Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jorma Kalske. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jorma Kalske. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. syyskuuta 2015

Päivän sitaatti: Maanpetoksellista toimintaa virkamiehiltä

Pohjoismaista vain Suomella ei ole palautussopimusta Irakin kanssa. Joillakin on sopimus myös Somalian (Somalimaan) kanssa. Suomalaiset virkamiehet valehtelevat, että Suomeen tullaan eri kolkista kuin muihin pohjoismaihin. Lisäksi he selittävät, että sopimuksia on yritetty tehdä jo vuosien ajan.

Nuo virkamiehet ovat pettäneet Suomen. He ovat halunneet niin paljon etnistä värinää Suomeen, että antavat löperöin perustein oikeuden jäädä. Ja vaikka hakija valehtelisi ummet ja lammet kurpitsavankkuritarinaansa, he saavat jäädä, koska palautussopimusta ei ole. Nuo virkamiehet ovat tehneet virheet työssään. Heidän virheensä maksavat vuosien mittaan monin verroin enemmän kuin Soneran Saksan ilmatilan osto tai StoraEnson Amerikan valloitus. Miten noin onnettomat virkamiehet ylipäätään kehtaavat tulla aamulla töihin. Kymmenien miljardien menetykset.

Vähintään nuo virkamiehet on vaihdettava ja otettava tilalle ihmisiä, jotka eivät ole kiimassa maahanmuuttajiin. Kunnon Suomea puolustavia suomalaisia.

”Viime vuonna myönteisen turvapaikkapäätöksen sai somaleista Tanskassa 51 %, Norjassa 59 % ja Ruotsissa 69 %, mutta Suomessa jopa 90 % hakijoista. Irakilaisten kohdalla vastaavat luvut olivat Tanska 13 %, Norja 31 %, Ruotsi 50 % ja Suomi peräti 76 %.

Toisekseen Suomessa on myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla irakilaisilla ja somaleilla pienin todennäköisyys joutua palautetuiksi omiin maihinsa, kun muista Pohjoismaista poiketen asianmukaiset palautussopimukset Suomelta puuttuvat.” (lainaus Wille Rydmanin blogista)

Lähde: Pauli Vahtera

Olen samaa mieltä Pauli Vahteran kanssa. Maahanmuuttovirasto jättää törkeästi noudattamatta lakia, esimerkkeinä käytännössä identtiset tapaukset Evitskogissa ja nyt Forssassa.

Rantasipi hotellin tilat on vuokrannut yksityinen yritys Villa Eden Care, joka suunnittelee hotellille tulevaisuudessa yritystoimintaan. Villa Eden Caren toimitusjohtaja Sinikka Lahdensivu sai lauantaina yllättäen soiton Maahanmuuttovirastolta.

 – Kysyivät, että kuinka nopeasti Rantasipi Forssa saadaan auki. No näin nopeasti saatiin eli sunnuntaina ensimmäiset ihmiset olivat jo täällä, kertoo Sinikka Lahdensivu.
(Lähde: YLE 14.9.2015)

Olen täysin varma siitä, ettei Forssankaan VOK:ista ole lain edellyttämiä sopimuksia. Maahanmuuttovirasto demlalaisen johtajansa Jaana Vuorion johdolla toistuvasti rikkoo tietoisesti lakia. Jaana Vuorio ja muut tähän Suureen Kusetukseen osallistuneet pitää heti erottaa. Perusteluja on laissa vaikka kuinka paljon ja koska huomattava yleinen etu vaatii, Jorma Kalskeen ja kumppaneiden siellä VKSV:ssä pitäisi jo olla koputtelemassa Jaana Vuoriota ja muita olkapäähän. Eihän Kalske sitä uskalla demlasiskoilleen tehdä, mutta näin tämä kuvio sivistysvaltioissa menisi.

Stalinisti Petteri Orpo jatkaa valehtelujaan puhumalla perustuslaista. Orpo, eroa heti!

perjantai 4. syyskuuta 2015

Miten tässä nyt pitäisi toimia?

Vastarintaliikkeen aktivistit levittivät tiistai-iltana Koskelan vastaanottokeskuksen liepeille lappuja, jotka kehottavat varovaisuuteen vastaanottokeskuksen lähellä liikkuessa, etenkin pimeän aikaan ja yksin.

Ylikomisario Jari "Helsingissä ei ole katujengejä" Taposen mielestä lappujen sisältö on ”perätöntä lietsontaa”:
- Ikävintä tässä on se, että toiminta herättää turvattomuutta alueen asukkaiden keskuudessa ja pyrkii luomaan turhaa vastakkainasettelua.

- Tästä tehdään ensin rikosilmoitus, minkä jälkeen tutkinnanjohtaja päättää, onko perusteltua syytä aloittaa esitutkinta. (Lähteet: Patriootti.com, Pravda 28.8.2015)

Toisaalla komisario Pauli Pitkäkoski Pirkanmaan poliisilaitokselta varoitteli näin.

– Yksin kulkemista pimeän aikaan huonosti valaistuilla alueilla kannattaa tietysti välttää. Itse ei myöskään kannata antaa aihetta siihen, että joku ymmärtää väärin.

Tekeekö Helsingin poliisin ylikomisario Jari Taponen rikosilmoituksen myös Pitkäkoskesta vai joutuuko Pitkäkoski peräti odottelemaan sitä, että Jorma Kalske koputtaa ovelle?

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Osoitus median ja "tiedostavien piirien" kaksoisstandardeista ja tekopyhyydestä

Katsokaa kaikki hyvin tarkkaan tätä kuvaa.


Minä näen tässä rasismia, kansanryhmää vastaan kiihottamista ja kaikkea sitä paskaa, mitä KoneistoTM ja valtamedia koko ajan kaataa PerSujen niskaan.

Demlapelle Jorma Kalske, ylempiensä käskystä, näki tuossa vain "virolaisten harkitsematonta pilkkaamista eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta." Vasemmistolainen valtamedia ei nähnyt sitäkään vähää.

Pravda saa suureen ääneen ja isoilla otsikoilla etsimällä etsiä veljeskansaamme eestiläisiä pilkkaavia nimityksiä, eli julkisesti lietsoa rasismia ja vihaa eestiläisiä kohtaan. Kaikissa aidoissa sivistysvaltioissa nämä jormakalskeet ja muut pakotettaisiin heti eroamaan, Pravdan päätoimittaja Kaius Niemi olisi joutunut käräjille vastaamaan rikoksestaan, mutta demlakratiassa nimeltään Suomi nämä usutetaan Virallista TotuuttaTM ääneen vastustavien kimppuun. VMP.

Näin KoneistoTM toimii

Lainaan tähän nimimerkin "vieras" kirjoittaman, naulan kantaan osuvan kommentin Suomen nykytilasta.

Kävi mielessä mahtaisiko väsytystaktiikka toimia mokueliitin osalta? Kun mokueliitin osapuolet saavat jatkuvasti oikosulkuja niin ajan oloon heitä ei enää oteta vakavasti eikä heidän aivopieruja enää uskota vaikka olisi minkälainen akateeminen tai tieteellinen status. Tähän asti on ollut niin että mokutukselle on yritetty keksiä tieteellisiä perusteluja.

Akateemiset instituutiot ovat pitkään olleet pahimpia paikkoja. Syynä on se että kommunistiteoreetikko Antonio Gramsci totesi että kommunistit eivät pääse valtaan aseellisilla vallankaappauksilla vaan ottamalla instituutiot haltuun sisältä käsin. Julkishallinto, akateemiset instituutiot, tuomioistuimet, mediat, kulttuurielämä... ,jotenka jos haluaa kommarit pois niin ei pyssyllä vaan perkaamalla edellä mainittuja instituutioita.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Noitavainoja 2000-luvun Suomessa

Noitavainojen pääpaikka on Helsingissä valtakunnansyyttäjäviraston toimitiloissa. Sieltä demlapellet Mikko Puumalainen, Mika-sika Ill-man ja Jorma Kalske ovat mahtikäskyillään aikaansaaneet paljon pahaa, aiheuttaneet veronmaksajille satojentuhansien eurojen kulut eikä näiden peelojen puuhastelujen mielipahan tai/ja vitutuksen määrää pysty millään mittaamaan.

Aloitan tämän katsauksen vuodesta 2004.

Case Tatu Vanhanen
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mielestä emeritusprofessori Tatu Vanhasen julkisuudessa esittämät väitteet mustaihoisten alhaisesta älykkyydestä täyttävät kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Puumalainen sanoo, että hänen mielestään puheet ylittävät rikostutkintakynnyksen. (Turun Sanomat 11.8.2004)

Keskusrikospoliisi (KRP) ei aloita esitutkintaa emeritusprofessori Tatu Vanhasen lehtihaastattelussa esittämistä rotunäkemyksistä. KRP:n mukaan asiassa ei ole syytä epäillä kiihottamista kansanryhmää eikä muutakaan rikosta.

KRP toteaa, että Vanhasen haastatteluun perustuva Kuukausiliitteen kirjoitus käsittelee mm. tiedemaailmassa kiistanalaisia rotujen välisiin eroihin liittyviä tutkimustuloksia. Ne on kuitenkin esitetty asiallisella tavalla.
(Turun Sanomat 12.8.2004)

Puumalainen pitää tapausta kaikkiaan poikkeuksellisena.

- En muista, että olisi tullut eteen vastaavaa, että tällä vakavuudella ja myöskin näin laajasti levinneenä olisi pyritty tekemään näistä ajatuksista vakavasti otettavia.

Puumalainen oli ottanut Vanhasen tapaukseen ensimmäisen kerran kantaa keskiviikon Ilta-Sanomissa, jossa hän arvioi, että hänen mielestään Vanhasen lausunnot ylittävät rikostutkintakynnyksen.

- Jos sanotaan ihan selvästi, että tiettyyn etniseen alkuperään kuuluvat ihmiset ovat tyhmempiä kuin toiset etnisen alkuperänsä vuoksi, niin kyllä se minun mielestäni on panettelua, Puumalainen sanoi Ilta-Sanomissa.
(VKSV 30.9.2004)

Case Kylähullut (piisi "Lisää persettä rättipäille")
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen paheksuu tunnettujen suomalaismuusikoiden tekemää kappaletta, jossa muslimeja nimitetään rättipäiksi ja sotien syyksi esitetään se, että he saavat liian vähän seksiä.

Tekijöiden mukaan kappale Lisää persettä rättipäille on tehty huumorilla, eikä sitä siksi pidä ottaa liian vakavasti. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen kuitenkin sanoo, että hänestä kappale osoittaa huonoa makua ja on selvästi muslimeja loukkaava.

Puumalaisen mukaan kappale ei silti täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Kyseeseen tulisi lähinnä pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, joka sisältää myös halveksunnan. Sen kynnys on kuitenkin ollut Puumalaisen mukaan varsin korkea. - Suomessa on perinteisesti huonoa makua ja arvostelemattomuutta suojattu sananvapaudella. Näin saattaisi käydä tässäkin tapauksessa, vähemmistövaltuutettu sanoo. (YLE 15.3.2007)

Case Mikko Ellilä
Espoolaismies saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan internetissä. Miehen ylläpitämillä internetsivuilla kuvattiin Afrikasta ja Aasiasta tulevia maahanmuuttajia ja pakolaisia vaarallisiksi, väkivaltaisiksi ja muiden kustannuksella eläviksi loisiksi.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä lausunnot olivat panettelvia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvattiiin kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä ja rikollisina. Apulaisvaltakunnansyyttäjän nostamaa syytettä käsitellään Espoon käräjäoikeudessa.

Sananvapausrikos tuli tutkittavaksi vähemmistövaltuutetun pyynnöstä.
(Ellilä, 13.11.2007)

Case Olavi Mäenpää
Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (sks) saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjänviraston nostaman syytteen taustalla on kaksi vuotta sitten Yleisradiossa lähetetty pienpuolueiden eduskuntavaalitentti.

Mäenpään epäillään syyllistyneen rikokseen solvaamalla ja panettelemalla lähetyksessä Afrikasta ja Lähi-idästä tulleita pakolaisia sekä romaneja. Jutussa on tiettävästi kyse siitä, että Mäenpää on syytteen mukaan kuvannut em. kansanryhmiä rikollisina ja sosiaaliturvan väärinkäyttäjinä.

Oikeudessa juttua ajaa Helsingin syyttäjänviraston syyttäjä, mutta syyteharkinnan on tehnyt Valtakunnansyyttäjänvirasto.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan syyteharkinnassa pohdittiin myös tentin lähettäneen Ylen vastuuta. Vaalitentti lähetettiin suorana lähetyksenä, jolloin Ylellä ei ollut mahdollisuutta puuttua sen sisältöön. Ohjelma kuitenkin uusittiin myöhemmin ja se oli nähtävissä myös Ylen nettisivuilla.

- Median moitittavuus oli pieni, koska kyse oli vaalidebatista, jolla oli yhteiskunnallista merkitystä, Kalske perustelee.


Mäenpää kertoo aikovansa kiistää syyllisyytensä. Rikosilmoituksen asiasta teki vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen.
(T-S 28.2.2009)

Case "lieksalaisten fb-rasismi"
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut tuomionsa niin sanotussa Lieksan Facebook-rasismijutussa. 35-vuotias lieksalaismies on tuomittu 60 päivän vankeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Viidelle langetettiin sakko ja kahden osalta syytteet hylättiin. Oikeustuomio koskee Facebook-ryhmää, jossa uhattiin ja solvattiin maahanmuuttajia.
(3.5.2012)

Valtakunnansyyttäjänvirasto on ilmoittanut tyytymättömyytensä kolmen syytetyn saamista tuomioista Lieksan Facebook-jutussa. Syyttäjä on tyytymätön Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden ratkaisuihin ensinnäkin Mamu keskustelua ilman sensuuria (lieksa) -Facebook-ryhmän perustajan tuomiosta. Oikeus hylkäsi häntä vastaan nostetun syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Syyttäjä on tyytymätön myös jutussa kovimman tuomion – 60 päivää vankeutta – saaneen 35-vuotiaan lieksalaismiehen ja toiseksi kovimman – 75 päiväsakkoa – saaneen 36-vuotiaan lieksalaismiehen tuomioon. (Karjalainen 10.5.2012)

Case Jussi Halla-aho
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut nykyisin kansanedustajana toimivan Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta vuonna 2008 tapahtuneesta blogikirjoittelusta.

Halla-aho tuomittiin yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Halla-aho määrättiin poistamaan osia blogikirjoituksestaan.
(MTV3 8.6.2012)

Case Freddy van Wonterghem
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Freddy van Wonterghem oli kirjoittanut kesällä 2011 verkossa muslimeja solvaavan kirjoituksen. Hovioikeus pitää voimassa käräjäoikeuden määräämän sakkorangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. (YLE 6.2.2013)

Case Mika Hiltunen
Kontiolahtelainen kunnanvaltuutettu Mika Hiltunen (ps.) kirjoitti Facebookissa, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat sosiaalipummeja ja raiskaajia. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen, ja seuraavaksi juttua käsitellään käräjillä. (YLE 22.2.2013)

Kontiolahtelainen kunnanvaltuutettu on tuomittu liki 2 000 euron sakkoihin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. (YLE 14.5.2013)

Case Anu Palosaari
Pirkanmaalainen nainen on tuomittu sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan naisen blogi- ja Facebook-kirjoituksissa paneteltiin ja solvattiin muslimeja ja tummaihoisia. Oikeuden mukaan teksteissä myös uhattiin muslimeja.

Syyttäjän mukaan kirjoituksissa annettiin ymmärtää, että halveksiva suhtautuminen naisiin ja jopa raiskauksiin syyllistyminen olisi muslimien perinnöllinen ja uskonnosta johtuva ominaisuus.

Naiselle määrättiin maksettavaksi 85 päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan tekee 510 euroa.
(Iltalehti 13.2.2014)

Case "somaliäidin solvaus"
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt syyttää somaliäitiä Facebookissa solvannutta miestä viharikoksesta.

Miehelle luetaan maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi somaliäidistä kuvan julkaissutta naista syytetään kunnianloukkauksesta.
(MTV3 21.1.2015)

...mutta...

...kun Koneiston propagandatuutti Pravda tööttäsi kuukausiliitteessä ja verkkosivuillaan eestiläisiä halventavaa ja rasistista tekstiä, apulaisvaltakunnan*lta Jorma Kalskeelta meni paskat housuun. Kalske puri hermostuneena kynsiään, kun pelkäsi joutuvansa mittelemään voimiaan Erkki Aurejärven kanssa.

VKSV on narsististen, läpikotaisin korruptoituneiden DEMLAn sätkynukkejen lepokoti ja suojatyöpaikka. En tiedä enkä halua tietääkään halveksittavampia matelijoita kuin mitä ovat Jorma Kalske, Mikko Puumalainen ja Mika Ill-man. Varmasti joku demlan valta-asteikossa alempiarvoinen käy vaihtamassa vaipat näille paskahousuille, tuskin nuo osaavat edes potalla käydä ill-man apua.

"je suis Markus!"

Kiitokset seuraaville henkilöille: Roope, James Hirvisaari, Jussi Halla-aho, Mikko Ellilä.

torstai 7. toukokuuta 2015

Kylläpä on nössö "mies" tuo apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske

Alkukeväästä Pravdan kuukausiliitteessä oli todella törkeä ja avoimen rasistinen "kysely". Pienemmistäkin "lipsahduksista" on porukkaa joutunut käräjille, mutta nyt pullanössö demlapelle Kalske vain levittelee käsiään.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä (Jorma Kalske) katsoo, että kyse näyttäisi olevan virolaisten harkitsemattomasta pilkkaamisesta eikä asiassa ole syytä epäillä rikosta. (Lähde: STT)

Kalske todisti taas olevansa Koneiston ja DEMLAn sätkynukke, tahdoton marionetti joka ei uskalla ruveta mihinkään mihin ei saa Koneistolta tai DEMLAlta nimenomaista käskyä.

Julkaiskaapa joku jossain vastaava "kysely" somaleista tai muista muslimimamuista. Alta aikayksikön VKSV:n edustajat ovat ovella koputtelemassa, eikä auta selitellä että kyseessä oli harkitsematon pilkkaaminen.

Demlakratiassa nimeltä Suomi toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset. M.O.T.

Eroa, Kalske!

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pravda syyllistyi kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Mitä nyt tekee Kalske?

Miten kutsuisimme virolaisia?
Kuukausiliite  3.4.2015 6:34  Päivitetty 4.4.2015 20:24 

Maaliskuun Kuukausiliitteessä lukijoilta pyydettiin ehdotuksia virolaisten lempi- tai pilkkanimiksi. Ehdotuksia tuli satoja. Äänestykseen valittiin 30 lukijoiden ehdotusta, ja ne julkaistiin huhtikuun Kuukausiliitteessä sekä HS.fi:ssä.


Tässä osa Pravdan julkaisemista eestiläisiä pilkkaavista ja halventamista nimistä.



Kyseessä on päivänselvä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Näin sanoo Rikoslaki.

Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

Täysin selvä tapaus, johon apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen pitää ehdottomasti reagoida vähintään yhtä tehokkaasti kuin tähän pikkujuttuun.

Mies solvasi somaliäitiä Facebookissa - oikeuteen viharikoksesta

Julkaistu 21.01.2015 16:46

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt syyttää somaliäitiä Facebookissa solvannutta miestä viharikoksesta.

Miehelle luetaan maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi somaliäidistä kuvan julkaissutta naista syytetään kunnianloukkauksesta.
(Lähde: MTV.FI)

Aikamoiset sakot saivat mitättömästä pikkujutusta.

Facebookissa naisen kuvan julkaissut ja sitä kommentoinut saivat sakkoja Helsingin käräjäoikeudessa. Valokuvassa tunnistettavissa oleva nainen talutti kahta lasta turvavaljaissa kadulla.

Kuvan julkaisija tuomittiin 50 päiväsakkoon kunnianloukkauksesta. Oikeuden mukaan kuva ja naisen siihen kirjoittamat kommentit halvensivat kuvattua naista ja hänen lapsiaan.

Kuvaa kommentoinut 49-vuotias mies sai 50 päiväsakkoa kunnianloukkauksesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Oikeuden mukaan hänen kirjoituksensa kuvasivat islaminuskoisia panettelevasti ja lisäksi kirjoitus oli uhkaava. Siinä viitattiin rynnäkkökivääriin ja sillä ampumiseen. Mies sanoi kirjoitelleensa huumorimielessä.
(Lähde: Keskisuomalainen)

Kalske on nyt tiukan paikan edessä. Päivänselvä tapaus, mutta miten luikerrella irti vastuusta? Olisihan se ennenkuulumatonta haastaa Koneiston propagandaa suoltavan median edustajia oikeuteen, mutta nyt on pakkorako. Tieto tuosta todella typerästä ja eestiläisiä halventavasta äänestyksestä levisi todella nopeasti pitkin interwebbiä. Jopa Eestin presidentti Toomas Hendrik Ilves kommentoi äänestystä Twitterissä.


Pravdan suunnaton typeryys ja ala-arvoinen "journalismi" vetää kyllä aika sanattomaksi muutkin kuin presidentti Ilveksen.

Nyt, Kalske, rupeapa töihin vaikka tiedämme kaikki, miten vastenmielinen pelkkä ajatuskin sinulle ja edustamallesi yhteisölle on. 

torstai 22. tammikuuta 2015

Päivän pelle: apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske

Kaksi sananvapauteen liittyvää juttua, kaksi täysin erilaista tapaa toimia. Tiedoksi VKSV:lle ym. tahoille etukäteen: tämä kirjoitus sisältää kritiikkiä vallankäyttöä kohtaan, ironiaa, sarkasmia ja pilakuvan, jota voi pitää taideteoksenakin.

Professori Erkki Aurejärven muistelmakirja Kovaa peliä ei johda esitutkinnan aloittamiseen. Näin päätti apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske tiistaina.
- - -
VKSV:n päätöksestä huokuu voimakas tuki sananvapaudelle. Aurejärven erittäin suorasukainen arvostelu, jossa hän on kertonut useiden nimeltä mainittujen maamme ylimpien tuomareiden syyllistyneen mm. virkarikoksiin, ja luetellut myös nimeltä tukun kehnoja alempien oikeusasteiden tuomareita, on ollut sallittua.

Paitsi että Kalske on sananvapauden vihollinen pahimmasta päästä, Kalske ei uskalla ruveta vääntämään kättä professori Erkki Aurejärven tasoisten huippujuristien kanssa. Lisäksi Kalske pelkäsi ja pelkää sitä, mitä kaikkea arkaluontoista ja Kalskeen & Co:n (=demla) kannalta ikävää professori Aurejärvi voisi tuoda julkisuuteen.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt syyttää somaliäitiä Facebookissa solvannutta miestä viharikoksesta. Miehelle luetaan maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. 
---
Miessyytetty osallistui kuvan kovasanaiseen kommentointiin.

- Hän on solvannut etnistaustaista ihmistä ilmauksilla ja nimityksillä, jotka täyttävät kyseisen rikoksen tunnusmerkistön.

Mitäpä tuohon voisi sanoa? Muslimimaahanmuuttajat, erityisesti somalit, ovat valtiovallan erityissuojeluksessa. Tässä kuva kaikille teille kantaväestöä syrjiville epäisänmaallisille toopeille, erityisesti Kalskeelle. Puhukoon se puolestaan.


Jorma Kalskeen uusin leikkikalu, toivottavasti Mika Illman ei tästä Jormalle suutu ja rupea tappelemaan. Mitähän mukavaa tuolla laatikossa on?



tiistai 24. syyskuuta 2013

Sananvapaudesta

Suomi pyrkii ylpeilemään sillä, että noudattaa pilkuntarkasti hulluimpia ja pöhköimpiäkin EU-direktiivejä. Hämmästyttää ja kummastuttaa tämmöinen nöyristely, suoranainen perseen nuoleminen, varsinkin kun "EU:n mallioppilas" Suomi on ylivoimainen ykkönen erittäin kyseenalaisella listalla.

Tämä lista on EIT:n tuomiot sananvapauden loukkaamisista. Lista löytyy helposti googlaamalla.

Tässä kirjoituksessa en puutu nykyisen käräjätuomari Mika Illmanin toimintaan muuten kuin toteamalla, ettei edes pahimpina suomettumisen aikoina 1970-luvulla maassamme ollut ja toiminut vastaavaa pelleä, omaa agendaansa ajavaa kaksilla tai kolmilla rattailla ajavaa fakki-idioottia.

Lainvoimaisissa sananvapaustuomioissa huomio kannattaa kiinnittää tuomion perusteluihin. Toisaalta kannattaa miettiä myös sitä, miksei käytännössä täysin samanlaisesta "kiukuspäissään tehdystä tokaisusta" edes nosteta syytettä.

DEMLA

DEMLA

ja vielä kerran

DEMLA.

Demlan saastuttama Valtakunnansyyttäjänvirasto kuulemma pohtii parhaillaan, pitäisikö kansanedustaja James Hirvisaari panna jalkapuuhun taas kerran. Julkesihan Hirvisaari kuulemma kirjoittaa näin rumasti erityissuojelussa olevasta kansanryhmästä.

Hirvisaari on kirjoittanut yhteisöpalvelu Twitterissä, ettei hän halua Suomeen maahanmuuttajaryhmiä, joiden ”geneettisiin ominaispiirteisiin ei kuulu ahkeruus”.

Jorma "kohta eläkkeelle" Kalske ei tästä pitänyt. Ei tietenkään, koska Hirvisaaren sivallus iskee arkaan paikkaan maahanmuuttoteollisuudesta ja mocukoneiston rattaiden pyörimisestä taloudellisesti hyötyviä tahoja.


Jorma Kalskeen mielestä tuo mielestäni täysin harmiton tokaisu on siis yhteiskunnan kannalta niin merkittävä asia, että hänen ja edustamansa viraston pitää siihen puuttua.

Pelle mikä pelle, kuten niin moni muukin ko. virastosta hyvää liksaa nostava demlalainen.

Onneksi tasavallasta löytyy vielä talvisodan henkeä siinä mielessä, että näiden nilkkien (Illman, Kalske jne.) edesottamukset kyseenalaistetaan, ne tuodaan julkisuuteen ja, mikä parasta, näistä mielivaltaan, omaan ideologiaan ja agendaan perustuvista päätöksistä kannellaan EIT:hen.

Lisäksi Suomessa toimii aktiivisesti monia sananvapauden puolesta taistelevia järjestöjä, kuten EFFI ja Sananvapauden puolesta Ry. Näille kavereille ja heidän toiminnalleen nostan hattua: kiitos!

Illmanille, Kalskeelle ja kaikille demlalaisille näytän keskisormea. Kummallakin kädellä, varpaillanikin.