa. Kiireesti oravamme lähti suojaa etsimään. Vapaita puunkoloja ei ollut ensimmäistäkään, niinpä oravan oli pakko mennä kolkuttelemaan oravakavereidensa ovia.

- Auttakaa minua, auttakaa hyvät veljet, olen yksin, nälkäinen ja palelen!, aneli orava.

- Hei, chillaa vähän, talvi on pitkä ja runsasluminen!, kuului vastaus.

Tarinan opetus? Mieti ihan itse, saapi ajatella esimerkiksi thaimaalaisia marjanpoimijoita.