Islamistiterroristit murhasivat Ranskassa toistakymmentä ihmistä, enkä usko että raaka teloittaminen tähän loppuu. Päinvastoin, Iso-Britannian tiedustelupalvelu MI5 jo varoittelee islamistien suunnittelevan uusia iskuja. Tämä uhka on todellinen, ja tähän pitää varautua jotenkin muuten kuin demarikansanedustaja Tuula Väätäisen ehdottamalla Suomeen palaavien jihadistien paapomisella.
Suomalaisen median ja suomalaisten poliitikkojen reaktiot olivat odotettuja ja ennalta-arvattavia. Lähetin eräälle ystävälleni sähköpostia 7.1.2015 iltapäivällä.
"Suomen suvakit tietysti rupeavat meuhkaamaan kouluampujista ja breivikistä, sehän niiden taktiikka näissä on aina ollut. Pitää vaan pitää pää kylmänä ja ohjata keskustelu takaisin oikeille uomille ja muistaa mainita islamistiterroristit ja jihadistit.
Tämä tilanne pitää saada käännettyä järkevämmäksi."
Miten kävikään? Ohessa joitain autenttisia lainauksia ja kommentteja.
Simon Elo @Simon_Elo
Ymmärrän että #CharlieHebdo-isku liittyy suoraan vain islamisteihin, mutta että "ei liity millään tavalla islamiin"? Jatketaan itsepetosta?
Lainaus
Heikki Valkama @heikkivalkama
Ja Breivikillä on Halla-ahon kautta yhteys perussuomalaisiin.
@Simon_Elo Onko tälläkin tragedialla yritettävä ratsastaa vaalehin?
Lainaus
Dan Koivulaakso @koivulaakso
@Simon_Elo Olisko mielestäsi esim. Ku-Klux-Klanin toiminnan kohdalla
tarpeen korostaa liittymäkohtia kristinuskoon?
Jos terrorismia voisi torjua rajoittamalla maahanmuuttoa, pohjoismaissa pitäisi ensin sulkea rajat norjalaisilta.
Pohjanoteerauksiin kuuluu tämä sekoomusministeri Alex Stubbin avautuminen.
"Toivon, että Eurooppa puolustaa sananvapautta entistä voimakkaammin. Mielestäni iskulla pitää olla myönteinen, ei rajoittava vaikutus sananvapauteen ja sen ylläpitämiseen. Toivottavasti tämä hirmuteko nähdään maailmalla viestinä siitä, että sananvapautta on puolustettava. Itse aktiivisena sosiaalisen median käyttäjänä olen aina ollut vankkumaton sananvapauden ja terveen järjen kannattaja."
Ihanko totta, ministeri Stubb? Aivanko aidosti olet aina ollut "vankkumaton sananvapauden ja terveen järjen kannattaja"? Älä valehtele.
Muistellaanpas mitä sinä, ministeri Stubb, karjuit eduskunnan kyselytunnilla maaliskuussa 2012.
Eurooppaministeri Alexander Stubb (kok) hiiltyi torstaina tapaan, jolla eduskunnassa vaadittiin Romaniasta tulleiden romanikerjäläisten siivoamista pois Suomen kaduilta.
"Olemme nyt niillä rajoilla, jossa yhtä kansakuntaa yritetään leimata. Tämän tyyppistä keskustelua ei tässä salissa pidä käydä", Stubb sanoi eduskunnan kyselytunnilla.
Stubb osoitti moitteensa erityisesti perussuomalaisten Jussi Halla-aholle, joka oli tivannut hallitukselta tiukempaa otetta asiaan.
Alex Stubb: olit ministerinä hallituksessa, joka kiristi sananvapauteen liittyviä tulkintoja. Olet ministeri hallituksessa, joka hyväksyi uuden yhdenvertaisuuslain. Kerro meille kaikille, mitä konkreettista olet nyt valmis tekemään aidon sananvapauden puolesta? Tyhjät sanasi kertovat aivan toista kuin tähänastiset tekosi.
Sananvapaus ei kuitenkaan ollut näiden islamistiterroristien kohde. Ei, nämä murhaajat toteuttivat ja tulkitsivat islamin oppeja sanatarkasti. Egyptiläinen islam-tutkija Hamed Abdel-Samad kuvailee islamia ja islamismia heinäkuussa 2014 julkaistussa haastattelussa muun muassa näin.
- Useimmat islamilaiset valtiot pitävät islamismia modernina ilmiönä, reaktiona kolonialismiin ja islamilaisen maailman sosiaaliseen kärsimykseen. Tämä on kuitenkin vain puolet totuudesta. Islamismilla on syvät juuret historiassa islamin syntyajoista alkaen.
- Jihadin periaatetta eivät ole keksineet modernit valtiot, vaan sen takana on profeetta.
- Jos haluamme elää oikeaoppisen islaminuskon mukaisesti, meidän on käytävä pyhiä sotia, jaettava maailma uskoviin ja vääräuskoisiin sekä hallittava kristittyjä ja juutalaisia, joiden on maksettava meille henkirahaa. Silloin meidän on palautettava orjuus ja moniavioisuus, Abdel-Samad kärjistää.
Hänen mielestään on olemassa ainoastaan yksi vaihtoehto.
- Meidän on irtaannuttava alkuperäisestä islaminuskosta, koska alkuperäisellä islaminuskolla ei ole enää paikkaa monikulttuurisessa ja monikansallisessa yhteiskunnassa.
Jostain syystä luotan Abdel-Samadiin enemmän kuin "islam-asiantuntijana" pidettyyn Jaakko Hämeen-Anttilaan.
Loppuun vähän viisaita, sarkastisiakin sanoja.
"Tänään on ihan popcorn-päivä. Jostakin syystä toimittajien, päivystävien dosenttien ja poliitikkojen tapa analysoida tapahtumia ei muistuta juurikaan sitä keskustelua, jota käytiin Breivikin tekojen jälkeen vuonna 2011"
Jussi Halla-aho 8.1. 2015
"Kun edes epäillään - ilman mitään todisteita - muslimeja vastaan tehtyä terrori-iskua, järjestetään mielenosoituksia maahanmuuttokriitikoiden tuomitsemiseksi.
Kun muslimi tekee terroristi-iskun länsimaassa, järjestetään kampanjoita muslimien suojelemiseksi.
Kun muslimit terrorisoivat toisia muslimeja, näille hommataan turvapaikkoja länsimaista.
Voisiko joku kertoa kenen pitäisi tehdä ja mitä kenelle, jotta ei järjestettäisi muslimeille tukea tai järjestettäisiin maahanmuuttokriitikoita ymmärtäviä tukimarsseja?"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti