Sen vaisto varoitti sitä vaarasta, eikä tuo vaisto koskaan ollut ollut väärässä. Niinpä se lähti.
Vähän vielä oli arveluttava olo, kun kotiseudut lähestyivät eikä tuo olo parantunut edes silloin, kun sitä iloisesti tultiin tervehtimään. Nuolipa yksi lauman jäsenistä sen suupieliä, mikä hieman helpotti.
Koko yön se kuitenkin vielä oli tarkkana, sillä korvalla kuunteli mitä sen reviirillä tapahtuu. Rauhallista oli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti