Iltalehden verkkosivuilla on valehteluista kiinni jääneen toimittelija Nina Leinosen sepustus "Tutkija: Hutiloiduilla turvapaikkapäätöksillä leikitään ihmishengillä". Tuossa sepustuksessa on niin paljon valheita ja muuta paskaa, etten kerta kaikkiaan voi liittää linkkiä.
Toimittelija Nina Leinonen ei vieläkään suostu uskomaan sitä, että Irak on monilta osin niin turvallinen maa, kuin noissa olosuhteissa ylipäätään on mahdollista.
Tässä herää myös kysymys siitä, mikä on Iltalehden päätoimittelijan ja omistajien vastuu. Toimittelija Nina Leinonen jatkuvasti saa levitellä valheitaan ja tarkoitushakuista propagandaansa. Iltalehden päätoimittelija eikä kukaan omistajista mitenkään ole puuttunut siihenkään, että tietyt anarkistiset tahot hyödyntävät toimittelija Nina Leinosta aivan samaan tyyliin kuin YLE:n stalinistista Eero Mäntymaata.
Tulkitsen asian niin, että Almamedia ja sen omistajat ovat mukana Suuressa Kusetuksessa, näin ollen syyllisiä ainakin maan- ja valtiopetoksiin.
Ai muuten, toimittelija Milja Rämö voisi aika tarkkaan miettiä käsitettä "lähdekritiikki". Ai miksi?
Al-Jazeera. Siksi.
Kaustisten karvanaama herätti valtavaa pahennusta puhumalla ”afkaanista”
-
Kaustisten karvakorva Mauri Peltokangas on taas saanut aikaan valtavan
tyrskimisen Facebook-päivityksellään. Hyperventilaation määrä on sadan
prossan pin...
9 tuntia sitten