Hauskaa juhannusta kaikille teille
ystäville
vihollisille
kaikille tunteville
ajatteleville
ihmisille
ystäville
vihollisille
kaikille tunteville
ajatteleville
ihmisille
Rory Gallagher: King of zydeco
Isänmaallinen, kouluja käynyt, maailmaa nähnyt äänestysiän aikoja sitten ylittänyt mies. Vihaan poliittista kähmintää, sananvapauden rajoittamista ja veronmaksajien rahojen haaskaamista mukamas "yleishyödyllisten" yhdistysten palkkoihin ja seiniin. Vihaan valtamedian tyrkyttämää yksipuolista ja -silmäistä propagandaa. Suomi kuuluu suomalaisille!
Hyvää ja rauhallista juhannusta myös Oinomaokselle ja jatkanemme juhannuksen jälkeen päivien jälleen pimetessä edelleenkin synkkää kulkuamme Voiman Pimeillä Poluilla.
VastaaPoistaTuosta cajun/zydeco-musiikista: Minähän kuuntelen vähän toisenlaista musiikkia, mutta kuulin aikanaan tarinan siitä, että amerikkalaisen levy-yhtiön miehet olivat kuulleet, että jossain Louisianan bayo-alueilla oli joku ranskankielinen suurperheen isä, joka oli aivan maaginen zydeco-musiikin taitaja.
Heppu oltii jopa löydetty ja viety studioon, eikä touhusta ollut tullut yhtään mitään. Jätkä oli jäykkä kuin rautakanki. Sitten joku oli keksinyt alkaa juottaa sille viskiä ja kolmen promillen kännissä heppu oli nauhoittanut hurjinta zydecoa ever. Liekö totta? Kuulostaa kyllä hyvältä.
Tervehys Ykä, kiitos kommentista ja hyvästä tarinasta.
PoistaEllei taivas putoa niskaan, varmasti jatkamme VPP (=Voiman Pimeillä Poluilla).
Minäkin enemmän vannon pyhän kolmen soinnun nimeen, mutta melkein mitä tahansa hyvin soitettua tonaalista rytmimusiikkia kuuntelen.
Tuo Röörin veto on aika hyvä, se aina saa mut hyvälle tuulelle.
Hyvää ramadania vaan Oinolle ja Ykällekin nyt täs samalla. Näin se vaan lähtee taas päivä lyhenemään ja pimeys saapuu keskuuteemme taas ennen kuin suvakki ehtii "kukkahatun" sanoa.
VastaaPoistaTennistermein nyt on erät Pimeyden bloggaajien ja Suvaitsevaisten välillä 2-2. Ratkaisevaa viidettä erää Suvakit ovat jääneet 4-0 tappiolle Pimeyden bloggaajien kyettyä pariin syötönmurtoon niin Suomessa, Englannissa, Itävallassa ja nyt viimeksi Tanskassa.
Anna-tytön toiminta Pasilan K-marketissa luo tunnelmaa sekin. Pitkään aikaan tuntuu siltä että ei ole tulossa taas pitkä talvi, jonka jälkeen kesä näyttää vuosi vuoden jälkeen edellistä huonommalta.
Tervehys Kumis, kiitos kommentista.
PoistaVaikka johtaisimme viidettä erää 5-0, oma syöttö tilanteessa 40-0, emme saa herpaantua hetkeksikään. Muuten voi omissa kolista.