torstai 8. kesäkuuta 2017

Hienoa luettavaa Suomen maahanmuuttopolitiikasta

Uusi Suomi haastatteli PerSujen puheenjohtajaehdokkaita. Yksi kysymys oli "Mikä on tärkein toimenpide, jolla kiristäisit maahanmuuttopolitiikkaa?" Näin vastasi voimakolmikko Sampo Terho, Jussi Halla-aho ja Leena Meri.

Sampo Terho: Yksinkertaisesti pitämällä kiinni hallituksen 80-kohtaisesta turvapaikkapoliittisesta toimenpideohjelmasta, jossa itse olin puolueemme pääneuvottelija. Ohjelma sisältää mm. perheenyhdistämisten kriteerien kiristämisen täysimääräisesti EU-direktiivin puitteissa. Lisäksi olen ehdottanut Suomen kansalaisuuden myöntämisen hidastamista Tanskan mallin mukaisesti.

Jussi Halla-aho: Suomen pitäisi ottaa käyttöön rajavalvonta Ruotsin-vastaisella rajalla ja kieltäytyä ottamasta vastaan Ruotsista tulevia turvapaikanhakijoita.

Leena Meri: Hallituksen turvapaikkapoliittisen ohjelman mukaiset toimenpiteet on vietävä loppuun kokonaisuudessaan koskien perheenyhdistämisen kriteerien täysimääräistä kiristystä sekä kotoutusrahan uudistamista. Uutena ongelmana ovat myös kielteisen turvapaikka- ja käännytyspäätöksen saaneet ihmiset, jotka eivät poistu maasta. On yleisen lainkuuliaisuuden, talouden ja sisäisen turvallisuuden kannalta kestämätöntä, että tuomioistuinten lainvoimaisia päätöksiä ei oikeusvaltiossa noudateta. Euroopan komissio on linjannut, että henkilö voidaan ottaa säilöön jopa 18 kuukaudeksi, jos hän on saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen ja hänen voidaan olettaa katoavan. Tätä mahdollisuutta tulee käyttää maasta poistamisen turvaamiseksi lainsäädäntöä muuttamalla. (Lähde: Uusi Suomi 7.6. 2017)

Juuri näin. Kaikki nuo toimenpiteet ovat helposti, heti ja kustannustehokkaasti toteutettavissa, sanokoot ihmissoikeusaktivistit ja perustuslakifundamentalistit mitä tahansa.

Mielestäni on ollut surkuhupaisan hauskaa seurata esimerkiksi rikoksista tuomitun Jan Vapaavuoren pullistelua ja öykkärimäisiä kommentteja. Vapaavuori tietysti saa olla mitä mieltä haluaa, mutta ei tuo tuomittu rikollinen päätä, kuka ja ketkä hallituksessa ovat. Jan: ehkä olisi parasta, että menisit taas nauttimaan ylihinnoiteltua punaviiniä bestiksesi, runotyttö Anni Sinnetännemäen kanssa. Sopiiko, että tällä kertaa maksat laskun ihan omista rahoistasi?

Lisäys 9.6. 2017: Yleisön pyynnöstä Jan Vapaavuoren "CV:tä"
(Jan) Vapaavuori tuomittiin 17-vuotiaana pahoinpitelystä kuukaudeksi ja 15 päiväksi ehdolliseen vankeuteen vuonna 1982. Vuonna 1984 Vapaavuori tuomittiin sakkoihin osallisuudesta varkauteen. Vuonna 2001 Vapaavuori tuomittiin rattijuopumuksesta 11 430 markan sakkoihin ja ajokieltoon. (Lähde: Wikipedia)

Punaviinikin kelpaa, varsinkin kun tuomittu rikollinen Vapaavuori höyläsi valtion luottokorttia.

Ministerit Anni Sinnemäki ja Jan Vapaavuori joivat kahdestaan kolme pulloa punaviiniä.

Asuntoministeri Jan Vapaavuori tarjosi ympäristöministeri Anni Sinnemäelle illallisen, joka oli sekä pitkä että kostea.

Kokoomusministeri Jan Vapaavuori viihtyi vihreän kollegansa, Anni Sinnemäen seurassa peräti viisi tuntia, jonka aikana juotiin kahteen pekkaan lähes kolme pulloa punaviiniä.

Asuntoministeri Vapaavuori (kok) ei pidä erikoisena sitä, että kaksi ministeriä joi kaksi litraa punaviiniä yhteisellä iltapalalla. Hän vetoaa ministerin kiireiseen elämään.
...
Ministeri Vapaavuori pitää illan tarjoilua juomineen aivan sopivana maksettavaksi valtion luottokortilla. (Lähde: Iltalehti 5.2. 2011)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti