Aluehallintovirasto (Avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta viskistä, jos se liittyy Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettävään Olut & viskiexpoon. Samalla Olut & viskiexpon nimestä ja logosta piti pudottaa viski-sana pois.
Nyt Olutexpo Finland -nimellä järjestettävä tapahtuma sai lopulta anniskeluluvan Avilta sillä ehdolla, että Googlesta ei tule linkkiä tapahtumaan hakusanalla "viski".
Ymmärtääkseni Avilla ei ole mitään toimivaltaa siihen, miten Google tai mikään muukaan hakukone toimii. Avilla tätäkään itsestäänselvyyttä ei kukaan ymmärrä tai ei halua ymmärtää, senpä takia se asettaa moisia typeriä ehtoja.
Samaan aikaan toisaalla Markkinaoikeus on näpäyttänyt Valviraa.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on kieltänyt Mercantem Oy:tä myymästä Fifty-Sixty-nimistä alkoholijuomaa siten, että pakkauksen antama kokonaisvaikutelma luo mielikuvan ex-mäkihyppääjä Matti Nykäsestä. Markkinaoikeus on kuitenkin kumonnut Valviran kieltopäätöksen.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen, määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 2. joulukuuta. Valviran sossutanttojen aivottomuusmaailman tuntien valitus tulee varmasti.
Eikö Valvirallakaan ole yhtään mitään tarkoituksenmukaista tekemistä? Henkilökuntaa siellä on noin 150, luulisi että noinkin isossa porukassa on edes yksi tervejärkinen ihminen. Nyt tuntuu siltä, että koko porukka on juoksentelee edestakaisin kuin päättömät kanat, jotka joku (krhm... valelääkärit) säikäytti.
EI AIHEUTA TOIMENPITEITÄ
-
Suomen kaksinaismoralistisessa ilmapiirissä yksi asia on varmaa. Tämä
Riikka Purran tappamiseen kehottava graffiti ei aiheuta sen suurempaa
päivittelyä.
...
2 tuntia sitten