keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Case Nordea - kun mikään ei riitä

21.7.2017 kirjoitin blogiini muun muassa seuraavaa.

Mitä Suomella on tarjota, jotta Tanska ei vie pääkonttoria? Orpon mukaan tärkein asia on pankkiunionin vakaa ympäristö. Suomi on pankkiunionin jäsen, Tanska ei.

– Uskon, että tämä olisi Nordealle hyvä ja kiinnostava ratkaisu. Pankkiunioni antaa meille pelkkää Suomea leveämmät hartiat, hän korosti. (Lähde: YLE 29.4.2017)

Tänään 11.10.2017 YLE uutisoi näin: EU ehdottaa kompromissia eurooppalaisen talletussuojan rakentamiseksi. Lainaan tuosta uutisesta mielestäni tärkeimmän kappaleen.

Nordean pääkonttorin muutto Suomeen tarkoittaa, että Suomen kansallisesta rahastosta korvattavien talletusten määrä kasvaa kolme kertaa nykyistä suuremmaksi, kun Suomen rahaston piiriin tulevat Nordean asiakkaat myös Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.

Ei näin, rosvot, ei todellakaan näin. Ei mitään "eurooppalaista talletussuojaa" jo olemassaolevien lisäksi. Tietojeni mukaan Nordean lisäksi Danskella on tiedossa ja tulossa "vähäpätöistä suurempia haasteita", mutta hoitakoot Ruotsi ja Tanska nämä velvoitteensa ihan itse. Kantakoot vastuunsa holtittomasta asunto- ja muusta luotottamisesta, me suomalaiset emme noihin talkoisiin halua osallistua.

4 kommenttia:

  1. "Iso osa Nordeaa seuraavista analyytikoista näyttää silti pitävän muuttosäästöjä suurempina kuin mainehaitoista syntyviä mahdollisia tappioita. 37 prosenttia analyytikoista neuvoo ostamaan Nordean osaketta ja vain 15 prosenttia myymään.
    ...
    Ruotsalainen asuntolainavälittäjä Lanbyte arvioi, että Nordean asiakkaat ovat siirtäneet tai siirtämässä 4,76 miljardia Ruotsin kruunun (noin 500 miljoonaan euron) arvosta asuntolainoja pois Nordeasta toisiin pankkeihin. Summa vastaa noin prosenttia Nordean asuntolainakannasta Ruotsissa."

    Nordean vihaisten asiakkaiden pelätään aiheuttavan pankille tappioita IS/TalSa 13.7.2017

    VastaaPoista
  2. Pankkikonserni Nordea on aloittanut yt-neuvottelut, jotka saattavat johtaa Suomessa yli 50 työntekijän irtisanomisiin. Neuvottelut koskevat Nordean Markets-osastoa.
    ...
    Nordea ilmoitti syyskuun alussa, että se siirtää pääkonttorinsa Ruotsista Suomeen.

    YLE 13.10.2017

    Ai siirtää, ihan noin vain, puhtaasti ilmoitusluontoisena asiana. Ei onnistu, ei edes Nordealta.

    VastaaPoista
  3. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon (sin.) mukaan EMU-linjauksella Suomi jatkaa EU:n liittovaltiokehityksen vastustamista. Terhon mukaan Suomi torjuu kannallaan useita tarpeettomia ehdotuksia euroalueen kehittämiseksi.

    – Haluamme kehittää EU:ta ja euroa markkinakurin kautta eikä yhteisvastuuta kasvattamalla, Terho sanoi.

    Pääministeri Sipilä Suomen tiukasta kannasta euroalueen kehittämiseen: "Jotta ei tulla yllätetyiksi housut kintuissa" 13.10.2017

    VastaaPoista