Viime päivinä on ollut erittäin ikävä lukea suomalaista mediaa, kun jopa pääkirjoituksissa toistetaan vanhoja, kuluneita klisheitä. Ilkan päätoimittaja Satu Takala on vahva ehdokas päivän pelleksi tämänpäiväisellä kirjoituksellaan. Takala lienee jo saanut asianmukaista ja asiallista palautetta, tyhmät rasismiviittaukset kun eivät kuulu kunnolliseen journalismiin.
Median alennustilaan, rappioon ja kaksinaismoraaliin ottaa kantaa myös Hanna Mäntylä (ps). Lainaan hänen 10.1. päivättyä kirjoitustaan, se kannattaa lukea kokonaisuudessaan ja ajatuksella.
Olen suurella mielenkiinnolla seurannut Ranskan traagisten tapahtuminen jälkeistä keskustelua.
En kuuna päivänä olisi uskonut sitä kaksinaismoralismin määrää, joka Suomesta löytyy.
Ne poliittiset toimijat, jotka ovat leimanneet niin koko perussuomalaispuolueen, kuin sen erinäiset toimijatkin vuosien varrella milloin milläkin käsitteellä ja milloin vaatineet mitäkin irtisanoutumista, ovat nyt suureen ääneen huutamassa sananvapauden puolustamista. Samaan hengenvetoon he ovat myös vaatimassa, että tapahtuneesta ei saisi puhua poliittisessa keskustelussa etenkään näin ennen eduskuntavaaleja.
Eli politiikalla ja päätöksenteolla estettävissä olevista tragedioista ei kannata käydä avointa keskustelua ja ehkäpä jopa ottaa opiksi?
Sama ristiriitainen viesti tulee median osalta. Samat tahot, jotka ovat lukuisissa artikkeleissaan ja pääkirjoituksissaan piesseet perussuomalaisia kuin vierasta sikaa vuosikausia, kokevat nyt ilmeisesti maailmajärjestyksensä järkkyneen. Murhatut pilapiirtäjät edustivat heidän ammattikuntaansa.
Onkin kummallista, että poliittiseen keskusteluun pyritään edelleen asettamaan rajoja, kun kuitenkin samassa lauseessa vaaditaan, että sananvapaus tulee olla kaikkien oikeus.
Olenkohan ainoa, jolla tulee hiukan jakomielitautinen olo, kun näitä viime päivien kirjoituksia ja ulostuloja peilaa muutamaan viime vuoteen?
Joka tapauksessa sananvapaus tuntuu olevan edelleen hyvin rajattu käsite hyvin rajatun joukon hyödyksi.
En kuuna päivänä olisi uskonut sitä kaksinaismoralismin määrää, joka Suomesta löytyy.
Ne poliittiset toimijat, jotka ovat leimanneet niin koko perussuomalaispuolueen, kuin sen erinäiset toimijatkin vuosien varrella milloin milläkin käsitteellä ja milloin vaatineet mitäkin irtisanoutumista, ovat nyt suureen ääneen huutamassa sananvapauden puolustamista. Samaan hengenvetoon he ovat myös vaatimassa, että tapahtuneesta ei saisi puhua poliittisessa keskustelussa etenkään näin ennen eduskuntavaaleja.
Eli politiikalla ja päätöksenteolla estettävissä olevista tragedioista ei kannata käydä avointa keskustelua ja ehkäpä jopa ottaa opiksi?
Sama ristiriitainen viesti tulee median osalta. Samat tahot, jotka ovat lukuisissa artikkeleissaan ja pääkirjoituksissaan piesseet perussuomalaisia kuin vierasta sikaa vuosikausia, kokevat nyt ilmeisesti maailmajärjestyksensä järkkyneen. Murhatut pilapiirtäjät edustivat heidän ammattikuntaansa.
Onkin kummallista, että poliittiseen keskusteluun pyritään edelleen asettamaan rajoja, kun kuitenkin samassa lauseessa vaaditaan, että sananvapaus tulee olla kaikkien oikeus.
Olenkohan ainoa, jolla tulee hiukan jakomielitautinen olo, kun näitä viime päivien kirjoituksia ja ulostuloja peilaa muutamaan viime vuoteen?
Joka tapauksessa sananvapaus tuntuu olevan edelleen hyvin rajattu käsite hyvin rajatun joukon hyödyksi.
Juuri näin. Media tuputtaa meille valheellisia väittämiä, olematonta rasismia, maahanmuuttovastaisuutta ja muukalaisvastaisuutta, vaikkeivät tarkempia tietoja ja faktaa kysyttäessä itsekään kykene näitä selkeästi määrittelemään.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti