keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Vihreä rehtori Juha Juvonen tuputtaa islamismia

Hyvät naiset ja herrat, saanko esitellä islamin tuputtajan, virheän rehtorin Juha Juvosen.

Rehtori (Juha Juvonen) ei osaa tarkemmin sanoa tilaisuuden motiivia, mutta kertoo havainneensa, että oppilaiden viimeviikkoisesta monikulttuurisesta aamunavauksesta on käyty keskustelua maahanmuuttovastaisilla foorumeilla. YouTubeen päätynyt lyhyt pätkä on tulkittu virheellisesti rukouskutsuksi.
Rehtorin mukaan koulun keskusradioon tehdyssä aamunavauksessa oli pieni pätkä laulettua koraania, mikä liittyi ramadaniin.

Juvosen mukaan joku ulkopuolinen nauhoitti aamunavauksesta otteen koulun pihalla ja latasi sen nettiin. Rehtorin mukaan kyse ei ollut rukouskutsusta, eikä ylipäänsä aamunavauksissa ole koskaan mukana uskonnonharjoittamista.

–Tämähän ei ollut millään muotoa uskonnon harjoittamista tai uskontoon liittyvää, vaan tapakulttuuriin liittyvää. (Lähde: Uusi Suomi 31.5.2017)

Tähän islamin ja islamismin pakkosyöttämiseen voi soveltaa EAO Jussi Pajuojan ratkaisua Dnro 3634/4/10.

Totean, että olen 11.11.2011 antamassani vastauksessa (dnro 3634/4/10) ottanut kantaa kunnan koulutoimen menettelytapaohjeeseen, jonka mukaan ruokarukoukset ovat uskonnon harjoittamista ja ne tulee korvata esimerkiksi yleisellä rauhoittumisella ja ruokahetken kunnioittamisella. Pidin selvänä, että koulussa opettajan johdolla päivittäin lausuttavaa ruokarukousta voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. (Lähde: EAO Dnro 2488/4/13 5.8.2013)

Pidän selvänä, että rehtorin johdolla tai/ja ohjeistamana aamunavauksessa ollutta pätkää "laulettua koraania" voidaan pitää uskonnon harjoittamisena. Lisäksi pidän selvänä, että Kontulan Vesalan peruskoulun virheä rehtori syyllistyi vähintään virkavirheeseen, josta hänet pitää asettaa asianmukaiseen vastuuseen. On syytä pohtia myös sitä, miten ja missä määrin rehtori Juvosen pakkosyöttämä islamismi rikkoo ei-muslimien uskonvapautta. Tapaus on yhteiskunnallisesti niin merkittävä, että näiden ns. "laillisuusvalvojien" tulee oma-aloitteisesti ottaa tämä asia käsiteltäväkseen.

Rehtori Juvonen: eroa heti.

tiistai 30. toukokuuta 2017

Muistutus perustuslaista poliittisen poliisin edustajille

Poliisihallituksen joku "poliisitarkastaja" älähti siitä, että poliisin tehottomuudesta ja haluttomuudesta selvittää erityisesti muslimimatujen tekemiä rikoksia huolestuneet ihmiset julkaisevat valvontakameroidensa tallentamia kuvia. Tähän näillä ihmisillä on täysi oikeus.

Sen sijaan tällä "poliisitarkastajalla" ei ole minkäänlaisia lakiin perustuvia oikeuksia kieltää näiden kuvien julkaisemista.

Tiedoksi kaikille PolPon edustajille: hallinnassani on parikymmentä eri valvontakameraa. Kun joku neekeri tai muslimimatu jää ns. rysän päältä kiinni, voitte olla aivan varmoja siitä, että tuon tyypin kuvat ovat salamaakin nopeammin interwebissä. Katsotaan sitten kaikki tarvittavat oikeusasteet läpi, oliko vai eikö minulla oikeus julkaista näitä kuvia.

Katsokaa PolPot, mitä sanoo perustuslaki ja mitä teiltä vaatii poliisilaki. Toimikaa voimassaolevan lainsäädännön mukaan, tai vaihtakaa alaa. Tietojeni mukaan jihadistit Irakissa ja Syyriassa tarvitsevat vaippojen vaihtajia, sinne vaan. Hyvää matkaa.

maanantai 29. toukokuuta 2017

Rahanahne "lakimies" Ville Hoikkala jatkaa kusetusyrityksiään

30.9.2013 kirjoitin blogiini näin.
"Muuten, marjanpoimijoita avustanut Ville Hoikkala ei saa käyttää titteliä asianajaja. Kysykää Villeltä, miksi näin kävi."
Nyt tämä vain rahasta kiinnostunut pelle yrittää saada joitain "korvauksia" niille 50:lle thaipoimijalle, joita tuo rahanahne ketku syksyllä 2013 tuloksetta yritti saada ihmiskaupan auttamisjärjestelmään. Lukekaa ja pöyristykää.

– Oikeudessa kyse on heikomman oikeudesta. Tämä on juridisesti erittäin haastava juttu, jollaista ei ole Suomessa ja tuskin muuallakaan koskaan käsitelty, poimijoiden lakimies Ville Hoikkala kertoi IS:lle. (lähde: Ilta-Sanomat 29.5. 2017)

Jokainen tätä rahastusta seurannut tietää, ettei lakimies Hoikkalan vaatimuksille ole mitään perusteita. Lakimies Hoikkala kusettaa myös thaimaalaisia "asiakkaitaan", ainoana tavoitteenaan tehdä kunnon tili.

Lakimies Hoikkala: häpeä, jos osaat. Vuoden pellen titteli on jo tässä vaiheessa sinun.

Lisäys 30.5. 2017

(Bex-Ex:n asiamies asianajaja Ari) Korhonen esittää MTV Uutisille lähettämässään sähköpostissa mielenkiintoisen tulkinnan loppukesän 2013 tapahtumista. Asianajajan mielestä kysymys on "virheellisistä tulkinnoista". Tämän näkemyksen yhtiö esittänee myös oikeudessa.

– Päämieheni mukaan suomalaiset aktivistit (kansanedustaja) Li Anderssonin johdolla lupasivat ison summan rahaa jokaiselle kun poimijat eivät menisi poimimaan, Korhonen muotoilee.

Ber-Ex:n käsityksen mukaan poimijat itse halusivat siirtoa. Kolmasosa Juvalla toimineista poimijoista halusi irtautua muusta ryhmästä ja siirtyi jatkamaan poimintaa normaalisti Tohmajärvelle, Korhonen kirjoittaa.

– Valmisteluistunnossa on selvinnyt riidattomaksi, että 50 poimijaa lopetti itse poimimisen, marjafirman edustaja summaa. (Lähde: MTV3 30.5. 2017)

Seuraan tätä oikeudenkäyntiä tavallistakin tarkemmin ja todella toivon, että "hanttapullat" saavat nyt kunnon pöllytyksen. Sen ne ovat omalla toiminnallaan ansainneet.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Tiedoksi kaikille koiraihmisille: olkaa varovaisia, olkaa tarkkoina

Eri puolilta Suomea on useita luotettavia havaintoja siitä, että nyt kaikkien koiraihmisten pitää olla erityisen tarkkoina.

Muistutan muutamista perusasioista.
- tuntemattomilta ei mitään
- maasta ei mitään
- varokaa lasinsiruja ym. inhotuksia.

Muistutan siitäkin, että tänään alkoi "rämäthän" - tosin rytinät maailmalla alkoivat jo muutama päivä sitten.

* RED ALERT *

torstai 25. toukokuuta 2017

"Freedom of speech"

"The right to freedom of expression is recognized as a human right under article 19 of the Universal Declaration of Human Rights and recognized in international human rights law in the International Covenant on Civil and Political Rights (ICCPR). Article 19 of the UDHR states that "everyone shall have the right to hold opinions without interference" and "everyone shall have the right to freedom of expression; this right shall include freedom to seek, receive and impart information and ideas of all kinds, regardless of frontiers, either orally, in writing or in print, in the form of art, or through any other media of his choice". The version of Article 19 in the ICCPR later amends this by stating that the exercise of these rights carries "special duties and responsibilities" and may "therefore be subject to certain restrictions" when necessary "[f]or respect of the rights or reputation of others" or "[f]or the protection of national security or of public order (order public), or of public health or morals".[5] Therefore, freedom of speech and expression may not be recognized as being absolute, and common limitations to freedom of speech relate to libel, slander, obscenity, pornography, sedition, incitement, fighting words, classified information, copyright violation, trade secrets, non-disclosure agreements, the right to privacy, the right to be forgotten, public security, and perjury. Justifications for such include the harm principle, proposed by John Stuart Mill in On Liberty, which suggests that: "the only purpose for which power can be rightfully exercised over any member of a civilized community, against his will, is to prevent harm to others."[6] The idea of the "offense principle" is also used in the justification of speech limitations, describing the restriction on forms of expression deemed offensive to society, considering factors such as extent, duration, motives of the speaker, and ease with which it could be avoided.[6] With the evolution of the digital age, application of the freedom of speech becomes more controversial as new means of communication and restrictions arise, for example the Golden Shield Project, an initiative by Chinese government's Ministry of Public Security that filters potentially unfavorable data from foreign countries."
Lähde: Wikipedia

Sananvapaus
Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Lailla voidaan säätää kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.
(Suomen perustuslain toisen luvun 12. pykälä.)

EU-komissio eikä muukaan instanssi voi säätää minkäänlaista "lakia", mikä on ristiriidassa Suomen perustuslain ja lukuisten, oikeasti olemassaolevien kansainvälisten sopimusten ja säädösten kanssa.

Muistutan näistä Sir Winston Churchillin viisaista sanoista.
"Mitään sosialistista järjestelmää ei voi luoda illman poliittista poliisia."


Aiheesta lisää YLE WATCH 24.5.2017


maanantai 22. toukokuuta 2017

Maksa 1.600 euroa ja tuo tullessasi tappava ripuli

Aamukahvi meni väärään kurkkuun, kun luin tämän YLE:n "uutisen": Satoja suomalaisia kutsutaan Afrikkaan testaamaan ripulirokotetta lasten henkien pelastamiseksi.

Älkää lähtekö ja varoittakaa kaikkia vihollisiannekin tästä vaarallisesta, suorastaan tuhoisasta ansasta.

Lisäys 22.5. 2017
Tämä ns. "uutinen" on samaa sarjaa. Pahasti rehevöitynyt Littoistenjärvi muuttui kertaheitolla kirkkaaksi – syynä puhdistuskemikaali

Älkää antako kenenkään tai minkään tahon suoltaa "puhdistuskemikaalia" järviin ilman asianmukaisia lupia. Älkää uskoko mihinkään selityksiin, vaatikaa asianmukaiset luvat. Varmistakaa aina, että "puhdistuskemikaalin" veteen laskemisesta tietää joku, johon varmasti voitte luottaa.

Tarvittaessa kutsukaa paikalle poliisi, mutta älkää antako kenenkään päästää vesiimme yhtään mitään.

Lisäys 22.5. 2017



Lisää tätä samaa soopaa.

* RED ALERT *





torstai 11. toukokuuta 2017

Hallintorekisterikusetus

Ei ole olemassa mitään EU-direktiiviä tms. joka velvoittaisi Suomea säätämään kohua herättäneen lain hallintarekistereistä. Asiasta nousi kohu jo vuonna 2014, tuolloin suhteellisen tuoreeltaan aiheesta kirjoitti Kim Lindström. Lainaan hänen kirjoituksestaan muutaman mielestäni olennaisimman kappaleen.

EU:n uuden arvopaperikeskusasetuksen tarkoituksena on avata arvopapereiden säilytys- ja selvitystoiminnan kilpailulle. Ilman reunaehtoja tätä ei kuitenkaan toteuteta, sillä tahtotila maailmassa on tällä hetkellä yksiselitteisesti asiakasvarojen erottelun ja omistusten läpinäkyvyyden puolella, kuten äskettäisessä G20-kokouksessakin painotettiin. Osittain tästäkin syystä asetus ei edellytä luopumista Suomen tyyppisestä suoran omistuksen mallista, jossa pankki tai pankkiiriliike asioi osakkeenomistajan puolesta Suomen arvopaperikeskuksen kanssa. Tätä toimintaa ylläpitää Euroclear Finland.
...
Arvo-osuusjärjestelmämme on alallaan Euroopan edistyksellisimpiä järjestelmiä. Se antaa ajantasaista tietoa omistussuhteista, eliminoi sijoittajien säilyttäjäriskiä, turvaa osakasoikeudet ja selvittää osakekaupat tehokkaasti ja edullisesti ilman turhia välikäsiä.
...
Valtiovarainministeriön asettama työryhmä antoi kesällä muistionsa siitä, minkälaisia muutoksia pitäisi tehdä lainsäädäntöömme EU:n arvopaperikeskusasetuksen vuoksi. Työryhmän työskentelyyn liittyi perin outoja piirteitä. Työryhmän enemmistö oli ilmeisesti jo etukäteen päättänyt tuoda hallintarekisteröinnin Suomeen eikä tuntunut olevan kiinnostunut tämän tavoitteen kanssa ristiriidassa olevista tosiasioista ja näkemyksistä. Työryhmälle muodostettiin myös seurantatyöryhmä, jolle ei juurikaan herunut tietoa lainvalmistelun etenemisestä eikä sillä käytännössä ollut mahdollisuuksia vaikuttaa työryhmän työskentelyyn. Työryhmä viittasi myös kintaalla hallitusohjelmassa olevalle ohjeelle, jonka mukaan osakeomistuksen yleisöjulkisuuden tuli säilyä vähintään nykytasolla.
...
Myös valtiovarainministeri Antti Rinne otti julkisuudessa etäisyyttä lakiluonnokseen ja antoi selkeän toimintaohjeen jatkotyöskentelystä. Hän viittasi EU-asetuksen poikkeussääntöön, joka sallii Suomen käyttää jatkossakin nykyistä arvo-osuusjärjestelmää. Rinne totesi lakiuudistuksen tavoitteesta muun muassa seuraavaa: ”Poikkeussääntöä esitetään käytettäväksi, jotta pörssiyhtiöiden osakkeiden yleisöjulkisuus voitaisiin ylläpitää Suomessa vähintään nykytasolla. Emme myöskään halua sallia osakeomistusten piilottamista niin sanottujen laarimuotoisten hallintarekisterien taakse”.
Lähde: Hallintarekisterit Suomeen väkisin? (14.12.2014)

Kun vertaa Kim Lindströmin kirjoitusta siihen, minkälaisia lausuntoja valtiovarainministeriön edustajat, mukaanluettuna desantti Petteri Orpo ovat asiasta antaneet, kyse ei taaskaan ole mistään muusta kuin Suuresta Kusetuksesta.

Petteri Orpo: eroa heti.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Pelottavaa dataa "siirtolaisista"

Paavo Tajukangas löysi aika hätkähdyttävää dataa siitä porukasta, mitä meritaksipalvelu tänne Eurooppaan kuskaa. Katsokaa tätä tilastoa.

Lukija osannee tehdä tästä omat johtopäätöksensä, mutta tarjoan muutaman lyhyen vihjeen.
- rohingyat
- boko haram
- yllättävän tarkat luvut "hukkuneista"
- tuhannet "pelastetut" "siirtolaiset"

Samaan aikaan kotimaassa tapahtuu kummallisia ja huolestuttavia asioita. Pidän erityisen huolestuttavana sitä hirmuista kiirettä, jolla esimerkiksi uusi tiedustelulaki yritetään runnoa läpi. Se vaatii perustuslain säätämisjärjestyksen enkä usko sen menevän läpi.

Perustuslain vastainen on myös kaavailtu hallintarekisterilaki, jonka puolustajien vetoomukset EU-direktiivistä ovat taas sitä ihteään. En ole nähnyt ulkomaisessa mediassa yhtään uutista tai juttua tästä muka "pakottavasta lainsäädännöstä", jonka kaiken järjen mukaan pitäisi koskea kaikkia EU:n jäseniä.

Suuresti ihmettelen, mikseivät perustuslakifundamentalistit kuten Tuomas Ojanen tai Juha Lavapuro ole julkisuudessa sanallakaan kommentoineet tulevan sote-uudistuksen ja maakuntamallin perustuslain vastaisuutta.

Ḿitä ihmettä täällä taas tapahtuu?

Lisäys 10.5. 2017
Muutenkin ansioitunut blogistikolleega Vasarahammer oli näköjään ainakin osittain samalla asialla. Suosittelen lukemaan hänen kirjoituksensa Ylikansallinen edistyksellisyys.

tiistai 9. toukokuuta 2017

Päivän kuva: Le Peniä 7.5.2017 äänestäneet

Valemedia huutaa suureen ääneen, että "äärioikeistolainen" tai "oikeistopopulisti" Marine Le Pen kärsi murskatappion sunnuntain 7.5.2017 vaaleissa. Tämä kuva kuitenkin kertoo todella paljon, todella tarkasti siitä, mistä oikeasti on kysymys. Perustellusti väitän, että tulevissa parlamenttivaaleissa Macronia kannattavat jäävät vähemmistöön.


Muuten, pienenä sivuhuomautuksena, Italiassa paikalliset alkuasukkaat eivät erityisemmin tykkää meritaksipalvelusta ja sen mukanaan tuomista lieveilmiöistä. Tässä kaksi aika mielenkiintoista juttua, lämpimästi suosittelen niiden lukemista.


Oidipuskompleksistaan kärsivä Macron saattaa jäädä historiaan sodanjälkeisen Ranskan epäsuosituimpana presidenttinä, vaikka tuon valehtelijan puolella - tietysti - ovat kaikki billaryclintonit ja muut suuresti inhoamani tahot.

Muuten olen sitä mieltä, että ellei sisäministeri Paula Risikko pikaisesti tee mitään varmistaakseen länsirajan pitävyyden, Risikko pitää haastaa oikeuteen maan- ja valtiopetoksesta.

Ei mulla nyt muuta.



maanantai 8. toukokuuta 2017

Suositeltavaa luettavaa: "Swedish gov’s obsession with Israel is the new anti-semitism"

Seth Frantzmanin tuore blogikirjoitus "Swedish gov’s obsession with Israel is the new anti-semitism" kannattaa lukea, vaikka se pitkähkö onkin. Lainaan siitä kaksi viimeistä kappaletta.

There is no conceivable reason a state like Sweden should ever involve itself in what happens in the Middle East. First and foremost it should deal with its own problems and then its neighbors and then Russia and the EU. There is plenty to deal with there. So why is its nose stuck in Jerusalem? Why not go deal with Tibet or Venezuela? Why is this neo-colonialism from Sweden’s government so strong, the idea that it must “solve” the Middle East, must “save” the peace process. Obsession with Israel. It doesn’t notice the 12 million people displaced in fighting in Syria, the 500,000 dead. It doesn’t notice the Yazidi genocide, and the mass ethnic-cleansing by ISIS. It doesn’t even do a good job policing its own ISIS members. In fact Sweden offers benefits and housing to returning ISIS war criminals. After Belgium and Denmark, Sweden has the most number of ISIS members per capita of any European country. Why did it birth so many ISIS neo-Nazi style genociders? Why is it blaming Israel for ISIS, rather than looking at its own education policies that have birthed intolerance, bigotry, anti-semitism and ISIS genociders?

The fact is that shifting blame to Israel is part of the new anti-semitism. European governments find Israel an easy target. They don’t want to look at their own policies, they don’t want to ask why their own countries created thousands of ISIS bigots, or why in Germany for instance there are ten attacks a day on refugees, it’s easier to hate Israel than be self-critical and blame Israel for ISIS than blame homegrown hate speech for it. It’s easier to blame Israel than to offend oil contracts signed in Riyadh or Tehran. The knee-jerk decision always to talk about Israel, obsess over Israel and the “peace process” and needle Israel and find a way to bring Israel and Jews into every conversation is part of the new anti-semitism. Unfortunately Sweden’s government is a prime example of these policies.

maanantai 1. toukokuuta 2017

Päivän sitaatti: nimimerkki Eino P. Keravalta

Onhan se kiva mankua kaikenlaista ja 'parantaa maailmaa' toisten ihmisten - siis yhteiskunnan - rahoilla. Mutta maailmanparantaja voisi tulla toisiin aatoksiin jos hänelle kerrottaisiin, että 'lakkautamme yliopistovirkasi, koska siitä saatavilla säästöillä voidaan elättää pari laitonta maassaoleskelijaa'. (Lähde: Hommaforum)

Tuohon minulla ei ole mitään lisäämistä, juuri noista Eikan mainitsemista asioista mocu-uskonnossa ja kaikessa siihen liittyvässä on kysymys.