maanantai 19. tammikuuta 2015

Päivän pelle: terrorismitutkija Leena Malkki

Veroeuroillamme laatujournalismia suoltava YLE päästi taas propagandatuutistaan taattua tavaraa. Asialla tällä kertaa Helsingin yliopiston terrorismitutkija Leena Malkki.

– Oikeastaan terrorismissa vaarallisinta on se, että se voi alkaa viedä resursseja ylimitoitetusti siihen nähden, kuinka paljon se loppujen lopuksi uhkaa kansalaisten turvallisuutta. Suomessa tapahtuu muistaakseni tuhat henkirikosta vuodessa. Euroopassa ei kuole lähimainkaan niin paljon ihmisiä terrori-iskuissa.


"Tutkija" muistaa tahallaan väärin, oikeampi määrä on noin sata.

En ymmärrä tutkijan logiikkaa. Onko tavoitetila siis se, että terrorismi pitää hyväksyä ihanana, luonnollisena ja väistämättämänä, koska tappavat-han suomalaisetkin?

Kirjassaan Hyvän kääntöpuoli (2014) professori Hannu Lauerma kertoo mm. seuraavaa.

"Kokonaisuutena on todettava, että 2000-luvun tosiasioiden valossa hokema suomalaisen miehen väkivaltaisuudesta ei pidä paikkaansa. Suomea kauttaaltaan tarkasteltuna se perustuu vain Pohjoismaihin ja Länsi- ja Etelä-Eurooppaan tehtävään vertailuun, sillä henkirikokset ovat yleisempiä vyöhykkeellä, joka kulkee Baltian maiden, Valko-Venäjän ja Ukrainan kautta Itä-Balkanille ja Turkkiin. Ylivoimaisesti eniten henkirikoksia Euroopassa tapahtuu itänaapurissamme Venäjällä, ja maailmanlaajuisesti asiaa tutkittaessa Suomi asettuu keskikastiin. Esimerkiksi Yhdysvallat ja Latinalainen Amerikka ovat väestöön suhteutetuissa henkirikosluvuissa huimasti edellämme.
...
Kokonaisuutenakin tarkastellen suomalainen mies tappaa huomattavasti harvemmin kuin venäläinen, baltti tai vaikkapa Yhdysvaltain kansalainen."
(Lauerma, s.91)

MEP Jussi Halla-aho totesi terrorismista näin kirjoituksessaan Valiokuntakuulumisia ja muuta ajankohtaista.

Europolin, Eurojustin ja komission edustajat esittelivät valiokunnalle vuoden 2014 raportin terrorismitilanteesta (ja siihen liittyen jihad-matkailijoista). Raportti on luettavissa Europolin sivuilta. Esitän tässä joitakin keskeisiä havaintoja.

Terroristiset rikokset sekä niihin liittyvät pidätykset, oikeusjutut ja tuomiot ovat yleisesti ottaen lievässä laskussa, mutta tämä johtuu suurelta osin siitä, että etnonationalistinen ja separatistinen toiminta (josta esimerkkeinä baskien ETA ja Pohjois-Irlannin IRA) on vähentynyt. Vaikka separatistiset iskut muodostavat määrällisesti suuren osan terroristisista tapahtumista, ne ovat raportin mukaan mittasuhteiltaan ja tuhovaikutukseltaan vähäisiä. Sen sijaan äärivasemmistolaiseen, anarkistiseen ja uskonnollisesti motivoituun terrorismiin liittyvät pidätykset lisääntyivät merkittävästi.

Vuonna 2013 pidätettiin EU-alueella 535 henkilöä terroristisista rikoksista. Näistä oli separatisteja 180, joista lähes kaikki Ranskassa, Espanjassa ja Irlannissa. Vuonna 2012 luku oli 257.


Terroristirikoksita pidätettyjen määrä nousi vuodessa yli kaksinkertaiseksi (257 -> 535). Viime vuoden lukuja en tiedä, mutta ilmeisesti "tutkija" Leena Malkki tietää koska päättäväisesti lausuu terrorismista näin.

– Eurooppalaiset yhteiskunnat kestävät sen, jos terrori-iskuja silloin tällöin tapahtuu. Belgiassakin oli 1980-luvulla kausi, jolloin kuolonuhreja vaatineita iskuja tapahtui lähes viikoittain pidemmän aikaa, ja me emme enää itse asiassa muista sitä, Malkki sanoo.

Malkin mielestä eurooppalaisten olisi syytä hyväksyä se, että iskuja saattaa tapahtua.

– Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö tehtäisi kaikkea järjen rajoissa olevaa niiden estämiseksi, mutta jos lähdetään sille linjalle, että niitä ei saa tapahtua, niin se on juuri se tilanne, jossa ylilyönteihin saatetaan päätyä, Malkki sanoo.


Olen varma, että tämänkin uutisen jälkimainingeissa "tutkija" Malkki toteaa tulleensa väärinymmärretyksi ja että "sähköposti täyttyi herjauksista ja uhkailuista". Kuten ikäväksemme olemme huomanneet tämä on monille "tutkijoille" suurempi meriitti kuin artikkelit arvovaltaisissa julkaisuissa.

Aiheeseen liittyvää.
YLE: Supo: Suomen suurin terroriuhka liittyy ääri-islamisteihin

YLE: Tutkija (Leena Malkki) vaatii keskustelua Suomen terrorismin torjuntakeinoista

Sisäasiainministeriö: Periaatepäätös kansalliseksi terrorismintorjunnan strategiaksi 2014 - 2017

Päivitys 19.1.2015
YLE:lle tuli kiire korjata ja muokata aamun propagandaansa.
- otsikko on nyt "Terrorismitutkija: Eurooppa kestää terroria – Suomessa surmataan vuosittain enemmän kuin terrori-iskut Euroopassa vajaan 10 vuoden aikana"
- Malkki ei enää "muistele": Hän huomauttaa, että Suomessa kuolee vuosittain henkirikoksiin keskimäärin enemmän ihmisiä, kuin Euroopassa on kuollut terrori-iskuissa vuonna 2005 Lontoossa tehtyjen iskujen jälkeen.

"mulla on sata... eikäqu kymmenen sormea... vai montako niitä nyt niinqu onkaan" selittää "tutkija" Leena Malkki

4 kommenttia:

  1. Jos Suomessa kuolee henkirikoksen uhreina satakunta ihmistä vuodessa, niin kylläpä veikkaan että muslimeita kuolee Euroopassa moninverroin enemmän kunniamurhiin ja lähetetään takaisin lähtömaahan.

    Eniten karmii tuo ajatus siitä, että kuolonuhrien määrä on ideologian hyvyyden mittari. Ennen vuotta 1939 Saksassa vangittiin poliittisin perustein vain noin 4.500 ihmistä ja hyvin harva heistä tapettiin. Oliko kansallis-sosialismi siis hyvä aate vuoteen 1939 asti ja muuttui pahaksi vasta sen jälkeen?

    VastaaPoista
  2. Terve Kumitonttu, kiitos kommentistasi.

    Ensin sananen häpeäväkivallasta.

    Häpeäväkivaltaan liittyy EU:n päätöslauselma 1681 vuodelta 2009 (Urgent need to combat so-called “honour crimes”), jossa sanotaan mm. näin.

    "5. It asks the national parliaments of Council of Europe member states to:

    5.1. pass legislation, if they have not yet done so, to make so-called “honour crimes” offences, providing for penalties commensurate with the gravity of the acts committed both for their perpetrators and for any accomplices or any persons ordering such crimes, either by creating a specific offence or by making provision for penalties to be aggravated;"

    Käsittääkseni Suomen lainsäädäntö ei vieläkään ota tätä huomioon, vaikka aikaa olisi ollut useita vuosia. Ehkä tämä kohta tulkitaan Suomessa liian rasistiseksi ja islam-vastaiseksi, vaikka suvaitsevaiston mielestä häpeäväkivallallakaan ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

    Kuolonuhreista ja terrorismista.
    Miten pitäisi tulkita Venäjän toimet Itä-Ukrainassa? Virallisesti venäläisiä sotilaita ei ole lähimaillakaan, eli pitäisikö kuolleet tilastoida separatistiterroristien uhreiksi? Entäs kuolleet venäläiset sotilaat, joidenkin arvioiden mukaan jopa viisi tuhatta: ovatko he vain mystisesti kadonneita vai omanlaisiaan uskonsotureita, jotka nyt ovat paratiisissaan?

    Terrori-iskuissa kuolleiden suhteellinen vähäisyys kertoo vastatoimenpiteiden tehokkuudesta, ei siitä että tilanne Euroopassa olisi tämän asian suhteen täysin hallinnassa. Sitä se ei ole, syyllisiä tähän ovat mm. jihadistit ja niiden hyysärit.

    VastaaPoista
  3. Uteliaana katsoin Wikipediasta, mitä ihmeen sotaa Belgiassa käytiin 1980-luvulla. Terroritutkija oli kuin olikin oikeassa, vasemmistoterroristit hyökkäilivät pahojen kapitalistien kohteisiin lähes viikottain syksyllä 1985.

    Kaksi ihmistä kuoli, muuten oli aineellisia vahinkojs. Ei ollut yhtä paha kuin Saksan RAF, mutta inspiraatio oli samasta aattesta.

    Enpä usko, että yhteiskunta kestää kovinkaan pitkään sitä, että kaduilla ammutaan keskellä kirkasta päivää AK-47:lla tai singolla. Muutenkin vaikuttaa merkittävästi se, voiko väkivaltaa ennakoida. Suomessa suurimmassa osassa tapoista uhri tuntee tappajansa, Pera puukottaa kännissä Pavea, eikä aamulla muista mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Paavo, kiitos kommentista.

      Belgia saattoi 1980-luvulla olla lähellä sisällissotaa tai vallankaappausta, aika monta eri ryhmää siellä riehui.

      BBC:n sivuilla on tuore juttu terrorismista: Are most victims of terrorism Muslim?.

      Tuo tyypillinen kuvauksesi Suomessa tapahtuvista henkirikoksista on muuttumassa ikävämpään suuntaan. Tarttes tehrä jotain.

      Poista