Noitavainojen pääpaikka on Helsingissä valtakunnansyyttäjäviraston toimitiloissa. Sieltä demlapellet Mikko Puumalainen, Mika-sika Ill-man ja Jorma Kalske ovat mahtikäskyillään aikaansaaneet paljon pahaa, aiheuttaneet veronmaksajille satojentuhansien eurojen kulut eikä näiden peelojen puuhastelujen mielipahan tai/ja vitutuksen määrää pysty millään mittaamaan.
Aloitan tämän katsauksen vuodesta 2004.
Case Tatu Vanhanen
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalaisen mielestä emeritusprofessori Tatu Vanhasen julkisuudessa esittämät väitteet mustaihoisten alhaisesta älykkyydestä täyttävät kansanryhmää vastaan kiihottamisen tunnusmerkit. Puumalainen sanoo, että hänen mielestään puheet ylittävät rikostutkintakynnyksen. (Turun Sanomat 11.8.2004)
Keskusrikospoliisi (KRP) ei aloita esitutkintaa emeritusprofessori Tatu Vanhasen lehtihaastattelussa esittämistä rotunäkemyksistä. KRP:n mukaan asiassa ei ole syytä epäillä kiihottamista kansanryhmää eikä muutakaan rikosta.
KRP toteaa, että Vanhasen haastatteluun perustuva Kuukausiliitteen kirjoitus käsittelee mm. tiedemaailmassa kiistanalaisia rotujen välisiin eroihin liittyviä tutkimustuloksia. Ne on kuitenkin esitetty asiallisella tavalla. (Turun Sanomat 12.8.2004)
Puumalainen pitää tapausta kaikkiaan poikkeuksellisena.
- En muista, että olisi tullut eteen vastaavaa, että tällä vakavuudella ja myöskin näin laajasti levinneenä olisi pyritty tekemään näistä ajatuksista vakavasti otettavia.
Puumalainen oli ottanut Vanhasen tapaukseen ensimmäisen kerran kantaa keskiviikon Ilta-Sanomissa, jossa hän arvioi, että hänen mielestään Vanhasen lausunnot ylittävät rikostutkintakynnyksen.
- Jos sanotaan ihan selvästi, että tiettyyn etniseen alkuperään kuuluvat ihmiset ovat tyhmempiä kuin toiset etnisen alkuperänsä vuoksi, niin kyllä se minun mielestäni on panettelua, Puumalainen sanoi Ilta-Sanomissa. (VKSV 30.9.2004)
Case Kylähullut (piisi "Lisää persettä rättipäille")
Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen paheksuu tunnettujen suomalaismuusikoiden tekemää kappaletta, jossa muslimeja nimitetään rättipäiksi ja sotien syyksi esitetään se, että he saavat liian vähän seksiä.
Tekijöiden mukaan kappale Lisää persettä rättipäille on tehty huumorilla, eikä sitä siksi pidä ottaa liian vakavasti. Vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen kuitenkin sanoo, että hänestä kappale osoittaa huonoa makua ja on selvästi muslimeja loukkaava.
Puumalaisen mukaan kappale ei silti täytä rikoksen tunnusmerkkejä. Kyseeseen tulisi lähinnä pykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta, joka sisältää myös halveksunnan. Sen kynnys on kuitenkin ollut Puumalaisen mukaan varsin korkea. - Suomessa on perinteisesti huonoa makua ja arvostelemattomuutta suojattu sananvapaudella. Näin saattaisi käydä tässäkin tapauksessa, vähemmistövaltuutettu sanoo. (YLE 15.3.2007)
Case Mikko Ellilä
Espoolaismies saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan internetissä. Miehen ylläpitämillä internetsivuilla kuvattiin Afrikasta ja Aasiasta tulevia maahanmuuttajia ja pakolaisia vaarallisiksi, väkivaltaisiksi ja muiden kustannuksella eläviksi loisiksi.
Apulaisvaltakunnansyyttäjän mielestä lausunnot olivat panettelvia ja solvaavia, koska niissä vahvasti yleistäen kuvattiiin kokonaiset kansanryhmät alkeellisina, tyhminä ja rikollisina. Apulaisvaltakunnansyyttäjän nostamaa syytettä käsitellään Espoon käräjäoikeudessa.
Sananvapausrikos tuli tutkittavaksi vähemmistövaltuutetun pyynnöstä. (Ellilä, 13.11.2007)
Case Olavi Mäenpää
Kaupunginvaltuutettu Olavi Mäenpää (sks) saa syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Valtakunnansyyttäjänviraston nostaman syytteen taustalla on kaksi vuotta sitten Yleisradiossa lähetetty pienpuolueiden eduskuntavaalitentti.
Mäenpään epäillään syyllistyneen rikokseen solvaamalla ja panettelemalla lähetyksessä Afrikasta ja Lähi-idästä tulleita pakolaisia sekä romaneja. Jutussa on tiettävästi kyse siitä, että Mäenpää on syytteen mukaan kuvannut em. kansanryhmiä rikollisina ja sosiaaliturvan väärinkäyttäjinä.
Oikeudessa juttua ajaa Helsingin syyttäjänviraston syyttäjä, mutta syyteharkinnan on tehnyt Valtakunnansyyttäjänvirasto.
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan syyteharkinnassa pohdittiin myös tentin lähettäneen Ylen vastuuta. Vaalitentti lähetettiin suorana lähetyksenä, jolloin Ylellä ei ollut mahdollisuutta puuttua sen sisältöön. Ohjelma kuitenkin uusittiin myöhemmin ja se oli nähtävissä myös Ylen nettisivuilla.
- Median moitittavuus oli pieni, koska kyse oli vaalidebatista, jolla oli yhteiskunnallista merkitystä, Kalske perustelee.
Mäenpää kertoo aikovansa kiistää syyllisyytensä. Rikosilmoituksen asiasta teki vähemmistövaltuutettu Mikko Puumalainen. (T-S 28.2.2009)
Case "lieksalaisten fb-rasismi"
Pohjois-Karjalan käräjäoikeus on antanut tuomionsa niin sanotussa Lieksan Facebook-rasismijutussa. 35-vuotias lieksalaismies on tuomittu 60 päivän vankeuteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Viidelle langetettiin sakko ja kahden osalta syytteet hylättiin. Oikeustuomio koskee Facebook-ryhmää, jossa uhattiin ja solvattiin maahanmuuttajia. (3.5.2012)
Valtakunnansyyttäjänvirasto on ilmoittanut tyytymättömyytensä kolmen syytetyn saamista tuomioista Lieksan Facebook-jutussa. Syyttäjä on tyytymätön Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden ratkaisuihin ensinnäkin Mamu keskustelua ilman sensuuria (lieksa) -Facebook-ryhmän perustajan tuomiosta. Oikeus hylkäsi häntä vastaan nostetun syytteen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Syyttäjä on tyytymätön myös jutussa kovimman tuomion – 60 päivää vankeutta – saaneen 35-vuotiaan lieksalaismiehen ja toiseksi kovimman – 75 päiväsakkoa – saaneen 36-vuotiaan lieksalaismiehen tuomioon. (Karjalainen 10.5.2012)
Case Jussi Halla-aho
Korkein oikeus (KKO) on tuominnut nykyisin kansanedustajana toimivan Jussi Halla-ahon sakkorangaistukseen islaminuskoa loukanneesta ja kansanryhmää halventaneesta vuonna 2008 tapahtuneesta blogikirjoittelusta.
Halla-aho tuomittiin yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi Halla-aho määrättiin poistamaan osia blogikirjoituksestaan. (MTV3 8.6.2012)
Case Freddy van Wonterghem
Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Freddy van Wonterghem oli kirjoittanut kesällä 2011 verkossa muslimeja solvaavan kirjoituksen. Hovioikeus pitää voimassa käräjäoikeuden määräämän sakkorangaistuksen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. (YLE 6.2.2013)
Case Mika Hiltunen
Kontiolahtelainen kunnanvaltuutettu Mika Hiltunen (ps.) kirjoitti Facebookissa, että pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat sosiaalipummeja ja raiskaajia. Apulaisvaltakunnansyyttäjä on nostanut syytteen, ja seuraavaksi juttua käsitellään käräjillä. (YLE 22.2.2013)
Kontiolahtelainen kunnanvaltuutettu on tuomittu liki 2 000 euron sakkoihin kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. (YLE 14.5.2013)
Case Anu Palosaari
Pirkanmaalainen nainen on tuomittu sakkoihin uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan naisen blogi- ja Facebook-kirjoituksissa paneteltiin ja solvattiin muslimeja ja tummaihoisia. Oikeuden mukaan teksteissä myös uhattiin muslimeja.
Syyttäjän mukaan kirjoituksissa annettiin ymmärtää, että halveksiva suhtautuminen naisiin ja jopa raiskauksiin syyllistyminen olisi muslimien perinnöllinen ja uskonnosta johtuva ominaisuus.
Naiselle määrättiin maksettavaksi 85 päiväsakkoa, joka hänen tuloillaan tekee 510 euroa. (Iltalehti 13.2.2014)
Case "somaliäidin solvaus"
Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske on päättänyt syyttää somaliäitiä Facebookissa solvannutta miestä viharikoksesta.
Miehelle luetaan maaliskuussa Helsingin käräjäoikeudessa syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lisäksi somaliäidistä kuvan julkaissutta naista syytetään kunnianloukkauksesta. (MTV3 21.1.2015)
...mutta...
...kun Koneiston propagandatuutti Pravda tööttäsi kuukausiliitteessä ja verkkosivuillaan eestiläisiä halventavaa ja rasistista tekstiä, apulaisvaltakunnan*lta Jorma Kalskeelta meni paskat housuun. Kalske puri hermostuneena kynsiään, kun pelkäsi joutuvansa mittelemään voimiaan Erkki Aurejärven kanssa.
VKSV on narsististen, läpikotaisin korruptoituneiden DEMLAn sätkynukkejen lepokoti ja suojatyöpaikka. En tiedä enkä halua tietääkään halveksittavampia matelijoita kuin mitä ovat Jorma Kalske, Mikko Puumalainen ja Mika Ill-man. Varmasti joku demlan valta-asteikossa alempiarvoinen käy vaihtamassa vaipat näille paskahousuille, tuskin nuo osaavat edes potalla käydä ill-man apua.
"je suis Markus!"
Kiitokset seuraaville henkilöille: Roope, James Hirvisaari, Jussi Halla-aho, Mikko Ellilä.
Suomalaisten tulevaisuus on karu
-
Yleisradio on kertonut tuoreimmasta viides- ja kahdeksasluokkalaisten
liikunnallisuutta mittaavan Move-tutkimuksen tuloksista. Luin toki jo
aiemmin 11. päi...
16 minuuttia sitten
Tuosta puuttuu ainakin pari illmanismin varhaista tapausta. Case Tomashot
VastaaPoistahttps://kullervokalervonpoika.wordpress.com/2008/01/14/rikkoiko-tuusulan-karajaoikeus-ihmisoikeuksia/
Tomashot piti omaa sivusta, jossa kerrottiin somalien ja romanien rötöstelystä.
Runoilija Petri Peltonen:
http://uusiviesti.blogspot.fi/2008/03/valtionsyyttj-mika-illman-revisited.html
Kyseinen runoilija kirjoitti runokirjan ja ilmiantoi itsensä.
Tervehys Vasara, kiitos kommentista ja linkeistä.
VastaaPoistaVarmasti puuttuu paljon muitakin tuon tuhoisan kolmikon mielivallan uhreja, esim. case Hirvisaari.
Tarkoitukseni oli tuoda esiin se, miten epätasa-arvoisessa asemassa ihmiset ovat.
Somalimutiaista ei saa sanoa somalimutiaiseksi, Kalske antaa heti penalttia, mutta somalimutiainen saa avoimesti esittää jopa tappouhkauksia kun kohteena on han-suomalainen.
Hyvä muistutus lähihistoriasta. Kiitos.
VastaaPoistaTervehys Kumis, kiitos kommentista.
VastaaPoistaCase Tatu Vanhanen vs. Case Mikko Ellilä?
Case "loukattu somaliäiti" vs. Pravdan törkeily?
Korruptiota? Suomessako? Ei, kyseessä on maan tapa.