Virheet usein puhuvat Saksasta uusiutuvan energian mallimaana, mutta unohtavat aina kertoa että saksalainen kuluttaja maksaa sähköstään Euroopan korkeinta hintaa.
Kuvan lähde: BBC
Berliiniläinen maksaa sähköstään lähes kolminkertaisesti verrattuna helsinkiläiseen, köpisläisetkin noin tuplahinnan.
Olen sitä mieltä, että nyt kun on ostajan markkinat niin äkkiä tänne niin paljon ydinvoimaloita kuin vain järkevästi mahtuu. Niiden tuottamaa sähköä riittää vientiinkin, myös kulutuspiikkien aikana. Toriumvoimalat voivat olla yksi vaihtoehto, testikäytössä ensimmäiset toimivat 20-200 MWh voimalat lienevät 5-10 vuoden sisällä.
Aurinkovoimalat tuottavat sähköä, kyllä, mutta missä on aurinko esimerkiksi jossain Utsjoen korkeuksilla noin puolet vuodesta, loka-maaliskuun? Sähköntuotanto tuona aikana on nolla KWh tai hyvin lähellä sitä. Ei ole olemassa mitään järkevää akkuteknologiaa, joka näillä leveysasteilla kykenisi varastoimaan valoisana aikana tuotetun energian puoleksi vuodeksi.
Tuulivoimalat ovat enemmän tai vähemmän haihattelua, niiden laajempi käyttöönotto Suomessa kannattaa unohtaa saman tien. Kalliista syöttötariffista pitää heti luopua, suhteellisen vähällä rahalla selviää mahdollisista sopimussakoista.
Puu-, hake- ja muiden vastaavien voimaloiden vaatima logistiikka ja infra
Virheiltä ei ikinä saa suoraa ja selkeää vastausta tähänkään yksinkertaiseen kysymykseen: minkälaisen hiilijalanjäljen aiheuttavat ne tuhannet rekat, jotka kuljettavat polttoainetta esimerkiksi hakevoimaloihin? Eipä taida yksikään 40:n tonnin rekka ajatuksen voimalla liikkua, kyllä niissä isot dieselmoottorit jymisevät. Jotta rekat pystyisivät tehokkaasti ja turvallisesti liikkumaan, tiestön pitää olla asianmukaisessa kunnossa. Yhden Pisararadan hinnalla (vähintään miljardi euroa, todennäköisesti vähintään tuplasti enemmän) tie-infran korjausvelkaa pystyy kummasti lyhentämään.
Niin, ja kyllä kaikki ne tulevat tuhannet sähköautotkin "öhkää" tarvitsevat. Sitä pitää tulla töpseleistä myös tuulettomina ja pimeinä päivinä, muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Lisää ydinvoimaa, kiitos!
