perjantai 15. marraskuuta 2013

Tutkivaa journalismia: argumentointimetodeista

Keskustelin erään ystäväni kanssa argumentointimetodeista ja -menetelmistä, ja lupasin todistaa hänelle tietyntyyppisten ihmisten tendenssin takertua pikkuseikkoihin kun heillä ei ole mitään oikeaa asiaa. Löimme vetoa viskipullosta (12-vuotias single malt Scotch).

Esitän tässä aineistoa, jokainen lukija päättäköön itse kumpi meistä tuon viskipullon voitti.





Tätä kirjoittaessani alkuperäinen viestiketju on Iltalehden keskustelupalstalla.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Niin sitä pitää, Fortum

Ei riittänyt Fortumille Toffo Taxellin junailemat ja sumplimat miljoonat kavereilleen. Katsokaas tätä.



Valtiovalta puuhastelee talvivaarojen ja muiden kanssa, kun samaan aikaan se todellinen substanssi, suomalaisten kannalta erittäin tärkeä toiminta (vrt. tapaus Yara ja lannoitteiden hintojen räjähdysmäinen kasvu + de facto tuontikiellot = Yaran monopoli) pitää pilkkahintaan myydä ulkomaille.

Suomen sähkösiirtoverkko kuuluu suomalaisille, sitä EI saa myydä keinottelijoille. Eivätkö suomalaiset poliitikot todellakaan opi virheistään?

Mitä tapahtui, kun YLE:n erittäin hyvin toimiva jakeluverkko piti pilkkahintaan myydä? Ostajat ovat saaneet rahansa takaisin moninkertaisesti.

Hyi helvetti, miten *aa tämä typerehtiminen.

Herää kysymys, milloin Sekoomusjohtoinen hallitus päättää "ulkoistaa" Suomen pohjavesivarat esimerkiksi Nestlelle. Lobbareita liikkuu, varmaan liikkuu ruskeita kirjekuoriakin.

Saatanan tunarit!

maanantai 4. marraskuuta 2013

Päivän pelle: Ann-Charlotte Sirén-Borrego, SPR

Suomessa perhekäsitys on suppeampi kuin esimerkiksi Syyriassa, sillä perheeksi lasketaan vain sisarukset, aviopuolisot ja alaikäiset lapset. Tiukkojen rajoitusten takia monet maksavat ihmissalakuljettajille, sillä virallista tietä pääsy Suomeen on hyvin vaikeaa ja useimmiten mahdotonta, sanoo Punaisen Ristin perheenyhdistämistyön suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borrego.

SPR hallinnoi aikamoista osaa Suomen vastaanottokeskuksista ja kuittaa tästä toiminnastaan erittäin hyvän tilin. SPR:n perheenyhdistämistyön suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borregon mielestä ei ole mitään arveluttavaa siinä, että "monet maksavat ihmissalakuljettajille".

Ann-Charlotte Sirén-Borrego ei ymmärrä tai ei halua ymmärtää sitä, että ihmissalakuljetus on rikos.

Ann-Charlotte Sirén-Borrego ja SPR siis haluaa tukea rikollisuutta ja haalia lisää "asiakkaita".

Upeaa toimintaa jälleen kerran, SPR!

HE134/2013 vp eli Lex Biaudet osa III

Kaiken kaikkiaan hupaisaa luettavaa tämä vähemmistövaltuutetun toimiston "lausunto" VVTDno/2013/337.

Kerrassaan kamalaa, että "ihmisiä esimerkiksi kuljetetaan käsiraudoissa". Bidén byrån tekopyhät, irrallaan todellisuudesta elävät hurskastelijat siis haluavat, että karkotettava/käännytettävä alkaa riehua lentokoneessa kuten tämä "mallikansalainen" kesäkuussa 2013.

Suomesta karkotettava mies, 25, vastusti voimakkaasti karkotustaan Senegaliin maaliskuussa. IL:n mukaan mies pani niin rajusti vastaan, että hänet kannettiin kolmen poliisin voimin lentokoneeseen.

Mies oli lehden mukaan huutanut miehistölle ja matkustajille: "You're all gonna die! (te kaikki kuolette)".

Koneessa mies pyysi päästä vessaan, mihin hänet päästettiin yhden poliisin pitäessä ovea raollaan. Vessasta tullessaan mies yllätti poliisit täysin: hän syöksyi poliisien kimppuun molemmat kädet täynnä ulostetta.



Ensinnäkin, tässäkin kissa eli ylioppilas Eva & Co nostaa omaa häntäänsä. Väittämä paluudirektiivistä on harhaanjohtava, suorastaan valheellinen, ja perustuu ainoastaan Vähemmistövaltuutetun toimiston ECRI:lle toimittamaan tarkoitushakuiseen paskanjauhantaan. ECRI ei ole sama asia kuin komissio, väittäkööt vähemmistövaltuutetun toimiston väki mitä tahansa muuta.

Toiseksi, ilmiselvää on, että joku ylioppilas Evan ystävättäristä etsii ihqua työpaikkaa josta saa mukavaa liksaa ja jonka puitteissa pääsee vähän matkustamaan. Työpaikkailmoituksen ns. "pätevyysvaatimuksissa" saa lukea mitä tahansa, todellisuudessa tämänkin paikan saa joku demlalainen naisjuristi. Erityisbonuksena RKP:n jäsenkirja.

Kolmanneksi, Cencilia Malmström on Vivianne Redingin ohella EU:n kuuminta hottia, mitä tulee typeryyksiin ja typerehtimisiin maahanmuuttoasioissa. Päivänselvää on, että kova kukkahattutäti Bidé vetoaa nimenomaan Malmströmiin, koska mistään muualta hän ei saa tukea omille idioottimaisille käsityksilleen maahanmuutosta eikä siitä, mitä hänen tehtäviinsä oikeasti kuuluu.

Neljänneksi, vielä kerran kehotan lukemaan tarkkaan, mitä Pakolaisdirektiivi pitää sisällään.

Viidenneksi, kyseenalaistakaa aina kaikki maahanmuuttoon liittyvät "uutiset" ja "lausunnot". Älkää uskoko, mitä valtamedia yrittää teille kertoa! Kiitettävän monet näin tekevätkin, ja siitäkös esimerkiksi Pravdan väki tuoreimpia levikkitietoja tutkiessaan "riemastuu".

Yhteenvetona totean, ettei Vähemmistövaltuutetun toimisto moisia "lausuntoja" julkistaessaan kunnioita hyvin  työtään tekeviä valtion virkamiehiä, vaan lyhytnäköisesti ja tarkoitushakuisesti pyrkii kaikin tavoin vaikeuttamaan heidän tekemisiään. Tavoitteisiinsa pyrkiessään Vähemmistövaltuutetun toimisto valehtelee, vääristelee ja liioittelee. Näin toimimalla Bidén byrå samalla sahaa poikki sitä oksaa, jolla he istuvat: budjettinsa huomioonottaen konkreettiset teot ovat jääneet toinen toistaan typerämpiin lausuntoihin ja kannanottoihin. Sitä paitsi valehteleminen on rumaa, mutta rumaa tämän poppoon toiminta muutenkin on - ainakin näin sinivalkoisten lasien läpi katsottuna.

perjantai 1. marraskuuta 2013

HE 134/2013 vp eli "Lex Biaudet", osa II

LAUSUNTO: Palautusten monitorointiin liittyen työelämä- ja tasa-arvovalionkunnalle

Hallituksen esityksessä HE134/2013, ulkomaalaslakiin ehdotetaan muun muassa
lisättäväksi uusi pykälä, jonka mukaan vähemmistövaltuutetun tehtävänä olisi valvoa maasta poistamisen täytäntöönpanoa sen kaikissa vaiheissa.

Lausunnossaan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle vähemmistövaltutuettu kiinnittää muun muassa huomiota siihen, ettei lakiesityksessä ole laskettu vähemmistövaltuutetun uuden tehtävän talousvaikutuksia.

Ilman resursseja tehtävää ei voida hoitaa ja jollei tarvittavia resursseja myönnetä, vähemmistövaltuutettu joutuu tiedottamaan komissiolle, että emme pysty valvomaan palautuksia EU-direktiivin edellyttämällä tehokkaalla tavalla.

Lähde

Bidén byrå on sitä mieltä, että sinne pitää saada uusi työntekijä valvomaan maasta poistamisen täytäntöönpanoa sen kaikissa vaiheissa. Arvion mukaan tästä koituisi vuositasolla 112.000 euron kustannukset, jotka, ellei aikataulu muuten anna periksi, voisi heidän mielestään siirtää UMA-rekisterin muutokseen varatuista määrärahoista.

Ylioppilas Bidén mielestä on siis yhteiskunnan kannalta merkittävämpää ja tärkeämpää järjestää hyvin palkattu suojatyöpaikka jollekin Hyvä Sisko-verkoston jäsenelle kuin tehdä tarvittavat muutokset valtakunnalliseen Ulkomaalaisrekisteriin. Tyypillistä näiden ämmien touhua!

Aivan yhtä tyypillistä on pelotella ja uhkailla: "... joutuu tiedottamaan komissiolle, että emme pysty valvomaan palautuksia EU-direktiivin edellyttämällä tehokkaalla tavalla."

Ylioppilas Bidé voisi palkata toimistoon jonkun, joka osaa lukea ja joka ymmärtää lukemansa ja jolla on riittävästi kärsivällisyyttä vääntää Bidélle rautalankamallin siitä, mitä EU:n palautusdirektiivi oikeasti pitää sisällään. Tarjoan illmaisen vinkin.


torstai 31. lokakuuta 2013

"Mitään sosialistista järjestelmää ei voi luoda ilman poliittista poliisia."

Näin sanoi Winston Churchill vuonna 1945.

Eipä tainnut Sir Winston tietää, miten tarkkaan ja miten hyvin tuo hänen lausumansa kuvaa nykytilannetta myös täällä Suomessa.

Oululaisesta freelancevalokuvaajasta Ville Walleniuksesta on tehty rikosilmoitus, koska hän otti kuvan herjaavasta tarrasta ja pani sen Facebook-sivulleen.


...Wallenius poisti sen sivultaan nettipoliisi Marko Forssin kehotuksesta.

"Seuraavana päivänä Forss otti vielä yhteyttä ja kertoi, että valtakunnansyyttäjänvirasto on ohjeistanut häntä tekemään asiasta rikosilmoituksen. Syynä on kiihottaminen kansanryhmää vastaan", Wallenius kertoo.



Virallisen TotuudenTM valtamediassa syytämän propagandan vastustajat joutuvat heti Suomen "gestapon" silmätikuiksi ja pahimmillaan vuosikausien (henkisen) kidutuksen uhreiksi. Tiedätte kyllä, keitä tarkoitan. KoneistoTM jauhaa armotta, kuten tämä valokuvaaja Ville Walleniuksenkin tapaus osoittaa.

Suomen "gestapo" on jo päättänyt, että Ville Wallenius on syyllinen. Seuraa näytösoikeudenkäynti - jälleen kerran! - jossa Wallenius saa rangaistuksen.

Suvikset ja kukkahattutädit mielellään pelaavat natsikortin ja vetoavat "30-luvun kaikuihin." Tästä asiasta olen heidän kanssaan täysin samaa mieltä.

Saksassa valtaan pyrkivat natsit halusivat hiljentää kaikki mahdolliset soraäänet, mukaanlukien natsien toimintaa arvostelevan median. Apunaan heillä oli poliittinen poliisi ja urkkijaverkosto.

Mikä onkaan tilanne Suomessa nyt, vuonna 2013? Ketkä oikeasti ovatkaan tämän päivän natseja ja miksi?

Alkaa olla viimeinen hetki taistella tätä typeryyttä vastaan.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Viikon peelo: Tarja Cronberg (vihreät)

Lailliselle maahantulolle ei ole luotu keinoja.

Mistä näitä älyvapaita (vihreitä) naisia oikein tulee? Miksi minua, veroni tunnollisesti Suomeen maksanutta aikuista miestä rangaistaan näillä tarjacronbergeilla ja emiliakukkaloilla?

Mikseivät nämä tarjacronbergit, evabiaudetit, emiliakukkalat ja muut ota kantaa siihen, mikä oikeasti on ongelma?

Hei, kaikki te tarjacronbergit, evabiaudetit, emiliakukkalat ja muut: lukekaa huolella tuo ylimmäinen lause.

Niin, se kursivoitu.

'nuff said. Häipykää silmistäni, te tarjacronbergit, evabiaudetit, emiliakukkalat ja muut tyhmät. Opetelkaa lukemaan tai edes uimaan.

Uskomatonta, mutta totta

-Jostain syystä ammattiin liittyvissä asioissa kielitaidon vaatimus on nostettu aika korkeaksi. Vähemmälläkin osaamisella pärjäisi monissa ammateissa, [työministeri Lauri] Ihalainen sanoo.


-Pitää mahdollistaa se, että korkeasti koulutettu maahanmuuttaja pääsee koulutustaan vastaavaan työhän. Meillä on juristeja, ekonomeja ja lääkäreitä, jotka ovat asuneet Suomessa 3-vuotiaasta lähtien, [TEM:n maahanmuuttojohtaja Kristiina] Stenman sanoo.

RKP pelasti Kristiina Stenmanin Vaasasta (kvg!), mutta edelleen Stenman pelaa muilla kuin omilla rahoillaan.

RKP pelasti pers'aukisen, tiukasti RKP:n hallinnoiman Suomen Punaisen Ristin somali-invaasion alkuvaiheissa 1990-luvun alussa. Tosin, RKP:lle tyypillisesti syntipukiksi joutui han-suomalainen.

RKP on suomalaisen korruption näyttävin esimerkki ja pahin tosiasiallisen, todellisen demokratian vastustaja.

Pankaa hyvät lukijat (te kaikki kaksi) suurennuslasin alle vaikkapa Toffon eli Christoffer Taxellin puuhastelut.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Päivän pelle: Emilia Kukkala


Tämän ns. tiedostavan nuoren naisen edesottamuksia olen jo jonkin aikaa seurannut. Tässä Emilia Kukkalan tuorein aivopieru.

Ei kukaan kurillaan lähde Välimerelle hukkumaan. Toisekseen, ei ole meidän asiamme kenenkään liikkumista estää, oli lähtötilanne mikä hyvänsä – mutta ei etenkään, kun se on sietämätön.

Tämäkin kympin tyttö on tosielämästä yhtä vieraantunut kuin hänet aivopesseet henkilöt. Eivät nuokaan Välimereen viimeisen noin kahden kuukauden aikana hukkuneet henkilöt ole lähteneet karkuun "sietämätöntä tilannetta".

Ei, he ovat ihmiskauppiaiden ja -salakuljettajien uhreja.

Emiliakukkalat, ceciliamalmströmit ja muut tosiasiat kieltävät mocuhysteerikot ottakoot propagandansa uhreiksi ja maaleiksi mieluummin esimerkiksi Libyan viranomaiset kuin työtänsä tekemään pyrkivän Frontexin.

Emilialle ja muille vähän rautalankaa: jos sinä, Emilia, tiedät satavarmasti, että naapuritalostasi jatkuvalla syötöllä tulee sinun pihallesi ei-toivottuja vieraita, mitä teet? Tiedät senkin, että naapuritalosi omistavat henkilöt hyötyvät tästä rahallisesti. Mitä teet? Kuka auttaa ja jos auttaa, niin miksi ja millä perusteilla?

Esimerkiksi Norjassa

Mocu-uskovaiset ja heidän vasallinsa julkeavat tuoda esiin "tutkimuksia", joiden mukaan maahanmuuton vaikutukset kansakunnan taloudelliseen hyvinvointiin ovat pelkästään positiiviset.

VMP.

Vittu mitä paskaa.

Maahanmuuttoteollisuus on yhtä suurta huijausta, jossa aina, kaikissa tapauksissa kaikki kulut hoitaa veronmaksaja.

Maahanmuuttoteollisuudesta eniten hyötyvät tässä omanlaisessaan pyramidihuijauksessa sen huipputasoilla olevat.

– Innvandring har visse fellestrekk med pyramidespill, sier [Erling] Holmøy til Dagens Næringsliv.

Varokaa hyvät ihmiset, hyvät kanssakärsijäni sanoja "Valtio maksaa." Esittäkää heti tuon argumentin esittäjille Case Lieksa: noin 400 muualta tullutta, sosiaalitoimen budjetti paukkuu roimasti yli. Semmoiset 2,3 miljoonaa euroa 12.000:n asukkaan kaupungissa on vajaat pari sataa euroa/lärvi, tämä pitkälti johtuen sikäläisten soilesyrjäläisten ja muiden sosiaalitanttojen löperöstä asenteesta paperinsa hukanneita koneinsinöörejä kohtaan.


Mitä tulee tuohon ns. tutkimukseen, niin esimerkiksi Norjassa tutkitusti maahanmuuttajat tekivät käytännössä kaikki puskaraiskaukset.

Esimerkiksi Norjassa vuoden 2005 jälkeen maahan saapuneista työperäisistä - ja "työperäisistä" on aiheutunut NOK 71 miljardia suuremmat kulut mitä he ovat sikäläisen valden kirstuun verojen muodossa maksaneet.

Cencilia Malmströmillä on tässä mukava haaste: saada  Erling Holmøy ja muut norjalaiset päättäjät vakuuttuneiksi siitä, että ihmiskauppiaiden ja -salakuljettajien "asiakkaiden" kotouttaminen Norjaan on han-norjalaisellekin erittäin hyvä bisnes. Kultakauppaa vailla vertaa.

Suomalaiset cityvihreät vs. todellisuus

Suomalaiset cityvihreät, erityisesti Satu Hassi, edustavat kiihkomocuttajien ja -uskovaisten jälkeen tai rinnalla pahiten todellisuudesta irrallaan elävää ihmisryhmää.

Kun Satu Hassi meuhkaa rikkidirektiivistä ja siitä, miten se "säästää 50.000 ihmishenkeä vuodessa" tai kun ympäristöministeri, autoiluasioista kaiken tietävä Ville Niinistö suu vaahdossa meuhkaa Suomen fosfori- ja typpipäästöjen vähentämisestä, Kiinassa nämäkin asiat tehdään toisin.

Näkyvyys [Harbinissa] oli niin huono, etteivät autoilijat nähneet liikennevaloja. Alueella asuu noin 11 miljoonaa ihmistä.

Teillä sattui useita onnettomuuksia, ja liikenneväyliä suljettiin. Lisäksi kaupungin lentokenttä ja kaikki peruskoulut pidettiin kiinni.

Tavallista sankemmasta savusumusta kärsittiin myös muualla Koillis-Kiinassa, muun muassa Tangshanissa ja Changchunissa. Viranomaiset ovat luvanneet vuosikausia parantaa ilmanlaatua, mutta edistystä ei ole ollut juuri havaittavissa.


Tietysti, koska meidän suomalaisten on pakko kumartaa "asiantuntijoiden" suuntaan, niin on-han se aivan kamalaa, kun mökin mummo kuivalla koivuklapilla torppansa lämmittää ja näin satoja ziljoonia tappavia molekyylejä illmaan päästää. Tuomiolle mummo ja heti!

Ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi: mummoreppanan pitäisi hankkia joku hemmetin jätevedenpuhdistamo.

Ville Niinistö: jos sinussa on yhtään miestä, jos sinulla on yhtään munaa (mitä epäilen), mene ja ota Puolan ja Venäjän ympäristöministeriä kunnolla kraivelista kiinni ja julista suureen ääneen

- Ellette te vitun ääliöt nyt heti lopeta Suomenlahden ja Itämeren saastuttamista, minä manaan Lauri Törnin haudasta ja loihdin hänelle Antti Rokan kaveriksi. Ugh - olen puhunut.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Esimerkiksi Ruotsissa...

Viime päivien uutisointia seuratessani olen päätynyt tähän lopputulemaan.

Eva Biaudet ja kaikki maahanmuuttohysteerikot ja -fanaatikot, tästä busineksesta hyvin tienaavat henkilöt ja järjestöt hokevat mantraa "Esimerkiksi Ruotsissa..."

Tässä teille esimerkkiä.

Erik Björkman pahoinpitelyn jälkeen


Esimerkiksi Ruåtsissa todistettavasti saa kuolettavasti turpaansa, kun kannattaa "väärää" puoluetta.

Erik Björkman kuului Ruattissa hylkiön osaan joutuneen Ruotsidemokraattien nuorisojärjestöön.

Tätäkö te perkeleen kukkahatut haluatte Suomeenkin?

Aivan turhaa vedota siihen, että "tapellaan-han nakkikioskeillakin" tai muihin vastaaviin, toinen toistaan typerämpiin standardiargumentteihinne.

Katsokaa Erik Björkmanin runneltuja kasvoja. Katso sinäkin, Eva Biaudet ja erityisesti sinä, mocukiimainen Tant Asstrid Thors.

Teidän metodeillanne tämä "Esimerkiksi Roottissa" on hyvin pian totta myös täällä Suomessa.

Kiitti vitusti, saatanan tunarit.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Merimies on eri mies!

Suomen Merimies-Unionin entinen sopimussihteeri Klaus Höglund ja entinen aktiivi Paavo Mustonen kertoivat Ajankohtaiselle kakkoselle tiistaina, että he olivat jo pitkään pohtineet saamiensa tietojen julkistamista.

...
He ottivat taas yhteyttä [Matti] Putkoseen, ja kertoivat, että Hautala oli yrittänyt estää Arctia Shippingin yhteistyön öljyjätti Shellin kanssa. Tämäkin tieto päätyi lehteen.

- Perjantaina puoliltapäivin ministeri sitten ilmoittikin erostaan, miehet summaavat.

Niin sitä pitää, hyvä pojat!

tiistai 15. lokakuuta 2013

Automatia Pankkiautomaatit Oy kyykyttää vanhuksia

Etelä-Savosta kuuluu kummia: kaksi poliisin vanhaa tuttua päätti pitää hauskaa ja rysäyttää ns. bulldozerilla  seinään. Tavoitteenaan kuulemma oli saada mukaan paikkakunnan ainut pankkiautomaatti. Yritykseksi jäi, mutta...

...mutta miten asiaan suhtautuukaan kyseistä pankkiautomaattia hallinnoiva Automatia Pankkiautomaatit Oy.

Suora lainaus Automatia Pankkiautomaattien kehitysjohtaja Jyri Marvialan kommentista.

Otava voisi saada uuden pankkiautomaatin niin, että S-ryhmä osallistuu sen kustannuksiin.

Okei, selevä.

Upeaa logiikkaa tässä.

Jyri Marvialan ja Automatia Pankkiautomaatit Oy:n logiikan mukaan Mikki Hiiri on vastuussa siitä, että Saimaan pinta vaihtelee.

Jyri Marvialalle tiedoksi: selvitin Otavan demografian - oops, nyt taisi tulla liian vaikea sana.

Haluatko sinä, Jyri Marviala tai joku edustamastasi yrityksestä  Automatia Pankkiautomaatit Oy:stä tulla mukaan saattelemaan otavalaisia vanhuksia noin kymmenen kilometrin matkalle lähimmälle pankkiautomaatille? Vastaatko sinä tai edustamasi yritys tämän "keikan" matkakustannuksista?

Uskallatko ottaa omalletunnollesi mahdolliset sydän- ja muut sairauskohtaukset?

Ituhipit ja älyvapaat taas asialla

- Siirtolaisten kuolemat Välimerellä ovat seurausta EU:n maahanmuutto- ja rajapolitiikasta. Laillisia maahantuloväyliä ei ole tarjolla niitä eniten tarvitseville köyhille, pakolaisille ja vainotuille, siksi he joutuvat turvautumaan hengenvaarallisiin merimatkoihin, Katja Tuominen Vapaa liikkuvuus -verkostosta sanoo tiedotteessa.


Lainaan ministeri Alex Stubbia: "Vittu mitä paskaa!".

Edelleenkään nämä katjatuomiset ja muut älyvapaan ituhipit eivät ymmärrä sitä, ettei yksikään Välimerellä viime aikoina kuollut ensinnäkään ole a) siirtolainen b) köyhiä.

Ihmiskauppiaat ja -salakuljettajat nyhtivät näiltä nyt Välimeren pohjassa rapujen ruokana olevien ihmisten matkasta kohti utopiaansa sikäläiseen tulotasoon nähden tähtitieteellisiä summia.

katjatuomiset ja muut älyvapaat todistettavasti ovat sitä mieltä, että on oikein tukea tätä toiseksi tai kolmanneksi suurinta rikollisuuden alaa, ihmiskauppaa ja -salakuljetusta.

Toisaalta, nimenomaan tämä on stallareiden toimintaperiaatteista eräs tärkeimpiä: pitää pyrkiä hajottamaan yhteiskunta tai mikä tahansa stallareiden etuja vastaan oleva yhteisö sisältä päin.

Tervetuloa kokeilemaan periaatteitanne pihalleni, kaikki älyvapaat. Katsotaan, kuka kävelee omin jaloin pois.

Askel oikeaan suuntaan

Turhan usein media otsikoi uutisensa tyyliin "Siirtolaiset sitä" tai "Pakolaiset tätä". Ilahduttava poikkeus tästä yököttävästä tavasta on kaksikon Minna Nalbantoglu & Mika Ranta juttu "Kreikka säilöö laittomat maahantulijat pidätyskeskuksiin".


Juuri tästä pohjimmiltaan on kysymys Libyasta Maltalle tai Lampedusaan pyrkivistä ihmisistä. Eivät ole "siirtolaisia" eivätkä he ole "pakolaisia" vaan laittomasti pyrkimässä leveämmän leivän ääreen johonkin Schengen-maahan.

Tästä Kreikan käytännöstä meidän täällä Suomessakin pitäisi ottaa opiksi.

Nyt laittomien ylitysten määrät ovat romahtaneet, kertoo Turkin vastaisesta raja-alueesta vastaava poliisipäällikkö Georgios Salamagas toimistossaan Komotinin kaupungissa.

"Meillä on nyt mahdollisuus hallita kaikkia laittomasti Kreikkaan tulevia ihmisiä", Salamagas selittää.

"Voimme pitää heitä pidätettyinä 18 kuukautta. Tieto tästä ehkäisee myös uusia laittomia rajanylityksiä."



Tässä näpäytys kaikille niille, jotka arvostelivat Kreikan ja Turkin väliselle rajalle rakennettua aitaa.

Isoin tekijä laittomien ylitysten vähentymisessä on ollut se, että rajalle on rakennettu 12,5 kilometriä pitkä piikkilanka-aita ja sinne on lähetetty 2 000 ylimääräistä poliisia.

Mutta mitä tekee Turkki? Turkki on saanut EU:lta läjäpäin euroja (kiitos, MEP Sampo Terho):
  • 2007: 497,2 milj. €
  • 2008: 538,7 milj. €
  • 2009: 566,4 milj. €
  • 2010: 653,7 milj. €
eli reilusti yli kaksi miljardia vv. 2007 - 2010.

Meidän pitää vaatia konkreettista vastinetta rahoillemme. Meidän pitää vaatia Turkkia hoitamaan oma osuutensa siitä likapyykistä, minkä se tunkee EU:n pestäväksi.

Päivän pellet: Varsinais-Suomen poliisilaitos, KHO (taas kerran!)

Karu totuus nyky-Suomesta: KHO päätti äänin 6-2, että Suomessa kenet tahansa voi tuomita rikoksesta, jota hän todistettavasti ei ole tehnyt.

Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan auton todellisella ajajalla ei lopulta ole ajokielto-asiassa merkitystä. Kanta selviää KHO:n tuoreesta päätöksestä, jossa oli kyse kolmen ylinopeussakon tuomasta ajokiellosta länsisuomalaiselle kuljettajalle. Päätös syntyi KHO:ssa äänin 6-2.

KHO katsoi päätöksessään, ettei sen tarvitse tutkia ajokiellon määräämisen perusteena olevien lainvoimaisten rikesakkopäätösten oikeellisuutta.

Hatunnosto niille kahdelle KHO:n jäsenelle jotka osoittivat, että meillä kuitenkin saattaa vielä olla toivoa. Kiitos Leena Äärilä, kiitos Hannele Ranta-Lassila.

Näytän persettäni ja keskisormeani seuraaville KHO:n jäsenille.
  • KHO:n presidentti Pekka Vihervuori
  • hallintoneuvos Esa Aalto
  • hallintoneuvos Ahti Vapaavuori
  • hallintoneuvos Eila Rother
  • hallintoneuvos Timo Viherkenttä
Te osoititte jälleen kerran, ettei logiikalla ja järkiperusteilla eikä totuudella ole mitään merkitystä mielivaltaanne vastaan. Hävetkää, tunarit!

maanantai 14. lokakuuta 2013

Greenpeace ja Arctia Shipping

Greenpeacen suomalaiset aktiivit ja heidän poliitikkoystävänsä päättivät hyökätä Arctia Shippingin kimppuun? Miksi?

Siksi, että Arctia Shipping tekee yhteistyötä Greenpeacen pitkäaikaisen vihollisen Shellin kanssa.

Greenpeacen Suomessa käyttämät menetelmät ovat tuttuja muistakin yhteyksistä: uhkailua, pelottelua, valheellisen propagandan levittämistä - aivan kuin suoraan jostain mafiaelokuvasta.

Eräs Greenpeace-aktiivi (tai aktiivien yhteisesti käyttämä nicki) kirjoittaa mm. näin.

Esimerkiksi, on pimeää, tuuli puhaltaa 30 m/s, sataa lunta ja näkyvyys on 10 metriä, kun laivalla ilmenee tekniinen vika, joka estää laivan liikkumisen. Liikkuvat jäät rikkovat porauslautan, ja öljyä alkaa vuotaa mereen.

Vaikka sopimuksissa lukisi mitä hyvänsä, niin yleinen mielipide tuollaisessa tilanteessa tulee olemaan, että jäänmurtaja oli syyllinen.



Niin, oliko tuohon vielä jotain lisättävää? Ellei ole, voitte lopettaa satujen kertomisen saman tien.

Shell on ollut Greenpeacen hampaissa pitkään, jo jostain 1990-luvulta asti.

Yksi syy tähän on Shellin tuottoisa business Nigeriassa. Kyllä, ympäristö on tietyillä alueilla saastunut pahasti, mutten yhtään ihmettelisi vaikka iskujen takana olisivat Shellin tuottoisaa liiketoimintaa havittelevat tahot. Shell nimittäin on 35% osuudella mukana joint venture -yhtiössä, joka pumppaa noin puolet Nigerian raakaöljystä. En osoita ketään sormella mutta olen varma siitä, että omanlaisiaan "nigerialaiskirjeitä" on asian tiimoilta liikkunut.

Greenpeace turvautuu toiminnassaan myös suoranaiseen uhkailuun ja kiristykseen. Viimeksi asiasta raportoi MEP Eija-Riitta Korhola. Lainaan tässä hänen blogikirjoitustaan.

"Suuren maailmankatsomuksellisen pettymyksen minulle aiheutti, kun muutamassa yhteydessä huomasin ympäristöjärjestöjen levittäneen lainsäädäntöhankkeistamme väärää tietoa. No ehkä heiltä puuttuu resursseja, korjataan asia, ajattelin ja soitin Greenpeaceen. Vastaus yllätti: joo tieto on väärä mutta kampanjasyistä ei kannata muuttaa sitä. Asenne järkytti, sillä kyse oli ympäristön kannalta vakavasta virheestä. Kerron asiasta blogissa Mustalla listalla. Tarinani kertoo, miten järjestöjä fanittanut joutuikin niiden kostotoimien kohteeksi. Sen taas oli saanut aikaan puhe , jonka olin pitänyt täysistunnossa. Sen seurauksena järjestöjen delegaatio tuli toimistooni vaatimaan anteeksipyyntöä ja sanojen perumista, tai muuten: ”Et kai halua joutua julkisesti negatiiviseen valoon.” Visiitin jälkeen katsoimme avustajani kanssa toisiamme silmiin ja kysyimme: kiristettiinkö meitä juuri?"

Mistäs Kummisetä -elokuvan jaksosta tuo kohtaus olikaan?


Greenpeacen rahoituksesta liikkuu paljon huhuja, mutta myös luotettavaksi katsomaani tietoa. Järjestön menetelmiin kuuluu uhkailun ja kiristyksen avulla kerätä ns. "suojelurahaa" puhtaaseen mafiatyyliin:

"Maksakaa heti n dollaria/euroa/, tai..."

Greenpeace ei menetelmineen ja metodeineen ole mikään al-qaida, vaan puhtaasti mafiatyylinen järjestö, Q.E.D.

Siis: unohtakaa Arctia Shipping, todellinen kohde, Greenpeacen varsinainen vihollinen tässä jupakassa oli ja edelleen on Shell.

Päivän pellet: Carin Lindqvist-Virtanen, STM ja Merja Kyllönen, LVM

Laki muuttaa myös EU-kansalaisten asemaa niin, että jatkossa työntekijä pääsee toisessa EU-maassa sosiaaliturvan piiriin heti. Aiemmin on vaadittu vähintään neljä kuukautta kestävä työsuhde.

Kaikkiaan sosiaali- ja terveyministeriö arvioi, että uuden lain myötä uusia sosiaaliturvan asiakkaiden määrä lisääntyisi reilulla kahdellatuhannella henkilöllä. Lisäkustannukset olisivat noin neljä miljoonaa euroa.

- Muutos on pieni, koska se koskee vain henkilöitä, jotka ovat Suomessa töissä lyhyen ajan. Terveydenhuollon kulut ovat kokonaisuudessaan useita miljardeja, joten kyseessä on häviävän pieni luku, Carin Lindqvist-Virtanen sanoo.


Tuossapa kaikkien argumenttien äiti, oikea jysäysten jysäys.

Olen ollut kuulevinani, että pitäisi säästää. Yli 40:ssä kunnassa on meneillään YT-neuvottelut, koska kunnilla a) ei ole rahaa ja b) kuntaliitosten myötä niissä on liikaa henkilöstöä.

Carin Lindqvist-Virtanen suuressa tyhmyydessään ei oivalla sitäkään, että käytännössä kaikissa kunnissa suurimmat budjettiylitykset tulevat nimenomaan sosiaali- ja terveyssektorilta.

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) haluaa selvittää Arctia Shippingin liiketoimintaa erityistilintarkastuksella.

-Talvimerenkulun turvaamisesta vastaavana ministerinä olen erittäin kiinnostunut tietämään ja näkemään puolueettoman osapuolen selvittämänä ne todelliset hyödyt, jotka offshore-toiminta taloudellisesti on suomalaiseen talvimerenkulkuun ja jäänmurtopalveluihin tuonut. Mistä liikevoitto on syntynyt ja kenen kukkarosta se lopulta on maksettu.

Mikä ihmeen kiima ja hinku vihervassareilla ja stallareilla on tuhota, tai ellei suoraan tuhota, niin tehdä kaikkensa vaikeuttaakseen suomalaista vientiteollisuutta? Nämä pässit eivät tajua kansantalouden perusteista edes sitä, mitä ikkunaan äsken koputtanut talitintti. Tässä taloudellisessa tilanteessa, tässä kurimuksessa, hallituksen (kyllä, koskee myös vihervassareita!) pitää tehdä kaikkensa tukeakseen vientiponnisteluja.

Mistä näitä peeloja oikein sikiää? Perkeleen tunarit!

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Taas mennään perse edellä puuhun

Italiaan ja Maltaan saapui yli 30 000 ihmistä syyskuun loppuun mennessä. Koko viime vuoden ajalta luku oli 15 000.


Italia on toistamiseen vaatinut Euroopan unionilta yhteisiä toimia pakolaisongelman lievittämiseksi.

– Voin julistaa että maanantaina aloitamme italialaisen sotilaallisen sekä humanitaarisen operaation, tehdäksemme mahdollisimman turvalliseksi sen Välimeren alueen, josta on viime päivinä tullut hauta.

Suomi on valmis lähettämään Välimerelle toistakymmentä asiantuntijaa, merivalvontalentokoneen, partioveneen sekä koulutusapua.


Ensinnäkin, Libyasta Välimerelle kiikkerissä kalastusveneissä lähtevät henkilöt ovat kaikkea muuta kuin pakolaisia. He ovat ihmissalakuljettajien ja -kauppiaiden uhreja, hyväuskoisia hölmöjä, jotka kaiken lisäksi suurella todennäköisyydellä merellä ollessaan "hävittävät" kaikki mahdolliset henkilöpaperinsa.

Toiseksi, italialaisten pullistelut tiedetään. Maa vuotaa kuin seula, ja sieltä saa oleskeluluvan kun käy sitä pyytämässä. Sieltä onkin sitten helppo suunnistaa Suomeen joko ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tai avokätisen asumisperusteisen sosiaaliturvamme piiriin.

Kolmanneksi, missä on Libyan vastuu? Myönnettäköön, että rannikkoa on, rantaviiva on pitkä, mutta luulisi Gaddafin aikaisten valvontajärjestelmien ja -menetelmien edelleen olevan käyttökelpoisia. Kysymys lieneekin siitä, että Libyan uusi hallitus haluaa kiristää EU:lta lisää rahaa, jotta se hetkeksi muka tiukentaisi rajavalvontaansa.

Ei latin latia rahaa Libyalle, vaan selvät sävelet ja sanktiot: joko te nyt teette näin, tai taloussaarto tai pankaas nyt ne rajat kunnolla kiinni, tai taloussaarto.


Merialueen valvonta on toki tärkeää sekin, ja kun esimerkiksi Maltan tai Italian aluevesille tulee ilmiselviä elintasopakolaisia, heihin pitää armotta soveltaa Australian nykykäytäntöä: alus ohjataan jonnekin muualle, paitsi manner-Australiaan. Tieto tästä leviää kyllä, nopeammin kuin Cencilia Malmström ehtii sanoa CEAS.

Puuttuu poliittista tahtoa järjestää asiat näin yksinkertaisesti ja kustannustehokkain keinoin. EUROSUR kuulostaa paperilla hienolta, mutta tässä vaiheessa se on vasta suunnitteluvaiheessa. Älkää lähettäkö Ashtonia nöyristelemään, lähettäkää mieluummin tietty porukka Calvista pitämään silmällä Libyan aavikkoreittejä. He tietävät, mitä tehdä kun tapaavat ei-toivottua väkeä. He ovat sen ennenkin tehneet, he tekevät sen uudestaan heti kun käsky käy.

"Maahanmuuttajat ovat rikkaus", case Lieksa

Lieksa on pieni pohjoiskarjalainen kaupunki, asukkaita reilut 12.000. Kokoonsa nähden Lieksassa asuu huomattavan paljon somaleja, noin 400. "Ei hätää, valtio maksaa!", huutelevat näistä paperinsa hukanneista koneinsinööreistä hullaantuneet lieksalaiset sosiaalitantat ja kukkahattutädit.

Tää korutont' on kertomaa: kaupunki aloittaa YT-neuvottelut.

"Lieksan kaupungin talousarviossa vuodelle 2013 tilikauden alijäämäksi budjetoitiin 2,6 miljoonaa euroa. Samassa valtuuston kokouksessa 10.12.2012 hyväksyttiin talouden tasapainotuspaketti, joka edellytti 1,7 miljoonan euron parannusta budjetoituun toimintakatteeseen."

Hupsis, miten tässä näin kävi? Onko jossain joku virhe?

Sosiaali- ja terveyslautakunta ei pystynyt löytämään säästöjä, vaan toteaa, että talousarvion määrärahat ovat ylittymässä ja esittää talousarviomuutoksia, jotka heikentävät toimintakatetta 2.390.000 euroa.
...
Sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen talousarvio näillä muutosesityksillä on 2,3 miljoonaa euroa heikompi kuin talousarviossa, eli 3,1 miljoonaa euroa heikompi kuin taloudenterveyhdyttämispaketin mukaan oli suunniteltu. Summa vastaa noin kahden prosenttiyksikön kunnallisveron korotusta.

Auttaisiko Lieksan ongelmiin esimerkiksi se, että kaupunki tarjoaisi kuntapaikan esimerkiksi 400:lle syyrialaispakolaiselle. Monikulttuurisuus-han on rikkaus, ja mikä voisikaan olla sen mukavampaa kuin seurata sunnisomaleiden ja shiiasyyrialaisten keskinäisiä sovitteluhetkiä. Niin, ja valtio maksaa!

Hyvä ja huono uutinen

Ohessa kuva ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään liittyvästä uutisesta. Uutisessa on sekä hyvää että huonoa.


Erittäin huonoa on "kansallisen ihmiskaupparaportoijan" eli käytännössä ylioppilas Eva Biaudet'n tokaisu. Bidé pitää suomalaisia tahdottomina ja typerinä laskujen maksajina, kun julkeaa syytää moista soopaa.

71:stä kielteisestä päätöksestä 50 liittyy "yhteen tapaukseen", eli täysin perusteettomaan thaimaalaisten marjanpoimijoiden jupakkaan (kysykää lisää tästä asiasta Ville Hoikkalalta tai älyvapaaseen liikkuvuuteen kuuluvilta ituhipeiltä). Miten tämä muka voisi vähentää järjestelmän uskottavuutta järjestelmän piiriin otettujen 17:n nigerialaisen prostituoidun silmissä?

Tavallisen han-suomalaisen veronmaksajan silmissä tämä pikemminkin lisää uskottavuutta: tämä järjestelmä ei saa olla automaatti, kuten nykyinen turvapaikkamenettely.

Nigerialaisten huorien hyysäämisen sijaan ylioppilas Bidé byråineen saisi tosissaan paneutua Romaniasta ja Bulgariasta tulevien rosvoparonien orjien auttamiseen. Eivät nämä Helsingin rautatieaseman liepeillä kerjäävät mummot itselleen kerjää, tämän tietävät kaikki muut paitsi ne, joille tämän asian selvittäminen ja hoitaminen Suomessa oikeasti kuuluisivat.

Ääliömäisintä tässä touhussa kuitenkin on se kiima, jolla ylioppilas Bidé keinoja kaihtamatta hamuaa ja halajaa lisää valtaa. Lukekaa "Lex Biaudet'sta". Lukekaa siitä, miten tuo poppoo asettaa asiat ja tehtävänsä tärkeysjärjestykseen. Siis, heille mieluisaan. Ei siihen, mistä heille han-suomalaisella maalaisjärjellä ajattelevien mielestä pitäisi palkka maksaa.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Hautala-causti: loppu hyvin, kaikki hyvin?

Olisipa ollut mukava olla kärpäsenä katossa kuuntelemassa, miten pääministeri Jyrki Katainen ripitti valheista kiinnijäänyttä, eilen 11.10. 2013 erostaan ilmoittanutta Heidi Hautalaa.

Vanhaa sanontaa lainatakseni: "paskakasa haisee sitä pahemmalta, mitä syvemmältä sitä tonkii". Niin tässäkin tapauksessa ja on pelkästään hyvä, että asiasta on oikeuskanslerille kanneltu. En usko enää tässä vaiheessa, että oikeuskanslerilla riittää pokkaa pelkästään levitellä käsiään ja antaa Hautalalle synninpäästö. Tämän suhteen lienemme viisaampia jo tämän vuoden puolella, näin toivon.

Hautalan seuraajasta on menossa aikamoinen spekulointi. Tähän tehtävään ei missään tapauksessa saa valita Satu Hassia. Stallarina ja Suomen vihollisena Satu Hassi on vielä pahempi kuin Heidi Hautala. Ei, ei ja vielä kerran ei! Muuten asia on minulle täysin yhdentekevä, tämän enempää en asiasta kommentoi.

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

"Ei se ole keltään pois!"

Maahanmuutto- ja mocuhysteriaan liittyviä asioita ja kustannuksia perustellaan usein argumentilla

A) "Ei se ole keltään pois!"

tai, mikä vielä pahempaa ja rumempaa

B) "Valtio maksaa!"

Molemmat argumentit ovat täysin kestämättömiä, suorastaan typeriä ja viestivät vain argumentin esittäjän omista tarkoitusperistä.


Tietysti voisimme kysyä vaikkapa Jutta Urpilaiselta, onko järkevämpää maksaa kymmenen miljoonaa euroa han-suomalaisten vesihuollon edistämisestä vai saksalaisten pankkiirien hyvinvoinnista.

Toki voinemme kyseenalaistaa Siilinjärven ihmelapsen, Jyrki "kukkaruukku" Käteisen 1,9 miljardia.

Mikään ei estä meitä arvostelemasta Heidi Hautalan päätöksiä lisätä ns. "kehitysapua" kymmenillä miljoonilla euroilla valtioille, kuten Somalialle ja Afganistanille.

Virallinen vastaus on aina kutakuinkin samanlainen: "Ei se ole mistään pois."

Se muuten on.

Suomi velkaantuu huolestuttavaa vauhtia. Velkaantumisesta huolimatta Suomen pitäisi lisätä "kehitysapua". Miksi?

Jo tällä hetkellä olemme tilastojen mukaan kymmenen parhaan valtion listalla (kehitysapu suhteessa bruttokansantuotteeseen).

Tässä taloudellisessa tilanteessa kaikki liikenevät paukut (=eurot) pitää kohdistaa suomalaisen elinkeinoelämän piristämiseen ja viennin edistämiseen.

EI siihen, että Pakoloisneuvonnan tai KePan työntekijä voi käydä ostamassa uuden auton.

Kaksi pikku-uutista

Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää, että maakuntakirjastojen määrää vähennettäisiin nykyisestä 18:sta. Asiaa perustellaan sillä, että yleiset kirjastot muodostavat nykyisin laajoja, jopa maakunnallisia yhteenliittymiä...
...
Karsimalla leikattaisiin kuntien menoja noin miljoonalla eurolla.

Samaan aikaan toisaalla.

Koulujen välisiä eroja halutaan kaventaa valtion erityisavustuksella. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tietyillä alueilla ja kouluissa olosuhteet ovat tavanomaista haasteellisempia.
...
Avustus on yhteensä 23 miljoonaa euroa.

Jokainen tämän blogin lukija tietää, mitä tarkoittaa tuossa jälkimmäisessä uutisessa oleva sana "haasteellisempi".


Suomennan kuitenkin, kaiken uhallakin.

"Vitut syrjäkylien han-suomalaisten sivistyksestä ja perinteisestä suomalaisesta, kansainvälisesti arvostetusta ja ihannoidusta kirjastokulttuurista.

Tärkeämpää, 23 kertaa tärkeämpää on paapoa moniosaajia, tulevia koneinsinöörejä."

Suora kysymys YLE:n johtajille ja YLE:n ns. "uutisten" linjauksista päättäville

YLE:n propaganda, joka päivä päivältä pahenee, saa minut antamaan ylen.

Mistä lähtien veroeuroin rahoittamamme, vanha ja kunniallinen Suomen Yleisradio on ollut ituhippien, vihervasemmistolaisten ja esimerkiksi (äly)Vapaa Liikkuvuus -anarkistipoppoon äänitorvi?

Siirtolaisten oikeuksia tukeva Vapaa liikkuvuus -verkosto pitää Konnunsuolle suunniteltavaa maasta poistettavien ulkomaalaisten säilöönottoyksikköä tarpeettomana.

Verkoston mukaan säilöönotto on vanhanaikainen ja tarpeeton toimenpide. Säilöönotot tulisikin verkoston mielestä lopettaa kokonaan ja tilalle saada korvaavia toimia.

Verkosto vertaa säilöönottoa ihmisten vapaudenriistoon, jolla rajoitetaan ulkomaalaisten liikkumisvapautta.


Puolueettomaan ja asialliseen journalismiin kuuluisi sisällyttää tuontyyppiseen propagandaan tuota näkemystä vastustavia mielipiteitä, juridiikasta ehkä paremmin tunnettua pro et contra -periaatetta noudattaen.

Nyt YLE:n toimittaja Riitta Väisänen sylkäisee tuon älyvapaiden (muistammehan marjanpoimija- ja kalasatam -caustin?) manifestin ikään kuin absoluuttisena totuutena.

Kolme kirjainta toimittaja RiittaVäisäselle:

V
M
P

Tätä riittaväisästen päivittäin meille suoltamaa paskaa rahoitamme veroeuroillamme. 500 miljoonaa euroa/vuosi.


Niilläkin euroilla maksaisi jo aika monta Lastensairaalaa kaikkine kuluineen.

"Rauhanomainen mielenilmaus"

Heidi Hautala (stallarit) tuntuu olevan uutisotsikoissa yhtä tiuhaan tahtiin kuin erään oppositiopuolueen edustajat. Lainaan pätkän YLE:n uutisesta.

Kehitysministeri Heidi Hautalan erityisavustaja Lauri Korkeaoja vahvistaa Yle Uutisille, että ministeriössä oltiin tietoisia Arctia Shippingin aikeista tehdä rikosilmoitus Greenpeacen aktivisteista.

Hän myös vahvistaa, että asiasta keskusteltiin Arctia Shippingin kanssa, mutta pitää Iltalehden väitettä rikosilmoituksen tekemisen estämisestä liioiteltuna.

– Kyseessä oli rauhanomainen mielenilmaus
.


Selvä.

Siis kun kyseessä oli Heidi Hautalan kaverit tai tuttavat täysin ilman lupaa menevät sabotoimaan merialusta, kyseessä on "rauhanomainen mielenilmaus".

Jotenkin tuntuu, etteivät Heidi Hautalan (pro-tsetseenikapinalliset) ja esimerkiksi Venäjän turvallisuuspalvelun käsitykset "rauhanomaisista mielenilmauksista" välttämättä ole samansuuntaiset. Tietysti Heidi, yhdessä kamunsa Mikael Storsjön voisi mennä Moskovan Punaiselle torille kokeilemaan, kuinka pitkään siellä saavat saarnata ja agendaansa julistaa.

Viimeistään nyt Heidi Hautalan (virheet) pitää tajuta jättää eronpyyntönsä. Eroa, Hautala!


Lisäys 9.10. 2013

Heidi Hautalan toimista on kanneltu oikeuskanslerille. Periaatteessa aivan oikein, mutta maan tavan tuntien näinkään räikeästä ja törkeästä teosta Hautalalle tuskin tulee muita sanktioita ja seuraamuksia kuin jonkkamainen päänsilitys.

Oikeusvaltiossa, todellisessa semmoisessa, todellisessa demokratiassa nykyisen demlakratiamme sijaan, Hautala saisi kenkää välittömästi. Lisäksi hänet saatettaisiin tuomita vahingonkorvauksiin. Demlakratiassa nimeltä Suomi v. 2013 käynee niin, että tiedon medialle vuotanut henkilö joutuu maksamaan Heidi Hautalalle kunnianloukkauksesta 1,3 ziljardia euroa. Lisäksi hän saa ainakin neljä vuotta ehdotonta vankeutta, johon sisältyy julkinen ja yleinen jalkapuussa Senaatintorilla oleminen vappuna, juhannuksena ja aina, kun Satu Hassi saapuu Helsinkiin.


tiistai 8. lokakuuta 2013

Hienoa, YLE!

Yleisradion vuosibudjetti on reilut 500 miljoonaa euroa, eli noin kolme miljardia mummonmarkkaa. Tätä hirmuista rahamäärää YLE hyödyntää syytämällä surutta ihan sitä ihteään, hirvittävää propagandaa.

4-vuotias syyrialaistyttö on jumissa Venäjällä, koska Suomen maahanmuuttovirasto ei tee poikkeuksia
Suomessa asuva syyrialaisperhe ei saa neljävuotiasta, vakavasti sairasta sukulaistyttöä hoiviinsa.

Suomi on ratifioinut lapsen oikeuksien sopimuksen, jonka mukaan lapsen etu on turvattava, mutta maahanmuuttovirasto pitäytyy pykälien noudattamisessa.


Mikäli jutun kirjoittaja tarkoittaa Lapsen oikeuksien sopimusta, sen ovat ratifioineet Yhdysvaltoja ja Somaliaa lukuunottamatta kaikki YK:n jäsenvaltiot. Mikäli jutun kirjoittaja ei tiedä tai ei muista, Venäjä on YK:n jäsen.

Lisää hauskaa soopaa samasta jutusta.

Pelastakaa Lapset ry:n pääsihteerin Hanna Markkula-Kivisillan mukaan lapsella on aina oikeus suojeluun ja hänen etunsa on muita lakipykäliä tärkeämpi...


Ällistyttävä logiikka! Spede-vainaa varmasti pyörii haudassaan, kun sketsejään naisen logiikasta näinkin taitavasti kierrätetään.

Myös EU-komissio ja ja sisäasiankomissaari Cecilia Malmström ovat vaatineet, että EU-maissa asuvien syyrialaisille omaisille pitäisi myöntää viisumeita mahdollisimman avokätisesti.

Cecilia Malmström on ruotsalainen idiootti, samanlainen kuin ne kaikki muut joiden takia Ruotsin tilanne jo nyt on katastrofaalinen. Sitä paitsi kuka takaa sen, ettei todellisessa avuntarpeessa olevien seassa ole rikollisia, roistoja, poliittista eliittiä tai ammattisotilaita, kuten somali-invaasion alkuvuosina? Ei ainakaan Cecilia Malmström ja vaikka mitä yrittäisi selittää, käskisin pitää hölösuunsa kiinni - sieltä kun ei vuosikausiin ole tullut ensimmäistäkään järkevää lausetta.

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Satu Hassi (virheet)

Satu Hassi on stallari, joka todistettavasti vihaa Suomea ja suomalaisuutta.

TJEU: Rikkidirektiivi.

Kotipihalleni jos tulisi, usuttaisin variksetkin kimppuunsa. ÄÄÄ^2.

(ÄÄÄ = Äärimmäisen Ärsyttävä Ämmä).

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Pakoloisneuvonta ry.

Tämä poppoo on saanut avustuksina pelkästään Rahikselta (RAY) yli kuusi miljoonaa euroa.

Tämä poppoo on viime vuosina tehnyt satoja valituksia käännytyspäätöksistä.

Tämän poppoon aikaansaannokset eli mm. nämä valitukset käännytyspäätöksistä maksavat ihan hemmetisti.

Tämä poppoo on epäisänmaallista, pelkästään omia taloudellisia etuaan ajavia luusereita, joita ei todellakaan tunnu kiinnostavan muu kuin uuden Bemarinsa väri.

Tämä poppoo epäisänmaallisuudessaan ja oman edun tavoittelussaan edustaa kaikkea sitä, mitä vastustan ja mitä vihaan.


Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": KHO ja KKO

Demlan syövyttämiä ja myrkyttämiä, sisäsiittoisia instituutioita.

Mitä tapahtui, kun KHO:n ex-presidentti Pekka Hallberg (demla) rupesi sooloilemaan ns. "mummocaustissa"? Muumimamma, demlalainen presidentti Tarja Halonen myönsi Hallbergille mitalin!

Kyllä, täysin pohjoiskorealaista ajattelutapaa.

Käykää katsomassa ja tutkimassa sekä KHO:n että KKO:n päätöksiä, erityisesti maahanmuuttajia koskevissa asioissa. Faiza A? Käännytyspäätökset?

Demla rulettaa, VHM maksaa.

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Anna-Maja Henriksson (rkp)

"Oikeusministeri" A-M. Henrikssonilta kannattaa ja pitää kysyä harmaasta taloudesta.

"Oikeusministeri" A-M. Henrikssonilta kannattaa ja pitää kysyä seksistä eli siitä, miten hänen kaikkitietävät mielipiteensä poikkeavat yleiseurooppalaisesta näkemyksestä.

"Oikeusministeri" A-M. Henrikssonilta kannattaa ja pitää kysyä siitä, miten RKP yritti masinoida eduskuntavaalien äänestymiskäyttäytymistä.

"Oikeusministeri" A-M. Henrikssonilta kannattaa ja pitää kysyä siitä, miten toteutuu Närpiön tomaattiviljelmillä työskentelevien "siirtolaisten" oikeusturva.

"Oikeusministeri" A-M. Henrikssonilta kannattaa ja pitää kysyä siitä, pitääkö hän itseään tervejärkisenä.

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Stefan Wallin (rkp)

Dragsvik.

Ministeri Stefan Wallin (rkp) valehteli niin, että mikäli hän olisi ollut Pinokkio, nenänsä olisi helposti yltänyt Suomenlahden toiselle puolelle.

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Asstrid Thors (rkp, demla)

Käsite "nukkuvien puolue" sai aivan uusia ulottuvuuksia, kun ministeri Asstrid Thors nukkui työpaikallaan.

Asstrid nukkui silloinkin, kun häneltä vaadittiin selvityksiä hallinnonalaansa kuuluvista kysymyksistä, kuten maahanmuuton kustannuksista.

Tyypilliseen svensk talande bättre folkin tapaan Tant Asstrid tokaisi vain, ettei muka ole rahaa.

Rahaa kuitenkin oli lobata aate- ja puoluesisar Eva Biaudet (rkp) hyväpalkkaiseen virkaan.

Kyllä te RKP-läiset ämmät olette hienoja ihmisiä - toisillenne.

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Christoffer Taxell (rkp)

Partek.

Finnair.

Åbo Akademi.

Lässyn lässyn lällällää
Toffon suusta irtoaa...
...
jos sitäkään.

"Money talks, bullshit walks", vai mitä Toffo?

Sarjassamme "Ihmiskunnan viholliset": Mika Illman (rkp, demla)

Mika Illman tulkitsee lakia omien tarkoitusperiensä mukaisesti, osittain perustuen väitöskirjaansa, osittain hänelle saneltuun agendaan ja ohjelmaan.

Mika Illman on pelkkä säälittävä suomenruotsalainen sätkynukke, jonka naruja KoneistonTM yläpäässä olevat henkilöt vetelevät.

Mika Illman: kaipaat ja kaivelet vihapuhetta semmoisistakin asioista, joista niitä ei logiikalla eikä muillakaan järkiperusteilla löydy.

Mika Illman: haista paska. Pelkkä säälittävä * olet, et mitään muuta. Illman KoneistonTM apua olisit pelkkä rivijurristi, huono semmoinen.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Lampedusa

Lampedusa on Välimeressä kolmen saaren muodostama noin 20:n neliökilometrin osa ihanaa Italiaa.

Tähän paratiisiin pyrkii vuosittain tuhansia ja tuhansia ihmiskauppiaiden lupauksista sokaistuneita "siirtolaisia" tai "pakolaisia".

EI!

Nämä ihmiset eivät ole siirtolaisia eivätkä varsinkaan pakolaisia. He ovat häikäilettömien ihmiskauppiaiden hyväuskoisia uhreja.

"Pakolainen" on henkilö, jolla on UNHCR:n myöntämä pakolaisstatus, sanokoon suomalainen propaganda mitä muuta tahansa.

"Siirtolainen" on henkilö, joka maksoi itsensä kipeäksi päästäkseen Eurooppaan.

Ihmiskauppiaiden moraali on samalla tasolla kuin asekauppiaiden: vitunko väliä sillä mitä tapahtuu, kunhan saan riittävästi rahnaa.

Tuorein esimerkki tästä ihmiskauppiaiden ja -trokareiden ahneudesta on äskettäinen arviolta vähintään 300 uhria vaatinut tapaus Lampedusan lähistöllä.

Ihmiskauppiaita ja -salakuljettajia ei kiinnosta mikään muu kuin raha.

Raha, jonka noilta hukkuneilta kusettivat.

Mitä tekee, mitä tähän sanoo Suomen "ihmisoikeusvaltuutettu", ylioppilas Eva Biaudet?

Väitän, ettei sano yhtään mitään, missä olisi järjen hiventäkään.

Maailman ihanin ihminen: Tarja Cronberg

Hän on kaunis, hän on älykäs, hän toinen toistaan viisaampia sanoja lausumahan loihtii.

Ihailkaamme kaikki The Tarjan viimeisintä oivallusta.

- Kulttuurimme, elinkeinoelämä ja esimerkiksi koulutus saavat lisäarvoa monikulttuurisuudesta. Me voimme saada maahanmuuttajien kautta uusia liikeideoita, tarvittavaa lisätyövoimaa ja vaikutteita, jotka rikastavat elämäämme monin tavoin. Jo siksi, että erilaisten ihmisten läsnäolo lisää kaikkien luovuutta.


Tässä Tarjamme on täysin oikeassa.

Minäkin käytin luovuuttani kirjoittaessani tätä tekstiä. Mikä tässä sitten mättää, kun jopa meikäläisen tasoinen patriootti myöntää Tarjan (virheet) olevan tältä osin oikeassa?

Onko "luovuutta" se, että erilaisten ihmisten läsnäolon takia monet vanhukset eivät enää yksin uskalla mennä pankki- ja muille asioilleen?

Onko "luovuutta" se, että mm. raiskaus- ja ryöstötilastoissa näillä erilaisilla ihmisillä on yliedustus?

Onko "luovuutta" se, että somalinaisista melkein puolet kusettaa Valdelta rahaa olemalla ns. yksinhuoltajia?

Ihanaa, väistämätöntä, luonnollista - ainakin niin kauan kuin RKP (ja DEMLA) sanelee, mihin suuntaan laivaa nimeltään Suomi pitäisi viedä ja luotsata.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Hui hirveetä!

Tää korutont' on kertomaa:
  • Helsingin Sanomat, pääkirjoitus: Soinin siivoustalkoissa Hirvisaari oli vain sarvihiiri. Vaikeampaa on tulossa.
  • Iltalehti, pääkirjoitus: Soini paaluttaa rajaa äärioikealle
  • Aamulehti, pääkirjoitus: Oikea päätös myöhässä
  • Kaleva, pääkirjoitus: Hirvisaaren erottaminen on ryhdikäs ratkaisu
  • Savon Sanomat, pääkirjoitus: Soinin mitta täyttyi
  • Kainuun Sanomat, pääkirjoitus: Soinin säkki täyttyi
  • Etelä-Suomen Sanomat, pääkirjoitus: Mitat täyttyivät
  • Suomenmaa, pääkirjoitus: Soinin pitäisi tehdä ero Hirvisaaren aatteisiinkin
  • Karjalainen, pääkirjoitus: Raja löytyi lopultakin
  • Pohjalainen, pääkirjoitus: Hoipertelijoiden kanssa tuli raja vastaan
  • Kymen Sanomat, pääkirjoitus: Tuli pakko siistiytymiseen
  • Keskisuomalainen, kolumni: päätoimittaja Pekka Mervola: Nyt tuli raja vastaan
  • Hbl, pääkirjoitus: Janne Strang: Europa rätar Soinis rygg
  • Hbl, kolumni: Marianne Lydén: Salongsfähigt utan splittring
  • Åbo Underrättelser, pääkirjoitus: Viktig vakthållning
Viidentoista (15!) sanomalehden pääkirjoitus tai kolumni, jonka aiheena on kansanedustaja James Hirvisaari (ps.).

Sikäli kun tiedän, kansanedustaja James Hirvisaari ei ole tehnyt mitään lainvastaista, toisin kuin esimerkiksi harmaan talouden ministeriryhmässä ollut ministeri Heidi Hautala (vihreät) tai autolla työpaikalla huristellut ministeri Ville Niinistö (vihreät).

Moraalisaarnaajatkin voitte puolestani painua hiiteen.

Pääministeri Jyrki Käteinen (kok.) tuosta vaan junaili kamulleen Pekka Himaselle 700.000 euroa vastoin kaikkia aiempia käytäntöjä. Päänsilitystä - tottakai! - sai Jyrki-Boy tästäkin tekosestaan. Mahtoiko Pekka Himanen kiitokseksi tuoda Jyrkille edes yhden kukkaruukun?

Suomalaisen printtimedian alennustila on tosiasia. Se syytää tarkoitushakuista propagandaa, valheellista ja virheellistä tietoa (vrt. tapaus syyrialaiset pakolaiset Suomessa ja Ruotsissa) ja itkee ja parkuu, kun levikki putoaa.

Menkää peilin eteen katsomaan, mistä printtimedian sekä arvostuksen että levikin romahtaminen johtuu. Ei mitenkään voi olla syynä se, että jokaisella omilla aivoillaan ajattelevalla, medialukutaitoisella henkilöllä on mitta täynnä propagandaanne ja valheitanne.

Nyt elämme vuotta 2013, emme vuotta 1973 - vaikka märissä unissanne niin toivottekin.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Vielä syyrialaisista

Päivästä toiseen mediassa on virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa syyrialaisista pakolaisista1 ja mm. siitä, paljonko tämä lysti maksaa.

Päivänselvää on, että nyt julkisuudessa esillä olleet arviot näiden "ylimääräisten" syyrialaisten pakolaisten aiheuttamista kustannuksista (1,5 miljoonaa euroa ensi vuodelle, 2,7 miljoonaa euroa vv. 2014-2017) eivät ole realistisia.

Laskennallinen korvaus on 2 300 euroa/vuosi 7-vuotiaan ja tätä vanhemman henkilön kohdalla. Alle 7-vuotiaista maksettava korvaus on 6 845 euroa/vuosi.


Kolme sataa "ylimääräistä" pakolaista á 2.300 euroa/vuosi (olettaen että kaikki ovat vähintään 7-vuotiaita) ei toki ole "kuin" 690.000 euroa, mutta kun tämä ei riitä. Laskennallisten korvausten lisäksi tulee muita kustannuksia, taulukko 3.


Taulukossa 4 on hieman yksilöity ja eritelty, mihin kaikkeen valtion eli suomalaisten veronmaksajien rahaa upposi viime vuonna. Laskennallisten korvausten osuus kokonaispotista (76 miljoonaa euroa) oli vain 29,30%.



Muistutan siitä ikävästä tosiasiasta, että vakiintuneen käytännön mukaan Suomeen tullee pääasiassa henkilöitä, joiden integroitumis- ja kotoutumismahdollisuudet ovat pienet, jopa olemattomat. Mahdollista on sekin, että saamme "iloita" syyrialaisista, joiden terveydentila vaatii kallista erikoissairaanhoitoa.

Olisi kohtuullista ja oikeudenmukaista, että vastineeksi kuntapaikalle kunnan edustajat olisivat valintaprosessissa se instanssi, joka päättää saako ko. pakolainen kuntapaikan vai ei.

1) "pakolainen" tässä tekstissä tarkoittaa henkilöä, jolla on UNHCR:n myöntämä pakolaisstatus. Se siis ei tarkoita samaa kuin "turvapaikanhakija", vaikka esimerkiksi Maria Guzenina-Richardson ansiokkaasti käsitteitä sekoittaakin.

Ruotsiin on tähän mennessä saapunut noin 15 000 syyrialaispakolaista. Norjassa noin 3500 ja Tanskassa noin 730 syyrialaista on saanut turvapaikan.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Päivän pellet: "Vapaa katto" ja sen masinoimat ja agitoimat henkilöt

Marjayritys Ber-Exin kanssa riitaantuneet thaipoimijat ovat yhä Suomessa, kertoo heidän edustajansa Taneli Hämäläinen.

Mikroblogi Twitterissä liikkuneiden tietojen mukaan poimijoita olisi ollut maanantaina Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hämäläisen mukaan yhdeksän poimijan oli tarkoitus lähteä, mutta lähtö ei onnistunut
lentolippujen maksamiseen liittyneiden erimielisyyksien takia.

- Minun ja poimijoiden käsityksen mukaan Thaimaan viranomaiset ovat luvanneet maksaa liput. Nyt lippuja yritettiin jälleen sovitella lisävelaksi poimijoille, Hämäläinen kertoo.

Voi hyvät hyssykät sentään!

Tanelilla ja muilla älyvapaakattolaisilla lienee jotain ongelmia joko luetun ja/tai kuullun ymmärtämisessä.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Thaimaan suurlähetystö maksaa paluulennot, mutta missä ja milloin he ovat väittäneet, ettei paluulento on poimijoille ilmainen? Ei missään.

Tosiasia on, että tuosta kapinoivasta porukasta noin 20 henkilöä on aiemmin ollut Ruotsissa rettelöimässä. Tämä on fakta.

Jos rettelöitsijöitä ei viisimiehdoissa mainittu marjanpoiminta kiinnosta, mitä hittoa he sitten täällä Suomessa tekevät? Eivät yhtään mitään.

Muuten, marjanpoimijoita avustanut Ville Hoikkala ei saa käyttää titteliä asianajaja. Kysykää Villeltä, miksi näin kävi.

lauantai 28. syyskuuta 2013

HE 134/2013 vp eli "Lex Biaudet"

Ulkomaalaislakia, ulkomaalaisrekisteristä  annettua lakia, säilöön otettujen ulkomaalaisten kohtelusta ja säilöönottoyksiköstä annettua lakia sekä vähemmistövaltuutetusta ja syrjintälautakunnasta annettua lakia ehdotetaan muutettavaksi, koska EU:n komissio on arvioinut, ettei Suomen lainsäädäntö kaikilta osin ole paluudirektiivin säännösten mukainen. Suomen ja komission välisissä neuvotteluissa on päädytty siihen, että täydentämällä
lainsäädäntöä seitsemässä kohdassa päästään  komissiota tyydyttävään lopputulokseen, eikä
aihetta jatkotoimenpiteisiin ole.


"Eu:n komissio on arvioinut"?

Tämä väittämä perustunee ECRI:n heinäkuussa 2013 julkaisemaan Suomea koskevaan paskapaperikasaan, jota valheellisesti ja virheellisesti myös "raportiksi" kutsutaan.

Kysykää tuttaviltanne, ystäviltänne, tuttaviltanne tai vaikka naapurin koiralta, mistä ECRI on tuohon pläjäykseensä saanut aineistoa. Kaikki, siis aivan kaikki vastaavat kuin yhdestä suusta

"no sieltähän sitä diibadaabaa tuli, sieltä Bidén byråsta".

Eli kyse EI ole EU:n oikeasti havaitsemista epäkohdista vaan asioista, joihin vallanhimoinen, autonsa torvea tööttäilevä oikeustieteen ylioppilas Eva Biaudet haluaa tunkea näppinsä. Muuten, googlatkaahan EU:n paluudirektiivi ja se, mitä siinä oikeasti sanotaan.

Vasta kun olet tutustunut EU:n paluudirektiiviin, saat jatkaa lukemista.

Ehdotettu maasta poistamisen täytäntöönpanon valvonta voisi vaihdella laajuudeltaan  kattaen kaikki palauttamisen vaiheet tai kohdistuen vain tiettyyn vaiheeseen kuten esimerkiksi matkaan säilöönottoyksiköstä lentokentälle. Vähemmistövaltuutettu on alustavasti arvioinut, että se ei nykyisillä resursseillaan kykenisi hoitamaan palautusten valvontaa direktiivin edellyttämällä tehokkaalla tavalla, vaan valvonnan järjestäminen edellyttäisi yhden henkilön vuosittaisen työpanoksen.

Maastapoistamisen valvontaa koskeva muutos perustuu paluudirektiivin säännökseen, joka on pantava kansallisesti täytäntöön. Direktiivi tai komission tulkinta sen sisällöstä eivät aseteta valvonnalle määrällisiä tai laadullisia vaatimuksia. Kysymys valvonnan edellyttämistä voimavaroista käsitellään ja ratkaistaan, kun on selvitetty ja suunniteltu toiminnan yksityiskohdat ja niiden aiheuttama tosiasiallinen kuormitus sekä päätetty valvonnan käynnistämisajankohdasta.

Paskaa, paskaa ja vielä enemmän paskaa. Kiitos, Eva Biaudet.

"Ruotsiin on tänä vuonna tullut 15.000 syyrialaista..."

Vitut on, älkää valehdelko.


Päivän ruusut: A. W. Yrjänä

Ehkä paremmin CMX -yhtyeen nokkamiehenä tunnettu A.W. Yrjänä saa päivän ruusut kommenteillaan Hellsingin Guggiksesta.

Muusikko ja kirjailija A. W. Yrjänä kuvailee hanketta "mielikuvamarkkinoinnilliseksi tragikomediaksi", joka toteutetaan maan tavan mukaan tavalla tai toisella.

"Asia on jossain saunan orsilla jo päätetty. Siksi museota ei pidä rakentaa", Yrjänä toteaa.


Tämän kunniaksi täällä tänään soivat Cloaca Maximat.

Kiitos A.W., olet hienomies; Rickenbackerkin hyvin käsissäsi pysyy.

perjantai 27. syyskuuta 2013

Lyhyesti: erittäin pelottavaa

Kauhulla luin tämän uutisen.

Saudi-Arabia suunnittelee Helsinkiin kulttuurikeskusta.


Ei, ei, ehdottomasti heti jyrkkä EI tälle hankkeelle.

Mikäli tämä hanke toteutuu, seurauksena on verisiä yhteenottoja joissa kuolee viattomia ohikulkijoitakin.

Älkää Hellsingin päättäjät edes tässä yhdessä asiassa olko sokeita:

EI

saudien suunnitelmille.

KVG "sunni shia conflict", ellet muuten usko.

Lyhyesti: "ne bis in idem"

Onko todella niin, että kun vuorineuvos tietoisesti kiertää veroja ja vaikka veronkierrosta laissa määrätyt rangaistukset ja sanktiot ovat aika selkeät, vuorineuvosta ei voikaan tämän lain perusteella hänen tekemisistään rangaista?

Tällä perusteella esimerkiksi rattijuoppo voinee siis valita, antaako ajokorttinsa pois vai maksaako sakot?

Tällä perusteella huumekuskien käryttyä ratsiassa nämä voinevat päättää,
  • luovuttavatko he rikoksessa käytetyn auton
  • luovuttavatko he rikoksella saadut rahat
  • maksavatko sakot
  • muu, mikä?
"ne bis in idem" -periaate on hyvä ja kannatettava, mutta sen tämänhetkinen tulkinta on sieltä ja syvältä.

Päivän ruusut: EOA Petteri Jääskeläinen

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen päätös (Dnr 580/4/12) kaikkinensa on hauskaa luettavaa. Olen varma siitä, että varsinkin Oikeusministeriön Demokratia- ja kieliyksikössä erityisesti KieliasiaiNneuvos Corinna Tammenmaa pomppii riemusta tasajalkaa.

Mistä on kysymys?


Katsokaa itse, vahingoniloiselta naurultani en tämän enempään juuri nyt pysty enkä kykene.

Kiitos Petri Jääskeläinen järkevästä ja hyvin perustellusta päätöksestäsi!

Päivän pelle, kunniamaininta: Nasima Razmyar, SDP

Suomalaisten demarinaisten geneettinen erityispiirre tuntuu olevan sammakoiden päästäminen suustaan ja aivopierujen päästäminen internetin ihmeelliseen maailmaan.

Tällä kertaa tämä kyseenalainen kunnia kuuluu Nasima Razmyarille (sdp), joka sai itkupotkuraivarit luettuaan Jussi Halla-ahon kärkevät lausunnot syyrialaisista pakolaisista.

Koska en viitsi pilata lukijoideni perjani-iltaa, tuon tässä esille Nasiman vuodatuksen helmen.

Suomi on ottamassa vastaan 500 syyrialaispakolaista. Sinua se tuntuu häiritsevän. Se ei ole paljon 70 000 suomalaislapsen rinnalla. Itseasiassa se ei ole juuri mitään. Ei edes yhtä prosenttiyksikköä.

Sotalapset, Karjalan evakkojen asuttaminen - noiden argumenttien käyttäminen viestii sanoman kertojasta aika paljon. Voisin tässä käyttää muutamia vierasperäisiä sanoja, mutta tyydyn toteamaan:  käypä Nasima lukemassa joku puolueeton kirja Suomen historiasta alkaen esimerkiksi vuodesta 1939, jatkuen vaikkapa Urho Kekkosen ensimmäiseen presidenttikauteen. Älykkäänä ihmisenä löytänet sopivan teoksen ihan itse, ja aina voit käyttää työpaikkasi tietopalvelua.

Oheislukemistoksi suosittelen tutustumista Ruotsin maahanmuuttopolitiikkaan 1970-luvulla, sen syihin ja seurauksiin ja nimenomaan tuona aikana käytettyihin maahanmuuttoa puoltaviin argumentteihin.

Kun olet nämä lukenut, tee lukemisistasi referaatti - yksi a4 riittänee - ja anna se ainakin Päivi Lipposelle ja Tuula Väätäiselle.

Kiitos etukäteen.

Päivän pelle: Corinna Tammenmaa (rkp), Oikeusministeriö

Kielilain 24. pykälän mukaan valtion liikelaitosten on tiedotettava ja annettava palvelua sekä suomeksi että ruotsiksi.

Ruotsin kielen puuttuminen Suomen suurimman ja keskeisimmän lentokentän sivuilta on vakava puute, sanoo kieliasiainneuvos Corinna Tammenmaa oikeusministeriöstä.

"Me tulkitsemme tämän niin, että Finavian pitäisi tiedottaa sivuillaan myös ruotsiksi. Niin ei saa olla, että henkilön olisi osattava suomea tai englantia, jotta löytäisi tietoja ruotsiksi."

Corinna: ketkä "me"?

Onko asiasta kenties joku ennakkotapaus, jota voi soveltaa myös tässä tapauksessa? Määrittääkö ja käskeekö kielilaki tiedottaa aivan kaikesta sekä suomeksi että ruotsiksi?

Ei muuten määritä eikä käske. Katsopas Corinna tuo lihavoimani ja alleviivaamani kohta kielilaista.

24 §
Liikelaitoksen sekä valtion ja kunnan yhtiön kielelliset palvelut

Valtion liikelaitoksen sekä sellaisen palvelua tuottavan yhtiön, jossa valtiolla taikka yhdellä tai useammalla kaksikielisellä kunnalla taikka erikielisillä kunnilla on määräämisvalta, on annettava palvelua ja tiedotettava suomeksi ja ruotsiksi toiminnan laadun ja asiayhteyden edellyttämässä laajuudessa ja tavalla, jota kokonaisuutena arvioiden ei voida pitää yhtiön kannalta kohtuuttomana. Valtion liikelaitoksen hoitaessa viranomaistehtävää siihen sovelletaan, mitä tässä laissa säädetään viranomaisesta.

Kuvitellaanpa, Corinna, että haastaisit minut oikeuteen mainitsemillasi perusteilla. Jopa kaltaiseni maallikko(saarnaaja) repisi syytteesi sekunneissa palasiksi, eli häviäisit raastuvassa heti 100-0.

Kannattaako antaa minkäänlaisia lausuntoja, kun ei edes näin perusasioita hallitse?

Kaiken kaikkiaan Corinnan avautuminen kieltämättä viestii siitä, miten tärkeää ja tuottavaa työtä Oikeusministeriön Demokratia- kieli- ja perusoikeusasioiden yksikkö tekeekään vain noin 20:n työntekijän voimin. Ns. "hits-per-euro" on tässä yksikössä kohdallaan. Tästä kelpaisi esimerkiksi Vähemmistövaltuutetun toimiston ottaa oppia.

Historiakertaus

Corinnan (rkp) nykyinen työpaikka on ollut olemassa vasta vuodesta 2010. Tuolloin ministeri Astrid Thorsin (rkp) puoluetoveri Eva Biaudet (rkp) oli palaamassa Suomeen, mutta mistä työpaikka?

Ei hätää: silloiselle vähemmistövaltuutetulle Johanna Suurpäälle polkaistiin oikeusministeriöön ihan ikioma yksikkönsä, joka tuolloin sai nimekseen Demokratia- ja kieliyksikkö. "Jossun" paikka piti panna yleiseen hakuun, koska laki näin vaatii. Heti siinä vaiheessa kun selvisi että hakijoiden joukossa on Eva Biaudet, monilla keskusteluforumeilla jo julistettiin hänet tulevana vähemmistövaltuutettuna.

Teatteri kuitenkin jatkui, kaikkine oikeuskansleri- ja erivapaushössötyksineen. Esittelevä ministeri Astrid Thors mm. sanoi näin virkaan epäpätevänä valitun Biaudet'n erivapaudesta.

- Erivapaus ei ole mitään epätavallista, sitä käytetään usein esimerkiksi ulkoministeriössä. Ja kenelle muulle voisi myöntää erivapauden kuin Eva Biaudet'lle, jolla on ainutlaatuinen kokemus ministerinä ja ETYJ-edustajana, kommentoi Thors.

Voi sen tietysti noinkin sanoa. Pikkulinnut lauloivat, että Thors pelkäsi kansanedustajapaikkansa puolesta, niinpä joko "hyväsiskokset" ("bra systrarna", lyhenne BS) keskenään tai puolueensa RKP:n avittamana tai painostamana juonivat tämmöisen ratkaisun.

Miten tämä liittyy Corinnaan?

Siten, että hän on ollut myös ministeri Astrid Thorsin erityisavustajana vv. 2009-2010. Kieliasiainneuvoksen virkaan hänet valittiin valtioneuvoston kokouksessa 11.4. 2013. Asian esitteli Johanna Suurpää - kukapa muukaan. Näin se piiri pieni pyörii.

Sananen syyrialaisista pakolaisista

Aamukahvi oli lähellä mennä väärään kurkkuun, kun tämän luin.

Syyriasta on tarkoitus ottaa Suomeen erityisessä hädässä olevia, esimerkiksi vaativaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevia.


Hetkinen...

Vaativaa erikoissairaanhoitoa ei julkisella puolella liene tarjolla kuin yliopistosairaaloissa eli Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Erikoissairaanhoito on erittäin kallista,  kuten kuvasta näkyy.


Syyrialaisten kiintiöpakolaisten-han aiheuttamiksi lisäkustannuksiksi on esitetty 1,5 miljoonaa euroa ensi vuodelle, vv. 2015-2017 rahaa arvellaan tarvittavan 2,7 miljoonaa euroa.

Minä kysyn noiden lukujen esittäjiltä ja nuo laskelmat tehneiltä: kuinka monta erikoissairaanhoidon vuorokautta noilla hiluilla arvelette pystyvänne kustantamaan? Kuinka monta erikoissairaanhoitoa vaativaa paikkaa on vapaina noissa em. yliopistosairaaloissa? Entäs hoitotakuut ja hoitojonot?

Älkää suotta vaivautuko vastaamaan, tässä faktaa Tampesterin suunnalta tältä vuodelta.

Heinäkuun lopussa Taysin kiireettomään hoitoon jonotti runsaat 4300 potilasta, joista noin 120:n odotus oli kestänyt yli kuusi kuukautta.

Lisäksi ihmettelen sitä hysteriaa, jolla sillä hetkellä vuorossa oleva "päivystävä dosentti", "puhuva pää",  "pöyristynyt poliitikko", ihmisoikeusaktivisti tms. päivästä päivään toistaa samat valheet syyrialaisten turvapaikanhakijoiden nykytilanteesta Suomessa ja Ruotsissa. Tässä useiten esitetyt valheet ja virheelliset väittämät, joista mikään ei pidä paikkaansa.

  • ensi vuoden tarve on 1,5 miljoonaa euroa.
  • kansainväliset pakolais- tai muut sopimukset edellyttävät kiintiöpakolaisten vastaanottoa.
  • Suomi ei vuosiin ole täyttänyt pakolaiskiintiötään (750).
  • Suomessa on 70 syyrialaispakolaista.
  • jne. jne.
Kaikkiin noihin väittämiin ja valheisiin on faktaa valheellisen ja tarkoitushakuisen propagandan sijaan.

Nuo valheet eivät todeksi muutu, vaikka sitä miten jankuttaisiin ja toistettaisiin. Näiden valheiden ja virheellisten väittämien esittäjät kusevat omiin muroihinsa, kun moista puppua julkeavat esittää.

torstai 26. syyskuuta 2013

Elääkö Suomessa tuhansia kidutettuja?

Yhä uudestaan ja uudestaan valtamedia revittelee uutisilla, joiden mukaan Suomessa on n+1  kidutuksen uhria.


Allekirjoitan tämän väittämän tietyin varauksin.

Perheväkivallan uhreja on liian paljon, heistä aivan liian monien elämä on yhtä kidutusta ja kitumista päivä, kenties tunti kerrallaan. Vanhustenhoidon laiminlyönneistä, suoranaisista heitteillejätöistä saamme lukea viikottain.

Pahinta tässä asiassa on se, etteivät viranomaiset halua eivätkä viitsi kommunokoida keskenään. He vetoavat joihinkin eksoottisiin salassapitovelvotteisiin, poliittiseen, juridiseen tai virkamiesjargoniin tai selittelevät tilannetta rahapulalla.

Euroopan neuvoston suosituksen mukaan Suomessa pitäisi olla 530 turvakotia. Paskan marjat: niitä on vain noin sata. Miten "Euroopan mallioppilas" voi näin tärkeästä asiasta saada todistukseensa ala-arvoisen, jopa hylätyn? Missä ovat kaikki ne kuuluisat kansainväliset sopimukset, joissa mainitaan muun muassa ihmisarvoinen elämä? Miksi jotkin ryhmät selkeästi ovat näiden säännösten ja sopimusten ulkopuolella?

Kolikon toinen puoli on "kidutuksella" tuottoisaa liiketoimintaa pyörittävät yritykset. Näiden nokkamiehet ja -naiset tulevat julkisuuteen säännöllisin väliajoin vain varmistamaan, että seuraavillakin rahankerjuuanomuksilla on luvassa hedelmällisin mahdollinen maaperä, näin ollen hyvät mahdollisuudet mennä semmoisenaan läpi.

Propagandansa tuntuu menevän hyvin läpi, sillä esimerkiksi Raha-automaattiyhdistys on lahjoittanut suomalaisten veronmaksajien rahaa viimeisten vuosien aikana Diakonissasäätiölle "kidutettujen pakolaisten psykiatriseen toimintaan" tms. noin 8,8 miljoonaa euroa. Kymppimilliä havittelivat, eli eipä kauaksi jäänyt.

Perheväkivallan uhrit ovat faktaa, samoin kärsivät vanhukset. Pekka Tuomolan väittämät "kidutuksen uhreista" suurimmilta osin pelkkää fiktiota. Toiset saavat rahaa, toiset eivät.

Tarttes vissiin tehdä jotain tällekin asialle.

Sarjassamme lyömättömiä journalisteja III

Tällä kertaa esittelen Pravdan pääkirjoitustoimittajan Annamari Sipilä.



Hänkin on kovasti täpinöissään Guggigsesta, mutta kun hanketta täysin perustellusti arvostellaan, Annamari päätti avautua.

Mitäköhän Armstrong ja Reding ajattelevat? Suomalaisille ei mikään kelpaa.

Minulle on ihan yks hailee, mitä Armstrong ja Reding ajattelevat. Parempi olisi, etteivät enää ikinä tulisi tänne Suomeen ajattelemaan yhtään mitään.

Suomalaisille ei kelpaa ylimielinen, ylimalkainen, sutaisten tehty ns. ehdotus, jossa ei ole realismin häivääkään.

Ehkä sinun, Annamari, kannattaisi viettää enemmän aikaa kirjastojen lastenosastoilla. Siellä on paljon mukavampia satukirjoja, niissä joissain on ihquja kuvia! Wow!

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Päivän pelle: Richard Armstrong, Guggenheim-säätiön pääjohtaja

Guggenheimin säätiön pääjohtaja Richard Armstrong toivoo ihmisten huomaavan "positiivisen signaalin", kun säätiö pystyy keräämään "yksityisiltä ihmisiltä, yrityksiltä ja säätiöiltä" rahoituksen pari miljoonaa euroa maksavaan arkkitehtuurikilpailuun Guggenheimin museon suunnittelemiseksi Helsingin Etelärantaan.

"Se osoittaa suurta uskoa yhteiskunnan tulevaisuuteen", hän kertoo Helsingin Sanomille.

Jos kaupunki lupaa pitää Etelärannan tontin osoitettuna hankkeelle arkkitehtuurikilpailun ajaksi, säätiö järjestää kilpailun ensi vuoden aikana.

Kilpailun jälkeen kaupunki voi tietysti jättää alueen vaikka nykyiselleen parkkipaikaksi, jos voittajasuunnitelma ja itse rakennuksen kovin hitaasti täsmentyvä rahoitusmalli eivät miellytä.


Tämä kuvastaa hyvin sitä mentaliteettia, millä Guggenheim-hanketta edelleen ajetaan kuin sitä kuuluisaa käärmettä pyssyyn. Lukekaa tarkkaan, mitä tämä sälli tässä yrittää selittää. Armstrong tuntuu pitävän meitä suomalaisia barbaareina, joille pitää opettaa kulttuuria ja jotka pitää pitää erossa Mannerheimintietä pitkin kävelevistä jääkarhuista ja pingviineistä.

Armstrong toivoo nyt laajaa jatkokeskustelua, jonka avulla hän voi täsmentää esitystään. Keskustelun pohjaksi hän tarjoaa tiistaina esittelemässään esityksessä erilaisia rahoitusmalleja, jotka osoittavat Boston Consulting Groupin tekemän tutkimuksen mukaan miljoonien eurojen vuotuiset hyödyt veronmaksajille. Jopa 130 miljoonan euron rakentamisinvestointi maksaisi itsensä takaisin Armstrongin mukaan nopeasti.


Joo, ja kuu on juustoa, rahaa tulee taikaseinästä ja sähköä töpselistä. Muistellaanpa, mitä asiasta kirjoitettiin noin vuosi sitten.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on tuonut julkisuuteen ehdotuksensa Guggenheim-museohankkeen edistämisestä. Kun alkoi näyttää siltä, että koko kakku olisi liian iso pala nielaistavaksi kerralla, se paloiteltiin neljään osaan. Seuraavaksi tulee vaihe kaksi, joka sisältää arkkitehtuurikilpailun järjestämisen, kaupungin Taidemuseon tulevat muutokset ja säätiön perustamisen yksityistä varainhankintaa varten. Sen jälkeen mietitään jatkoa.

Nykyisen valtuuston pitäisi siis hyväksyä vain tämän vaiheen toteutus, joka maksaa 4,8 miljoonaa euroa. Kun arkkitehtuuri tiedetään, selviävät myös lopulliset rakennuskustannukset. Arkkitehtuurikilpailuun osallistujille annetaan kuitenkin ohjeeksi pysyä 130-140 miljoonan kieppeillä.


Kuinkas sattuikaan, tänään Jussi Pajunen on tätä mieltä.


Kolmantena mielenkiintoisena Helsingin ja myös koko Suomen kasvualana Jussi Pajunen näkee kulttuurialan.

- Suomessa perisyntinä on katsoa vain yhtä asiaa – tällä hetkellä Guggenheimia. Näin ei pidä kuitenkaan tehdä, vaan pitäisi nähdä kokonaisuus, jonka osana voisi olla Guggenheim, sillä tarvitsemme Suomeeen myös kansainvälisiä toimijoita.


Jussi Pajusen ja Ritva Viljasen touhuissa haisee mustassa muovisäkissä auringonpaisteessa hautunut ja märäntynyt rotta, niin fanaattisesti he tätä utopistista hanketta puolustavat. Kannattaa lukea tämä YLE:n uutinen.

Oman painavan sanansa ovat sanoneet myös kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren (sd.), joka aika suorasanaisesti kritisoi Helsingin kaupunginjohtajia ja valtuuston puheenjohtajia siitä, että he ovat olleet Guggenheim-säätiön lobattavana, mutta eivät ole avoimesti kertoneet tapaamisten sisällöstä.

Tästäkös Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) "pöyristyi":

–Kuulostaa uskomattomalta ja erittäin loukkaavalta. Pitää juristien kanssa pohtia, täyttyykö tässä kunnianloukkauksen piirteet. Erittäin vastuutonta ja erikoista tekstiä kaupunginvaltuutetulta.

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Siitä vaan juristitkin tätä soppaa hämmentämään!

Pravdan, "suurimman ja kauneimman" - siis omasta mielestään - pääkirjoitus on osoitus ennen niin hyvän ja luotettavan median nykyisesti alennustilasta.

Guggenheimin museon merkitystä pitää kuitenkin kyetä etsimään myös kustannusarvion ja kassavirran ohi. Kansainvälinen museohanke ei ver­taudu suoraan tehtaan tai edes kansallisen taidemuseon pystyttämiseen.

Guggenheimin museossa ei ole kysymys vain suomalaisen ja pohjoismaisen taiteen, designin ja arkkitehtuurin edistämisestä, kulttuurituristien houkuttelemisesta tai Helsinki-brändin rakentamisesta. Onnistunut hanke voi yhtä lailla ruokkia luovuutta, elämänlaatua, kaupunkilaisten viih­tyvyyttä ja uutta liiketoimintaa.

Päättäjien ja kaupunkilaisten pitää nyt kysyä itseltään, onko Helsingillä ja Suomella varaa torjua Guggenheimin säätiön tarjous.


Kerrassaan mahtavaa journalismia, lukijoiden aliarviointia pahimmillaan. Eivätkö ne reppanat siellä toimituksessa edelleenkään tajua, että jokainen omilla aivoillaan ajatteleva lukija huomaa heti, mitä tuon hätäpaskan rivien välistä löytyy?

Eikö Pravdan toimituksessa todellakaan ole ensimmäistäkään tutkivaa journalistia, joka osaa ja uskaltaa kyseenalaistaa ensinnäkin koko hankkeen järkevyyden, toiseksi rakennuskustannusten realismin ja kolmanneksi hankkeen taloudelliset vaikutukset? "Sata työntekijää, välillisesti jopa 300!". Aivan varmasti.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Voi Guggenheim sentään II

Tänään 24.9. 2013 on se suuri päivä, jolloin Guggikset esittelevät uudet suunnitelmansa Helsingin toimipisteestään.

Toistaiseksi julkisuuteen on tullut mm. tämä väittämä.

Säätiö uskoo, että museo saavuttaisi vuosittain 550 000 kävijää.

Täysin epärealistista. Vaikka tuo lukema pitäisikin paikkansa, kuinka moni noista henkilöistä itse maksaa täyden hinnan pääsylipustaan?


Kokonaisuutena museon talousvaikutus toisi Helsinkiin rahaa 41 miljoonaa euroa vuodessa.


Millä perusteilla? Millä laskukaavoilla ja algoritmeilla juuri tuo summa?

OK, oletetaan että kävijöitä on tuo reilut puoli miljoonaa. Näistä jokaisen pitäisi jättää Helsinkiin 75 euroa.

Erittäin realistista, kun ottaa huomioon tietyt erityisryhmät kuten koululaiset ja opiskelijat, jotka saattavat kerran vuoteen moisessa pytingissä pakon sanelemina käydä.

Työpaikkoja museoon tulisi 110.

Hei, nyt aletaan päästä asiaan. Työpaikkojen määrä on kutakuinkin samalla tasolla kuin SPR:n hallinnoimissa vastaanottokeskuksissa. Olikohan G-säätiönkin ajatuksissa pitää museo auki 24/7/365?

Päivitän tätä kirjoitusta sitä mukaa kun saan lisätietoja, mutta jo nyt yksi asia on päivänselvä.

G-säätiö ja sen kelkkaan hypänneet Ritva Viljanen ja kumppanit yrittävät aikamoista kusetusta helsinkiläisten ja mahdollisesti muidenkin suomalaisten veronmaksajien piikkiin. Toivon, että tämä ns, "kusee kintuille".

Lisäys 24.9. 2013

Museon hallinnolliset kulut on puolitettu miljoonaan euroon ja arvioitua tuottoa on nostettu 7,7 miljoonasta eurosta 8,1 miljoonaan euroon.


- Siistii! Hiffaatteks te, miten mä sain taulukkolaskennassa pyöräytettyä lukemia ja näin hienosti ylöspäin? Saanks mä nyt sen luvatun palkankorotuksen ja matkan Balille?


Lisäys 24.9. 2013

130 miljoonan rakennusmaksut jäävät kaikissa ehdotetuissa malleissa valtion ja Helsingin kaupungin harteille.

Silleesti. Kuka oikeasti uskoo, että tuo 130 miljoonaa euroa riittää, varsinkin jos ko. pytinkiä aletaan rakentaa Guggiksien havittelemaan paikkaan Helsingin etelärantaan? Vertailun vuoksi: suomalaisia enemmän hyödyttävän uuden Lastenklinikan budjetti on samaa suuruusluokkaa.


Museon 23 miljoonan lisenssimaksu sekä arkkitehtuurikilpailu kustannettaisiin yksityisellä rahalla.

Kuka maksaa nuo 23 miljoonaa euroa? Onko tästä kenties jo esi- tai aiesopimuksia?

hallinnollinen maksu on laskettu aiemmasta kahdesta miljoonasta yhteen miljoonaan euroon. 

Hetkinen: Guggigset siis vaativat, että joku muu maksaa rakennuskulut, "yksityinen raha" hoitaa lisenssimaksun 23 miljoonaa euroa, mutta he armollisesti suostuvat tiputtamaan "hallinnollisia maksuja" kahdesta miljoonasta yhteen miljoonaan euroon.

Mikäli minä saisin päättää tästä asiasta, sanoisin Guggiksille suoraan:

Painukaa vittuun täältä ennen kuin suutun. Aikaa tasan kolme sekuntia. Aika alkaa nyt.

Lisäys 25.9. 2013


The Ritva avautuu asiassa, joka käsittääkseni ei kuulu hänen toimivaltaansa.

Tontin omistaa Helsingin kaupunki. Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljasen mukaan tontti joutaisi.

– Siinä on tällä hetkellä parkkipaikkoja. Merenrannan komeimmilta tonteilta ajaisin autot kylmän rauhallisesti pois, Viljanen sanoo Uudelle Suomelle.

Seuraavaksi säätiön pitää tehdä esitys tontin varaamisesta. Esityksen käsittelee Helsingin kiinteistölautakunta, jonka jälkeen kaupunginhallitus päättää tontin varaamisesta.

Viljasen tiedossa ei ole, että tontille olisi kilpailevia ehdotuksia.


Mikäli oikein olen Hellsingin nokkimisjärjestyksen ymmärtänyt, kiinteistöasiat ovat Viljaskan aate- ja puoluetoverin Hannu Penttilän hiekkalaatikko.

Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilän toimialaan kuuluvat kaavoitusta ja muuta maankäytön suunnittelua koskevat asiat sekä kiinteistötoimi, rakennusvalvonta, asuntopolitiikka ja asuntoasioiden hoitaminen.

Guggiksen havitteleva tontti.

Kuten kuvasta näkyy, arkkitehtonisesti WOW- ja muita elämyksiä takuulla tuottavan rakennuksen tiellä on muutamia esteitä. Sitä kaikista asioista kaiken tietävä The Ritva ei osannut sanoa varmaksi, mitä tapahtuu Makasiiniterminaalille eikä sitäkään, minne terminaalista nyt liikennöivien laivayhtiöiden toiminta siirtyy. Niin, sehän ei tietenkään ole keltään pois, jos valtio maksaa Makasiiniterminaalinn purkamisesta ja pysäköintialueen "revisiosta" koituvat miljoonakulut. Entäs mahdollinen uusi terminaali ja sen vaatima infra? Kuka sen maksaa? Kuka oikeasti uskoo, että Guggiksen esittämä rakennuksen kustannusarvio 130 miljoonaa euroa on edes lähellä tulevia, toteutuvia kustannuksia? Esitän omana arvionani, että kaikkinensa kustannukset ovat vähintään 300 miljoonaa euroa.

Toki meidän Ritvamme saa sinnekin leikkimään mennä, mutta tuokoon mukanaan omat lelunsa. Leikkikaveriksi saattaa haluta tulla mukaan Vihreiden Mari Puoskari, joka oli täysillä mukana tukemassa jo Guggisten edellistä esitystä.

Vielä yksi asia tästä Guggis-kusetusyrityksestä. Venäläiset.

Mikseivät Guggikset edes yritä etabloitua Pietariin tai Moskovaan, koska venäläiset tuntuvat olevan aika tärkeässä osassa mahdollisten pääsylipputulojen suhteen?

Siksi, että sieltä heidät heti naurettaisiin ulos, mahdollisesti villin lännen tyyliin tervattuina ja höyhenpuku päällään. Siksi.